keskiviikko 9. kesäkuuta 2021

Kivikkoa ja uusia hankintoja

Kivikkorinteen kasvit ovat selvästi kotiutuneet, sillä kukintaa on jo mukavasti. Koska talvitappioitakaan ei viime talvena tullut, näyttää rinne rehevältä ja kukkaisalta. Kurkataanpa, mitä kaikkea siellä nyt kukkii.
Tähtilevisia 'Little Plum' on hankittu vuonna 2017. Hyvin näyttää viihtyvän jo viidettä kesäänsä.
Sammalleimut aloittelevat. Tätä peruspunaista minulla on neljässä kohdassa.
'Candy Stripes' -sammalleimua on vain tämä yksi mutta aion levittää sitäkin useampaan kohtaan.
Patjarikko koki ensimmäisinä kesinään kovia, sillä taaperoikäinen oli tavattoman viehtynyt sen lehtiruusukkeisiin. Nyt se on saanut kasvaa rauhassa ja kukkii kauniisti.
Pikkuampiaisyrtti tuo kivikkoon punaisten sekaan sähäkkää sinistä.
Eilen satuin olemaan kivikkorinteessä kameran kanssa juuri oikeaan aikaan, sillä ritariperhonen lehahti tutkailemaan mesibaarien tarjontaa. Suosikkikukkia näyttivät olevan sammalleimut ja ristikit, mutta haastetta ruokailuun (ja kuvaamiseen) toivat niiden hennot varret. Ritari joutui lepattelemaan melkein koko ajan siipiään jotta kukat eivät taipuisi maata vasten perhosen painosta. Ritariperhosta näkee meillä todella harvoin, korkeintaan kerran kesässä. Yleensä se on käväissyt meillä rönsyakankaalien kukinta-aikaan, mutta nyt se olikin vähän etuajassa. Toivottavasti se vierailisi nyt ahkerammin kun mieluisia kukkijoitakin on enemmän tarjolla. Rönsyakankaalitkin aloittavat aivan pian.
Ritariperhonen ristikillä. Tässä se sai jaloillaan tukevan otteen kivistä ja malttoi pitää kauniit siipensä levällään.
Kivikkorinne sisääntulosta. Kevätvuohenjuuret kukkivat vielä rinteen päädyssä ja pian aloittavat etualan keltamaksaruohot ja kangasajuruoho.
Uusin kärhöhankintani, 'Innocent Blush' on avannut kukkansa. Pienemmät nuput leikkasin pois istutusvaiheessa mutta kahta isointa en taaskaan raskinut. Hyvänkokoinen kukka ja hempeä väri.
Huomasin eilen netissä ilmoituksen myytävistä perennoista. Joukossa oli kaksi hankintalistallani pitkään roikkunutta kasvia: sinivaleunikko ja valkoinen sinikämmen. Soitin ilmoittajalle ja pääsin samalla kiertämään hänen kauniissa puutarhassaan. Kierroksen päätteeksi kävimme kaivamassa taimia ja illalla istutin uudet aarteeni puutarhaan. Ostin sinivaleunikoita saman tien kaksi kappaletta, sinikämmeniä ei ollut enää jäljellä kuin yksi pieni taimi.
Etualalla sinivaleunikot ja pieni sinikämmen, takana heräteostoksena mukaan lähtenyt konnanyrtti.
Ostin sinivaleunikoita saman tien kaksi kappaletta ja istutin kummankin kärhökaaripenkkiin. Toinen taimista pääsi punahattujen luokse, sillä siellä pitäisi olla sinivaleunikolle parhaimmat olosuhteet. Varmuuden vuoksi päätin hajauttaa taimet erilleen kun eihän sitä puutarhuri aina osaa aavistaa, mikä olisi kullekin kasville loppujen lopuksi se mieluisin paikka. Toisen istutin muutaman metrin päähän lähemmäs pensasmustikoita. Lapionpiston syvyydellä tuli vastaan tiivis savikerros, jonka kaivoin reilusti pois ja sekoitin tilalle paljon karkeaa hiekkaa ja hyvää multaa. Paikka on vielä loivassa rinteessä, joten talvimärkyydestä ei pitäisi olla nyt sillekään riesaa. Kumpikin saa puiden latvusten läpi siivilöityvää hajavaloa pitkin päivää ja vähän suorempaa auringonpaistetta pari tuntia illalla. Sinikämmenen istutin majapenkkiin ja konnanyrtin nuotiopaikan luokse. Syyskukkijana se ilahduttaa siellä eniten, sillä sen näkee hyvin olohuoneen ikkunasta. Toivottavasti kaikki viihtyvät hyvin.
Sinikämmenellä ei ollut kuin yksi pieni varsi, mutta juuristo oli komean kokoinen. Eiköhän tästä vielä hyvä puska kasva.
'Princess Zaide' on viimeisiä kukkivia narsisseja. Eikö olekin valloittava yhdistelmä?
Lämmin päivä on tämäkin, varjossa on meillä juuri nyt 24 astetta ja aurinko paistaa kirkkaalta taivaalta. Nyt nautitaan kesästä!

24 kommenttia:

  1. Kivikkokasvit ovat kyllä ihania ja sinulla onkin niitä useita. Hieno kuva ritariperhosesta ja totta viimeisen kuvan yhdistelmä on kaunis. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivikkorinne on sen verran pitkä, että sinne sopii vaikka mitä. Kiitos!

      Poista
  2. Silmiä hivelevä yhdistelmä on viimeisessä kuvassa!

    VastaaPoista
  3. Hieno kohtaaminen ritariperhosen kanssa. Mukavaa kun levisia on viihtynyt jo näin monta vuotta. Minulla ne on kyllä hävinnyt kaikki. Kivikkokasveja minäkin istutan lisää moneen paikkaan Lämmintä on ollut riittävästi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka talvi jännitän, onnistuuko levisian talvehtiminen. Se kun yleensä taitaa jäädä melko lyhytikäiseksi. Nyt on onneksi kaksi siementainta kasvamassa kokoa.

      Poista
  4. Ritariperhonen, hieno bongaus! Niitä ei ihan joka päivä näe tai ainakaan ehdi kuvata.
    Sait hyviä kasveja. Ehkä ne jopa kotiutuvat paremmin, kun ovat jo viettäneet osan elämästään jonkun puutarhassa ja hellässä hoivassa. Reipasta kasvua niin sinivaleunikoille kuin sinikämmenillekin.
    Kärhökin jo kukassa - komean kokoinen kukka Innocent Blushilla.
    Näitä parempia kesäsäitä ei voisi toivoa. Ehdottomasti nautitaan ja tankataan lämpöä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei näe, hyvä jos kerran kesässä ritari suostuu ilahduttamaan läsnäolollaan. Kyttäsin tänään kameran kanssa monta kertaa kivikon luona mutta eipä näkynyt ritariperhosta.
      Olen varma siitä, että jonkun puutarhasta kaivetut taimet kotiutuvat paljon nopeammin kuin taimistoilta ostetut kasvit. Nämä kun olivat jo valmiiksi ihan normaalissa puutarhamullassa eivätkä pienessä ruukussa turvemullassa. Juurakotkin olivat minusta hyvän kokoisia ja se auttaa varmasti kotiutumisessa. Yhdenkään taimen lehdet eivät edes lurpottaneet tänään vaikka oli näinkin lämmin päivä ja varsinkin konnanyrtti sai pitkän aikaa suoraa auringonpaistettakin.
      Kylmäpäisempi olisi leikannut kaikki kärhön nuput pois mutta minä en raskinut noin isoja napsia. Näkeepähän heti, millaisen kärhön sitä onkaan tullut hankkineeksi ja tuskin tuonkaan juurtumista mahdottomasti häiritsee, jos sen antaa aukaista kaksi kukkaa.

      Poista
  5. Sama juttu, ritareita näkyy yksi ja korkeintaan kerran kesässä. Eiköhän taimet juurru hyvin, minulla sinikämmen halusi ensin asettua pari vuotta ja sitten vasta kukki. Sinivaleunikkoa tekisi mieli kokeilla uudestaan, on se niin ihana. Kerran olen kokeillut ja siitä ei tullut mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se onkin ilon päivä kun harvoin nähty perhonen suostuu näyttäytymään omassa puutarhassa. Minäkin luulen, että nämä taimet juurtuvat pian. Pääsivät melkein suoraan maasta noston jälkeen minun kukkapenkkeihini; sen aikaa annoin niiden imeä vettä kun hain kameran ja mietin, mihin ne istuttaisin. Sinivaleunikolle taitaa olla talvimärkyys kohtalokasta. Toivon, että liian märät syksyt ja talvet pysyvät loitolla ainakin niin pitkään, että näen taimieni kukkivan.

      Poista
  6. Kaunis kuva ritariperhosesta. Kiva kun poikkesi kylässä.
    Kivikko kukkii nätisti.

    VastaaPoista
  7. Meilläkin on ritariperhonen vieraillu, harvakseltaan huomataan. Hyviä hankintoja oot tehny, toivotaan valeunikoille kaunista kukintoo ja ennenkaikkii viihtymistä mihin sen istutat. Meillä on se pohjosen puolella taloa seinänvierus penkissä ollu kymmenisen vuotta ja siinä viihtyy. Kauniita kivikkokasveja rinteessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritari on komea puutarhavieras. Hyvä, jos olet löytänyt sinivaleunikolle mieluisan paikan, jossa se viihtyy. Sielläkin, josta kävin taimet ostamassa, olivat sinivaleunikot viihtyneet jo pitkälti toistakymmentä vuotta, jos oikein muistan. Toivoisin, että niistä tulisi minullakin pitkäikäisiä.

      Poista
  8. Kaunis on kyllä perhonen, olisihan se mukava jos vierailisi useamminkin 😊 en muista että itse olisin nähnyt livenä noita.
    Ja viimeisen kuvan väriyhdistelmä on aivan ihana! 😍

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ritari ei ole kovin ahkera puutarhavieras, joten sitä hienompi hetki on kun se malttaa ilahduttaa läsnäolollaan. Toivottavasti ritariperhonen vierailee joskus teilläkin, eivät ne ilmeisesti mitään superharvinaisuuksia ole. Valkoinen ja vaaleansininen on yhtä aikaa hempeä ja raikas.

      Poista
  9. Upea ritariperhonen. Meillä on piha tulvillaan kukkia ja olenkohan kerran tuollaisen pihallamme nähnyt kahdenkymmenen vuoden aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä on aika paljon erilaisia perhosia ja niitä houkuttelevia kukkia, mutta ritaria ei silti näe kuin korkeintaan kerran kesässä. Monta päivää olen kytännyt vähän väliä kivikkorinnettä, jos se vaikka tulisi uudelleen, mutta en ole nähnyt. Ehkä teilläkin on joskus poikennut ritari vieraisilla mutta et vain ole juuri sinä lyhyenä hetkenä ollut paikalla. Sopivia kukkia teilläkin on varmasti.

      Poista
  10. Hienoa, että huomasit myytävät perennat ja sait itsellesi nuo harvemmin vastaan tulevat, onnea näille puutarhassasi! Kivalta näyttää kivikkorinne ja onnea myös uudelle kärhöllesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus sitä tekee löytöjä. Toivon vain, että olisin huomannut ilmoituksen aikaisemmin, niin olisin ehkä ehtinyt saada isomman sinikämmenen taimen tai jopa kaksikin. Niitä oli kuulemma useampia myynnissä mutta ehtivät mennä saman tien kaikki muut. Kiitos!

      Poista
  11. Sinikämmen on kevätkukkija. Kun kukkii, on kukkanuppu valmiina, kun lehdet avautuvat. Aarteet ostit, koska sinivaleunikkoakaan ei usein ole myynnissä. Niille toivon pitkää ikää.
    Kivikkokasvisi ovat hyvin voivia ja hienoa nähdä ritariperhonen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on, ne olivat juuri lopettelemassa kukintaa siellä mistä kävin taimet ostamassa. Tulipa muuten kirjoitettua tuo yksi lause postauksessa vähän hassusti. Nyt vasta tajusin, että jäi tulkinnanvaraa kukinnan ajankohdasta :D En ole nähnyt täällä päin kertaakaan taimistoilla myynnissä sinikämmentä enkä muistaakseni sinivaleunikkoakaan. Pitkää ikää niille toivon minäkin. Kiitos!

      Poista
  12. Ihanan lämmintä tosiaan!

    Kauniit ovat kivikkosi kukkijat. Levisia on suosikkini, patjarikostakin tykkäisin kovasti, mutta se ei vaan luonani viihdy. Yritetty on! Ritariperhosia harvemmin näkee, hienoa, että sait sen ikuistettua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Välillä kasvit eivät vain ole samaa mieltä puutarhurin kanssa sopivasta paikasta. Tällä kertaa oli kamera sopivasti jo valmiina kädessä. Enpä olisi saanut perhosesta kuvaa, jos olisin joutunut lähtemään sisälle kameran hakuun.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!