keskiviikko 15. tammikuuta 2020

Vaaleanpunaisia unelmia, osa 2

Koska ulkona näyttää samalta kuin normaalivuonna marras-joulukuun vaihteessa, jatkamme värisarjan parissa. Kuten ounastelinkin, oransseja kukkia ei viime kesänä tullut yhtään lisää, joten hypätään suoraan lempiväriini vaaleanpunaiseen. Vaaleanpunaisia kukkia minulla on paljon ja määrä vain lisääntyy koko ajan. Yritin ensin mahduttaa kaikki pinkin sävyt samaan postaukseen, mutta eihän siitä tullut tälläkään kerralla mitään, joten mennään vanhalla kaavalla ja laitetaan hattaraunelmat tähän postaukseen ja jätetään vahvemmat sävt seuraavaan kertaan.
Espanjansinililjan herkkä kukinto ilahduttaa yllättävän myöhään, vasta kesäkuun puolivälissä,
Kesäkuun alussa kukkiva alppiruusu 'Mikkeli' avaa kukkansa vaaleanpunaisina ja haalistuu kukinnan edetessä valkoiseksi.
Varjorikko löytyi puutarhatapahtumasta ja pääsi sulostuttamaan pation luona olevan istumakiven ympäristöä.
Kivikkosuopayrtti saa tehdä vaaleanpunaisen kukkapilven patiolle johtavan kulkuväylän viereen.
Rusolaukat nostavat mielikuvissani aikanaan kukintonsa luumutarhaa peittävien kurjenpolvien (taustalla peittokurjenpolvi 'Cambridge') seasta.
Neidonkurjenpolvi ryppyisine kukkineen on yksi luumutarhan kurjenpolvilajeista.
Tässä vaiheessa aletaan lähestyä jo loppukesää.
Rusokurjenpolvi 'Southcombe Double' kukki hyvin vaatimattomasti ensimmäisenä kesänään, mutta jospa se tänä kesänä näyttäisi jo vähän todellista luontoaan. Tämäkin kasvaa luumutarhassa.
Kuivuudesta kärsinyt turkestaninmaksaruoho sulostuttaa kivikkorinteessä.
Etualalla jaloangervo 'Europa'. Vasemmassa reunassa ja taustalla näkyvä japaninjaloangervo 'Peach Blossom' (?) oli jo aiemmassa postauksessa.
Jaloangervo 'Rheinland' kukkii kärhökaaripenkin laajennusosassa.
Purppurapunalatva ja perhoset ovat syksyn ilo.
Tokihan yksi kärhökin mahtuu tähän unelmapostaukseen.
Loistokärhö 'Kaiser' kukki viime keväänä eteisessä, mutta sille on paikka suunniteltuna, joten jatkossa hänen keisarillinen korkeutensa saa kukkia ulkona.
Näitä kuvia oli varsin ihana selailla tällaisen syksy-talven keskellä. Hyvää viikkoa!

sunnuntai 12. tammikuuta 2020

Pirteä keltainen, osa 2

Värisarjan jatko-osa täydentyy keltaisella. Ensimmäisen osan voit käväistä lukemassa tästä. Uusimmissa keltaisissa hankinnoissani on yhtä poikkeusta lukuunottamatta yhdistävänä tekijänä pehmeä, vaaleankeltainen sävy, joka onkin minulle paljon mieluisampi kuin se räikeä peruskeltainen.
Tasetit 'Minnow' kukkivat viime keväänä eteisessä. Talvetin ne kellarissa ja toin keväällä sisälle kukkimaan. Jännä nähdä, kukkivatko tänä vuonna aurinkopenkissä, johon ne muistaakseni istutin.
Puutarhassa uusista hankinnoista ensimmäisenä kukkii lummetulppaani 'Concerto' valtavankokoisilla kukillaan. Voi kun nämä kaunottaret talvehtisivat hyvin ja lisääntyisivätkin!
Sain näitä keltaisia narsisseja nupullisena ilmaiseksi. Toivoin niiden olevan perunanarsisseja, mutta toisin kävi... Olisikohan lajike 'Carlton'?
Tulppaani 'Hakuun' oli vähällä päästä valkoisten kukkien postaukseen, kunnen löysin tämän kuvan, missä kukkii myös valkoinen narsissi ('Delnashaugh'). Tulppaani onkin ilmiselvästi vaaleankeltainen.
Vanhanajan keltapäivänlilja oli jo siinä ensimmäisessä keltaisista kukista kertovassa postauksessa, mutta halusin keltaisesta nurkkauksesta uuden kuvan, sillä päivänliljat kukkivat viime vuonna huomattavasti näyttävämmin. Kuvassa näkyy myös varjokujan alkuun ilmestynyt portti ja vähän kukkapenkkiäkin.
Tämä nurkkaus tuoksuu ihanasti kesäkuun tyynenä iltana.
Edit. Jälkikäteen huomasin, että olin unohtanut ensimmäisestä keltaisten kukkien postauksesta pensashanhikit kokonaan ja niin kävi nytkin. Nyt on pakko korjata virhe ja laittaa kuva tämän postauksen jatkoksi. Toinen, mikä jäi puuttumaan, on rönsyansikka. Olen tullut siihen tulokseen, että ne taitavat lähteä ensi kesänä, joten en niitä lisää enää tähän.
Pensashanhikki 'Goldfinger' tuo keltaista kukintaa syksyyn.
Tämä olikin hyvin sipulikukkapainotteinen postaus. Seuraavana olisi vuorossa oranssi, jos mennään värisarjaa samassa järjestyksessä kuin viime vuonna. Luulenpa, etten ole hankkinut oransseja kukkia vuoden aikana yhtään... Varmistan vielä, mutta ehkä hyppäämme suoraan vaaleanpunaisiin. Sen tiedän, että vaaleanpunaisen eri sävyjä on varmasti tullut lisää! Kunnon kattaus kukkaterapiaa tuleekin tarpeeseen, sillä tämä tammikuu ei ole vieläkään muuttumassa talveksi. Meillä on sentään vielä muutama sentti lunta, mutta saa nähdä, kuinka kauan. Voi kasviparkojani! Toivottavasti ymmärtäisivät kuitenkin pysyä vielä talvilevolla, vaikka ei olekaan pakkasta ja vähintään puolen metrin kinoksia lunta.

perjantai 10. tammikuuta 2020

Viehkeä valkoinen, osa 3

Reilu vuosi sitten aloittamani värisarja sai jo yhden osan verran jatkoa, kun esittelin edellisessä postauksessa lisää puutarhani valkoisia kukkijoita. Valkoisia kukkijoita tuli viime kesänä niin monta lisää, etteivät kaikki edes mahtuneet yhteen postaukseen, joten tässä tulee jatkoa. Edellinen postaus päättyi kesäkuun alkupuoliskolle, nyt jatkamme siitä eteenpäin.
Tupastiarellat aloittivat meillä kukinnan kesäkuussa ja jatkoivat pakkastentuloon saakka.
Särkynytsydän 'Alba' ei ole vieläkään innostunut kukkimaan kovin näyttävästi, vaikka onkin kasvanut pikkuisen isommaksi joka vuosi. Ehkäpä ensi kesänä...
Valkoinen lemmikki ja koristelaukka 'Cameleon'? Nämä pienet laukat kukkivat aivan eri värisinä mitä niiden piti, joten vähän ihmeissäni odotan ensi kesää. Mitähän maasta sitten paljastuu, kun sipulit ovat toivon mukaan isompia ja kotiutuneet kunnolla?
Isorikko kukkii kesäkuun loppupuolelta heinäkuulle.
Isoin koivuangervoistani kukki komeasti vanhalla paikallaan. Ensi kesänä se kukkii aurinkopenkissä kahden kaverin kanssa.
Myskimalva 'Alba' kukkii kesäkuun puolivälistä jopa pitkälle syksyyn, kun muistaa leikellä kuihtuvia kukkavarsia välilllä pois.
Siirrytään heinäkuun puolelle ja jatketaan kohti syksyä.
Varjoliljasta näkyi sarjan ensimmäisessä postauksessa vain muutama nupullinen varsi töyhtöangervon takana. Varjoliljani on vanhaa suomalaista kantaa ja tuoksuu ihanasti heinäkuun alussa.
Jaloangervo 'Weisse Gloria' kasvaa kärhökaaren viime kesänä tehdyssä laajennusosassa.
Syyshortensia 'Prim White kasvatteli ensimmäisestä kukinnostaan valtavan kokoisen.
Punatähkä 'Floristan Weiss' aloittelee elo-syyskuussa ja jatkaa myöhään syksyyn. Punainen punatähkä houkuttelee mielestäni enemmän perhosia kuin tämä valkoinen.
Miten ihmeessä näitä valkoisia kukkia on näin paljon ehtinyt kertyä? Muutamasta kasvista minulla ei ole vielä kukintakuvia, joten sarjaan on tulossa ehkäpä vuoden päästä vielä neljäskin osa. Seuraavana jatketaan kuitenkin seuraavaan väriin, joka on keltainen. Uskokaa tai älkää, mutta niitäkin on tullut pari lisää.

tiistai 7. tammikuuta 2020

Viehkeä valkoinen, osa 2

Vuosi sitten aloittamani värisarja saa jatko-osia, sillä Lappalainen etelässä -blogin Nila heitti avoimen haasteen, jossa pyydettiin esittelemään puutarhan valkoisia perennoja. Viime kesänä puutarhassani kukki monta kasvia ensimmäistä kertaa, joten uusi postaus aiheesta taitaakin olla ihan paikallaan. Listalla on myös pari puuvartista kasvia, vaikka niitä ei pyydettykään. Jätin alkuperäisestä värisarjasta ainoastaan kesäkukat pois, joten jatkan tämän postauksen samalla linjalla ja tuttuun tapaan suunnilleen aikajärjestyksessä keväästä syksyyn. Aivan varhaiskevään kukkijoita ei ole tullut uusia, mutta toukokuun puolivälistä eteenpäin löytyy vaikka mitä.
'Princess Zaide' on puhtaan valkoinen, pienitorvinen narsissi.
Perunanarsissi 'Bridal Crown'. Jännittävää nähdä, talvehtivatko nämä meillä.
Vanha jouluruusuni kukkii epämääräisen kellertävän-punertavan värisenä, mutta tämä äidiltäni saamani siementaimi kukki ainakin ensimmäisellä kerrallaan puhtaan valkoisena.
Tarhakylmänkukan piti olla liila, mutta olikin valkoinen. Mikäpäs siinä, nätti on tämäkin. Muistinkohan vaihtaa syksyllä sen ympärille tummempia kiviä?
Pikkusydän 'Alba' kukki viime keväänä ensimmäistä kertaa.
Luumu 'Laatokan Helmi' oli varsinainen yllättäjä.
Nyt aletaan olla jo kesäkuun puolella.
Rikkoviuhka, eli vaahtera-angervo on aivan uusi tuttavuus. Mielenkiinnolla odotan, kuinka se talvehtii ja onko kukkia tulossa alkukesällä.
Palloesikko 'Alba' oli viime kevään hankinta. Jännityksellä odotan, puskeeko tämäkin kukkapallonsa sentin pituisessa varressa multaa vasten, kuten toisessa penkissä kasvava liila lajitoverinsa.
Arovuokkojen ensimmäistä kukintaa.
Papukaijatulppaani 'White Parrot' saattoi jäädä yhden kevään ihmeeksi, mutta olivatpahan komeita!
Päivänkakkara 'May Queen' kukkii kesäkuulta elokuulle, tosin omat pikkutaimeni aloittivat viime vuonna vasta syyskuussa.
Sorjalaukka 'Mount Everest'. Viime vuonna 20 sipulista kaikki nousivat, mutta vain kolme kukki ja niistäkin ainoastaan kaksi valkoisena. Mitähän tänä vuonna on odotettavissa?
Ällistyin, kun aloin selaamaan puutarhani kasviluetteloa läpi, sillä valkoisia kukkijoita löytyi ja löytyi koko ajan lisää. Eivätkä ne suinkaan tähän loppuneet, sillä koko loppukesä on vielä käymättä läpi. Seuraa siis vielä kolmas postaus valkoisista kukista. Koska uusia kasveja tuli viime kesänä melkein joka värissä lisää, ajattelin tehdä muistakin väreistä postaukset värisarjan jatkoksi.

Edellisen postauksen valkoisista kukista löydät täältä, klik tai tunnisteluettelosta kohdasta valkoiset kukat. Koko värisarjaa pääset lueskelemaan selainversion oikeassa reunassa olevasta kuvasta tai tunnisteluettelon värisarja-kohtaa klikkaamalla.

sunnuntai 5. tammikuuta 2020

Lasin takana

Uuden vuoden alussa on kuulemma hyvä aika kokeilla jotain uutta. Mieleni on tehnyt jo pitkään kokeilla kasvattaa kasveja lasipurkissa, mutta vastaan ei ollut tullut tarpeeksi isoa pulloa tai purkkia. Pari kuukautta sitten käydessäni ajankuluksi kirpparilla huomasin ison lasilyhdyn eikä hintaakaan ollut kuin muutama euro. Vieläkin isompi olisi ollut mieluisampi, mutta tuokin oli tyhjää parempi, joten nappasin sen mukaani. Aivan joulukuun lopulla kävin ostamassa siihen asukkaita ja otin lapset mukaan istutuspuuhiin.
Pilkkulehti, kirjovehka ja erikoisen kapealehtinen minimuratti (mikähän on oikea nimi sille?) lyhdyssä.
Työt aloitettiin levittelemällä sanomalehtiä (muka tarpeeksi) kylpyhuoneen lattian suojaksi. Lyhdyn pohjalle lapset kippasivat kerroksen altaassa huuhdeltua ruukkusoraa. Sora oli sen verran pölyistä, että ajattelin lasipullon pysyvän pidempään puhtaana, kun enimmät pölyt huuhdellaan pois. Sitä paitsi lapsista oli hauskaa läträtä kelluvien palleroisten kanssa.
Pari kourallista soraa meni lyhdyn ohi, mutta ne oli nopeasti noukittu takaisin.
Seuraavaksi kävimme penkomassa puuhellasta ja takasta hiilenpalasia. Tai siis lapset pitivät rasiaa ja laskivat hiilenpalasia sillä aikaa kun itse kaivelin hiiliä tuhkan seasta. Hiilet kuulemma suodattavat epäpuhtauksia, joten niitä kannattaa sen vuoksi laittaa pullopuutarhaan.
Ruukkusoran päälle laitettiiin palanen vanhaa lakanakangasta. Hiilet olisi voinut sotkea myös mullan sekaan, mutta en halunnut ottaa sitä riskiä, että lapset olisivat huomaamattani napanneet hiilenpalasen talteen esim. kasvomaalauksia varten... Kädenjälkiä oli hauska tehdä lyhdyn kylkeen.
Seuraava työvaihe se vasta lystiä olikin: kaksi lentävää jättikaivuria nosteli kukkamultaa ja orkideakasvualustaa rasiaan ja sekoitteli ne ilmavaksi (ja vähän lentäväksikin) kasvualustaksi. Sitten kaivurit alkoivat nostella sekoitettua kasvualustaa lyhtyyn.
"Brrrrmmm... piip piip piip... thsiuh!" Vauhtia oli niin paljon, ettei kamerakaan pysynyt perässä.
Hmm... liian pieni suuaukko ilmiselvästi.
Purkki istutusvalmiina. Orkideakasvualustassa olleet kaarnankappaleet ja mikälie höttö pitävät toivon mukaan kasvualustan ilmavana.
Istuttamisesta ei ole kuvia, sillä lapset olivat jo kyllästyneet tekemään tarkasti ja varovaisesti. Pilkkulehti istutettiin sellaisenaan, mutta minimuratista ja kirjovehkasta irrotin vain pienen jakopalan pullopuutarhaan. Istuttaminen hoidettiin niin, että minä istutin ja lapset kippasivat katteeksi vielä muutaman kourallisen orkideakasvualustaa. Vaikka pidin omaa kättäni suojana, piti silti vielä lopuksi kaivella kasvien lehtiä kaarnankappaleiden alta esille. Kuopus viihdytti välillä itseään kaatamalla multaa kukkaruukkuun ja ravistelemalla sitä ruukun pohjarei'istä ympäri lattiaa.
Pitsi- ja pilkkulehdet viihtyvät käsittääkseni hyvin pullopuutarhoissa ja pitkään mietin, kummanko ottaisin. Mukaan lähti vinkeänkirjava pilkkulehti.
Kylpyhuoneen siivous jäi jostain kumman syystä aika pitkälti äidin tehtäväksi, vaikka esikoisesta olikin hauskaa kipata multaa taitetun sanomalehden avulla kukkaruukkuun. Pullopuutarhan kasteluun en heitä edes ottanut mukaan, etteivät saa myöhemmin mitään mutapuutarhaan viittaavia ajatuksia päähänsä... Koska kasvien multapaakut olivat istuttaessa kosteita, kastelin istutuksen vain kevyesti. Seurailen alkuun tarkemmin, miten kasvit viihtyvät ja kastelen tarpeen mukaan. Lyhdyssä ei ole kantta, joten toistaiseksi laitoin vain muovikelmun peittämään suuaukkoa. Tarkoitus olisi, että pullopuutarha pärjäisi melkolailla omillaan. Jännä nähdä, saanko sen toimimaan.
Ikkunasta hohkaa sen verran viileää, että lyhdyn ikkunanpuoleiselle reunalle tiivistyy kämmenenkokoiselle alueelle vesipisaroita.
Toistaiseksi kasvit ovat olleet oikein virkeän näköisiä lasikopissaan. Tässä kuvassa pilkkulehti näyttää valkoisemmalta mitä se oikeasti on.
Luulen, että vehka ei kauaa mahdu olemaan lyhdyssä, mutta onpahan edes hetken aikaa tuomassa korkeutta. Alussa mainitsin, että vain pilkkulehti pääsi kokonaisena lyhtyyn. Loput kirjovehkasta istutin vähän isompaan ruukkuun. Minimuratin jaoin vielä kahdeksi kappaleeksi, jotka istutin heräteostokseni juurelle. Koska olen onnistunut pitämään ennen joulua ostamani atsalean hengissä, haksahdin ostamaan sille kaveriksi rungollisen atsalean kukkakaupan "joulukukat puoleen hintaan" -pöydältä. Kunnianhimoinen tavoitteeni on saada pidettyä purkkipuutarhani lisäksi myös molemmat atsaleat hengissä ja laittaa ne kesäksi varjokujan ruukkuryhmään kasvamaan. Ja tietenkin haluaisin niiden myös kukkivan syksyllä, mutta ensisijainen tavoitteeni on toistaiseksi saada ne pysymään hengissä.
Kokeilen, viihtyisivätkö muratti ja atsalea yhdessä. Vehkalle löytyi varastoista valkoinen suojaruukku. Kotona vasta tajusin, että kirjovehka on myrkyllinen, joten pidän sen ja lapset erillään vielä muutaman vuoden.
Vieläkään en voi sanoa, että olisin huonekasvi-ihminen, mutta ehkä kiinnostus niihin on hiljalleen heräilemässä. Reilu vuosi sitten ostamani Pampula (sirovuoripalmu) on nätisti hengissä ja omalta osaltaan ruokkii innostusta. Ja mikä parasta: keittiön ikkunalaudalle lasten ulottuville kokeeksi jättämäni anopinhammas on saanut olla rauhassa jo useamman viikon. Lapset kävivät kyllä varsinkin alkuun tutkimassa sitä, mutta toistaiseksi ovat malttaneet olla repimättä sen lehtiä. En silti taida uskaltaa laittaa vielä tänä keväänä pieniä taimiruukkuja ikkunalaudalle, mutta muutaman isomman huonekasvin varmasti uskaltaa pahimman taimirumban ajaksi siirtää sinne, jotta muualta vapautuu tilaa taimille. Paitsi että eihän minun pitänyt tänä vuonna esikasvattaa niin paljoa kaikkea...!

perjantai 3. tammikuuta 2020

Yhteenvetoa ja uudet suunnitelmat

Tein vuosi sitten postauksen suunnitelmista, joita oli tarkoitus viime kesänä toteuttaa. Listalla ei ollut kuin neljä kohtaa (patio, aurinkopenkki+kivikkorinne, etupihan laatoituksen korjaaminen ja sivupiha), mutta niissä olikin sitten pikkuisen enemmän työtä. Melkein kaikki niistä saimme tehtyä ja lisäksi paljon muuta. Keräsin tähän postaukseen pikakoosteen viime kesän projekteista ja tälle kesälle suunnitelluista puuhista.
Patioalue laatoitettiin ja kukkapenkeissäkin kasvaa jo jotain. Katos puuttuu ruokaryhmän päältä, mutta eipä sen hankkiminen edes ollut vielä viime kesän suunnitelmissa. Ehkäpä tänä vuonna on sen aika. Kärhöseinämän maalaus ja kukkapenkkien loppuun kasvittaminen ovat tämän vuoden urakkaa, samoin kuin uuden pienen kukkapenkin ja kivipolun tekeminen pation kolmannelle sivulle.
Isäntä rakensi patiopenkin päätyyn kärhöseinäkkeen. Jännityksellä odotan, kuinka kärhöt talvehtivat siellä.
Aurinkopenkin kasvittaminen ja kivikkorinteen jatkaminen oli yksi kesän mieluisimpia puuhia. Tuoksuvatukan kellastumista kahden myrkytyskerran jälkeen oli suorastaan pelottavan hauska seurata.
Viime kesänä aurinkopenkistä osa kasvoi lähinnä kesäkukkia ja rikkaruohoja. Syksyllä siirtelin pensaita ja mongolianvaahteran sekä muutamia perennoja, mutta istuttamista ja jakamista riittää vielä tällekin vuodelle.
Kasvimaan ja pisarapenkin väliin jäävän alueen siistiminen oli myös viime vuoden suunnitelmissa. Siihen tein helmikuussa istutussuunnitelman, jonka myös pidin melko tarkalleen. Tälle vuodelle jäi enää pientä hienosäätöä ja kitkemistä.
Patiolta ja takkahuoneen ikkunasta katsottuna nurmialueen takana näkyvät sinivihreät ja keltakirjavat kuunliljat erottuvat kivasti vihreää metsää ja nurmikkoa vasten. Jaloangervotkin siellä kukkivat, mutta niitä ei oikein erota harsokummitusten seasta. Kuka muistaa, onko koskaan aiempina vuosina tarvinnut 31.7. harsoja?!
Tekemättä jäi pihaantulon kiveys. Jänistimme viime hetkellä eikä sitä enää uskalla edes ajatella. Mitäs siitä, vaikka painaumiin kolatessa jäänyt sohjolumi upottaakin suojasäällä niin paljon, että autolla ei meinaa päästä pihalle asti, tai sulan maan aikaan pitää hissutella todella varovasti asfaltin ja pihakiveyksen rajan hyppyristä yli, ettei auton pohja raapaise katuun? Koska lunta ei saa kunnolla kolattua laatoituksen päältä, on keväällä taas tiedossa jättimäinen rautakankiurakka, kun pitää saada painaumiin pakkautunut viisitoistasenttinen jääkerros sulateltua. Pihakivien väleistä puskee lisäksi niin paksut rikkaruohotuppaat, että niihin on vaarassa kompastua tai nyrjäyttää nilkkansa. Minkähän vuoksi mieleen hiipii ajatus koko pihaantulon asfaltoinnista...?
Unohdetaan etupiha ja siirretään katse mullokselle. Kesän aikana pidensin kärhökaaripenkkiä marjapensaita kohti ja jatkoin autotallin seinustan vierelle. Vähän jäi vielä kesken... Kuvassa näkyy myös osa uudesta polusta komposti- ja marjapensasalueelle.
Marjapensasalueen siistiminen jatkuu tulevana kesänä. Keksin elokuussa, että marjapensasalueen takimmaiseen nurkkaukseen voisi istuttaa metsämustikkaa. Idea on minusta edelleen kokeilemisen arvoinen, joten lapiohommia on tiedossa. Siirrän myös osan kasvimaasta autotallin länsiseinustalle, sillä marraskuussa näkemäni uni on hyvinkin toteutettavissa. Samalla kasvimaan varjoisin osa muuttuu kukkapenkiksi. Kasvimaan siirto vaatii myös sadeveden talteenottoa autotallin katolta. Liiterin luokse aiomme hankkia isomman sadevesisäiliön.
En ehtinyt vielä syksyllä aloittaa marjapensasalueen takimmaiseen nurkkaan tulevaa mustikkamaata. Kuvan ottamisen jälkeen on katettu herukan alunen hakkeella, pyöritelty kivi pois ja peitetty lisää rikkaruohostoa kivituhkalla.
Karo esittelee uusia puutarhakomposteja. Oikeanpuoleinen osa on muuten edelleen kesken... Vanha kompostialue siistiytyi myös kivithkalla ja betonilaatoilla.
Pienemmistä projekteista valmistui varjokujalle johtava köynnösportti sekä varjokujan katseenvangitsija. Varjokujan sammalpolku vaatii edelleen kitkentää ja köynnösportin alus kiviä. Köynnösportti pitää myös maalata. Takapihalta revin pihlaja-angervot pois kunnan metsän puolelta, mutta aluetta pitää vielä seurata ja varmistaa, ettei maasta enää nouse juurivesoja.
Varjokujan katseenvangitsijana on suuri pihlajan oksa ja ruukkuryhmä. Loppukesällä koruköynnös kiipeili oksalla. Jotain samantyylistä on tulossa tänäkin vuonna, tosin pikkuisen eri kasvivalikoimalla.
Olohuoneen ikkunan alla oleva valkea varjopenkki laajeni loppukesällä vähän joka suuntaan. Tämä muutos paransi erityisesti ikkunanäkymää huomattavasti.
Viime vuoden aikaansaannosten selaaminen melkein hengästyttää. Missä välissä nuo kaikki oikein saatiin aikaiseksi? Tämän vuoden suunnitelmia katson sen sijaan hyvin positiivisin mielin: työmäärä ei ole loppujen lopuksi mitenkään valtava ja suurin osa on fyysisesti kevyttä puuhastelua. Aikaa jää varmasti myös kesän mittaan nouseville ideoille ja sehän on aina mukavaa.