lauantai 13. elokuuta 2022

Viikonlopun söpöstelijät

Yleisnäkymien jälkeen voi taas syventyä tutkimaan yksittäisiä kukkia lähempää. Yhtä lukuunottamatta kaikki tämän postauksen kukat olivat nähtävillä myös avointen aikaan, mutta joku saattoi jäädä huomaamatta kookkaampien ja komeampien ihasteltavien takia. Nyt tulee siis tilaisuus nähdä nekin.

Pelargoni 'Apple Blossom' kukkii ensimmäistä kertaa eikä todellakaan pettänyt odotuksia kukinnon ulkonäön suhteen.
Muistanette tämän vuoden heinäkokeiluni? Nyt on yksi uusi heinä kukassa, koodilla I merkitty yksilö. Ei se varsinaisesti kaunis ole, mutta aika näyttävän näköinen ja oikeastaan kosketustuntuma onkin siinä se juju, minkä vuoksi tämä heinä saattaakin päästä vielä uudelleen kokeiltavaksi jonain vuonna. Olen vähän heikkona siliteltäviin kasveihin ja tämä heinä todellakin houkuttaa hipelöimään.
Onkohan tämä pehmoinen ketunhäntä italianpantaheinä? Taustan pienitähkäiselle heinälle ei ole löytynyt nimeä.
Kivikkorinteessä loistosädekukkia on useampikin jo aloittelemassa kukintaa. Punahatun tapaan tämäkin on ollut aika pitkän yrityksen tulos.
Tämä kolmikko aiheutti hieman hämmennystä avoimissa. Keksitkö, mitä mahtavat olla?
Kukkien lisäksi myös lehtivärit ja -muodot ovat oleellisessa osassa puutarhassa. Edellinen kuva on otettu kärhökaaripenkin takalaidasta, johon istutin uuden tarhajouluruusun aiemmin. Sen vieressä on kuukausimansikkaa, jota aion lisätä ainakin toistaiseksi penkin laitaan noiden etualan kasvien tilalle. Ne tuskin selviävät noilla sijoillaan talvesta, vaikka ovatkin pärjänneet sateisen kesän yli yllättävän hyvin. Joko keksit, mitä alkukesällä lykkäsin paremman paikan puutteessa kukkapenkkiin? Anopinhampaitahan ne. En raskinut viskata niitä kompostiin, vaikka olivat ihan kurttuisia ja huonokuntoisen näköisiä. Silloin lopputalvesta, kun erotin puskasta yhden ruusukkeen omaan ruukkuunsa, jätin varmuuden vuoksi loput vielä huonekasviksi, jos erotettu ja paljon syvempään istutettu jakopala päättäisi heittää henkensä. Jakopala lähti hyvin kasvuun, joten nämä kolme jäivät kastelematta ja odottivat vain surkeaa kohtaloaan. Hetken mielijohteesta päätin kompostin sijaan istuttaa ne täyttämään kukkapenkin tyhjää kohtaa ja nämähän virkistyivät kummasti. Vähän mietin, mahtavatko ne mädäntyä, kun jatkuvasti satoi vettä ja varmasti sitä oli lehtiruusukkeen sisälläkin enemmän tai vähemmän koko ajan. Kuten näette, ei haitannut lainkaan ja nyt on melkein sääli jättää niitä talveksi tuohon mädäntymään...
Suon laidalla nimetön imikkä on kasvanut jo komeaksi puskaksi. Tämä on erityisesti tuoksumataran kanssa minusta hienon näköinen.
Kuunlilja 'Blue Mouse Ears' on söpö.
Suklaakosmosta pitää käydä haistelemassa joka päivä. Vielä en ole syönyt tätä suklaanhimossa!
Vuosi sitten keväällä kylvetty kaukasiantörmäkukka 'Perfecta' on alkanut kukkia.
Purppurapunalatva ei jää keneltäkään huomaamatta, ei myöskään perhosilta ja kimalaisilta. Keisarinviittapariskuntakin pysähtyi herkuttelemaan.
Tarhaviinikärhö 'Madame Julia Correvon' sai vihdoin ja viimein ensimmäisen nuppunsa auki. Ei ehtinyt avoimiin ja vitkutteli siitäkin vielä paljon pidempään, mitä arvelin. Kaverina valkoista tuoksuhernettä.
Tällä viikolla on ollut hirmuisen kylmiä öitä mutta onneksi tänään on ainakin täällä ollut myös kesäisen lämmintä. Ehkä se kesä ei sittenkään vielä mennyt ohi!

6 kommenttia:

  1. Ei ole kesä ohi :) Hauskan näköinen valkotäpläimikkä kun siinä on noin suuret valkoiset keskustat lehdessä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, se on todella nätti. Se tekee silloin tällöin samannäköisiä lehtiä kuin tavallinen valkotäpläimikkä, nytkin näyttää olevan pari. Pitää käydä nappaisemassa ne pois.

      Poista
  2. Kesää riittää viälä, vaikka yät ovakki jo aika kalseeta. Arvelin niiren olevan anopinhampaita, mutta en oikee kuitenkaa uskonu :) Just eilee kävin viälä tarkistamas Correvonin tilanteen. Mitää ei näkyny erelleenkää. Uusin sen, jos ei ens kesänäkää näy. Siksi hyvä kukkija viihtyessään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alkaa olla vähän turhan koleita öitä, alimmillaan on ollut tuossa seinän vieressä vain kuusi astetta lämmintä.
      Hyvin tunnistettu :) "Väärässä" ympäristössä tuttukin kasvi voi aiheuttaa hämmennystä. Höh, mitäs Juliasi oikein murjottaa? Pidetään peukkuja, että se nousee oikein tarmokkaana ensi keväänä.

      Poista
  3. Söpöjä ovat kasvisi! Miullakin on tuolla kantopenkissä tuo kuunlilja 'Blue Mouse Ears' hauska on kun on niin pieni. Suklaakosmoksen menetin, hukutin sen reijättömään ruukkuun. Kaunis on väriltään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. 'Blue Mouse Ears' on melkein epätodellisen näköinen, aivan kuin tekokukka. Reiätön ruukku taivasalla on aikamoinen surmanloukku monelle kasville. Suklaakosmoksen tumma punainen on minustakin kaunis. Sopii hyvin harmaisiin kiviin, joten saatanpa ensi vuonnakin istuttaa sen tuohon samaan kohtaan, jos vain saan sen talvetettua.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!