lauantai 10. helmikuuta 2024

Alueelliset avoimet 2023: osa 1

Viime kesänä tällä seudulla järjestettiin ensimmäistä kertaa alueelliset avoimet puutarhat -tapahtuma. Se oli heinäkuun puolivälissä, eli viikko varsinaisten avoimien puutarhojen jälkeen, kesän ollessa komeimmillaan. Täällä päin oli avoinna viisi puutarhaa ja kolmessa niistä oli jotain sellaista, minkä halusin (luvan kanssa tietenkin) esitellä täällä blogissa. Tässä postauksessa on kuvia kahdesta puutarhasta, joista ensimmäisenä on maaseudun rauhassa sijaitseva mökkipuutarha.
Pihaantulon lähettyvillä oli luonnonkivillä korotettuja istutusalueita, joista kuvassa yksi.
Mökkitontti on reilun puolen hehtaarin kokoinen. Se oli alkuun metsittynyt autiotila, josta 33 vuoden aikana on raivattu nykyinen puutarha. Puustoa on jätetty sopivasti tontin yläosaan suojaamaan paahteelta. Tontin alaosa on avoimempi. Aiemmin puutarhassa on ollut isot kasvimaat, nykyään perenna- ja pensasistutusten lisäksi on vain muutamia istutuslaatikoita.
Kierrätysmateriaaleista naisvoimin rakennettu Viihtylä terasseineen on puutarhan viimeisimpiä projekteja.
Viihtylä on selvästi enemmän oleskeluun kuin kasvihuoneeksi tarkoitettu.
Toisella seinustalla voi vaikka ottaa pienet nokoset.
Viihtylän oikealla puolella on istutuksia, pari kasvilavaa ja aurinkoista nurmialuetta.
Tontin yläosassa, hieman metsäisemmältä alueelta löytyi itselleni varsin mieluisa yllätys. Puiden ja pensaiden reunustama iso puinen terassi keinuineen oli jo itsessään mukava paikka katsella näkymiä alaspäin Viihtylän suuntaan. Keinun takana pilkistelevät kivenlohkareet ja sileä kallio houkuttelivat kuitenkin tällaista kivihullua vielä enemmän puoleensa. Vasta terassille tultua löytyi salainen kulkuaukko ylemmäs rinteeseen, josta muutaman mutkan ja portaan kautta pääsi toiselle terassille.
Puuta ja kiveä toisiinsa yhdistettynä. Katsokaapa keinun vasemmalle puolelle ylös rinteeseen.
Kasvillisuuden keskeltä löytyivät luonnonkivistä muuratut portaat.
Kallion laelle oli rakennettu salainen näköalaterassi.
Näköalaterassilta jäi epähuomiossa kuva ottamatta, mutta kaiteen takaa näkee vähän, kuinka korkealla ollaan. Kuinka mukava tuolla on käydä vaikkapa päiväkahvit nauttimassa tai istuskella muuten vain maisemia ihailemassa. Näiden kuvissa näkyvien istutusten lisäksi puutarhassa oli useita luonnonkivillä ja puunrungoilla reunustettuja suurehkoja istutusalueita. Kasvit niissä olivat pääasiassa kestäviä ja helppohoitoisia perusperennoja ja -pensaita.

Seuraavana vuorossa on taajama-alueella sijaitseva, vajaan 1000 neliön kokoinen puutarha. Tontti on käytetty tehokkaasti hyödyksi: laajojen koristeistutusten lisäksi siellä on suuri kasvimaa, marjapensaita ja hedelmäpuita. Nurmikkoa on lähinnä kulkuväylillä talon ympärillä. Tontin laidoilla kasvavat suuret puut varjostavat puutarhaa paahteelta.
Etupihalla on kattotiilillä reunustettu perenna- ja pensasistutus.
Lehtiväreillä leikittelyä.
Puiden siimeksestä tontin kulmasta löytyi pieni japanilaistyyppinen alue.
Luonnonkivillä reunustettuja istutuksia.
Hyötykasvit löytyivät talon nurkan takaa sivu- ja takapihan puolelta. Kasvimaa muodostui pitkistä puureunuksin rajatuista kohopenkeistä. Käytävät olivat vain sen levyisiä, että niillä mahtui juuri ja juuri kävelemään. Kottikärryillä kuljettavat käytävät olisivatkin syöneet vähintään yhden kohopenkin vaatiman tilan, joten sadon maksimoimiseksi kulkuväylien leveydestä on tingitty. Kasvimaalta asukkaat saavat mm. juureksia koko talven tarpeiksi. Lisäksi tontilla on omena- ja päärynäpuita, kirsikoita, marjapensaita ja naapurin kanssa yhdessä raja-aidaksi istutettu punaherukka-aita.
Talon nurkan takaa löytyi tehokkaasti jokaisen neliösentin hyödyntävä kasvimaa. Taustalla leiskuvanvärinen happomarja (?).
Pieni kasvihuonekin löytyi takapihalta marjapensaiden keskeltä.
Lintujen rivitalo. Unohdin kysyä, onko noin lähekkäin olevissa pöntöissä asukkaita.
Seinustan kukkaistutusta, josta löytyi kukintaa aloitteleva kärhökin.
Kiitos kummankin puutarhan omistajille luvasta esitellä puutarhojanne täällä blogissa! Kolmas esiteltävä puutarha onkin tyyliltään aivan erilainen kuin nämä kaksi ja sen vuoro tulee heti seuraavassa postauksessa.

10 kommenttia:

  1. Todella kiva postaus. Upeita puutarhoja, erittäin mielenkiintoisia! Nautin niistä! Kiitos kyydistä hienossa ympäristössä. Hyvää viikonloppua!

    VastaaPoista
  2. Minä en ole osallistunut kuin kerran mökin lähellä olevaan puutarhan näkymiin . Tässä oli todella upat hyötykasvit vaikka kapeat käytävät hieman verottaa omaa näkemystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pienellä pihalla on joskus on tehtävä kompromisseja ja tässä jälkimmäisessä puutarhassa haluttiin selvästi maksimoida sadon määrä. Ei meilläkään mahdu kottikärryillä kulkemaan kasvilavojen väleissä mutta leveämmät käytävät söisivät puolet viljelyalasta. Jos olisi tilaa yllin kyllin, niin kyllähän käytävien olisi hyvä olla vähintään kottikärryjen levyisiä.

      Poista
  3. Puutarhavierailut ovat aina ihania, ja usein niistä saa jonkin idean omallekin pihalle.

    VastaaPoista
  4. Kaunis ja kivasti toteutettu puutarha. Kiitos esittelystä. 😊😊

    VastaaPoista
  5. Minäkin ihastelin keinun aluetta ja kiviportaita ym. Ihan varmasti oli kiinnostavaa käydä molemmissa kohteissa. Kiitos, että esittelet näitä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Puutarhakierrokset ovat aina mielenkiintoisia ja joka puutarhasta löytyy jotain ideanpoikasta omallekin pihalle.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!