maanantai 30. toukokuuta 2022

Vuokkoja ja muuta

Minulla on ollut vuokkoja niin vähän, että niistä ei ole saanut edes postauksentynkää aikaiseksi. Tilanne muuttui radikaalisti tänä keväänä, sillä yhtäkkiä puutarhani kahden erilaisen valkovuokon ja arovuokon seuraksi tuli kolme lisää. Tai onhan minulla kaksi minikokoista amerikanvuokon siementainta ja hämyvuokko, joka on vain kitunut ja sinnitellyt juuri ja juuri hengissä monta vuotta tähän kevääseen saakka. Siirsin hämyvuokon muutama vuosi sitten viiden sentin pituiseksi juurennysäksi kutistuneena luumutarhaan ja toivoin, että paikanvaihdos olisi sille mieleen eikä se jatkaisi kutistumistaan. Lehtiä olikin jo viime kesänä enemmän kuin koskaan ja tänä vuonna se sitten kukki ensimmäistä kertaa. Voi mikä pettymys olisikaan ollut, jos olisin vuosikausia yrittänyt pelastaa ihan tuikitavallista valkovuokkoa!

Valkoiset lemmikit ovat sopivan söpöä seuraa hämyvuokon ensimmäiselle kukalle.

Hämyvuokon yläpuolella 'Laatokan Helmi' aloittelee kukintaa. Tänä vuonna tulee kaikkiin isompiin luumuihin suorastaan loistelias kukinta.

Taimipäiviltä löytyi varjoyrtti, sinivuokko ja kerrottu valkovuokko. Sinivuokossa taitaa olla siemeniäkin tulossa.
Otin taimipäiville Karon mukaan ja kauppa kävi vallan mainiosti. Aika moni olisi halunnut ostaa Karonkin, mutta hän ei ollut myytävänä, vaikka ihan kukkasesta kävisikin.
Yleensä olen tuonut taimipäiviltä erilaisia esikoita, mutta tänä vuonna oli selvästi vuokkojen vuoro. Aamun toinen ostaja kertoi hänellä olevan myynnissä kerrottua valkovuokkoa ja minähän jo heti pyysin, että hän ottaisi yhden minulle erilleen. Kävin hetken päästä ostamassa sen häneltä ja pikaisella hölkällä toiselle myyntipisteelle bongasin sinivuokon taimen. Kannatti lähteä taimipäiville, sillä sinivuokkokin on ollut minulla pitkään ostoslistalla ja saamani taimi oli varmasti kookkaampi kuin taimistoilta olisi löytynyt. Hyvällä tuurilla saan sen siemenistä vielä lisää taimia. Harmitti vähän, kun en ehtinyt heti aamun alkajaisiksi kiertämään joka myyntipistettä, sillä jossain on saattanut olla vielä jotain muutakin kivaa myytävänä ennen kuin pääsin irtautumaan oman autoni luota.

Valkovuokon lajiketta ei minulle kerrottu, mutta tämä lienee pikaisen googlailun perusteella 'Vestal'. Kertokaa, jos olen väärässä.
Istutin kummankin vuokon suon tietämille, joten kurkataan sinne seuraavaksi. Valkovuokko pääsi Sailan tarhajouluruusun lähistölle ja sinivuokko sinne aiemmin esittelemäni majapenkin takareunan tyhjään kohtaan. Suolla on myös viime keväänä taimipäiviltä löytynyt erikoisempi valkotäpläinen imikkä, johon taitaa olla jopa kukkanuppukin tulossa. Suon penkereen yläreunaan on nyt istutettu kuunliljat, joten nyt vain odotellaan kasvustojen rehevöitymistä ja kitketään tarvittaessa rikkaruohoja.
Imikän juurella on tainnut tulla lehdistä päätellen salamatkustajana ihan tavallista valkotäpläimikkää. Oikealla kukkii joku luonnon orvokki, jonka istutin viime kesänä ihan suon pohjalle.
Karo esittelee sammaloitunutta pihlajan kantoa ja kukkivaa rotkolemmikkiä 'Alexander's Great'.
Suolta pikkuniitylle, jossa kukkii yksi pikkuruinen etelänkevätesikko ja muutama idänsinililja. Muutama enemmän kuitenkin kuin viime keväänä.
Tähän väliin sopii toinenkin "rönttäkuva". Sivupihan projekti on edennyt sen verran, että koko hiekkakasan alla ollut alue on käännetty 40cm:n syvyydelle ja kerätty kivet pois seasta. Multa on tasoitettu ja nurmikko kylvetty. Koska multa oli sitä samaa vanhaa maata, mitä kasan alla ennestään oli, ensimmäisenä alkaa varmasti itää voikukkaa ja ratamoa. Jospa siellä kuitenkin mahtuisi heinänsiemenetkin itämään seassa. Sadetta piti olla eilen illasta pari milliä luvassa, mutta ei tullut kuin sen verran, että pikkuisen ihan pintamaa kostui. Tänään iltapäivällä pitäisi sataa enemmän, joten yritän saada sitä ennen loputkin kesäkukat maahan ja edes osan perennoista siirreltyä kärhökaaren uudisosiin. Ennen sitä pitää vielä vajuttaa multakukkuloita, jotta saa istutusalueen pinnan tasalleen muun kukkapenkin kanssa.
Nurmikylvös odottelee siinä sadetta ja kivikasat poisvientiä. Kylvös on aidattu, jotta siemenet saisivat itämisrauhan. On nimittäin aika ottavalla kohdalla ja keskeisellä kulkureitillä tuo "pelto".
Loppuun narsisseja. Tässä ensimmäiset viime syksynä istutetuista 'White Lion' -narsisseista.
'Lemon Beatylta' kysyisin, mitä mahtaa olla mielessä. Ei kukkia tuollaisiin tynkävarsiin tehdä!
Samassa penkissä 'Lemon Beautyn' ja valkovuokkojen kanssa kasvaa kerrannainen 'Delnashaugh'.
Ja sitten taas käpälät multaan! Kivoja toukokuun viimeisiä päiviä!

18 kommenttia:

  1. Hyviä hankintoja! Ihana Karo:)

    VastaaPoista
  2. Minulla on hämyuokko kadonnut kokonaan ja valkovuokkoiselta pihalta on vaikea lehtien perusteella enää tietää, että mitä mahdollisia lehtiä sitä suojaisi. Vuokot ovat kuitenkin todella ihania ja siitä helppoja, että ne itse hoitavat itsensä lepotilaan. Jos joskus satuttaisiin kohdalle, niin kaivaisin meidän pihalta sinulle enemmänkin sinivuokkoa, sillä sitä joutuu välillä ruohonleikkurin allekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin on paljon valkovuokkoa, mutta istutin jo alun perin hämyvuokon niistä erilleen. Onneksi, sillä muuten en olisi osannut seurata sitä ja siirtää toiseen paikkaan ennen kuin se oli kokonaan hävinnyt. Vuokot tuovat runsautta tähän aikaan, kun iso osa perennoista on vielä kovin vaatimattomissa mitoissa. Myöhemmin kesällä niiden lakastuvat lehdet peittyvät hyvin muiden sekaan ja toiset pääsevät vuorollaan loistamaan.
      Kiitos kauniista ajatuksesta! Meillä ruohonleikkurin kitaan on joutumassa lähinnä rönsyakankaalia ja lemmikkejä :D

      Poista
  3. Minun hämyvuokkoni teki tänäkin vuonna runsaasti lehtiä, mutta vain yhden kukan. Ehkä seuraan esimerkkiäsi ja siirrän ainakin osan toisaalle. Josko hämyvuokko saisi uutta voimaa kukkimiseen.
    Teit hyviä ostoksia taimipäivillä. Varmasti moni olisi ostanut Karon samantien. Ihanasta kukastahan tuo käy. Kerrottu valkovuokko on tosi nätti. Onnea sen menestymiselle ja lisääntymiselle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus paikanvaihto tekee hyvää. Minä siirrän aika herkästi kasveja, jos ne eivät näytä pariin vuoteen viihtyvän olinpaikassaan.
      Karo keräsi paljon ihailijoita. Yksi lapsi kävi peräti kolme kertaa silittelemässä. Kerrottu valkovuokko ei ollut ehdottomasti metsästettävien kasvien listallani, mutta oli se kuitenkin "jos vastaan tulee, niin sopii hankkia" -kategoriassa. Toivottavasti se viihtyy hyvin täällä.

      Poista
  4. Toivottavasti saisitte mahdollisimman pian lempeää ja tarpeeksi pitkäkestoista sadetta nurmikylvölle. Täällä on ollut todella lämmin ja aurinkoinen päivä tänään. Huomiseksi onkin sitten luvassa sadetta.
    Ihania kerrottuja narsisseja ja kivat taimihankinnat.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei tullut sadetta eilen illalla eikä viime yönäkään. Nyt paistaa aurinko ja vähän tuulee, joten pitänee vain kiltisti tarttua kasteluletkuun, sillä ei tällekään päivälle ole luvattu kunnollisia sadekuuroja.

      Poista
  5. Hyvät vuokkolöydöt teit. Sievät narsissit, nuo oranssilla/ persikansävyllä höystetyt ovat omia narsissisuosikkejani. Välillä on sateellekin tilausta vaikka ihan näin epävakaista ei tarvitsisi montaa päivää olla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin minustakin. Persikkakeskustaiset narsissit ovat kyllä nättejä. Täällä päin ennusteissa on luvattu sadetta vähän joka väliin, mutta eipä sitä ole maahan asti tullut vielä kertaakaan. Toivoisin jollekin yölle ihan kunnon sadetta.

      Poista
  6. Karo oli varmasti hyvä myyntimagneetti, on toinen niin söpö. Nurmikylvökset on hyvä rajata aluksi, ei pienet muista mistä saa kulkea ja mistä ei kun leikin tohinassa juostaan. Minullakin on tuo valkoinen kerrottu valkovuokko mutta se ei oikein ole viihtynyt, tekee sentään peräti kolme kukkaa tänä vuonna.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Osa pysähtyi vain Karoa ihastelemaan, tosin osa saattoi jäädä tutkimaan taimia pidemmäksi aikaa ihan vain Karon ansiosta. Lasten lisäksi myös Karolla tuntuu olevan kumma viehtymys tuota mullosta kohtaan. Se on pari kertaa päässyt verkkohäkin sisälle :D Varmaan johtuu siitä, että silloin kun paikalla oli vielä hiekkakasa, se usein köllötteli sen huipulla ympäristöä vahtimassa.
      Jospa kolme kerrotun valkovuokon kukkaa kertovat siitä, että se onkin alkanut nyt viihtyä sijoillaan ja ensi vuonna kukkia on jo paljon enemmän.

      Poista
  7. Kyllä nyt taitaa nurmikylyvölle sadetta tulla, ennustusten mukaan ja tarpeen on heinänsiemenen itämiselle. Kaunis on tuo kerrattu valkovuokko, tuommosta miekin haaveilen hankkivani. Hämyvuokot on kauniita ja hyvä kun siirtosi onnistui. Karo on kyllä soma kuvissa ja en ihmettele ostohaluja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saa nähdä, kuinka käy vesisateiden kanssa. Tällekin päivälle on ennustettu samat 0,1-0,5mm vettä mitä eiliselle, mutta eipä eilenkään maahan asti tullut kuin muutama pisara.
      Oikeastaan kaikki vuokot ovat kauniita. Niitä tulee kaupoissa vähän turhan harvakseltaan vastaan, joten melkein on ostettava kun niitä löytyy.

      Poista
  8. Kaikki vuokot ovat kiva lisä puutarhassa, sinulla onkin jo useampi laji. Rotkolemmikit kukkivat nyt kauniisti, minäkin kävin tänään katsomassa omiani.
    Luulisi, että nurmikonsiemen itää nyt nopeasti, koska on aika sopivat säät siihen. Hyvä aita antaa rauhan alkuvaiheessa.
    Tosi kivoja narsissikuvia valkovuokkojen kanssa ja ilmankin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Rotkolemmikit ja tavalliset puistolemmikit kukkivat nyt kumpikin kauniisti. Tänään illasta saatiin jo sen verran hyvin sadetta, että kyllä nyt kelpaa nurmensiementen itää.
      Kiitos!

      Poista
  9. Vuokot ovat upeita puutarhan koristeita. Hämyvuokko ja kerrottu valkovuokko olisivat tervetulleita meillekin :) Ja onpa sinulla ollut suloinen myyntikaveri, ei ihme, että kauppa käy 🤍
    Ja onpa kauniita narsisseja!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Karo oli oikein hyvä myyntiapulainen ja sai ainakin väkeä pysähtymään meidän kohdalle :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!