tiistai 28. heinäkuuta 2020

Kasvimaan monsterit

Kesä on ollut vaihteeksi suosiollinen hyötytarhan kannalta. Tuholaisia on ollut selvästi vähemmän kuin viime vuonna ja sadetta on saatu tarpeeksi lukuunottamatta kesäkuun alkua, jonka yli ainakin meillä päästiin melko kivuttomasti kevään jäljiltä maassa olleen kosteuden turvin. Kasvimaan siirto autotallin seinustalle oli hyvä peliliike, sillä valoa ja lämpöä on reippaasti enemmän kuin vanhalla kasvimaalla eivätkä rusakot pääse aidan ansiosta tuhoamaan vaivalla hoidettuja kasviksia.
Irmeli-drone saa koko kasvimaan mahtumaan samaan kuvaan. Vasemmassa reunassa olevan punaisen maton kohdalle tulee vielä yksi lava lisää.
Seinän varressa olevan kummituksen alla on kurkku, jonka onnistuin melkein tappamaan. En nimittäin muistanut, että täällä kannattaa vähentää yölämpötilan ennusteesta pari astetta, jos on luvattu kylmää. Nyt tiedän, että kurkku ei kestä 7,5 astetta edes seinän vieressä. Suurin osa sen lehdistä lurpotti pitkin runkoa ja meinasin jo viskata koko kasvin kompostiin tai ottaa virkeän latvan pistokkaaksi ja kokeilla, ehtisikö se juurtua ja tehdä vielä muutaman kurkun ennen syksyä. Päätin kuitenkin kokeilla ensin, jatkaisiko se kasvuaan paahteelta ja kylmältä suojattuna ja viritin sille harson.
Suojaaminen kannatti, sillä kurkku on virkistynyt parissa viikossa yllättävän hyvin harson alla.
Verkkoaita on paikoitellen jo hyvinkin vehreä, sillä siinä kiipeilee sokeriherneitä. Niillä on vain paha tapa yrittää tunkea latvansa naapurin puolelle roikkumaan ja käynkin muutaman päivän välein ohjailemassa niitä takaisin omalle puolelle. Pavut eivät ole aivan vielä ehtineet verhoilla koko sadevesitynnyriä, vaikka ovatkin jo kiipeilleet sen huipulle saakka. Risuhökötys vehreytyy kuitenkin koko ajan ja nyt väleistä pilkottaa valkoisia ja violetteja kukkiakin. 
Vaaleanpunakukkaiset sokeriherneet ovat melkein koristekasvin veroisia aidan vehreyttäjiä. Sato on vain plussaa. Taustalla mukulasellereitä.
Violettikukkaset salkopavut vasta aloittelevat kukintaa.
Valkoiset ruusupavut ovat kukkineet hieman pidempään.
Härkä- ja vahapapuja sekä mansikoita on kerätty jo pitkään, 'Patio Red' -paprikoitakin on kypsynyt jo muutamia. Ensimmäiset herneet, pensasmustikat ja tomaatit ('Maskotka') keräsin vasta muutama päivä sitten.
Kokeilin viime vuonna kasvattaa ensimmäistä kertaa salaattifenkolia, mutta se yritys tuotti vain yhden lyijykynänkokoisen fenkolinruippanan. Tänä vuonna kaikista esikasvatukseen kylvämistäni siemenistä iti pitkän odottelun jälkeen kolme. Istutin taimet kesäkuun alussa kasvimaalle ja luin vasta jälkeenpäin, että fenkolit pitäisi kylvää vasta juhannuksen jälkeen, jotta ne eivät alkaisi kasvattaa kukkavartta. Seurasin taimia vähän huolissani, mutta kaikki kolme ovat pullistelleet oikein mukavasti. Ja lopussa aika vauhdikkaastikin, sillä yhtäkkiä havahduin siihen, että yksi niistä on aivan mahdoton monsteri. Se olisi varmaan halunnut vielä kasvaa kokoa, sillä jouduin kiskomaan sitä kaksin käsin, jotta sain sen nostettua. Nyt saa jakaa hyviä fenkolireseptejä, sillä lähipäivinä pitää nykäistä seuraavakin ylös, ettei pullistele liikaa.
Pation laatat ovat 50*50-senttisiä. Koko fenkoli (ilman juuria) painoi 610g.
Punnitsin myös tämän mukulaosuuden ja se painoi 384g.
Yksi paprika on ilmiselvästi ottanut mallia fenkolista. Hassua, kun paprikan kanta on paksumpi kuin kasvin runko.
Monsterin viereinen paprika kisailee koon lisäksi paprikoiden määrässä.
Pensasmustikoista löytyi toisenlainen monsteri. Ei sentään mahdottoman iso, mutta aika hurjan näköinen.
Toistaiseksi nimetön karvakasa Täplätupsukkaan toukka saattoi herkutella mustikanlehdillä, vaikken löytänytkään syöntijälkiä. Siirsin otuksen metsän puolelle.
Vanhan kasvimaan puolelle jääneet pari kylvöstä taistelevat etanoita ja rusakoita vastaan. Melkein koko kesähän tässä meni, ettei varsinkaan rusakoista ole ollut riesaa. Nyt ne löysivät lasten kasvimaan porkkanat ja kukkapenkistä yhden karpaattienkellon sekä sinikatanan nuput. Valkosipulijauhetaisto siis alkaa taas. Irmeli-drone pääsi tänään pitkästä aikaa ilmaan, joten uusia ilmakuvia on lähiaikoina luvassa. Hauskaa viikon jatkoa!

24 kommenttia:

  1. Onneksi sait kurkun elvytettyä harson avulla. Komean kokoinen fenkoli samoin, kuin kaikki paprikasikin.
    Meillä kurkuista on saatu hyvä sato, mutta tomaatit ovat vielä raakoja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä kurkku ei ehtinyt tehdä kuin viitisen kurkkua ennen paleltumistaan, joten oli hyvä, että se vielä virkosi. Paprikoiden kokoa ollaan ihmetelty jo pidemmän aikaa, mutta fenkoli pullistui yllättävän nopeasti lopussa. Ainakin joku onnistuminen tälle vuodelle :)

      Poista
  2. Hieno kun kurkku elpyi. Komeat parikat, todella. Yhden kypsän tomaatin olen syönyt meidän kasvihuoneesta, muita odotellaan vielä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvä, etten viskannut kurkkua kompostiin, vaan kokeilin harsottamista ensin. Tällä kertaa paprikat kasvoivat mukavan kookkaiksi. On meillä toki niitä pieniäkin, kuten tuon yhden kuvan 'Patio Red'. Äkkiä ne tomaatit alkavat kypsyä, jos kerta ensimmäinen on jo syöty.

      Poista
  3. Komeita vihanneksia! :)

    Toukka on täplätupsukas-perhosen jälkikasvua. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan noilla muutamilla ihan mukavasti kokoa. Kiitos tunnistuksesta! Muistelinkin, että joku tupsujuttu se varmaan on :)

      Poista
  4. Onpa soman näköinen kasvimaa ilmasta käsin! Mutta voi harmi noita kasveillasi herkuttelijoita, harmi, että niitä tulee syömään kaikkea kivaa ja kaunista.
    Melko muhkean kokoinen fenkoli! Minusta se on viipaleina oikein hyvää salaatin joukossa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmasta ei näy rehottavat rikkaruohot... :D Aidatulla alueella ei ole onneksi kukaan kutsumaton käynyt ahmmimassa vaivalla kasvatettuja vihanneksia. Fenkoli oli aikamoinen jytky, mutta kuitenkin hyvin mehukas. Ensimmäisen yksilön mukulaosa pääsi grilliin, mutta onhan tuossa vielä varret ja lehdet vaikka salaattiin käytettäviksi. Ja ne kaksi muuta yksilöä vielä kasvamassa.

      Poista
  5. Hyvä kun kurkkusi selevis. On jären monsterikasveja siulla. Isoja on paprikat! Meillä on arvotus mikä elläin käyp kurittamassa yhtä daklaskuusta. Oisko rusakko. Muuten ei oo tuhoja tullu puutarhassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama monsteri tuolla on. Tosin veikkaan, että porkkanat jäävät pieniksi. Kai se on joku tasapainon laki, ettei voi kaikki onnistua. Luulisi, että rusakollekin olisi nyt parempaa evästä tarjolla, ettei tarvitsisi kuusta maistella. Eihän ole mikään toukka?

      Poista
  6. Fenkoolia en ole koskaan kasvattanut mutta voisi kokeilla. Paprikat on sinulla tosi komeita ja toivottavasti kurkkusatoakin on vielä luvassa 🤗.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Fenkolinkasvatus ei ollut minusta kovin vaikeaa tai sitten oli vain ensikertalaisen tuuria :D Paprikatkin kasvoivat yllättävän hyvin. Nyt vain odotellaan niiden kypsymistä.

      Poista
  7. Monipuolinen kasvimaa tuottaa jo hyvin satoa. Fenkoli on kasvanut uskomattoman komeaksi ja tietysti myös nuo paprikat. Nyt riittää herkuteltavaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kasvimaan hoitaminen motivoi kummasti, kun satoa tulee jo tässä vaiheessa kesää runsaammin kuin vanhalta kasvimaalta koko kesän aikana. Herkkuja riittää!

      Poista
  8. Dronella saa kivan näköisiä kuvia. Voittaa mennen tullen korkeille tikkaille kiipeämisen.
    Hyvä, että sait kurkun pelastettua. Näköjään aina kannattaa yrittää ennen, kuin luovuttaa ja nakkaa kompostiin.
    On sinulla perennapeukalon lisäksi myös hyötykasvikämmen. Olen parina edellisenä vuotena kasvattanut fenkolia ja tuloksena on aina juuri niitä lyijykynäversioita. Ehkä sinun fenkolikuvasi kannustavat yrittämään taas ensi vuonna uudelleen. Ja mitkä paprikat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kurkun pelastuminen oli mieluisa yllätys. Toivottavasti se ehtii vielä tekemään monta kurkkua. En vielä menisi kehuskelemaan hyötykasvikämmenellä. Eiköhän ainakin fenkolien osalta ollut kyse ennemminkin ensikertalaisen tuurista. Paprikoiden kanssa olemme jo monen vuoden ajan tutustuneet toisiimme. Sen näkee sitten syksymmällä, jääkö kokonaissaldo kasvimaalta plussan vai miinuksen puolelle.

      Poista
  9. Ilmakuvasta saa hyvin käsityksen hyötytarhastasi. Tosi iso salaattifenkoli, minä en ole koskaan kasvattanut sitä. Paprikat ovat minullakin kasvaneet kokoa melkoisesti, ensimmäinen on jo otettu syötäväksi, seuraavat viittä vaille valmiita.
    Upeaa, että kurkkusi selvisi! Meillä tulee tomaattia sellaista vauhtia, että joka päivä saa syödä sekä suoraan puskasta että kerätä itselle tai antaa läheisille 1-2 litraa /päivä. Saa nähdä onko tämä vain väliaikainen vaihe, mutta kyllä raakileitakin on.
    Todella hienoa, että nykyisessä paikassa kasvit ovat saaneet olla rauhassa tuholaista.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tavallisen kameran kuvaan on vaikea saada sopimaan koko kasvimaata ilman että tulee naapureiden pihoja mukaan. Onneksi on siis drone. Kurkun selviäminen oli melkein ihme. Ensi vuonna pitää olla tarkempi kylmien öiden kanssa, jos vielä kasvatan kurkkua. Isosta kasvihuoneesta saakin satoa suurempia määriä kuin avomaalta, vaikka yllättävän hyvin tomaatit ja paprikat ovat tuossa seinustalla pärjänneet. Kiva, että edes yhtenä kesänä saa nauttia itse kasvimaan antimista eikä sato mene tuholaisten suihin.

      Poista
  10. Wau mikä sato ♥ Olet todellinen viherpeukalo! Haaveiletko kasvihuoneesta? Tuossa ei kyllä huoneita tarvitse, kun sato onnistuu ilmankin. Upea näköinen alue ilmasta käsin! Voi ei noita pupuja. Toivottavasti saat ne karkoitettua pian.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! En haaveile kasvihuoneesta. Ihan niin hyötykasvitarhuriksi en itseäni tunne. Rusakoita ei saa pysymään poissa muuten kuin aitaamalla koko pihan ja siihen en rupea. On noita ollut reilusti vähemmän kuin viime vuonna, joten enköhän kestä niiden vierailut.

      Poista
  11. Kivat kuvat yläilmoista! Ja upeat ovat kasviksesi!

    VastaaPoista
  12. Ihana puutarha ja mikä sato! Meillä valmistui viime kesänä myös uusi kasvimaa sekä kasvihuone. Tänä kesänä on sitten vuorossa uusi teräshalli työkoneille.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sinulla onkin kiva temmellyskenttä kasvimaan ja kasvihuoneen kanssa tulevana kesänä. Toivottavasti saat oikein mahtavan sadon!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!