Vihreä haaste ja kuun viimeiset jutut

Between Rikkaruohoelämää-blogista haastoi minut vihreän sävyjä esittelevään haasteeseen, joka on lähtöisin Repolainen reissaa ja räpeltää -blogista. Jos taimia ei lasketa mukaan, niin meilläpä ei varsinkaan tähän aikaan vuodesta juurikaan vihreää ole. Niinpä tästä tuli niin lyhyt juttu, että loppuun mahtui hyvin vielä maaliskuun viimeiset kuulumisetkin. Mutta ensin ne vihreät.

Maaliskuun alkupuolella saamani vihertävät neilikat ilahduttivat parin viikon ajan.

Kultaköynnös edustaa kaikkia viherkasvejani. Taustalla etupihan siperianpihta.

Ylioppilaslahjaksi mummolta saamani vedenvihreä Aalto-vaasi (150mm), alla samaisen mummon kutoma kaitaliina, jonka taas sain rippilahjaksi.

Mango-appelsiinijuustokakku sopi kaitaliinan väreihin, vaikkei vihreä ollutkaan.

Tajusin vihreää etsiessäni, että lisää löytyisi ainoastaan lasten vaatekaapeista. Itselläni ei ole enää ainuttakaan vihreää vaatekappaletta, ei edes sukkia. Voisin aivan hyvin käyttää vihreitäkin vaatteita mutta ei vain ole tullut vastaan mieleisiä silloin kun on tarvinnut ostaa uusia. Sisustuksestakaan ei enempää vihreää löydy. Olohuoneen ikkunoista tosin aukeaa hyvin vihreä maisema kesät talvet, sillä takapihan kuusikko ei juuri väriä muuta vuodenaikojen mukaan. Vihreän osalta haaste loppuu tähän. En haasta mukaan ketään mutta jos haluat esitellä kotisi tai elämäsi vihreitä juttuja, antaa palaa vaan.

Kuva on otettu ulkoa ja vielä lumitilanne eikä kuusikko mielessä. Näkyy se siellä kuitenkin.

Tästä kömpelöstä aasinsillasta pääsemmekin maaliskuun viimeisen päivän näkymiin. Takapihalta on edelleen jäniskarkottimet ottamatta pois. Sen verran sohjoista on jo tuo lumi, etten ole viitsinyt lähteä rämpimään ja jalkojani kastelemaan. Odotellaan nyt sen aikaa, että hanget ovat vajuneet edes saappaanvarren tasalle. Toisen jalan sukan sainkin jo märäksi, kun yritin päästä kuvaamaan kevään ensimmäistä mustarastasta. Luulin, että kinos, johon on talven mittaan kolattu lunta, kantaisi sen verran, että pääsen vähän lähemmäs. Parin askeleen jälkeen jalka humpsahtikin maahan saakka ja siihen meinasin jäädä jumiin toinen jalka puolireittä myöten hangessa. Rastaskin lensi karkuun ennen kuin pääsin rämpimään ylös, joten kuvasaalis jäi yhteen epäselvään otokseen.

Mustarastas pihlajassa. Kuva juuri ennen suurta upotusta.

Karo löysi jotain hyvin mielenkiintoista hangesta.

Tuskin hangen alla vielä piipot Karolle kuiskivat, sillä tuollakin kohdalla on lunta vielä kuutisenkymmentä senttiä. Sen verran hyvin muutaman päivän plussakeli on kuitenkin lunta lähtenyt sulattamaan, että pihaantulo tuntuu jäisen sijaan aika sohjoiselta. Pinnasta saikin muutaman sentin lapioitua sohjoa vähemmäksi mutta sitten tuli vastaan umpijäätä. Nyt sekin pääsee paremmin pehmenemään, kun päältä on otettu ylimääräiset pois.

Maata näkyvissä! Kivikkorinteen reunimmaiset kivet olivat ilmestyneet ihan omin avuin, laatoitusta piti vähän avittaa esiin.

Pääsiäinen oli täällä harmaa ja sateinen. Veden lisäksi satoi myös aina niin ihanaa räntää. Kuraloskakeliä parhaimmillaan siis. Toivottavasti huhtikuu tuo tullessaan enemmän aurinkoa ja poutasäätä.