Tammikuuta kerrakseen

Johan on ollut tammikuu! Perinteisten tammipakkasten sijaan on ollut vesi- ja räntäsadetta, plussakeliä ja pikkupakkasta. Aurinkoa ei ole juuri näkynyt, vaan taivas on ollut paksussa pilvessä. Perjantaina oli sen verran enemmän pakkasta, että aurinkokin näyttäytyi. Paistoi juuri sopivasti silmiin, kun olin töihin ajamassa. Nautin joka hetkestä, sillä valoa ei ole viime aikoina liikaa ollut. Tämäkin päivä on ollut melko valoisa, vaikkakaan aurinkoa ei juuri näkynyt. Sen lisäksi, että se paistaa tähän vuodenaikaan edelleen todella matalalta, taivaalla on ollut myös ohutta pilvenriekaletta, joiden välistä pilkotti vain pikkuisen sinistä. Sekin on kuitenkin parempi kuin seuraavan kuvan taivas, jollainen täällä on jököttänyt päällä suunnilleen lokakuusta lähtien.

Harvat aurinkoiset päivät on paketoitu molemmin puolin paksulla pilvellä ja jopa räntäsateella, kuten eilen lauantaina. Vähän sitä voi kuvastakin erottaa.

Hankikylvöni jäivät ajan puutteessa eteiseen viikoksi ja vasta eilen sain ne vietyä ulos. Vakiopaikkani majapenkin istuimen alla paketoin puolivahingossa syksyllä jänisverkolla umpeen, kun piti saada kärhöt suojattua rusakoilta. Niinpä kylvöksille piti löytää sellainen paikka, jossa lapset eivät juokse niiden päältä. Kaivoin siis kasvimaalle yhden lavakauluksen viereen poteron ja hautasin ruukut sinne. Maa oli sula, joten keväällä on mahdollisesti odotettavissa nopeat hankien vajumiset ja puutarhalla vauhdikas kasvuunlähtö. Toiveet nousivat myös maahan jätettyjen alppiruusuntaimien talvehtimismenestyksen puolesta. Muuten ei tehnyt mieli pyöriä enempää ulkona, sillä tuuli navakasti ja samalla viskeli räntää naamalle. Toppavaatteista ja reippaasta lapioimisesta huolimatta sormet ja varpaat olivat jäässä, kun pääsin sisälle.

Sinne sujahtivat kaikki kuusitoista purkkia.

Styrox-laatikko kanneksi, etteivät kylvökset pääse hukkumaan lumien sulaessa. En löytänyt muuta sopivankokoista kantta, joten kelvatkoot tämä.

Lunta päälle ja pari merkkikeppiä laidoille varmistamaan, ettei kukaan varmasti tallusta päältä.

Kuten kuvista näkyy, meillä ei melkein parin viikon plussakelit ja vesisateet riittäneet sulattamaan maata näkyviin. Talvista on. Kerran olen käynyt lapioimassa jänisverkkojen ympäriltäkin lunta matalammaksi, etteivät rusakot pääse luvattomille apajille. Yllättävän korkeista aidoista ne tulevatkin yli. Huomasin nimittäin perennakylvöksille paikkaa etsiessäni, että jänikset olivat käyneet kasvimaalla popsimassa syksyllä pystyyn jääneitä ruusukaalin varsia. Kasvimaan verkkoaita on metrin korkuinen ja maa viettää kasvimaan ulkopuolella vielä alaspäin, eli ihan helposti ei rusakkokaan siitä pääse yli. Oli ollut maistuvaa evästä, sillä lumet oli niiden kohdalta kaivettu maahan saakka pois. Kuva jäi ottamatta, sillä ehdin ajatuksissani tasata lumet ennen kuin edes muistin, että kamera oli mukana. Toki ennen vesisateita hangen pinta oli melkoisen korkealla, joten varmaan silloin ei tarvinnut kovin kummoista loikkaa ottaa kasvimaalle päästäkseen. Hyvä vain kun söivät, ei minullakaan niille enää käyttöä ollut.

Loistokärhö 'Kaiser' on pupellettu poikki, vain latvatupsu ja tukikepit ovat jääneet jäljelle. Huomatkaa taustalla ohut viiru auringonvaloa.

Hyvin suppean otannan perusteella loistokärhöt näyttäisivät maistuvan rusakoille paremmin kuin niiden vieressä töröttävät syyshortensiat. Sinällään se on minusta mielenkiintoista, sillä kärhöt kuuluvat kuitenkin myrkyllisiin leinikkikasveihin. Ilmeisesti rusakot eivät saa niistä vatsanpuruja. Jätin hortensiat suojaamatta, sillä leikkaan ne joka tapauksessa lyhyemmiksi keväällä. Jospa pitkäkorvat eivät niin hanakasti yrittäisi suojaverkkojen yli, kun tarjolla on myös helppoa sapuskaa. Syysleimujen kuihtuneita varsia oli käyty myös maistelemassa. Se varmaan käykin heinän korvikkeesta. Muuten puutarhassa on kaikki hyvin ainakin maan päällä. Kovasti jännittää maanalaiset tapahtumat. Sulassa maassa on vesimyyränkin helppo kaivella tunneleitaan ja popsia, mitä eteen tulee. Riittävätkö syksyllä istutetut narsissit, laukat, valkosipulit ja pionit kääntämään myyrän nenän takaisin tontin rajan taakse juolavehnänjuurien kimppuun? Myös muita myyriä tuntuu olevan aika paljon. Toivottavasti eivät käy puiden tai pensaiden runkoja jyrsimässä.

Jälkiruuaksi loistokärhö 'Voluceau'. Tämä eväs ei hetkeen lopu, vaikka hanget vielä kasvaisivat.

Ensimmäiset sisällä esikasvatettavat siemenet ovat nyt mullassa. Liekö viikonloppu vai suht valoisa sää syynä, mutta tuli vain yhtäkkiä inspiraatio kylvää jotain. Chilit vaativat pitkän kasvuajan, joten aloitin niistä. Siemenlaatikon uumenista löytyi vastikään ostettujen 'Lombardon' ja 'Hungarian Yellow Wax Hotin' lisäksi myös 2015 kerättyjä melko tulisen, takapotkuisen chilin siemeniä sekä muutama vuosi sitten ihan vain kaupan miedosta punaisesta chilistä otettuja siemeniä. Siispä päätin kylvää niitäkin ja vielä useamman siemenen kun ei ole itävyydestä tietoa. Tuoreita siemeniä meni vain kaksi sorttiaan multaan, miedompaa kolme ja tulista kaikki kuusi jäljellä olevaa siementä. Jos itävät oikein hyvin, jätän vain yhden tai kaksi parasta tainta jatkokasvatukseen. Takapotkuista chiliä on muutama vielä pakastimessa, vaikka kasvatin niitä viimeksi 2019. Niitä on tullut käytettyä hyvin harvakseltaan, kun ainoastaan isännän suu kestää moisia lieskoja. 

Itäkääpä hyvin!

Eteisen kirvatilannetta ei ole vielä ratkaistu. Isoin populaatio oli murateissa, jotka siirsin suoraan suihkuun. Olen suihkutellut niitä parin päivän välein ja aina johonkin on jäänyt kirva tai pari, jotka ovat alkaneet lisiä uudelleen. Siispä muratit eivät ole päässeet vieläkään takaisin eteiseen. Tänään kovensin otteita ja otin teippirullan kirvajahtiin. Lapset auttoivat myös hetken aikaa. Ahkeran teippailun jälkeen muratit saivat vielä suihkun, jotta lattialle karanneet tai teipiltä välttyneet kirvat eivät jää juhlimaan. Kunhan invaasio on taltutettu eikä eteisestä enää löydy muita kirvapesäkkeitä, on aika palauttaa muratit omalle paikalleen.

Vielä yksi joululta jäänyt amaryllis aukoo nuppujaan.

Iloista sunnuntaipäivän jatkoa!