Kivijumppaa ja lapiotreeniä

Narsissit aloittelevat kukintaa. Kuvassa 'Replete' ja siistimättä jääneitä kuunliljan kukkavarsia.

Kulunut viikonloppu oli meillä sangen tehokas. Mitään en kyllä saanut valmiiksi, mutta edistyskin lasketaan, kun on puutarhanhoidosta kyse. Alkulämmöt viikonlopun tehotreeniin hain jo perjantaina ennen töihin lähtöä. Isännällä oli vapaapäivä, joten hän irrotti kasvimaan laidalta yhden pätkän puutarha-aitaa pois. Tolppa oli nimittäin jo sen verran laho, että aidan loppupää pysyi ainoastaan muun aidan ansiosta jotenkuten pystyssä. Yhtä tolppaa ei kannattanut uusia, sillä koko aita alkaa olla elämänsä ehtoopuolella. Aidanpätkän irrotuksen jälkeen jouduin työntämään reunimmaiseksi jäänyttä tolppaa, jotta isäntä sai tuettua sen pystympään. Pikkuisen vinoon se vielä jäi, mutta tuo oli parasta, mihin kiilaamisella pystyi. Isännän saatua hommansa valmiiksi minä kannoin metsästä edellisen asukkaan jättämiä leca-harkon palasia ja rajasin niillä metrin pätkän naapurin nurmikkoa meidän kasvimaasta. Nurmikon ja kasvimaan rajalla on muovinen reunanauha estämässä rikkaruohojen luikertelemista kasvimaan puolelle, mutta naapurin nurmenleikkuuta helpottaa, jos aidan juuressa on jotain jykevämpää rajausta. Päädyssä on vanhoja betonitiilen pätkiä, metsästä löytyneitä nekin. Joka kevät katselemassa, jos metsästä löytyisi jotain käyttökelpoista jätettä. Tiilimurskalle ja pienille kaakelinkappaleille ei ole käyttöä, mutta silloin tällöin löytyy jotain hyödyllistäkin, kuten nuo leca-harkot. Vielä puuttuu suunnilleen viitisen metriä rajausta, mutta pala kerrallaan se kiinan muurikin tehtiin.

Puuaita ulottui ennen tuon kannellisen laatikon kohdalla olevan ison kiven tälle puolelle. Harkkoreunus tuli kivestä tänne päin. Hiekkakäytävän kivireunaa sain myös jatkettua metrin verran.

Kevyet alkujumpat olivat siinä. Lauantaina lämmittelin ensin kantamalla melkein kaikki taimet pihalle. Leppeä sää olikin siihen ihan omiaan. Sääennusteet tarkistettuani päätin istuttaa osan tomaateista lopullisiin ruukkuihinsa. Ostin aiemmin keväällä biohiiltä ja laitoin siitä kahden ruukun tarpeet likoamaan veteen. Kävin välissä lapiohommissa, jotta biohiili saisi rauhassa imeä vettä. En viitsinyt litimärkää hiilimössöä sotkea eri astiassa multaan ennen istuttamista, vaan ripottelin sitä istutusvaiheessa sinne tänne mullan sekaan. Luulisi hoitavan hommansa niinkin. Lopuksi kannoin ruukut paikoilleen ja kastelin vielä kunnolla siltä varalta, että biohiilet eivät olisi ehtineet imeä itseensä riittävästi vettä. Siinä vaiheessa kun kasvimaalle alkoi paistaa suoraan aurinko, peitin tomaattiruukut harsolla. Vaikka yöstä oli tulossa melko viileä (mutta ei enää lähellä nollaa), jätin tomaatit kaksinkertaisen harson alle yöksi. Hyvin olivat pärjänneet lämpimällä seinustalla.

Äsken mainitsemani lapiohommat tapahtuivat osittain suontekeleellä.

Viime kesänä aloitettu suo oli vähän niin kuin viikonlopun kahvakuulatreeni. Kahvakuulan virkaa toimittivat pihlajan rungon pätkät ja oksankarahkat, joita raahasin autotallin kupeelta. Ensin tietysti pengoin koko kasan läpi ja valitsin sopivimman näköiset pätkät. Vähän harmittelin sitä, että naapurit ehtivät syksyllä kaataa ja paloitella pihlajat naisen kannettavan kokoisiksi pätkiksi sillä aikaa kun olin töissä. Olisin toivonut vähän järeämmän kokoisia ja ronskimman muotoisia runkoja, mutta sillä mennään mitä on ilmaiseksi saatu. Osan hautasin rinnettä tukemaan, mutta komeimman rungon junttasin suon päätyyn katseenvangitsijaksi. Siihen oli kasvanut valmiiksi sammaltakin kylkeen. Sen juurella on metsä- tai aho-orvokkia ja rotkolemmikkiä. Otan lähikuvia sitten kun rotkolemmikit kukkivat, nyt joudutte tyytymään tuohon yleisnäkymään. En ole vielä aivan tyytyväinen siihen, miten nuo rinteeseen laittamani oksat ja rungot asettuivat, mutta annan olla siihen saakka kun keksin, kuinka parannan näkymää. Saattaa myös käydä niin, että kun imikkä ja tuoksumatarat kasvavat, luiska näyttääkin paremmalta.

Saaripalstan tarhajouluruusu sai ympärilleen pari karahkaa. Ylemmän vaihdan heti kun tulee vastaan sopivan käkkyräinen runko tai juurakko. Tuo suora ja siististi sahattu oksa ei oikein istu visiooni, mutta olkoon toistaiseksi maata tukemassa.

Tuossa jouluruusun yläpuolella on muuten vielä muutama ruukku juhannuspionia. Pari on lähtenyt jo maailmalle ja osa kuvassa olevista on varattu, mutta viisi virkeää tainta etsii vielä uutta kotia. Laita sähköpostia tulemaan, jos tahdot ostaa yhden tai useamman. Olen menossa ensi lauantaina taimipäiville myymään kasveja ja siihen mennessä hakematta tai varaamatta jääneet pionit lähtevät paikan päälle myytäviksi. Välimatkaa ei kannata arastella, sillä ainakin yksi varatuista pioneista kulkee etelän suuntaan kesälomareissullamme myöhemmin kesällä. Kysymällä selviää, sattuisiko suunta olemaan juuri sinulle sopiva.

Lauantain tehokkain treeni tapahtui täällä. Tämä kivijumppa vastasi varmasti kunnon kuntosalivisiittiä!

Kärhökaaren edusta eteni taas pienen palasen. Kärhöportilta nurmikolle johtavan polun kohdalta ei löytynyt kuin yksi isompi kivi ja sekin viimeisen puolen neliömetrin alueelta. Melkein vaivuin jo epätoivoon, sillä multakasa kasvoi kasvamistaan, mutta kivikasaan kertyi vain muutama lapsen nyrkin kokoinen pikkukivi. Mutta pyhät paavalinkukat sentään kun tulevan kukkapenkin kohdalta aloin kaivaa; oli kiveä kiven päällä ja vielä vierelläkin sen lisäksi! Jouduin kaivamaan osan ajasta rautakangella, sillä en saanut lapionkärkeä uppoamaan edes sen vertaa kivien väliin, että olisin saanut maata hivuteltua välistä pois. Välillä olin kontillani ja nitkutin rautakankea toisella kädellä samalla kun toisella viskelin irronneita pikkukiviä kasaan. Toki seasta löytyi isompiakin, ettei homma mennyt ihan sepelin keräämiseksi. Löysin kaivellessani hyvin todennäköisen syynkin kivien suureen määrään. Kivien seasta löytyi nimittäin puun juurakon jämät. Tuli mieleen, että pihanurmikon perustusvaiheessa tuolla kohdalla kasvaneen puun juuristoalue on jätetty rauhaan tai jopa viskottu muualta nousseet kivet puun juurelle. Kanto oli aika pieni, mutta sen ympärillä oli jonkun verran hyvin tummaa, mureaa maata. Luultavasti löytämäni kappale onkin viimeisimpänä lahonnut ydin.

Kompostille jatkuvan polun kohta odottaa seuraavana kaivamista. Pienempi kivikasa on tuolla polun ja nurmikon rajalla ja osa kivistä kuvan ulkopuolella. Etualalla olevan ison kiven päällä kannon jämät.

Tajusin kaivuuhommien ja kivien asettelun lomassa, että alun perin suunnittelemani penkin etureunan linja ei olekaan hyvä. Näyttää typerältä, jos kivireunus on vinossa kärhöporttiin nähden, kun polku jatkuu kuitenkin suorana majalle saakka. Niinpä aikaisemmin aseteltuja kiviä pitää siirtää ja pikkuisen kaivaa vielä lisää. Se ei ole kuitenkaan kovin iso homma tässä urakassa, varsinkaan kun isointa murikkaa ei tarvitse liikuttaa mihinkään. Kivien suuren määrän takia en päässyt vielä istutuspuuhiin tällä alueella. Siispä piti keksiä sitä muualta ja rehellisesti sanottuna en kyllä enää lauantain urakoinnin jälkeen kyennyt raskaampiin lapiohommiin. Sunnuntaina oli siis vuorossa loppuverryttelyt. Reippain askelin kohti kivikkorinnettä mars!

Juuri kun olen muutamaan blogiin kommentoinut, ettei meillä ole tullut tarhakylmänkukan siementaimia kukkapenkkiin, niin löysin kivien välistä näin ison taimen!

Tarkoitus oli siirtää kaksi sinikatanaa pois sinilemmiön tieltä eikä suinkaan etsiä tarhakylmänkukan siementaimia, mutta kasvit päättävät joskus toisin. Yritin siirtää sinilemmiötä muutama vuosi sitten ja totesin jo silloin sen juurtuneen sen verran tukevasti, että kaikki muut joutuvat jatkossa väistämään sitä. Viime kesänä sinilemmiö valtasi itselleen sangen ronskisti tilaa ja alkoi ahdistella sinikatanoita, joten katanat saivat siirtokehotuksen. Pahaksi onneksi löysinkin tarhakylmänkukan taimen juuri siitä kohdasta, mihin ajattelin katanat siirtää. Ketjureaktiot eivät ole mitenkään harvinaisia puutarhassa, kuten hyvin varmaan tiedätte, joten seuraavaksi aloin nostella kaukasianmaksaruohoja tehdäkseni tilaa katanoille. Kylmänkukan siementaimikin kun sattui olemaan minusta aika hyvällä kohdalla ja kaukasianmaksaruohot ovat aina näyttäneet pikkuisen kituliailta kivikkorinteen äärimmäisessä kuivuudessa. Katanat taas näyttävät viihtyvän, joten niille annan mieluusti lisää tilaa. Saa tosin nähdä, kuinka siirtämilleni yksilöille käy, sillä sain niiden juuria ainoastaan rautalapion kärjen pituudelta kaivettua, loput katkesivat. Jaoin myös isomman taimista, jotta sain kolme katanaa samaan ryhmään. Parempi olla aina useampia lähekkäin, niin ei haittaa, jos joku kuolee talven aikana. Sinikatanakaan ei ilmeisesti kovin pitkäikäinen puutarhakasvi ole.

Oikeassa reunassa sinikatanat, keskellä tarhakylmänkukan siementaimi ja vasemmalla tarhakylmänkukkaemo. Pieni kylmänkukka sai ympärilleen kompostimultaa täyttämään kivien jäljiltä jääneitä kuoppia.

Kivikkorinteestä poistui myös yksi punainen isotähtiputki, joka ei viihtynyt niin kuivassa ja paahteisessa paikassa. Senkin tilalle istutin sinikatanaa, tosin ne taimet olivat tämän kevään kylvöksiä eivätkä välttämättä kuki vielä tänä vuonna. Löysin poistetun isotähtiputken vierestä selvästi lahonneen juurakon. Vasta viime kesän muistiinpanoista selvisi, että se oli valkoinen myskimalva. Ihmettelen suuresti, mikä sen on tappanut, sillä harvemmin nuo perinneperennat noin pahasti mistään suuttuvat. No, katanaa senkin tilalle vaan kun taimia kerta on. Varmuuden vuoksi lisäsin kuitenkin pikkuisen hiekkaa sen juureen. Kivikkorinteen uudemmassa osassa kun on selvästi multaisempi maa, vaikka hiekkaa on senkin seassa.

Seuraavaksi sinilemmiön tieltä joutuu väistämään lisää seittimehitähteä. Kuvan oikeassa alanurkassa olevan mytyn kaivoin jo avoimempaa kohtaan. Kuvasta ei edes huomaa, mistä kohtaa katanat on otettu. Ne olivat jo niin pahasti lemmiön oksien alla.

Sinilemmiö on jännä kasvi. Ikivihreänä se tuppaa joka kevät vähän mustumaan, vaikka tänäkin vuonna suojasin sitä havuilla. Mustuneet lehdet murenevat melkein itsestään ja tilalle kasvaa nopeasti uutta vihreää ja sittenpä sinilemmiö onkin koko kesän vihreä, paitsi kukkiessaan taivaansininen. Monet kivikkokasvit viihtyvät kalkitussa maassa, mutta sinilemmiö on happaman maan kasvi. Sitä katsoessa voisi luulla, että se muodostaa samanlaista mattoa kuin esimerkiksi maksa- tai ajuruohot, mutta oksia nostaessa selviääkin, että versot lähtevät yhdestä kohdasta ja kasvavat vain pituutta koko ajan. Aivan kuin pensas. Minusta kasvit, jotka juurtuvat muutaman sentin välein maahan kiinni, ovat ärsyttäviä siinä vaiheessa kun niiden kasvua pitää alkaa rajoittaa. Paljon helpompi on saksia liian pitkiä versoja lyhyemmäksi kuin repiä hirmuista varsien ja juurien sekamelskaa maasta. Toisaalta sellainen kasvi harvemmin kuolee, jos joku paikallinen tuho tai kurja talvi sattuu kohdalle. Jos jotain käy sinilemmiön tyvialueelle, se oli sitten siinä sen kasvin taru.

Hetken aikaa ihmettelin, mikä mytty se tämä on. Kitkin sen jo rikkaruohona pois ennen kuin huomasin aivan sen vieressä pioniunikon siemenkodan. Nyt on unikontaimia!

Ehdin siis hieman kitkemäänkin viikonloppuna. En käynyt mitenkään järjestelmällisesti mitään aluetta läpi, vaan napsin voikukan sieltä, rönsyleinikin täältä silloin kun niitä sattui silmiin osumaan. Toistaiseksi se saa luvan riittää. Perusteellisempi kitkentä tulee sitten kun kaikki kiireellisemmät hommat on tehty. Istutin myös ruukkutetet kukkapenkkiin ja kun kerta kanankakkapurkki sattui olemaan mukana, kuoppasin joidenkin sipulikukkien juurelle vähän lisäpotkua.

Osansa kanankakasta saivat nämä tähtitulppaanit ('Persian Pearl'). Hyvin ovat lisääntyneet vuodessa; yhden pussillisen istutin tähän toissa syksynä.

Jaloangervotkin on siistitty, jotta valkovuokot ja pian kukkivat narsissit näkyvät paremmin.

En ole kovin tarkka kukkapenkkien siivoaja. Laskin jaloangervojen viimevuotisia roippeita siistiessäni, että käytin aikaa suunnilleen kolme sekuntia puskaa kohti. Kimppu varsia käpälään, rapsautus poikki ja hyvin suurpiirteinen murskaus kasvien väliin. Sinne ne maatuvat syksyyn mennessä ja ensi keväänä sama homma uudelleen. Joihinkin jaloangervoihin jäi jopa kymmenen sentin sänki, toiset katkesivat matalammalta. Homma olisi pitänyt tehdä hieman aiemmin, sillä nyt jaloangervoissa alkoi olla jo aika isot lehdenalut, joita piti vähän varoa. Parissa viikossa pitkätkin sänget häviävät lehtien sekaan. Kompostimultaa saatan vielä jonain päivänä viskoa varsisilppujen päälle, jos tuo työn alla oleva kaivanto ei vedä kaikkea multaa.

Salamatkustajana tullut narsissi on tehnyt ensimmäisen kukkansa. Lajike saattaa olla 'Ice Follies', sillä äidiltäni tämä on melko varmasti tullut, kuten myös narsissin juurella oleva liljan (?) pikkutaimi.

Jokohan sitä tänään jaksaisi jatkaa kärhökaaripenkin edustan loppuun? Pitäisi saada ainakin kukkapenkkien kohdat tasattua, jotta pääsisi jakamaan ja siirtämään sinne tulevia perennoja. Kaivaessani ehdin jo suunnitella, mitä laitan minnekin, joten tyhjää mullosta ei pitäisi ainakaan kovin paljoa jäädä. Toivottavasti...