tiistai 6. lokakuuta 2020

Lokakuun alun näkymiä

Tehdäänpä taas pieni kierros syksyisessä puutarhassa. Syksy on ollut tähän asti ihmeellisen lämmin ja samaa rataa näyttää jatkuvan. Syyskuussa lämpötila kävi parina yönä juuri ja juuri nollassa, mutta edes daalia ei suuttunut siitä. Aikaisempina vuosina tähän aikaan on ollut koviakin pakkasöitä, viime vuonna 4.10 satoi jopa luntakin. Vaikka lämmintä on riittänyt, tuntuu, että puut ovat alkaneet varistaa lehtiään normaalia aikaisemmin ja että paras ruska olisi jo ohi. Tarkemmin katsottuna värejä on kyllä edelleenkin. Ehkä illuusio tulee siitä, että suuresti rakastamani punaiset pihlajat alkavat olla jo kaljuja tai vähintäänkin ruskettuneita ja moni muukin lehtipuu ja pensas on varistanut osan lehdistään. Runsaat sateetko saavat ruskavärit ruskettumaan?

Kivikkorinteen edustalle itsekseen eksynyt päivänkakkara kukkii iloisesti. Tolpan vieressä tarhakeijunkukka 'Hans' esittelee viimeisiä kukkiaan.
Kivikkorinteessä syksy ei vielä juurikaan näy. Kasvit ovat pysyneet pääosin vihreinä ja vehreinä. Tänä vuonna punatähkätkin ehtivät kukkia täysin ennen pakkasia ja erityisesti kaukasiantörmäkukan kukinnasta on saanut nauttia heinäkuusta lähtien. Keltamaksaruohoissa näkyy yksittäisiä kukkia ja isoin sammalleimuista nuppuilee.
Komeamaksaruoho 'Herbstfreude' loistaa pinkkinä tolpan edessä penkin ylälaidassa. Loistosalviat ja pikkuampiaisyrtit tuovat sinisiä pilkahduksia, jotka eivät kuvasta valitettavasti oikein erotu. Valkoiset täplät aivan rinteen päässä ovat belliksiä ja syysleimuja.
Kivikkorinteessä oleva isotähtiputki päätti tehdä vielä yhden kukkavarren syksyn iloksi. Tämä yksilö ei ole edes alkanut vielä kellastua toisin kuin muut isotähtiputket.
Köynnöksistä kärhöt ja keijunmekot kukkivat vielä hyvin. Tuoksuherneet tekevät koko ajan uusia nuppuja, vaikka eivät enää niin näyttävästi muuten kukikaan. Mustasilmäsusannat sen sijaan ovat lopettaneet kukintansa aikaa sitten ja osa on jo ruskettunutkin. Niille käy pian samoin kuin kiinanastereille, jotka olivat jatkuvien sateiden vuoksi kompostikuntoisia.
Risumajaan olisi tarvittu vähintään tuplamäärä keijunmekkoja, jotta seinistä olisi tullut vehreitä. Kukkia on sentään runsaasti kaikkialla, missä vain on versoja.
Kärhöistä 'Justa' ja 'Princess Kate' kukkivat komeimmin, 'The President' aukoo hiljalleen yksittäisiä kukkia, samoin kuin 'Piilu' ja 'Hagley Hybrid'.
Tarhalyhtykärhö 'Princess Kate' on levitellyt versonsa hajalleen, joten kukatkaan eivät ole yhdessä kimpussa. Nuppuja on vielä valtavasti ja jos sama sää jatkuu, tämän kukinnasta saa nauttia todella pitkään.
Odotin kovasti näkeväni vihdoin tänä vuonna mongolianvaahterani ruska-asussa. Mokoma kepakko päätti kuitenkin pudottaa melkein kaikki lehtensä heti kun vihreä väri alkoi haalistua. Yhteen oksaan jäi pieni tupsu lehtiä, jotka ehtivät muuttua hailakan oransseiksi ennen tippumistaan. Nyt koko taimi on kalju ja juurella on kasa ruskeiksi muuttuneita lehtiä. Jos se mokoma diivailija palelluttaa senttiäkään latvastaan talven aikana, se kaivetaan ensi kesänä ylös ja korvataan jollain luotettavammalla kaverilla. Olen kertonut tämän myös asianosaiselle kepakolle, jotta se tietää, mitä aurinkopenkin kunniapaikan valtaavalta kasvilta odotetaan. Osa pensasmustikoistakin on jo pudottanut lehtensä toisten vasta miettiessä syysasuun pukeutumista. Onneksi puutarhaan tulee väriä atsaleoista.
Aurinkopenkin 'Illusia' on pian parhaimmillaan. Ensi keväänä pitää vähentää sekä siperiankurjenmiekkaa että isotähtiputkia sen ympäriltä. Kurjenmiekka olikin jo kaljuuntunut keskeltä, joten jakaminen tulee sille tarpeeseen.

Pensasryhmän 'Illusia' on sävyltään oranssimpi. Hortensioidenkin kukat ovat säilyttäneet värinsä, kun ei ole ollut pakkasia.
Myös takapihalla on pieniä väripilkkuja, vaikka istutuksia on tehty sinne pääosin vasta loppukesällä. Metsän puolella kasvava tuomi muuttui yhdessä silmänräpäyksessä ensin keltaiseksi ja sitten kaljuksi eikä punaisena hehkunut koivuangervokaan enää väreillä koreile. Kuunliljat ovat kellanruskeaa mössöä, mutta ensimmäinen luumupuista alkaa muuttua keltaiseksi. Räikein väripilkku löytyy kuitenkin aivan metsän reunasta. Enpä kasveja istuttaessani ajatellut yhtään, minkä värisiksi ne syksyllä muuttuvat tai mitkä kasvit kukkivat yhtä aikaa. Halusin vain, että olohuoneen ikkunasta näkyisi värejä myös silloin kun ei sään tai töiden takia puutarhaan ehdi. No, ainakin syysvärejä ja kukintaa näyttäisi tulevan aika mukavasti.
Otin kuvan talon seinustan penkillä istuen. Kivipolku on edistynyt hiljalleen. Vielä pari metriä puuttuu. Polku johdattelee hyvin katseen suoraan kohti värikästä kasviryhmää.
Kanadanatsalea 'Violettan' syysasu on oranssi. Kellanvihreä tupsu sen takana on ehkä nuokkusyreeni. Kukkijoina syysasteri ja vasta syksyllä siirretty komeamaksaruoho 'Herbstfreude'. Maksaruoho olisi kannattanut siirtää vasta keväällä, niin se ei olisi ehkä retkahtanut noin pahasti.
Värikästä lokakuun alkua!

20 kommenttia:

  1. Kauniistihan siellä on vielä ruskan värejä jäljellä😍 Minulla ovat jääneet nuo atsaleat lähes istuttamatta tai on niitä kaksi mutta ovat ihan pieniä. Toivottavasti ne jaksavat kasvaa ja antaa väriä keväin syksyin. Voi kyllä olla etteivät ne oikein viihdy kalkkisessa maaperässämme!?
    Tuo prinsessa Kate on muuten tosi kaunis, taidan hankkia sen jos joskus tulee vastaan😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti atsaleasi viihtyvät, sillä ne ovat todella kauniita. Varmaan havunneulaskate auttaisi maan happamoittamisessa. Kate on myös nätti. Se oli minulla pitkään ostoslistalla.

      Poista
  2. Tuo kivipolku on kyllä tosi kiva ja hyvin tehty!
    Muuten se Seinävuoren rotkolaakso näyttää tosi huikealta! Nyt vasta kävin sen lukemassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! On sen parissa vietetty aikaakin. Seinävuorella on kieltämättä vaikuttavat maisemat.

      Poista
  3. Kivasti siellä on värejä! Ihastelin juuri tuomen mahtavaa oranssinhaileaa sävyä, mutta saa nähdä, onko lehdistä mitään jäljellä enää näiden puuskien jälkeen. Ihana sirotuomipihlajakin, joka menee todella komean punaiseksi joka syksy, pudottaa lehtensä aina ensimmäisessä reippaammassa puuskassa eli käytännössä parissa päivässä niiden punerruttua. Harmi, ettei se kestä kauemmin. Atsaleoilla taitaa olla aika pitkäkestoinen ruska-aika?
    Ihanasti tuon keijunmekon väri sointuu muuten syksyn kylläisiin sävyihin!
    Ja ihanasti sinulla on kärhöjä kukassa! Täällä Kate teki yhden kukan, mutta sitten näivettyi kokonaan, elokuu oli niin tavattoman kuiva. Siitä eivät kasvit enää alkusyksyllä jaksa nousta, vaikka syyskuussa tuli hieman sadetta, mutta ei niin paljon kumminkaan. Siellä sinulla ne eivät selvästi ole päässeet näivettymään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Harmi, kun joskus lehdet varisevat puista samantien kun ovat värittyneet komeimmilleen. Atsaleat ovat ainakin aikaisempina vuosina pitäneet lehdistään aika pitkään kiinni. Ne kyllä punertuvatkin sen verran hitaammin, että siksi ruska-aika kestää niillä pidempään kuin muutamilla muilla kasveilla. Kärhöt aloittivat tänä vuonna kukinnan normaalia myöhemmin, mutta kyllä ne ovat ennenkin kukkineet aivan pakkasiin saakka. Kosteutta täällä on kyllä riittänyt!

      Poista
  4. Ensin ihailen ja kehun Princess Katea, upeat kukkaset, toivotaan, että jaksaa vielä avata nuppujaan teidän iloksenne! Ja sitten nuo atsaleojen syysasut, niitä on myös ihailtava! Kauniita päiviä, nautitaan niin kauan kuin ehditään, ennekuin tuuli pyyhkii kaikki pois!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jos vain lämmintä riittää, niin eiköhän se jaksa kukkia vielä. Minäkin ihastelen atsaleojen syysasuja aina kun vain satun olemaan ikkunan ääressä. Toivottavasti kasvaisivat nopeasti isoiksi! Eilen oli kaikkea muuta kuin kaunis päivä sään puolesta, mutta tänään ei ainakaan vielä sada, jos ei paistakaan. Kuitenkin vähän valoisampaa kuin eilen.

      Poista
  5. Värikästä näyttää sinulla vielä pihassasi olevan! Lämmin syksy saa monet kukat vielä sinnikkäästi pitämään kiinni kukkaloistostaan. Minullakin keltamaksaruohoon ilmestynyt muutama vaatimaton kukka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kukkapenkeissä on vielä väriä, mutta isommista puista on jo osa karistanut lehtensä. Kiva, kun kasvit jatkavat kasvukautta, vaikka syksy on jo pitkällä.

      Poista
  6. Kivikkorintees ei palio syksy näy. Kate on mullaki ny hankintalistalla, josko sais sen tuaho paviljonkihin yhyreksi. Atsaleeoos on ihana ruska ja kivasti näkyy mettänreunas tummaa taustaa vasten färikäs istutusryhymä, vaikka piäniä viälä ovakki.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivikko on kyllä siitä kiva, että se näyttää hyvälle melkein mihin vuodenaikaan tahansa. Ikivihreät mehitähdet ja maksaruohot piristävät ilmettä kummasti silloin kun muu puutarha on yhtä harmaata mössöä (ei sentään vielä, onneksi). 'Princess Kate' sopii varmasti hienosti paviljonkiin. Se kasvaa aika korkeaksi, joten kiipeää varmasti paviljonkisi huipulle saakka. Tumma metsä tasapainottaa ja toisaalta myös tuo esiin värikkyyttä. Mielessäni voin jo kuvitella, miltä tuo kohta näyttää muutaman vuoden päästä.

      Poista
  7. Paljon on ruskavärejä siellä jo. Meillä ainoastaan tässä rannassa atsaleoista 'Ruususen Uni' on värin suanu. Tuolla mehtäalalla kaikki on vielä vihreitä. Kärhösi ovat vielä terhakoita, tuo'Princess Kate' on kyllä hurja ollu kukkimaan meilläkin. Kiva tulloo tuosta takapihan nurkkauksesta, jo nyt on nähtävissä kauneutta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä vesistö ja metsät taitavat antaa suojaa ja pidentää kasvukautta, joten ruskakin tulee myöhemmin. Huomasin eilen saman ilmiön töihin ajellessani; täällä puut ovat pudottaneet jo paljon lehtiään, kun suuremman vesistön lähellä ruska alkoi olla vasta komeimmillaan. Voi kun 'Princess Kate' olisi aloittanut keväällä kasvunsa aikaisemmin, niin kukista olisi saanut nauttia pidempään. Jospa ensi vuonna sitten. Kiitos!

      Poista
  8. Kivipolku on ihana ! Ja Princess Kate pääsi ostoslistalle, kiitos innoituksesta.
    Täällä on maisema melko keltainen mutta pihan istutuksissa vasta vähän ruskansävyjä. Seuraava tuulinen päivä varmaan kaljuunnuttaa koivut.
    Kivaa lokakuun jatkoa !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! 'Princess Kate' on kyllä hankkimisen arvoinen. Toivoisin tyyntä ja mieluiten sateetontakin säätä, jotta lehdet pysyisivät puissa mahdollisimman pitkään. Kivaa lokakuuta!

      Poista
  9. Princess Kate herätti kiinnostuksen ja taitaa päätyä kilometrin mittaiselle hankintalistalle. Kivipolkuja en väsy ihailemaan, monta muutakin kivaa ykstyiskohtaa on näissä kuvissa.
    Onneksi lokakuu on alkanut näin lämpimänä, mutta vaikuttaa, että meilläkin tuulet puhaltavat nyt loputkin ihanat ruskalehdet tiehensä - ainakin ne kaikkein kauneimmat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hankintalistat tuppaavat pitenemään harva se päivä :D Kiitos! Meillä ei ole hirveästi tuullut, mutta jatkuvat sateet taitavat karistaa lehtiä puista. Kuinka ne muuten näin nopeasti putoilisivat?

      Poista
  10. Leikkaa maksaruon ja tökkää leikatut varret maahan, tekevät tosi herkästi juuret. Nyt kun on sateista niin ehkä ehtivät juurtua ennen talvea. Kivipolku on kyllä todella nätti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkä ehtisivät, ehkä eivät. En taida viitsiä, kun saan joka tapauksessa keväällä jakopaloja noista isommista niin paljon kuin vain tarvitsen. Kiitos! Minäkin pidän kivipoluista, vaikka niiden saumojen kitkemisessä onkin paljon työtä.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!