Syyskuun loppu sateenkaaren väreissä

Eilen oli upea sää puutarhailuun ja minähän ahkeroin oikein urakalla. Lapion heiluessa ihastelin päivä päivältä syveneviä ruskan sävyjä ja syyskuun lopun ahkeria kukkijoita. Alun perin ajattelin, että kerään tähän postaukseen talteen kaikki kasvien paikanvaihdokset, mutta kamera täyttyi kuin huomaamatta huikeilla ruskan sävyillä ja räiskyvillä väriyhdistelmillä. Siispä laitetaan niitä postauksen täydeltä. Ehkä väliin sopii jotain tarinaakin.

Loistokärhö 'Piilu' taustallaan komeasti leiskuva pensasmustikka 'Alvar'.

Pensasmustikat saavat joka vuosi takuuvarmasti komean ruskavärityksen. 'Northblue' on edelleen vihreä, mutta kaikki muut vanhoista mustikoista loistavat tummanpuhuvia rönsyakankaaleja vasten. Puutarhakompostorin sisältö pursuaa jo yli äyräidensä, vaikka puolet kukkapenkeistä on vielä kitkemättä. Teki mieli jo tyhjentää kompostorin vasemmalta puolelta viimevuotinen tavara pois, jotta saisi kasattua sen tilalle uutta tavaraa. Keväällä valmiista kompostimullasta on kuitenkin paljon enemmän iloa kuin nyt, joten päätin jättää kompostin tyhjentämisen sikseen. Takapihan "mörkö" mutustelkoot tämän syksyn kitkentäjätteet. Kärhökaaripenkin askareisiin kuului uuden pensasmustikan istuttaminen ja mesimarjojen siirto penkin reunaan. Alkukesällä vanhempieni metsästä tuodut taimet olivat lähteneet hyvin kasvuun ja kasvattaneet maavarsiaan pitkälle. Jospa ensi vuonna tulisi satoa, kun seassa on kahdesta eri paikasta kerättyä kasvustoa ja yksi ostotaimi, jossa oli kahta eri lajiketta. Vaikka joku näistä neljästä olisikin jonain talvena kuollut, on hyvin todennäköistä, ettei koko rivi ole yhtä ja samaa kantaa. Vuorijumaltenkukalle löysin vinkkienne avulla paikan loistokärhö 'Omoshiron' luota. Sieltä sen pitäisi kukkiessaan näkyä, mutta piiloutua kukinnan jälkeen muiden kasvien sekaan. Paikka on syvämultainen, ja valoisa, muttei paahteinen eikä kuiva.

Leiskuvat mustikat ja hiljalleen kellastuvat syreenit. Aivan kuvan oikeassa laidassa puutarhakompostin sisältö kiipeää kohti pihlajan latvusta.

Pensasryhmän 'Illusia' leiskuu oranssinpunaisena. Myös aurinkopenkin 'Illusia' on alkanut punertaa. Hortensiat ja pensashanhikit ('Creme Brule') kukkivat edelleen. Kuvan oikean laidan mullokselle istutin eilen vaaleakukkaisen pionin.

Nurkan takana itsekseen kylväytyneet jättiverbenat kukkivat edelleen runsaasti. Syyssyrikkä on ymmärtänyt jo hidastaa tahtia.

Aidantolpan juuresta löytyi komean keltaisia sieniä. Toki tiesin ilman niitäkin tolpan olevan jo laho.

Vaahtera-angervo eli rikkoviuhka saa myös näyttävän syysvärin. En ole ihan varma, pidänkö tällaisesta ruskeankirjavasta väristä. Ehkä en. Onneksi tämä ei kasva ihan näkyvimmällä paikalla.

Syksyyn kuuluu myös vihreä väri, vaikka sen osuus on koko ajan pienempi. Myskimalvat eivät osoita merkkiäkään syksyyn valmistautumisesta. Muutaman vuoden vanha yksilö tekee koko ajan uutta kukkaa ja viime kesän siementaimetkin kukkivat. Siirtelin kesällä pikkutaimia useampaankin kukkapenkkiin. Kärhökaaren viimeisimpään laajennukseen pääsi muutama normaalin näköinen taimi ja yksi vaaleankirjavalehtinen yksilö. Oletin, että sekin muuttuisi pian tummanvihreäksi, mutta olin väärässä. Taimi on kasvattanut komean tupsun uusia limenvihreitä lehtiä, mutta on kooltaan kääpiökokoinen samaan aikaan siirrettyihin kavereihinsa verrattuna. Geenicocktail on kyllä sattunut värityksen puolesta sopivasti kohdalleen tämän yksilön perimässä.

Toivottavasti kirkkaan limenvihreä kääpiömalva selviäisi hyvin talvesta ja kukkisi ensi vuonna. Tämä penkki on vielä kitkemättä, joten voikukat ja heinätupsut ovat siis juuri niitä miltä näyttävätkin.

Tumman sinivihreää ja valkoista näkyy ruusukaaleissa. Tänä vuonna näyttäisi siltä, että näistä saadaan jo maistiaisiakin. Isoimmat ovat arviolta 1,5cm:n pituisia.

Vaaleanpunainen sopii mihin vuodenaikaan tahansa! Tässä kivikkotörmäkukka 'Pink Mist'.

Ja tässä kivikkorinteen päädyn vaaleanpunainen myskimalva. Kiven takana punainen pihlaja ja keltaisen haavantaimen latvus.

Hailakan siniliila kaukasiantörmäkukka 'Perfecta' kukkii aina vaan. Nuppuja nousee samaa tahtia lehtitupsun keskeltä kun vanhat kukat kuihtuvat.

Eilen meidän yli lensi kolme hanhiparvea pohjoisesta etelään. Isoin oli tämä yli satapäinen parvi.

Väri se on mullallakin ja paljasta multapintaa meillä riittää nykyään. Aurinkopenkki piti myllätä uudelleen, sillä viikonloppuna tapahtui pieni pioninnosto-operaatio, jonka seurauksena minulle tuli viisi pionia lisää. Alunperin piti tulla vain yksi hyvin kaunis vaaleakukkainen pensasryhmän jatkoksi. Ylimääräisille tuliaisille piti kehitellä paikat ja aurinkopenkissä sattui olemaan edelleen alueita, joissa on ollut pelkästään kesäkukkia. Aivan niin helposti homma ei kuitenkaan käynyt, että olisin vain kiskonut kosmoksen pois ja lykännyt pioninjuurakon tilalle. Ei suinkaan. Ensin piti kaivaa loputkin saksankurjenmiekat ja pari isotähtiputkea pois, jotta saan siirrettyä niiden tilalle valkoisen punatähkän. Ensimmäinen pioni tuli punatähkän paikalle. Toisen pionin tieltä piti purkaa viime kesänä tehty huoltopolku, eli kolme juuri ja juuri kengänkokoista kiveä. Kolmas pioni sentään mahtui poistetun kosmoksen ja leijonankidan paikalle. Tosin olin istuttanut viikko sitten juuri siihen kohtaan laukkoja... Onneksi vain yksi sipuleista meni keskeltä halki. Viimeinen pioneista pääsi takapihalle luumutarhaan. Toivottavasti pionit lähtevät keväällä hyvin kasvuun. Aurinkopenkkiin istutetuista pioneista kaksi on 'Elina'-pionin siementaimia, jotka saivat alkunsa vuosia sitten vesivärisivellinleikkien seurauksena. Leikin itse mehiläistä ja pölytin 'Elinan' kukkia 'Karl Rosenfieldin' siitepölyllä. Viikonloppuna jaettu yksilö on kukkinut parina kesänä tummanpinkein, hyvin kerrannaisin kukin. Pitää ensi kesään mennessä keksiä kaunottarelle sopiva nimi.

Valkoinen nuoli osoittaa vaaleakukkaista pionia. Punaisilla nuolilla merkityt yksilöt ovat 'Elina'-pionin jälkeläisestä otettuja jakopaloja. Sain ujutettua penkkiin myös ostamani syysasteri 'Patricia Ballardin'.

Ensi kesänä aurinkopenkkiin ei tarvitsekaan välttämättä esikasvattaa kesäkukkia. Jos keväällä on ylimääräistä ikkunatilaa, niin pari kosmosta mahtuu vielä mustilanhortensian ympärille. Kosmokset ehtivät kukkia myös suorakylvettyinä, joten niiden esikasvatuksesta ei tarvitse ottaa stressiä.

Loppuun vielä yksi kärhökuva. Loistokärhö 'Voluceau' on tehnyt hauskat raidat kukkiinsa. Taustalla yhä punaisemmaksi muuttuva 'Prim White'.

Mukavaa syyskuun viimeistä päivää!

Rotkolaaksossa

Viikonlopun ohjelmassamme oli visiitti Tuusniemellä sijaitsevaan hienoon luontokohteeseen, Seinävuoren rotkolaaksoon. Se on osa koko Kuopion ympäristön geologian ja ruhjerakenteen kokonaisuutta, joka on saanut alkunsa noin 1900-1800 miljoonaa vuotta sitten. Seinävuoren kohdalla ruhje muodostaa jyrkkäseinäisen rotkon, joka on geologisesti erittäin merkittävä kohde ja kasvistoltaan ja eläimistöltäänkin arvokas. Rotkolaakso ja sen välitön ympäristö on rauhoitettu luonnonsuojelulain nojalla vuonna 1964 luonnonsuojelualueeksi. Kävelimme isännän kanssa noin 2,5 kilometrin pituisen patikointireitin, joka kiertää rotkon ja sen eteläpäädyssä sijaitsevan Pieni Seinälammen ympäri. Lapset ja Karo jäivät mummolaan, sillä reitti olisi ollut heille liian hankala ja vaarallinen. Lähtekää mukanamme kierrokselle, niin ymmärrätte, miksi. 

Jännittävän näköinen "irtokivi" löytyi rotkon alkupäästä. Melkein odotin, että tuo kolmiomainen lohkeama lähtisi liukumaan suoraan veteen.

Kierroksen alussa oli laavu, laituri, grillikota ynnä muuta retkikohteeseen kuuluvaa rakennusta, mutta väkeä oli niin paljon, etten edes yrittänyt ottaa sieltä kuvia. Parkkipaikallakin oli melkein 30 autoa, joten ihmisiä riitti. Reitin suositeltu kulkusuunta oli vastapäivään, mutta suuntasimme ensin kohti näköalatasannetta, eli myötäpäivään. Reitin alku kulki pitkospuita ja kallioita pitkin metsämaisemissa, mutta itse rotkon kohdalla kuljettiiin paikoitellen aivan rotkon reunalla.

Näköalapaikan kaiteen yli sai aika hurjia kuvia. Rotkon pohjalta nousevat, yli 100-vuotiaat kuuset, kurkottelevat jopa rotkon reunoja korkeammalle.

Näköalatasanteelta on tämäkin kuva. Rotkon toisella puolella näkyy karua mäntymetsikköä.

Tässä oli melko kapea kohta.

Ja vielä kapeampi. Aivan rotkon partaalla kasvoi enimmäkseen jäkäliä.

Käväisimme myös rotkon pohjalla. Pohjoispäässä seinämät ovat loivempia ja niillä kasvaakin tyypillisiä kangasmetsien lajeja.

Rotkon pohjalla virtaa kapea puro rotkon pohjoispuoleisesta Iso Seinälammesta eteläpään Pieni Seinälampeen. Kostean pienilmaston ansiosta kasvillisuudessa on pienialaisesti saniaislehtokorven tunnusmerkkejä.

Pystysuora seinämä on vaikuttavan näköinen...

... ja vaikuttavan kokoinen. Isäntä on kameran takana, minä tuolla kallion juurella.

Tämän pidemmälle emme rotkon pohjalla menneet, sillä maasto olisi ollut liian vaikeakulkuista. Selvä polkukin päättyi. Painakaa näkymä mieleenne, sillä kohta katsomme samaa kohtaa ylhäältä päin.

Kasvillisuus alkaa muuttua nopeasti, kun kiipeää takaisin rotkon reunalle.

Vastapäätä on nyt sama kallionseinämä, minkä juurella äsken olimme. Tuo keltainen kallion alareunassa on varjorikkijäkälää. 

Rotkolaakson pituus on noin 500 metriä ja leveys 20-40 metriä. Syvyyttä on enimmillään 25 metriä. Missään ei mainittu, mutta voisin kuvitella, että näköalapaikka on rakennettu juuri syvimmälle kohdalle. Patikointireitti on paikoin vaikeakulkuinen, mutta sekä reitin alkupään laavulle että näköalatasanteen viereen pääsee autolla. Näköalatasanteella uskaltaisi aivan hyvin käydä lastenkin kanssa, sillä kaide on korkea ja yläreunan pleksin läpi näkee kurkkia turvallisesti maisemia.

Näköalatasanne rotkon toiselta puolelta.

Noin 10 000 vuotta sitten päättyneen jääkauden vaikutus näkyy parhaiten silottuneilla kallioilla. Metsän välistä siintää Pieni Seinälampi.

Kallion laelle rakennetulta toiselta laavulta avautuu komeat maisemat tummavetiselle Pieni Seinälammelle. Lähdimme kiertämään reittiä lammen toiselta rannalta kuvan keskeltä. Laituri ja laavu jäävät juuri männyn taakse.

Pieni Seinälampi on monien suolampien tapaan humuspitoinen ja siksi tummavetinen. Ravinteita on vähän, minkä vuoksi vesikasvillisuus on vähäistä.

Tätä kalliota alas tullessamme tajusimme, miksi reitti kannattaisi kulkea vastapäivään. Märkänä jyrkkä ja sileä kallio on varmasti liukas. Nyt kulkeminen sujui kuitenkin tarpeeksi hyvin.

Tässäpä aletaan olla jo lähtöpisteessä. Vasemmalla näkyy laituri. Laavut ynnä muut kuvan ulkopuolelle jäävät rakennukset olivat edelleen täynnä väkeä, joten kiinnostuneet voivat etsiä googlesta lisää kuvia.

Olen käynyt muutaman kerran aiemminkin Seinävuoren rotkolaaksossa, mutta tämä reissu oli muistaakseni ensimmäinen kerta, kun olen kiertänyt koko alueen ympäri. Rotkolaakso on joka kerta yhtä vaikuttava ilmestys, vaikka kalliot eivät ihmisiän aikana muutu miksikään. Jos liikutte tienoilla, niin käykää ihmeessä vilkaisemassa. Rotkolaakso sijaitsee Kuopion ja Joensuun välissä, noin 55 kilometrin päässä Kuopiosta. Postauksessa kertomani asiatiedot on napattu reitin varrelta opastauluista. Toivottavasti nautitte tästä aurinkoisen syyspäivän kierroksesta! Mukavaa viikkoa!

Kukkijoita ja uusia hankintoja

Kivikkorinne kukkii keväästä syksyyn, kuten suunnittelinkin. Kasvit ovat alkaneet kotiutua ja viimeisetkin aukkopaikat on pian täytetty. Takapihan kaivauksissa löytyi niin paljon epämääräisiä murikoita ja pikkukiviä, että rinteen loppupääkin on pian katettu kivillä. Viimeinen kuorma kiviä jäi vielä odottamaan siirtoa, mutta muutenpa rinne alkaa olla "valmis". Juuri nyt siellä ilahduttaa eniten eräs minusta todella hieno kasviyhdistelmä. Samaan aikaan kukkii pikkuampiaisyrtti, kaukasiantörmäkukka 'Perfecta' sekä komeamaksaruoho 'Herbstfreude'. Nukkapähkämön hopeansävy täydentää kolmikkoa.

Kivikkorinteen kaunis nelikko. Pikkuampiaisyrtti on vasta kesällä siirretty melko pieni alku, joten sen ensimmäinen kukinta on hieman matala ja levällään.

Viime vuonna siirretty helminukkajäkkärä on jo kukkinut, mutta kesäkuussa siirretty yksilö alkaa olla vasta parhaimmillaan.

Rantalaukkaneilikka 'Sea Pink' on vasta päässyt vauhtiin kukkimisessa. Lehtimätäskin on tuuhettunut mukavasti loppukesän ja syksyn aikana.

Aurinkopenkistä löytyi muiden kesäkukkien seasta keväällä kylvetty loistosädekukka. Taimet olivat niin pieniä rääpäleitä, etten uskonut niiden edes kukkivan tänä vuonna. Toivottavasti tämä yksilö selviäisi paremmin talvesta kuin viimevuotiset.

Taimialeissa on hinta-laatu-valikoimasuhde nyt ehkä parhaimmillaan. Parilta eri reissulta on minunkin mukaani lähtenyt jo viisi kasvia. Kivikon komistukseksi lähti nimetön mehitähti, jolla oli jo komean kokoiset ruusukkeet. Marjavalikoimaa täydentää pensasmustikka 'Patriot'. Talven aikana kuolleen kuunlilja 'Blue Mouse Earsin' tilalle löytyi uusi taimi, ja pitkään haikailemani pinkki syysasterikin 'Patricia Ballard' lähti mukaan. Ensimmäistä kertaa ostin myös purkin, jossa ei näkynyt pinnalla oikeastaan mitään. Ruukkuun lykätyssä lappusessa luki vuorijumaltenkukka ja pohjarei'istä näkyi juuria, joten päätin katsoa, mitä maasta keväällä nousee.

Uudet hankinnat. Syysasterissa on jo nuppuja, joten pian selviää, olenko saanut oikeaa lajiketta. Vuorijumaltenkukan kohdalla se selviää vasta keväällä, jos kasvi suostuu edes talvehtimaan.

Enää pitäisi päätttää paikat uusille aarteilleni. Muut löytävät varmasti paikkansa helposti, mutta vuorijumaltenkukka on minulle täysi arvoitus. Netistä löytyneet tiedot ovat niin ristiriidassa keskenään, ettei niistä ota selvää millään. Ilmeisesti puolivarjo olisi paras, mutta kostea vai kuiva? Hiekkainen vai savinen multamaa? Hapan vai kalkittu? Tarvitseeko talvisuojausta? Nyt kaivattaisiin kokeneemmilta paljon vinkkejä. Leppoisaa viikonloppua!

Pupujen kanssa kukkapenkissä

Koivuangervokin on aika hieno ruskapensas.

Syksy etenee yhä pidemmälle, mutta se ei estä rusakoiden vierailuja puutarhassa. Yksi röyhkeä rusakkoemo on nyt keksinyt piilottaa ainakin yhden poikasistaan kukkapenkkeihini. Viikonloppuna koin pienen säikähdyksen, kun olin kitkemässä kivikkorinnettä. Siirsin toisella kädelläni kevätvuohenjuurien lehtiä syrjään ja työnsin toisen käteni rikkaruohoa kohti. Jotenkin puolittain rekisteröin ruskean möykyn käden tiellä, mutta rikkaruoho vei suurimman osan huomiostani ja enkö sitten samalla tökännyt käteni suoraan jalkapallon kokoisen rusakonpoikasen selkään.

Vuohenjuuren ja helminukkajäkkärän seassa oli pupunpoikaselle hyvä piilopaikka.

Silloin sai pupu jalat alleen! Ja tietysti ylämäkeen, eli suoraan aurinkopenkkiin. Menin katuharjan kanssa penkomaan kasvustoja, jotta saisin hätistettyä pomppupeten joko metsään tai naapurin pihalle, mutta eihän sitä enää löytynyt. Illan hämärtyessä näimme poikasen pomppivan etupihalla roska-astian edessä aivan kuin minulle ilkkuakseen. Ehkä se kuitenkin todellisuudessa lähti etsimään emoaan iltapalan toivossa.

Naapureiden syreeni ja pihlajat ovat taas tänä vuonna keittiön ikkunasta avautuvan maiseman katseenvangitsijoita.

Pari päivää sen jälkeen olin Karon kanssa kitkemässä takapihalla valkeaa varjopenkkiä. Karo nuuskutteli aivan rauhassa nurmikolla kunnes sen nenään tuli herkullinen tuoksu ja koira kääntyi kohti kukkapenkkiä korvat pystyssä. Metrin päässä minusta alkoi kuunliljan ja jaloangervojen lehdet heilua. Pupu huusi ja hyppi Karon naamalle eikä Karo näyttänyt osaavan päättää, totellako minun vihaista EI-komentoani vai tappajakoiran vaistoaan. Sekunnin epäröinti riitti ja pupu pääsi livahtamaan kuunliljojen sekaan ja siitä pitkin talon seinustaa varjokujalle.

Kantopuutarhan taustalla olevan pienen pihlajan syysväri on tänä vuonna vaaleanpunertavaan vivahtava oranssi. Saniaiset ovat sävy sävyyn.

Jos Karo ei olisi tunkenut päätään puskaan, vaan olisi sattunut vilkaisemaan varjokujaa kohti, kun pupu pinkoi pitkin nurmikkoa, olisi tarinan loppu voinut olla toinen. Muutaman tunnin sen jälkeen Karo viettikin sisällä, mutta kova hinku oli parilla seuraavalla ulkoilukerralla paistin perään. Taas kävin episodin jälkeen etsimässä rusakonpoikasta, mutta en löytänyt. Ehkä se juoksi kerralla naapuriin saakka. Veikkaan, että poikanen oli sama minkä hätistin kivikkorinteestä tiehensä.

Neidonkurjennpolvi on ollut siirtouhan alla melkein koko kesän, mutta ehkä jätänkin sen paikoilleen. Luumutarhan etuosassa ei ole mitään syksyllä kukkivaa, jos tämä lähtee.

Luumuista puheenollen: viipurin punaluumun ensimmäiset 23 kypsää luumua. Nam!

Eilen illalla lapset olivat ikkunasta nähneet ison rusakon siinä samaisessa kukkapenkissä, mistä Karo antoi lähdöt poikaselle. Sain kuulla hyvin mielenkiintoisen selityksen siitä, kuinka rusakko pomppi karkuun, kun lapset olivat hätistäneet sen tiehensä. Kuulemma suoraan kukkapuskan läpi niin että rytinä kävi ja matkalla rusakko nappasi kukkia suuhunsa.

Päivän kärhökuva: 'Piilu' ja 'Justa' kukkivat kärhökaaressa. Yksi 'Hagley Hybridin' kukkakin siellä näkyy pilkottavan.

Sinikatana 'Alba' (silmäkatana) aukoo hissukseen kukkiaan. Toivottavasti rusakot eivät huomaa niitä. Taustalla tuoksupielus ja kaukasianmaksaruoho 'Summer Glory'.

Tällainen pikkupupupäivitys puutarhasta tänään. Vauhdikasta loppuviikkoa!

Toivepostaus: aurinkopenkin kesä

Navettapiika (Navettapiian puuhamaa -blogi) toivoi minun esittelevän aurinkopenkkiä tarkemmin ja tässä siitä jonkinlainen kooste. Aurinkopenkki paistattelee nimensä mukaisesti auringossa melkein koko päivän. Se on rinteen huipulla ja sen maa on hiekkaista, joten kasvit talvehtivat siellä yleensä ongelmitta. Hiekkainen maa on myös hyvä pienten taimien väliaikaissijoituspaikkana, sillä siellä ne kasvattavat nopeasti aivan valtavat juuret. Aurinkopenkki on kokenut neljän kesän aikana isoja mullistuksia, mutta nyt parin viimeisen vuoden aikana kasvit ovat alkaneet löytää paikkojaan. Ritarinkannukset, kärhöt ja puistoatsalea 'Illusia' ovat saaneet olla paikoillaan istutuksesta lähtien, mutta kaikki muut ovat vaeltaneet ympäriinsä kuin parhaimmatkin kiertolaiset. Kivikkorinteen alkutaipaleesta kertovasta postauksesta Kiviä, kiviä näkyy myös aurinkopenkin lähtötilannetta vuodelta 2016. Jo silloin olin päättänyt, että joskus aurinkopenkki laajenee aidan viertä myöten kohti talon sivustaa ja sehän tapahtui kesällä 2018.

Aurinkopenkin kevät alkaa kevätkurjenmiekkojen ja kevättähtien iloisella sekamelskalla. Istutin näiden sekaan tänä syksynä vielä vaaleamman sinistä 'Alida'-kevätkurjenmiekkaa.

Touko-kesäkuun vaihteessa kukkivat pikkusydämet ja pikkuampiaisyrtit. Naapurin omenapuu kaatui heinäkuun alun myrskyssä, joten tämä ihana trio jäi yhden kesän ihmeeksi.

Toissa kesänä tehty laajennuskaan ei ole säästynyt muutoksilta, vaikka mukamas suunnittelin sen hyvin jo nurmikkoa poistaessani. Pensaat ja puuvartiset onneksi ovat saaneet olla paikoillaan. Köynnösportin luokse istuttamani jaloangervot eivät viihdy siellä, joten loputkin niistä lähtevät pois viimeistään ensi keväänä.

Omenapuun kukinnan jälkeen on saksankurjenmiekkojen vuoro. Nämä tosin siirsin tuonne pikkuampiaisyrttien taakse aikaisen ränsistymisen takia. Ja nyt mietin, että näinköhän tulevat edes näkymään sieltä mihinkään?

Tätä kulmasta näkyy koko penkki. Puistoatsalea 'Illusia' kurkistelee tarhakeijunkukka 'Hansien' takaa. Olen istuttanut penkkiin joka syksy lisää ukkolaukkoja, sillä niiden ränsistyvät lehdet peittyvät mainiosti rehevien isotähtiputkien, ritarinkannusten ja purppurapunalatvojen sekaan.

Olen yrittänyt kasata aurinkopenkin kasvivalikoimaa siten, että siellä olisi läpi kesän runsasta kukintaa ja mielenkiintoista katsottavaa. Penkkiä tulee katseltua paljon, sillä se näkyy keittiön ikkunasta ja on myös ensimmäisenä vastassa, kun astuu ulko-ovesta pihalle. Värimaailma on pääasiassa vaaleanpunaisen eri sävyjä höystettynä sinisellä ja valkoisella. Kurjenmiekkojen ja sinikatanoiden terävät lehdet tuovat vaihtelua penkin pyöreänpehmoisiin muotoihin. Kurjenmiekkoja näkyykin toivottavasti jo ensi kesänä tasaisin väliajoin pitkin penkkiä. Alla olevasta kuvasta erottuu selvästi ritarinkannusten edessä olevat siperiankurjenmiekat ja niiden oikealla puolella olevat sinertävämmän vihreät saksankurjenmiekat. Piiloon jäävät vielä saksankurjenmiekkojen "yläpuolella" heti aidan vieressä oleva pieni siperiankurjenmiekka sekä ihan kuvan oikeassa reunassa olevat tarhakurjenmiekat. Lisäksi työn alla on saada myös tummaa lehtiväriä toistumaan pitkin penkkiä.

Yläilmoista keskikesällä. Kuistin katonharjan varjo osoittaa suoraan kohti purppurakeijunkukka 'Palace Purplea', jota yritän saada pikku hiljaa lisättyä. Niiden yläpuolella aidan edessä on kesäkukkia siihen saaka kun pensaat ottavat tilan haltuunsa.

Isotähtiputket kukkivat runsaasti pitkin kesää. Loppukesällä niiden rinnalla kukkii värililja 'Lollypop'.

Loppukesällä aurinkopenkin alkupäätä dominoi näyttävästi kukkiva tiukukärhö 'Arabella' sekä valtavan kokoisia kukkia tekevä loistokärhö 'Elsa Späth'. Toiveissa olisi saada tähänkin penkkiin lisää kärhöjä.

Etualalla maksaruoho 'Strawberries and Cream', sen takana komeamaksaruoho 'Herbstfreude' ja 'Arabellan' sininen kukkapilvi.

Loistokärhö 'Elsa Späth' ei tänä vuonna ehtinyt kiivetä aidan huipulle saakka, mutta näkyvät ne kukat alempaakin.

Kärhöjen ohella purppurapunalatvat tuovat väriä myöhään syksyyn. Taaempana on korkeampi, etualalla matalampi 'Phantom'-lajike. Niiden edessä punatähkä 'Floristan Weiss'.

Lopuksi vielä muutama kuva aurinkopenkin pienistä puuvartisista. Ja ne todella ovat pieniä, sillä jouduin oikein etsimään osaa niistä kosmosten ja sarvileukoijien seasta penkkiä kitkiessäni.

Kesäkuussa äitini kevätatsaleasta irrotettu taivukas ei ole hirveästi kesän aikana kasvanut, mutta on topakkana hengissä kuitenkin. Se on majaillut kosmosten suojassa ja kasvatellut toivottavasti juuriaan.

Omasta mustilanhortensiasta otettu taivukastaimi katkesi viime vuonna maata myöten poikki enkä ollut varma, jaksaako se lähteä talven jälkeen kasvuun. Maasta nousi kesän mittaan kolme versoa, joten oli hyvä, etten hankkinut vielä uutta tainta tilalle.

Siemenestä kasvatettu mongolianvaahtera on ollut vähän hankala tapaus ja on saanut jo melkein lähtöpassitkin monta kertaa. Tänä kesänä se ylsi vihdoin kurkkimaan aidan yli. Johan se korkea aika olikin viisivuotiaalle. Sen juurella on koivuangervoja.

Aurinkopenkissä kasvaa myös pistokkaasta kasvatettu purppuraheisiangervo. Se on mongolianvaahterasta kaariportin suuntaan. Istutin sen vasemmalle puolelle alkukesästä kukkivaa saksankurjenmiekkaa pariksi angervon oikealla puolella kasvavalle tarhakurjenmiekka 'Black Swanille'.

Purppuraheisiangervon kummallakin puolella on nyt kurjenmiekkaa ja edessä pikkusydäntä. Aidan edessä heisiangervon vasemmalla puolella on isotähtiputki ja aivan oikeassa ylänurkassa näkyy pikkuisen siirrettyä syysleimua.

Jos aurinkopenkin tarkempi kasvivalikoima kiinnostaa, niin kasviluettelot-välilehdeltä se löytyy. Sen pitäisi olla ajan tasalla, mutta ihmisen muisti kun on mitä on, niin saattaa sieltä vielä joku puuttua.

Aivan pian puistoatsalea 'Illusia' on taas aurinkopenkin näyttävin ilmestys (kuva viime syksyltä). Sen punaisuus korostuu, kun vieressä olevat siperiankurjenmiekat muuttuvat keltaisiksi.

Tänään töihin ajaessani kiinnitin huomiota ruskavärejä saaneisiin puihin. Punaisia ja keltaisia väripilkkuja näkyy jo monin paikoin. Toivottavasti ruska kehittyy oikein loistavaksi tänä vuonna. Tämän päivän postissa oli myös pöytäkirja kunnan tekemästä kompostointitarkastuksesta. Ei tullut huomautettavaa, minkä toki etukäteen tiesinkin. Hyvää viikkoa teille!