Sisustuselementtinä potentiaalinen vesivahinko

Puutarhan uinuessa hangen alla alkavat ajankohtaiset puutarha-aiheet käydä hyvin vähiin. Siispä on aikaa syventyä muihin aiheisiin. Kesäkuvien sijaan voisi esitellä vaikka huonekasveja mutta ei tutkita tällä kertaa niitäkään, vaan sukelletaan ihan kirjaimellisesti aivan toisenlaiseen maailmaan: veden alle. Isäntä ehti jo vuosikausia ehdotella, että voisiko hänen vanhempiensa vanhan akvaarion tuoda meille. En oikein lämmennyt ajatukselle mutta annoin viimein periksi, kun muu perhe lupasi huolehtia kalasopan hoidosta eikä minun tarvitse osallistua hommaan, ellen itse halua. Haimme akvaarion elokuussa ja lupaus on pitänyt melko hyvin. Vedenvaihdoissa olen auttanut, sillä homma käy kahdelta aikuiselta nopeammin ja siistimmin kuin isännältä lasten kanssa. Olen myös ruokkinut kalat aamuisin, jos isännällä on ollut aamuvuoro.

Tällä hetkellä akvaariossa näyttää tältä.

Ihan pienestä tankista ei ole kyse, sillä akvaario nielee 450 litraa vettä. Se on leveydeltään 150cm ja akvaario-osan korkeus on 65cm. Etulasi on kaareva ollen päädyistä 40cm ja leveimmältä kohdalta noin 60cm syvä. Sen alla on oma kaappi, jonka pitäisi kestää koko hökötyksen paino. Akvaario oli ollut vuosikaudet tyhjillään varastossa, joten se oli todella pölyinen sen hakiessamme. Autoin isäntää kantamaan kevyemmän kaappiosan sisälle mutta 90-kiloisen akvaario-osan kantamiseen piti pyytää tuttavaperheen isäntä avuksi. Hieman vahingoniloisena seurasin vierestä, kun isäntä ja lapset jynssäsivät hökötystä puhtaaksi vuosien pölystä, hämähäkinseiteistä ja vanhoista kalkkijäämistä.

Ensimmäisen puhdistuksen jälkeen akvaario alkoi näyttää jo edes pikkuisen salonkikelpoisemmalta.

Ihan "kanna sisälle, puhdista ja ota käyttöön" -metodilla hommasta ei loppujen lopuksi selvitty. Suodatinkotelo oli sen verran pinttyneessä kalkki- ja muussa liassa, että sen tilalle hankittiin kokonaan uusi. Lamput tietysti piti hankkia, sillä vaikka entiset loisteputket toimivat, niistä häviää kuulemma vanhetessaan oikeat värisävyt ja jäljelle jäävät vain levien kasvua suosivat aallonpituudet. Vanhaa lämmitintä ei varastoista löytynyt, joten sekin piti ostaa. Pumpun adapteri oli myös vuosien varrella hävinnyt ja koska suodattimetkin piti uusia, uusimme samalla myös pumpun. Lisäksi piti uusia kaikkea pientä oheishärpäkettä, kuten lappoletku, lasien puhdistukseen tarkoitettu magneettisieni sekä lämpömittari. Taustajuliste ja vanhat koristeet olivat sentään perusteellisen puhdistamisen jälkeen käyttökelpoisia. Luulisin, että lemmikkiliikkeen omistaja hyppi muutaman kerran riemuissaan tämän projektin takia jo ennen kuin pääsimme hiekkaa, kasveja ja kaloja hankkimaan. Hyvin jännittävä työvaihe oli myös akvaarion täyttö vedellä. Silikonisaumat vaikuttivat kimmoisilta ja ehjiltä mutta silti oli varauduttava siihen, että akvaario vuotaisi jostain kohdasta.

Allas ei onneksi vuotanut. Ensimmäisenä akvaarioon hankittiin pohjamateriaalit ja kasvit.

Olin mukana akvaarion kasveja valitsemassa. Kuten puutarhassakin, halusin vaihtelevia lehtimuotoja ja värejä. Otimme vain yhden ruukun kutakin lajia, sillä eihän meillä ollut tietoakaan, millaiset kasvit lopulta viihtyvät akvaariossamme. Akvaariokasvit myydään kivivillamyttyyn istutettuina ja villat tietysti piti irrotella pois juurten seasta ennen kuin kasveja sai istutella paikoilleen. Juuria putsatessa huomasin, että näitäkin kasveja sai jaettua helposti useammaksi kappaleeksi. Ylläolevassa kuvassa punalehtiset korkeat kasvit ovat papukaijalehtiä (Alternathera cardinalis Variegata) ja oikeassa reunassa sekä keskellä takana olevat korkeat ja tuuheat kasvit jättivesitähdikkiä (Hygrophila corymbosa Thailand). Etualalla ja vasemmalla ruohomaiset tupsut ovat pikkuluikkaa (Eleocharis pusilla ("E. Parvula")). Näiden vesikasvien nimet taitavat olla yhtä sekaisin kuin puutarhakasvienkin. Nimilappusissa ei ollut suomenkielisiä nimiä lainkaan eikä tieteellisissä nimissäkään tunnu olevan järkeä. Olen sulkuihin laittanut täsmälleen sen kirjoitusasun, mikä kasvin nimilapussa on ollut, vaikka olisin luultavasti itse käyttänyt joihinkin heittomerkkejä tai kursiivia. Tai mistä minä tiedän, jos vesikasvien nimeämisessä onkin ihan eri logiikka...

Ensimmäiset kalat olivat neontetroja. Paitsi että mukaan oli eksynyt yksi kardinaalitetrakin (keskellä kokonaan punamahainen). Etualalla oikealla oleva kasvi on melalehti (Cryptocoryne bullosa).

Kasvien jälkeen piti odottaa jonkun aikaa ennen kuin akvaarioon sai tuoda ensimmäiset kalat. Veteen lisättiin jotain litkuja, jotta se muuttuisi kaloille sopivaksi. Vesiarvojakin piti testailla ennen kuin sai hankkia kaloja. Kymmenen tetran kanssa samaan aikaan akvaarioon tuli yksi partaimumonni. Sitten seurailtiin pari viikkoa niiden kotiutumista ennen kuin sai hankkia lisää kaloja.

Partaimumonni. Ruma, katsoipa sitä mistä päin tahansa. Kuitenkin kaikessa rujoudessaan ja kömpelyydessään koominen otus.

Monniin verrattuna tetrat ovat todella tylsiä. Monnia ei voi sanoa elegantiksi tai edes jotakuinkin sulavaliikkeiseksi. Ei suinkaan! Siitä tulee mieleen lähinnä mursu nukkekodissa. Kun monni lähtee piilostaan liikkeelle, se murjoo mennessään kasveja ja törmäilee joka paikkaan. Säikähtäessään se menee todella liukkaasti piiloonsa mutta ruokaa etsiessään ei paljoa välitä esteistä. Se on osasyyllinen kasvien lehtien repeämiseen, sillä se tarraa imukuppisuullaan mihin vain ja roikkuu siinä niin kauan kunnes putoaa. Alkuun tiputimme monnille kesäkurpitsan palasen jyystettäväksi ja se auttoikin kasvien murjomiseen. Sitten kun omat kesäkurpitsat loppuivat eikä kaupasta saanut enää suomalaista kesäkurpitsaa, monni on saanut ruuaksi vain omia nappuloitaan ja sitä, mitä se nyt sattuu omatoimisesti akvaarion pinnoista tai kasvien lehdistä irti saamaan. Emme ole uskaltaneet ulkomaista kesäkurpitsaa syöttää kemikaaleille herkille akvaariokaloille.

Seuraavaksi akvaarioon tuli parvi pandamonnisia. Ne pöllyttävät pohjahiekkaa ja suodattavat siitä kaiken syötäväksi kelpaavan.

Kun tetrat ja partaimumonni olivat selvinneet hengissä, akvaarioon tuli kymmenen pandamonnista. Olin vähän skeptinen niistä, sillä ne eivät olleet kovin värikkäitä ja vaikuttivat muutenkin tylsiltä. Ne ovat kuitenkin olleet ihan kivoja puuhailijoita. Enimmäkseen ne liikkuvat parin-kolmen yksilön ryhmissä ja varsinkin päiväsaikaan suurin osa nukkuu jossain piilossa. Ruokinta-aikaan ne kuitenkin tulevat esille piiloistaan ja alkavat pöllyttää hiekkaa ja penkoa syötävää. Jos menee katsomaan taskulampun kanssa akvaariota pimeän aikaan, koko pandaparvi puuhastelee pohjalla. Niitä varten akvaariossa on isoina alueina aivan hienoa hiekkaa. Ihan ongelmitta pandamonnisten kotiutuminen ei kuitenkaan mennyt. Yksi monninen oli ilmeisesti vahingoittunut jo eläinkaupassa, kun myyjät niitä meille kalastelivat ja toinen pikkuruinen käyttäytyi kummallisesti jonkun aikaa ennen kuin kuoli sekin. Alkujaankin reippaat yksilöt ovat selvinneet hyvin ja ensimmäisenä kuolleen tilalle saatiin hyvitykseksi uusi. Joskus kuulemma nuoret kalat stressaantuvat siirrosta, vaikka kotiuttamisen tekisi täysin ohjeiden mukaan.

Omista varastoista laitettiin akvaarioon muutama simpukankuori koristeeksi. Simpukkaa on tässä tutkimassa ihan elävä kotilo.

Kolmantena akvaarioon tuli puhtaanapitolaitoksen porukkaa, eli kaksi leviä syövää kotiloa (olivatkohan ne tiikerileväkotilo ja merkkileväkotilo?). Niitä saisi kuulemma olla tämänkokoisessa akvaariossa paljon enemmänkin mutta lompakko puhui eivätkä ne nyt niin mielenkiintoisia ole muutenkaan. Alkuun oli ihan huvittavaa seurata, kun kotilo mönkii etulasissa ja sen suun liikkeet näkee. Vauhti niillä on kuitenkin etanamaisen hidas, joten tylsäksi kävisi elämä, jos pelkästään niiden touhuja pitäisi seurata.

No joo, välillä näistäkin on hupia. Kuopuksen valitsema kotilo oli kiivennyt esikoisen valitseman kotilon reppuselkään ja sai ilmaisen kyydityksen seuraavaan kohteeseensa.

Muu puhdistus suoritetaan lapolla. Monnin kesäkurpitsa oli tuossa kohdassa ja siitä jäi paljon törkyä maahan. Lehtikalat olivat saman tien tutkimassa, saisiko putkessa liikkuvia hitusia syötyä.

Kotiloiden kanssa samaan aikaan tuli viisi lehtikalaa ja yksi tulievä. Lehtikalat ovat isoina ja näyttävinä kaloina olleet mielenkiintoisia seurattavia. Ne ovat myös uteliaita ja tulevat saman tien etulasin luo, jos huomaavat jonkun lähestyvän lasia. Ruoka-aikaan ne ampaisevat saman tien pintaan pörräämään ja tulevat jopa näykkäisemään sormea, jos sen laittaa veden pintaan. Ne ovat ahneita ja syövät kaikkea, mitä vain nenän eteen tulee, jopa toistensa kak**a (jonka ne kuitenkin sylkäisevät pois erehdyksen huomattuaan). Lehtikalat näykkivät myös kasveja, minkä vuoksi ristimme ne uudelleen lehmikaloiksi. Yllä olevassa kuvassa lapon vasemmalla puolella lieon näköinen kasvi on hapsuruoho (Mayaca fluvitalis). Se oli virhehankinta, sillä varsinkin lehtikalat ovat nyppineet sitä ahkerasti ja siitä on tullut kalju. Sillä oli myös niin pienet juuret, että kalat saavat sen kiskottua irti pohjasorasta. Kasvin osia on löytynyt vähän väliä kellumasta pinnalla ja niitä on tökitty sinne tänne pohjaan takaisin. Nyt olemme tehneet päätöksen, että kaikki kelluvat otetaan pois ja jos joku pienistä aluista lähtee kasvamaan, se saa jäädä.

Tässä kuvassa näkyy lehtikalojen lisäksi tulievä (ei tarvinne sanoa, mistä sen tunnistaa). Keskellä edessä myös myöhemmin menehtynyt pikkuruinen pandamonninen. Kokoero muihin on selvä.

Tulievän isäntä risti Pasiksi. Lapset olivat nimittäin päättäneet jo eläinkaupassa, että vaaleat lehtikalat ovat nimeltään Nappi ja Happi, joten isännänkin piti antaa jollekin kalalle nimi. Emme tiedä, onko Pasi tyttö vai poika mutta se on aika arka ja liikkuu todella nopeasti. Siitä on ollut hankala saada kuvia, sillä se käy vain pikaisesti avoimemmassa maastossa hakemassa ruokaa ja sujahtaa saman tien sukkulana piiloon. Jos partaimumonni on kalamaailman köntys, niin tulievällä eleganssia ja ketteryyttä löytyy senkin edestä. Vaikka se uisi salamavauhtia, se ei silti törmäile mihinkään edes ahtaissa kolosissa. Siitä pitäisi kai kasvaa viisitoistasenttinen, joten siitä tulee näyttävän näköinen asukas akvaarioon. Se on kuulemma reviiritietoinen ja jopa aggressiivinen oman lajinsa edustajia kohtaan ja siksi niitä saa olla vain yksi tämän kokoisessa akvaariossa. Meillä se on ollut sopuisa asukas eikä ole hätyytellyt muita kuin joskus leväbarbeja (tekstiä ja kuvia myöhemmin). Se syö myös leviä ja auttaa siten pitämään akvaariota puhtaana.

Lehtikaloja (ja alhaalla myös tulievä) heti saavuttuaan. Vasemmalla on Nappi. Sen erottaa mustasta silmästä. Ylhäällä on Tiikeriksi ristitty lehtikala.

Tässä Nappi nyt. Väri on muuttunut keltaisemmaksi ja onhan se kasvanut paljon suuremmaksi. Taustalla Happi ja lasissa kotilo syömässä levää. Suu on tuo pieni pyörylä ylhäällä, se liikkuu edestakaisin kotilon syödessä.

Tetroja ja pandamonnisia ei meinaa oikein erottaa lajitovereistaan, joten ne eivät ole saaneet nimiä. Lehtikaloista kolme hopeankirjavaa olivat pieninä melko samannäköisiä eikä niistä aina tiennyt, mikä oli mikäkin. Tiikerilläkin raidat erottuivat selvemmin vain toisella kyljellä. Kalojen kasvaessa toisen hopeisen pitkät vatsaevät ovat muuttuneet keltaisemmiksi ja toisen selvästi sinertäviksi, joten ne ovat nykyään Keltaevä ja Sinievä. Happea kutsun itse Blondiksi, sillä se on leuan mustaa täplää lukuunottamatta vaalea. Tiikerin erottaa nykyään raitojen lisäksi myös pyrstöön kasvaneesta pitkästä "hännästä". Lehtikalojen pitäisi aikuistuessaan muodostaa parit (jos parvessa vain on naaras ja koiras, jonka kemiat kohtaavat) ja vallata akvaariosta itselleen reviiri. Ennakoimme sitä sijoittamalla sisustukset ja korkeaksi kasvavat kasvit niin, että ne rajaavat reviireiksi sopivia alueita. Sellaisten puuttuessa lehtikalapariskunta saattaisi pitää koko akvaariota omana reviirinään ja kiusata liikaa muita. Toistaiseksi ei ole näkynyt minkäänlaista merkkiä parien tai reviirien muodostumisesta, joten lehtikalamme ovat varmaankin vielä keskenkasvuisia. Tai sitten kaikki ovat samaa sukupuolta.

Tässä koko lehtikalaparvi. Vasemmalla Keltaevä, sen perässä Sinievä ja taaempana Tiikeri. Vaalea keskellä on Nappi ja oikeanpuolimmaisena Happi/Blondi.

Viimeisin kalahankinta oli kuusi neulamuikkua eikun leväbarbia. Ne liikkuvat sirosti ja sulavasti, kuten tulievä, joten siinä saattaa olla yksi syy siihen, miksi tulievä hätyyttelee niitä välillä. Barbien musta raita saattaa myös muistuttaa liikaa tulievän päässä olevaa raitaa ja olla osasyy hätyyttelyyn. Muualla barbit saavat olla rauhassa mutta yksikin tulievän suosikkiluolaan eksynyt barbi ajetaan vauhdilla pois. Leväbarbit syövät nimensä mukaisesti leviä. Ne nuolevat ahkerasti pintoja ja kasvien lehtiä, ja vaikka niiden pitäisi olla enimmäkseen pohjan tuntumassa, ne ovat meillä uiskennelleet myös aivan pinnassa. Ne ovat eloisia ja rohkeita. Alkuun kyllä vaikutti siltä, että olikohan virhe hankkia barbit, sillä pienin niistä jouduttiin pelastamaan suodatinkotelosta kolme kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana. Se mahtui pujahtamaan kotelon ritilän raosta eikä olisi ehkä päässyt itse sieltä ulos. Onneksi kala kuitenkin oppi läksynsä eikä ole enää joutunut pulaan.

Leväbarbit ovat koko ajan liikkeessä, joten niitäkin on hankala kuvata. Lisäksi akvaarion kaareva etulasi häiritsee tarkennusta.

Akvaarioon on vielä jossain vaiheessa ehkä tulossa muutama fisu lisää mutta toistaiseksi tämä kalamäärä on riittänyt meille. Tällä hetkellä on projektina selvittää, miksi osa kasveista ruskettaa lehtiään. Niillä oli aluksi juurten sekaan työnnettävä ravinnepuikko mutta hankimme etenevää ruskettumisongelmaa seurattuamme nestemäisen lannoitteen. Kasvit ovat kuitenkin koko ajan kasvaneet, joten ihan kaikki niillä ei ole pielessä. Ja osa kasveista voi myös erinomaisen hyvin. Ylläolevassa kuvassa etualalla pilkistävä melalehti on selvästi ruskeampi ja pienempi kuin sitä edeltävän kuvan oikeassa etunurkassa oleva melalehti, joka on alkanut tehdä taimia ympärilleen. Papukaijalehtien (ne punaiset kasvit) vanhemmat osat ovat enemmän tai vähemmän surkeita mutta juuresta nousevat uudet lehdet selvästi paremman näköisiä. Ehkä aika näyttää, miten kasveille käy. Huonekasveilleni akvaarion tulo on ollut suorastaan taivas, sillä olen käyttänyt akvaarion vaihtovettä niiden kasteluun. Ravinteikas kalankakkavesi on selvästi ollut mieleen kasveilleni, sillä ne ovat hyvin virkeitä ja elinvoimaisia. Näin talvella huonekasvit eivät ole kovin janoisia mutta odotan jo innolla kevättä, jolloin kasvit alkavat tarvita enemmän vettä ja ravinteita, ja kasteltavana on myös pikkutaimia ja talvetuksesta heräileviä kasveja.

Ja sitten uuden vuoden superyllätys: pandamonnin poikanen. Kalalla on kokoa suunnilleen sentin verran ja kuva on otettu sen kaarevan etulasin läpi, mutta siellä se on kalanruokahiutaleen kimpussa.

Lapset bongasivat eräänä iltana minipienen pandamonnisen. Vähän aikaa sitä piti ihmetellä ennen kuin me tylsät aikuiset uskoimme, että pakko sen on olla poikanen. Pieni ihme on se, ettei mikään akvaariomme asukeista ole syönyt kutua jo tuoreeltaan ja toinen suurempi ihme on se, että poikanen on onnistunut piilottelemaan ahneilta lehtikaloilta tähän saakka. Ne kun syövät suunnilleen kaiken mikä vain suuhun sopii ja noin pieni sintti olisi niille varsinainen herkkupala. Jännityksellä aina joka päivä etsimme, mistä minimonninen löytyy vai löytyykö ollenkaan. Vaikka etukäteen en ollut niin innostunut akvaariosta, on se kuitenkin ollut ihan mielenkiintoinen projekti. Suurin ilo siinä on se, että sen hoitovastuu ei ole omilla harteillani. Niinpä satunnainen ruokkiminen tai huoltotöissä apulaisena oleminen ei ole pakkopullaa. Lisäksi akvaarion alla olevat kaapit tulivat tarpeeseen lasten lelujen säilytyspaikkoina.