keskiviikko 6. maaliskuuta 2024

Koska kukkii? -haaste

Haastepostauksia on tullut naputeltua nyt erityisen ahkerasti, mutta sehän ei haittaa mitään. Tällä kertaa vain laitetaan liikkeelle ihan omasta ideamyllystä syntynyt haaste, joka lähtee kiertämään nyt kolmatta kertaa. Eikös sitä voi jo silloin alkaa kutsua jokakeväiseksi perinteeksi? Haasteessa on ideana valita muutamia puutarhan kevätkukkijoita, joille veikkaa kukinta-aikaa. Sitten vain seurataan loppukevään ajan lumien sulamista ja piippojen ilmestymistä ja katsotaan, kuinka hyvin arvaukset pitävät paikkansa. Voit valita sipulikukkia, perennoja tai puuvartisia, luonnonkasvejakin. Valitsemiesi kasvien pitää olla vielä lepotilassa ja mieluusti hangen allakin, jos sellaista sattuu omassa pihassa olemaan, jotta arvaaminen ei olisi liian helppoa.

Tintit ja punatulkut kukkivat naapurin lintulaudalla. Nyt niitä pääseekin hyvin kyttäämään.
Meillä hankia riittää ja lumen alta löytyy vielä varmasti paksu kerros routaakin. Tänä keväänä marssijärjestys taitaakin olla lumet ensin, sitten routa ja vasta viimeisenä piipot, kun parina aiempana roudattomana talvena piipot ovat puskeneet esille jo ennen kuin lumet ovat sulaneet päältä pois. Toisaalta paksun hangen alla sula pohjamaa on saattanut sulattaa routaa alhaaltapäin talven aikana, jolloin vain ihan pintamaa olisi jäänyt jäiseksi. Pinnassa joka tapauksessa on routaa sen verran, että rautalapio siihen kilahti, kun hankikylvöille kävin kuukausi sitten kuoppaa kaivamassa. Kevään säistä sitten riippuu, miten nopeasti maa sulaa siihen pisteeseen, että kasvit jaksavat lähteä nousemaan.

Plussakelit sulattivat lunta ehkä peräti viitisentoista senttiä. Saman verran piti lapioida ajotieltä sohjoa penkan päälle.
Roudan takia taidan laittaa pikkuisen ylimääräistä veikkauksiini. Ennustan pälvipaikkoja löytyvän huhtikuun puolenvälin paikkeilla, joten ensimmäinen kevätkurjenmiekka kukkii 28.4. Kukkaan virittyvät ensimmäisenä juuri ne, mitkä ovat nyt tuon ylläolevan kuvan jättikinoksen alla. Uskokaa tai älkää, mutta niin siinä vain yleensä käy. Kunhan aurinkopenkin ja kivikkorinteen rajalla nököttävästä "hiidenkivestä" alkaa huippu näkyä, se sulattaa vauhdilla lunta ympäriltään. Toki osuutta on myös sillä, että tuosta kulkuväylän vierestä tulee lapioitua ahkerasti kinoksia matalammiksi heti kun vain on joku kohta, mihin sitä lunta saa helposti läjitettyä. Kivetty pihatiekin kerää hyvin lämpöä ja auttaa sulattamisessa. Hyvä paikka kevätkukkijoille siis. Syksyllä muuten istutinkin kiven ympärille kivikkorinteen puolelle kevättähtiä, heinätähtiä ja lisää kevätkurjenmiekkoja. Pieni mahdollisuus on siis myös sille, että joku viime syksyn uusista istutuksista ehtiikin vielä aiemmin kukkaan.
Vanhat 'Harmonyt' ovat yleensä luotettavasti ensimmäisten joukossa kukassa.
Samoihin aikoihin kevätkurjenmiekkojen kanssa voisi löytyä ensimmäisiä kukkivia kevätsahrameita. Ne kukkivat tänä keväänä 29.4. Harmillisen usein huhtikuun lopussa tuntuu olevan joku minijääkausi, mikä hidastaa kaiken kasvun ryömintävaihteelle. Mutta ehkä sellaista ei tänä vuonna tule lainkaan eikä myöskään toukokuista takatalvea. Tähtisahrameilla on otollinen paikka 'Kuntala'-luumun juurella, josta lumi sulaa aikaisin pois. Siinäpä on hyvä tähtisahramien kasvaa kukintakokoon ja odotella ensimmäistä aurinkoista päivää kukkiensa aukaisemiseen.
Tähtisahrami 'Barr's Purple' on meillä ensimmäisenä kukassa.
Perennoista mukaan kukkakisaan lähtee esikko. Ensimmäinen esikonkukka aukeaa vasta 7.5. siitäkin huolimatta, että esikot tekevät usein jo syksyllä nuppuja valmiiksi odottamaan kevättä. Routainen maa saa kuitenkin ne pysyttelemään tiukasti supussa ja odottamaan parempia aikoja. Saman tekee tarhakylmänkukka, vaikka sillä onkin pörröinen turkki suojanaan. Tarhakylmänkukat aukovat ensimmäisiä kukkiaan tänä keväänä vasta 13.5.
Siemenkylvöksen suloinen tarhakylmänkukka. Kivikkorinteen valkoinen aloittanee kuitenkin tätä ennen kukintansa.
Viimeisenä kukkii tulppaani. Takapihan lummetulppaani 'Concerto' on ollut meillä yleensä tulppaanikauden aloittaja, joten eiköhän se tänäkin vuonna ole ensimmäisten joukossa. Toinen nopea on tulitulppaani 'Exotic Emperor', mutta niitä en ole istuttanut vuosiin uusia. Jos vanhat sipulit jaksavat vielä kukkia, ne voivat olla myös kärkikahinoissa. Tuskinpa routa enää toukokuussa hirveästi hidastaa tahtia, joten ensimmäisiä konserttoja tai keisareita ihaillaan suunnilleen normaalin aikataulun mukaisesti 15.5.
'Barr's Purplet' ovat jo lakastuneet, kun 'Concertot' pääsevät vauhtiin.
Haastan mukaan kevään kukintaa arvailemaan seuraavat, pidemmältä tai lyhyemmältä tauolta hiljattain palanneet blogit:
Tuplasti Terapiaa

Säännöt: Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuja. Kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, että kasvi on vielä lepotilassa. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen (tai kuukausien) päähän. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä, mutta harsot ynnä muut normaalikeväästä poikkeavat viritelmät lasketaan dopingiksi. Ja tietysti kukinnan alkua saa myös viivästyttää vaikkapa peittämällä lupaavan näköiset piipot lumella, jos jotain niin järjetöntä haluat tehdä. Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.
Sivupihalla ei ihan hetkeen kukintaa nähdä.
Onnea arvailuun!

39 kommenttia:

  1. Vielä viikko sitten ajattelin, että tulee todella myöhäinen kevät. Sitten tuli yötä myöten suojasäät ja lumet alkoivat huveta ihan silmissä, vaikka vielä on isot kinokset kolattua lunta joka puolella. 16 vuotta sitten tähän aikaan minulla oli jo kasvimaa kylvettynä. Helmikuussa olin jo tehnyt pihalla hommia t-paidassa. Oli tavattoman lämmin kevät, kun odotin poikaani. Huhtikuussa 9.4. kun oli ristiäiset, herneet olivat jo polven korkuisia. Eivät ole vuodet veljeksiä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, onpas tuolloin sitten ollut teillä kevät todella aikaisessa! Täällä pohjoisemmassa ei vaihtele milloinkaan noin paljoa kevään aikataulu, ehkä kolmisen viikkoa voi olla eroa aikaisella ja myöhäisellä keväällä. Nytkin oli yli viikon verran päivisin plussalla ja välillä oli jopa ympäri vuorokauden plussan puolella, mutta silti hanget eivät vajuneet kuin kymmenisen senttiä. Se ei paljoa tunnu, kun lähtötilanne oli lähemmäs metrin. Samanlainen lämpöaalto kuukauden päästä sulattaa lunta jo ihan eri tavalla, kun päivä on pidempi.

      Poista
  2. Näillä lumimäärillä ja yöpakkasilla ei ihan nopeasti kukintaa tarvitse odotella. Katsoin muutama päivä sitten routakarttaa. Yllättäen meidän seudulla routa on varsin vähäistä. Varhain satanut lumi ilmeisesti vaikuttaa. Viime päivien auringonpaiste luo toivoa kevään edistymiseen. Hitaasti etenee, vaan eteneepä kuitenkin.
    Kiva, että laitoit haasteen tänäkin vuonna liikkeelle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti ihan itsekin katsoa routakarttaa ja eipä sitä täälläkään tosiaan näytä olevan ihan mahdottomasti. Paljon enemmän kuitenkin kuin viime talvena, jolloin maa oli hangen alla sula läpi talven. Täällä ei ole aurinko juurikaan paistanut ja nyt on ollut vuorokauden verran pakkasella, joten sulamista ei tapahdu lainkaan. Hanget kantavat hyvin kävelijääkin, mikä on ihan hauskaa vaihtelua vyötäröä myöten hangessa rämpimiselle. Sitä onkin saanut tehdä jo ihan riittämiin tälle talvelle.

      Poista
  3. Jee, tästä tämä haaste taas lähtee! Aion osallistua, haastoi minut sitten joku tai ei.
    Kylmänkukkasi on taivaallisen ihastuttavan värinen!! Oi että miten hivelevän kaunis.
    Teillä on ihan hurjasti lunta. Karo on tosi söpö tuossa hankikannolla tähystellessään <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olisin muuten haastanut, mutta et sopinut valitsemaani kategoriaan (tauolla olleet) :D Tuo kylmänkukkayksilö olikin erityisen kaunis, muut olivat tummempia. Joskus siemenkylvöistä tulee joku erityisherkku yllärinä.
      Lunta on, mutta nyt sentään kymmenisen senttiä vähemmän kuin pari viikkoa sitten. Hyvä on Karon tähystellä ja muidenkin käppäillä hankiaisilla.

      Poista
  4. Tämä onkin oikein kiva haaste. Kiitos!
    Pitää alkaa miettiä arvailujeni kohteita :)
    Tänään löysin jo ensimmäiset piipot aurinkoiselta seinustalta, niidenkin vieressä tosin on metrin korkuinen lumikasa, joka siihen oln kolattu!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä onkin vähän erilainen haaste, jossa joutuu pikkuisen pohtimaan ja käyttämään ennustajantaitojaan. Teilläpä onkin aikaisia piippoja. Seinänvierustat ne meilläkin ensimmäisten joukossa alkaa sulamaan, mutta vielä menee kauan ennen kuin sieltäkään löytyy minkään sortin elonmerkkejä.

      Poista
  5. Very difficult challenge. How much snow! Here in Greece, Spring has begun. Thanks for the post!!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. This really is quite a difficult challenge. You never know how fast that amount of snow melts and flowers start to grow, but at the same time it is a part of the fun.

      Poista
  6. Teillä on kyllä sellaiset lumivuoret, että on aika vaikea arvella, miten lumi sulaa ja kasvit heräävät. Kiva, että laitoit taas haasteen liikkeelle, vaikka ei tämä helppo ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Etelässä ollaan niin paljon edellä meitä, että siellä puolet kevätkukista olisi jo ehtinyt kukkaan, jos odottelisin lumien vähenemistä meiltä ennen haasteen liikkeelle laittoa. Ei riittäisi osallistujia haasteeseen sillä tyylillä! Saan kuitenkin vähän etua sillä, että täällä kevätkukkasesonki kestää vain murto-osan siitä ajasta mitä se on rannikkoseudulla. Niinpä huonoinkin arvaus voi mennä maksimissaan ehkä kolmella viikolla pieleen ja silloin ei ole kyllä yhtään edes miettinyt kukinta-aikoja.

      Poista
    2. Vastasin haasteeseen, rohmusin haasteen itselleni ihan ilman erillistä haastamista. https://kottikarrynkaantopiiri.blogspot.com/2024/03/koska-kukkii-haaste.html

      Poista
    3. Se onkin täysin sallittua. Tulenkin heti katsomaan, mitä olet veikkaillut.

      Poista
  7. Voi että, tätäpä olen odotellutkin, kun olen lueskellut blogiasi tänä vuonna 🤭 Pahoittelut etten aina (harvoin) ehdi jättää kommenttia.
    Teilläkin tuota lunta näyttää olevan reippaasti 😅 Meillä ei taida aivan viimevuoden lumimääriin päästä 🤔 mutta lähellä kuitenkin 🤭 Jännäksi käy mitenkä alkavat tästä sulaa!
    Minä myös aion ottaa osaa haasteeseen ehti sitten minua haastaa joku tahi ei 😜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva kuulla, että haasteen liikkeellelähtöä on odoteltu innolla. Ymmärrän oikein hyvin, ettei aikaa ole aina kommentointiin. Itsellänikin meni juuri monta päivää, etten ehtinyt lueskella blogeja lainkaan. Eilen kun kahlasin niitä urakalla läpi, jätin aika moneen vanhempaan postaukseen kommentoimatta, jos tiesin, että bloggaaja ei käy niitä säännöllisesti tarkistamassa ja vastailemassa uusiin kommentteihin.
      Meillä taisi tulla saman verran lunta kuin viime vuonna mutta ihan ei kevättalven 2018 lumimääriin olla onneksi päästy. Vielähän tässä ehtii muutama kunnon lumipyry tulla (toivottavasti ei tule!).

      Poista
  8. Onpa jännä haaste ja otan siitä kopin ilman muita! Luntahan meillä on vielä paljon, mutta nopeasti kevättuuli ja aurinko lumet sulattaa, takatalvi ei ole ollenkaan tervetullut! Mutta hyvärt arvailut on jo mielessä sillä tiedän pihastani muutaman 'varman tapauksen' 🤭! Tosi kauniin sävyinen tuo kylmänkukkasi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siksipä tämä haaste kiertääkin juuri nyt, että tulisi vähän haastetta arvailuun. Kiva kuulla, että innostuit haasteesta.
      Tuo kylmänkukka olikin iloinen yllätys. Muut samasta kylvöksestä tulleet olivat tavallisen värisiä. Nättejä toki nekin.

      Poista
  9. Kylmänkukka on kyllä jännän värinen ja pyöreä lehtinen . Minulla on myös kymmeniä itsestään siementäneitä alkuja . Pitää siirtää niitä taas muualle . Kerran siirsin 17 kpl kerralla . Kohta alkaa olemaan joka paikassa näitä .
    Minä olen erittäin huono tässä arvaus hommassa se taitaa vuosi vuodelta olla aina vaan vaikempaa .Onkohan syy minussa vai vuosien arvaamattomuuksissa .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa sattui geenit oikein sopivasti kohdilleen. Tänne ei ole ilmestynyt kuin muutamia tarhakylmänkukan siementaimia omin avuin. Ruukkuun kylvämällä on saanut luotettavammin lisättyä niitä.
      Kyllähän nuo vuodet vaihtelevat sen verran paljon, etteivät arvaukset helpolla osu kohdilleen. Siellä etelässä kevätkin kestää pidempään kuin täällä, joten suuremmalla todennäköisyydellä menee pieleen. Mutta eipä tätä haastetta kannata liian tosissaan ottaakaan.

      Poista
  10. Kiitos haasteesta
    Ja apua, on sellainen lumi-inferno että pitää miettiä....tai yleensä yrittää muistaa missä mitäkin kasvoi viime vuonna :D

    VastaaPoista
  11. Haasteeseen olen vastannut ja jatkanutkin sitä - Saaripalstan Sailan kohdalla hiukan muutin haastetta, koska hän asuu Etelämeren rannalla!

    VastaaPoista
  12. ...siis tuo äskeinen oli kommenttini, bloggeri jätti nimeni pois jostain syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kivaa! Käynpä tutkimassa vastauksesi. Saaripalsta onkin ihan eri mantereella kuin muu Suomi!

      Poista
  13. No heh, eri manner täällä haloo! Osallistuin haasteeseen Kivipellon kaimani lisätwistillä :-)

    VastaaPoista
  14. Hei, minäkin osallistuin Anun haastamana. 😊
    Meidän piha on aika vaatimaton verrattuna muiden osallistujien puutarhoihin. Lunta on puoli metriä ja lisää vielä tulossa. 😄
    Ihanaa kevään odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onpa kiva! Pitää käydä lukemassa postauksesi. Lunta on meilläkin vähintään se puoli metriä, etupihalla varmaan edelleen 80cm. Sen verran on taas pakkastakin, ettei lumi sula yhtään mihinkään. Pitää vain kärsivällisesti odotella edelleen ja ihailla piippoja blogeissa. Ihanaa kevään odotusta myös sinulle!

      Poista
  15. Haasteen loppuraportti tehty: https://kottikarrynkaantopiiri.blogspot.com/2024/05/koska-kukkii-haasteen-loppuraportti.html#comment-form

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!