maanantai 23. toukokuuta 2022

Kivijumppaa ja lapiotreeniä

Narsissit aloittelevat kukintaa. Kuvassa 'Replete' ja siistimättä jääneitä kuunliljan kukkavarsia.
Kulunut viikonloppu oli meillä sangen tehokas. Mitään en kyllä saanut valmiiksi, mutta edistyskin lasketaan, kun on puutarhanhoidosta kyse. Alkulämmöt viikonlopun tehotreeniin hain jo perjantaina ennen töihin lähtöä. Isännällä oli vapaapäivä, joten hän irrotti kasvimaan laidalta yhden pätkän puutarha-aitaa pois. Tolppa oli nimittäin jo sen verran laho, että aidan loppupää pysyi ainoastaan muun aidan ansiosta jotenkuten pystyssä. Yhtä tolppaa ei kannattanut uusia, sillä koko aita alkaa olla elämänsä ehtoopuolella. Aidanpätkän irrotuksen jälkeen jouduin työntämään reunimmaiseksi jäänyttä tolppaa, jotta isäntä sai tuettua sen pystympään. Pikkuisen vinoon se vielä jäi, mutta tuo oli parasta, mihin kiilaamisella pystyi. Isännän saatua hommansa valmiiksi minä kannoin metsästä edellisen asukkaan jättämiä leca-harkon palasia ja rajasin niillä metrin pätkän naapurin nurmikkoa meidän kasvimaasta. Nurmikon ja kasvimaan rajalla on muovinen reunanauha estämässä rikkaruohojen luikertelemista kasvimaan puolelle, mutta naapurin nurmenleikkuuta helpottaa, jos aidan juuressa on jotain jykevämpää rajausta. Päädyssä on vanhoja betonitiilen pätkiä, metsästä löytyneitä nekin. Joka kevät katselemassa, jos metsästä löytyisi jotain käyttökelpoista jätettä. Tiilimurskalle ja pienille kaakelinkappaleille ei ole käyttöä, mutta silloin tällöin löytyy jotain hyödyllistäkin, kuten nuo leca-harkot. Vielä puuttuu suunnilleen viitisen metriä rajausta, mutta pala kerrallaan se kiinan muurikin tehtiin.
Puuaita ulottui ennen tuon kannellisen laatikon kohdalla olevan ison kiven tälle puolelle. Harkkoreunus tuli kivestä tänne päin. Hiekkakäytävän kivireunaa sain myös jatkettua metrin verran.
Kevyet alkujumpat olivat siinä. Lauantaina lämmittelin ensin kantamalla melkein kaikki taimet pihalle. Leppeä sää olikin siihen ihan omiaan. Sääennusteet tarkistettuani päätin istuttaa osan tomaateista lopullisiin ruukkuihinsa. Ostin aiemmin keväällä biohiiltä ja laitoin siitä kahden ruukun tarpeet likoamaan veteen. Kävin välissä lapiohommissa, jotta biohiili saisi rauhassa imeä vettä. En viitsinyt litimärkää hiilimössöä sotkea eri astiassa multaan ennen istuttamista, vaan ripottelin sitä istutusvaiheessa sinne tänne mullan sekaan. Luulisi hoitavan hommansa niinkin. Lopuksi kannoin ruukut paikoilleen ja kastelin vielä kunnolla siltä varalta, että biohiilet eivät olisi ehtineet imeä itseensä riittävästi vettä. Siinä vaiheessa kun kasvimaalle alkoi paistaa suoraan aurinko, peitin tomaattiruukut harsolla. Vaikka yöstä oli tulossa melko viileä (mutta ei enää lähellä nollaa), jätin tomaatit kaksinkertaisen harson alle yöksi. Hyvin olivat pärjänneet lämpimällä seinustalla.

Äsken mainitsemani lapiohommat tapahtuivat osittain suontekeleellä.
Viime kesänä aloitettu suo oli vähän niin kuin viikonlopun kahvakuulatreeni. Kahvakuulan virkaa toimittivat pihlajan rungon pätkät ja oksankarahkat, joita raahasin autotallin kupeelta. Ensin tietysti pengoin koko kasan läpi ja valitsin sopivimman näköiset pätkät. Vähän harmittelin sitä, että naapurit ehtivät syksyllä kaataa ja paloitella pihlajat naisen kannettavan kokoisiksi pätkiksi sillä aikaa kun olin töissä. Olisin toivonut vähän järeämmän kokoisia ja ronskimman muotoisia runkoja, mutta sillä mennään mitä on ilmaiseksi saatu. Osan hautasin rinnettä tukemaan, mutta komeimman rungon junttasin suon päätyyn katseenvangitsijaksi. Siihen oli kasvanut valmiiksi sammaltakin kylkeen. Sen juurella on metsä- tai aho-orvokkia ja rotkolemmikkiä. Otan lähikuvia sitten kun rotkolemmikit kukkivat, nyt joudutte tyytymään tuohon yleisnäkymään. En ole vielä aivan tyytyväinen siihen, miten nuo rinteeseen laittamani oksat ja rungot asettuivat, mutta annan olla siihen saakka kun keksin, kuinka parannan näkymää. Saattaa myös käydä niin, että kun imikkä ja tuoksumatarat kasvavat, luiska näyttääkin paremmalta.
Saaripalstan tarhajouluruusu sai ympärilleen pari karahkaa. Ylemmän vaihdan heti kun tulee vastaan sopivan käkkyräinen runko tai juurakko. Tuo suora ja siististi sahattu oksa ei oikein istu visiooni, mutta olkoon toistaiseksi maata tukemassa.
Tuossa jouluruusun yläpuolella on muuten vielä muutama ruukku juhannuspionia. Pari on lähtenyt jo maailmalle ja osa kuvassa olevista on varattu, mutta viisi virkeää tainta etsii vielä uutta kotia. Laita sähköpostia tulemaan, jos tahdot ostaa yhden tai useamman. Olen menossa ensi lauantaina taimipäiville myymään kasveja ja siihen mennessä hakematta tai varaamatta jääneet pionit lähtevät paikan päälle myytäviksi. Välimatkaa ei kannata arastella, sillä ainakin yksi varatuista pioneista kulkee etelän suuntaan kesälomareissullamme myöhemmin kesällä. Kysymällä selviää, sattuisiko suunta olemaan juuri sinulle sopiva.
Lauantain tehokkain treeni tapahtui täällä. Tämä kivijumppa vastasi varmasti kunnon kuntosalivisiittiä!
Kärhökaaren edusta eteni taas pienen palasen. Kärhöportilta nurmikolle johtavan polun kohdalta ei löytynyt kuin yksi isompi kivi ja sekin viimeisen puolen neliömetrin alueelta. Melkein vaivuin jo epätoivoon, sillä multakasa kasvoi kasvamistaan, mutta kivikasaan kertyi vain muutama lapsen nyrkin kokoinen pikkukivi. Mutta pyhät paavalinkukat sentään kun tulevan kukkapenkin kohdalta aloin kaivaa; oli kiveä kiven päällä ja vielä vierelläkin sen lisäksi! Jouduin kaivamaan osan ajasta rautakangella, sillä en saanut lapionkärkeä uppoamaan edes sen vertaa kivien väliin, että olisin saanut maata hivuteltua välistä pois. Välillä olin kontillani ja nitkutin rautakankea toisella kädellä samalla kun toisella viskelin irronneita pikkukiviä kasaan. Toki seasta löytyi isompiakin, ettei homma mennyt ihan sepelin keräämiseksi. Löysin kaivellessani hyvin todennäköisen syynkin kivien suureen määrään. Kivien seasta löytyi nimittäin puun juurakon jämät. Tuli mieleen, että pihanurmikon perustusvaiheessa tuolla kohdalla kasvaneen puun juuristoalue on jätetty rauhaan tai jopa viskottu muualta nousseet kivet puun juurelle. Kanto oli aika pieni, mutta sen ympärillä oli jonkun verran hyvin tummaa, mureaa maata. Luultavasti löytämäni kappale onkin viimeisimpänä lahonnut ydin.
Kompostille jatkuvan polun kohta odottaa seuraavana kaivamista. Pienempi kivikasa on tuolla polun ja nurmikon rajalla ja osa kivistä kuvan ulkopuolella. Etualalla olevan ison kiven päällä kannon jämät.
Tajusin kaivuuhommien ja kivien asettelun lomassa, että alun perin suunnittelemani penkin etureunan linja ei olekaan hyvä. Näyttää typerältä, jos kivireunus on vinossa kärhöporttiin nähden, kun polku jatkuu kuitenkin suorana majalle saakka. Niinpä aikaisemmin aseteltuja kiviä pitää siirtää ja pikkuisen kaivaa vielä lisää. Se ei ole kuitenkaan kovin iso homma tässä urakassa, varsinkaan kun isointa murikkaa ei tarvitse liikuttaa mihinkään. Kivien suuren määrän takia en päässyt vielä istutuspuuhiin tällä alueella. Siispä piti keksiä sitä muualta ja rehellisesti sanottuna en kyllä enää lauantain urakoinnin jälkeen kyennyt raskaampiin lapiohommiin. Sunnuntaina oli siis vuorossa loppuverryttelyt. Reippain askelin kohti kivikkorinnettä mars!
Juuri kun olen muutamaan blogiin kommentoinut, ettei meillä ole tullut tarhakylmänkukan siementaimia kukkapenkkiin, niin löysin kivien välistä näin ison taimen!
Tarkoitus oli siirtää kaksi sinikatanaa pois sinilemmiön tieltä eikä suinkaan etsiä tarhakylmänkukan siementaimia, mutta kasvit päättävät joskus toisin. Yritin siirtää sinilemmiötä muutama vuosi sitten ja totesin jo silloin sen juurtuneen sen verran tukevasti, että kaikki muut joutuvat jatkossa väistämään sitä. Viime kesänä sinilemmiö valtasi itselleen sangen ronskisti tilaa ja alkoi ahdistella sinikatanoita, joten katanat saivat siirtokehotuksen. Pahaksi onneksi löysinkin tarhakylmänkukan taimen juuri siitä kohdasta, mihin ajattelin katanat siirtää. Ketjureaktiot eivät ole mitenkään harvinaisia puutarhassa, kuten hyvin varmaan tiedätte, joten seuraavaksi aloin nostella kaukasianmaksaruohoja tehdäkseni tilaa katanoille. Kylmänkukan siementaimikin kun sattui olemaan minusta aika hyvällä kohdalla ja kaukasianmaksaruohot ovat aina näyttäneet pikkuisen kituliailta kivikkorinteen äärimmäisessä kuivuudessa. Katanat taas näyttävät viihtyvän, joten niille annan mieluusti lisää tilaa. Saa tosin nähdä, kuinka siirtämilleni yksilöille käy, sillä sain niiden juuria ainoastaan rautalapion kärjen pituudelta kaivettua, loput katkesivat. Jaoin myös isomman taimista, jotta sain kolme katanaa samaan ryhmään. Parempi olla aina useampia lähekkäin, niin ei haittaa, jos joku kuolee talven aikana. Sinikatanakaan ei ilmeisesti kovin pitkäikäinen puutarhakasvi ole.
Oikeassa reunassa sinikatanat, keskellä tarhakylmänkukan siementaimi ja vasemmalla tarhakylmänkukkaemo. Pieni kylmänkukka sai ympärilleen kompostimultaa täyttämään kivien jäljiltä jääneitä kuoppia.
Kivikkorinteestä poistui myös yksi punainen isotähtiputki, joka ei viihtynyt niin kuivassa ja paahteisessa paikassa. Senkin tilalle istutin sinikatanaa, tosin ne taimet olivat tämän kevään kylvöksiä eivätkä välttämättä kuki vielä tänä vuonna. Löysin poistetun isotähtiputken vierestä selvästi lahonneen juurakon. Vasta viime kesän muistiinpanoista selvisi, että se oli valkoinen myskimalva. Ihmettelen suuresti, mikä sen on tappanut, sillä harvemmin nuo perinneperennat noin pahasti mistään suuttuvat. No, katanaa senkin tilalle vaan kun taimia kerta on. Varmuuden vuoksi lisäsin kuitenkin pikkuisen hiekkaa sen juureen. Kivikkorinteen uudemmassa osassa kun on selvästi multaisempi maa, vaikka hiekkaa on senkin seassa.

Seuraavaksi sinilemmiön tieltä joutuu väistämään lisää seittimehitähteä. Kuvan oikeassa alanurkassa olevan mytyn kaivoin jo avoimempaa kohtaan. Kuvasta ei edes huomaa, mistä kohtaa katanat on otettu. Ne olivat jo niin pahasti lemmiön oksien alla.
Sinilemmiö on jännä kasvi. Ikivihreänä se tuppaa joka kevät vähän mustumaan, vaikka tänäkin vuonna suojasin sitä havuilla. Mustuneet lehdet murenevat melkein itsestään ja tilalle kasvaa nopeasti uutta vihreää ja sittenpä sinilemmiö onkin koko kesän vihreä, paitsi kukkiessaan taivaansininen. Monet kivikkokasvit viihtyvät kalkitussa maassa, mutta sinilemmiö on happaman maan kasvi. Sitä katsoessa voisi luulla, että se muodostaa samanlaista mattoa kuin esimerkiksi maksa- tai ajuruohot, mutta oksia nostaessa selviääkin, että versot lähtevät yhdestä kohdasta ja kasvavat vain pituutta koko ajan. Aivan kuin pensas. Minusta kasvit, jotka juurtuvat muutaman sentin välein maahan kiinni, ovat ärsyttäviä siinä vaiheessa kun niiden kasvua pitää alkaa rajoittaa. Paljon helpompi on saksia liian pitkiä versoja lyhyemmäksi kuin repiä hirmuista varsien ja juurien sekamelskaa maasta. Toisaalta sellainen kasvi harvemmin kuolee, jos joku paikallinen tuho tai kurja talvi sattuu kohdalle. Jos jotain käy sinilemmiön tyvialueelle, se oli sitten siinä sen kasvin taru.
Hetken aikaa ihmettelin, mikä mytty se tämä on. Kitkin sen jo rikkaruohona pois ennen kuin huomasin aivan sen vieressä pioniunikon siemenkodan. Nyt on unikontaimia!
Ehdin siis hieman kitkemäänkin viikonloppuna. En käynyt mitenkään järjestelmällisesti mitään aluetta läpi, vaan napsin voikukan sieltä, rönsyleinikin täältä silloin kun niitä sattui silmiin osumaan. Toistaiseksi se saa luvan riittää. Perusteellisempi kitkentä tulee sitten kun kaikki kiireellisemmät hommat on tehty. Istutin myös ruukkutetet kukkapenkkiin ja kun kerta kanankakkapurkki sattui olemaan mukana, kuoppasin joidenkin sipulikukkien juurelle vähän lisäpotkua.
Osansa kanankakasta saivat nämä tähtitulppaanit ('Persian Pearl'). Hyvin ovat lisääntyneet vuodessa; yhden pussillisen istutin tähän toissa syksynä.
Jaloangervotkin on siistitty, jotta valkovuokot ja pian kukkivat narsissit näkyvät paremmin.
En ole kovin tarkka kukkapenkkien siivoaja. Laskin jaloangervojen viimevuotisia roippeita siistiessäni, että käytin aikaa suunnilleen kolme sekuntia puskaa kohti. Kimppu varsia käpälään, rapsautus poikki ja hyvin suurpiirteinen murskaus kasvien väliin. Sinne ne maatuvat syksyyn mennessä ja ensi keväänä sama homma uudelleen. Joihinkin jaloangervoihin jäi jopa kymmenen sentin sänki, toiset katkesivat matalammalta. Homma olisi pitänyt tehdä hieman aiemmin, sillä nyt jaloangervoissa alkoi olla jo aika isot lehdenalut, joita piti vähän varoa. Parissa viikossa pitkätkin sänget häviävät lehtien sekaan. Kompostimultaa saatan vielä jonain päivänä viskoa varsisilppujen päälle, jos tuo työn alla oleva kaivanto ei vedä kaikkea multaa.
Salamatkustajana tullut narsissi on tehnyt ensimmäisen kukkansa. Lajike saattaa olla 'Ice Follies', sillä äidiltäni tämä on melko varmasti tullut, kuten myös narsissin juurella oleva liljan (?) pikkutaimi.
Jokohan sitä tänään jaksaisi jatkaa kärhökaaripenkin edustan loppuun? Pitäisi saada ainakin kukkapenkkien kohdat tasattua, jotta pääsisi jakamaan ja siirtämään sinne tulevia perennoja. Kaivaessani ehdin jo suunnitella, mitä laitan minnekin, joten tyhjää mullosta ei pitäisi ainakaan kovin paljoa jäädä. Toivottavasti...

24 kommenttia:

  1. No onpas ollut työntäyteinen viikonloppu 🤭 ja kiviäkin sitten riitti pyöriteltäväksi 😄 Minulla olisi ihan kauheasti uusia ajatuksia omaan pihaan, kun vain ehtisi tehdä! Yritän nyt tehdä asian kerrallaan, kun isäntä tuppaa motkottamaan kesken eräisistä projekteista 😂 varsinkin jos niitä on useampia yhtä aikaa 🙈
    Tuo pioniunikontaimien mytty on kyllä hupaisa ja suloinenkin 🤭 siinä on kyllä taimia pienessä mytyssä riittämiin 😄

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Työtä piisasi, mutta mikäs siinä kun kelitkin olivat mitä parhaimmat. Nyt kyllä joka paikkaa kolottaa :D Minulla jää melkein kaikki kesken, osa on työn alla jopa monta vuotta. Ne vain pitää osata perustella hyvin ;) Ihan hyvä selitys on se, että säästyy rahaa, kun ei osta taimia valmiiksi, vaan jakaa pikku hiljaa omista. Toinen yhtä käyttökelpoinen on se, että ei voi istuttaa lopullisia kasveja vielä, kun mullasta nousee varmasti paljon rikkaruohoja, jotka on helpompi kitkeä pois kun alue on kesän ajan mulloksella (huom! Tämä selitys ei toimi pussimullan kanssa).
      Pioniunikkoja oli varmasti satoja yhdessä mytyssä. En lähtenyt koulimaan niitä yksitellen, vaan revin sellaisia peukalonpäänkokoisia möykkyjä ja istutin niitä sinne sun tänne. Osa taimista varmasti kuolee, mutta eiköhän osa lähde kasvuun. Pitää muistaa syksyllä hajottaa kaikki unikon siemenkodat, jotta taimilla on ensi kesänä edes vähän väljemmät olot.

      Poista
  2. Siellä on jumpattu, äherretty ja ähelletty ja tulosta tulee! Valmiiksi saaminen on tosiaan monen etapin takana. Tuntuu, että siihen ei kannata edes pyrkiä, sillä muuten tulee pettymään joka kerta.
    Onpas teillä mielenkiintoinen metsä, kun sinne voi mennä materiaalinhakureissulle kuin rautakauppaan ikään!
    Suoalueesi on ihanan näköinen, ihailin sitä jo viime vuonna (tai aiemminkin, nyt en muista, koska sen aloitit). Ennustan, että ainakin tuo jouluruusu tulee aika pian peittämään lehdillään keppien päät, niin että unohdat niistä motkottaneesi. Ja muukin kasvillisuus. Vasta tehtynä alue näyttää vähän muulta kuin mitä sen jonkin ajan päästä on, eikä se varmaan koskaan enää vastatehdyltä sen jälkeen näytäkään.
    Teillä siis Persian Pearlkin viihtyy ja lisääntyy! Teillä on mitä ilmeisimmin täydelliset olosuhteet noille vaativille vuoristolajeille. Hyvin kiinnostavaa ja valtavan hienoa!
    Aika mahtava kivilöytö, onneksi osui kohdalle! Hih, kuulostaa niin tutulta tuo rautakangella kaivuu - aika monessa kohdassa on täälläkin kiveä niin vieri vieressä, ettei lapiolla saa mitään aikaan.
    Myskimalva on kokemukseni mukaan aika lyhytikäinen, niin että olisiko siinä sen menehtymisen syy? Sen metodi tuntuu olevan elää vain pari-vuotta ja tuottaa siementaimia sitten. Niitäkään ei ihan hirveästi tule, mutta joitakin onneksi aina löytyy. Toivottavasti sieltäkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli sellaiset treenit, että vieläkin kolottaa joka paikkaa. Silti piti tänäänkin edes yrittää puuhailla jotain.
      Metsärautakaupassa on vähän suppea valikoima ja tavaran laatu ennemminkin romuliikkeen kaliiberia: laatat suurimmaksi osaksi rikki, muovit silppua ja puutavara lahonnutta. Nauloja ei tarvitse edes metsästä etsiä, sillä niitä löytyy ihan omasta pihasta :D Tänään löysin kaksi naulaa, joista toinen ei ollut kuin pikkuisen käyrä ja peräti sinkitty, joten hätätilanteessa se saattaisi jopa kelvata rakennushommiin :D Toinen olikin sitten ruostunut ihan muhkuraiseksi.
      Ihan varmaan jouluruusu peittää kaikki alleen, jos viihtyy yhtä hyvin kuin nuo vaaleajouluruusut. Jokunen vuosi siihen varmasti menee ja siinä vaiheessa oksatkin ovat jo lahonneet näkymättömiin. Puun kanssa pitää vain hyväksyä se, että ratkaisu ei ole ikuinen ja minusta se ajatus sopiikin todella hyvin juuri tuohon suoalueeseen. Kiitos kehuista, viime kesänähän se sai alkunsa.
      En tiedä, mikä meillä sitten on niin erinomaista, että aremmat lajit viihtyvät. Ehkä maaperä vain on sitten tarpeeksi läpäisevää ja tietysti talvisin runsas lumisuoja auttaa asiaa. Pitänee kokeilla rohkeammin kaikkea muutakin kun kerta nuo "pioneerit" ovat noin hyvin viihtyneet.
      Välillä sitä toivoo, että saisi jossain kaivaa suoraan kuohkeaa, pehmoista maata, mutta toisaalta onhan noille kiville käyttöäkin. Olisi vain isompi prosentti sellaisia polkuihin käyttökelpoista.
      Kivikkorinteestä kuollut myskimalva oli muistaakseni aika pieni taimi, sillä siirsin sen vasta viime keväänä kivikkoon. Meillä myskimalvat ovat tehneet valtavasti siementaimia ympäriinsä, vaikka olen leikannut kuihtuneita kukkavarsia ahkerasti pois ennen kuin siemenet karisevat. Ehkä oli ihan hyvä, että kivikkorinteestä hävisi yksi, niin sain vähän hillitymmän kasvin tilalle.

      Poista
  3. Jumppa on ollut tehokas, kivien kanssa on hurjasti työtä. Puutarhajumppa tuntuu myös omassa kehossa. Hienoa, että löysit kylmänkukan siementaimen, vaikka aina noista voi poikia dominoefekteinä hommia. Iso kimppu sinulla nyt unikoiden alkuja, varmaan itänyt kaikki siemenet yhdestä siemenkodasta. Kivikkoinen etelärinne puuttuu meiltä. Sellainen pitäisi itse luoda, paikkakin saattaisi olla, mutta sen ajatuksen kanssa ei jaksa vielä edetä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oli varsin tehokas treeni, sillä joka paikkaa kolotti vielä tänäänkin. Kylmänkukan siementaimi oli todella mieluisa yllätys ja vielä parempi oli se, että sitä ei tarvinnut edes lähteä siirtämään mihinkään. Saa kasvaa siinä, minkä paikan on itse katsonut hyväksi. Tuosta meidän kivikkorinteestä ainoastaan vanhin osa on etelään, uusi ja se pisin osa on länteen päin. Toisaalta kun sen ympärillä ei ole mitään korkeaa, niin aurinko paistaa siihen käytännössä jo ennen puoltapäivää ja jatkaa pitkälle iltaan saakka.
      Pitää muistaa tänä vuonna hajottaa unikon siemenkodat, jotta siemenet leviäisivät vähän laajemmalle alueelle. Erottelin tuosta möykystä vain peukalonpään kokoisia nökösiä sinne sun tänne, joten ahtaasti joutuvat taimet kasvamaan edelleen. Osa varmasti suuttuu repimisestä, mutta eiköhän niistä ihan tarpeeksi moni jatka kasvuaan ja kuki myöhemmin kesällä.

      Poista
  4. Ahkera puutarhuri, ja kunnostaan huolta pitävä! Itsellä menee nykyään enemmin meditaation puolelle, kun en osaa päättää, istuttaisinko jo taimia vai odotanko ensi viikkoon? Ruukkuun vai maahan? Sama juttu kasvien siirtelyssä - siirränkö vai annanko olla...? Nyt oli ihanat puutarhailmat, joten mikäs on puuhaillessa. Ja samalla tekee ihania löytöjä, kuten tuo kylmäkukan taimi! Kivet on kyllä kumman lisääntyvää sorttia, miiten niitä voikin aina olla lapion kohdalla?! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kun syksyllä jättää hommat niin pahasti kesken, että keväällä tekee pahaa katsoa sinne päinkään, niin on pakko tehdä jotain. Meditaatiossa ei ainakaan lihaksia kolota yhtä paljon kuin tässä minun kuntopiirissä :D Samaa olen miettinyt kivistä! Isoimmat järkäleet ovat tietysti juuri siinä, mihin on aikonut istuttaa puun tai kärhön. Pienempien kivien kanssa aina pärjää, kun vain jaksaa kaivella tarpeeksi, mutta isoille ei mahda välttämättä mitään. Tänäänkin jäi pari murikkaa maahan, mutta onneksi olivat sellaisissa kohdissa, etteivät haittaa mitään.
      Ei ole ollut valittamista viikonlopun ja tämän päivän keleissä. Mieli tekisi jo istuttaa aremmatkin kasvit ulos, mutta pakko malttaa vielä. Kylmänkestäviä olenkin jo lykkinyt maahan aika paljon, jotta olisi vähemmän kasteltavaa. Kukkapenkeissä multa on vielä niin kosteaa, että taimet pärjäävät hyvin toisin kuin pikkuruukuissa.

      Poista
  5. Olitpa ahkera koko viikonlopun. Löysin samanlaisen unikkomytyn kompostista tänään, heitin pois kun en jaksanut alkaa istuttamaan taimia, pioniunikkoa nousee muutenkin kaikkialta. Tarhakylmäkukan siementaimi oli hieno löytö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä taisi olla ensimmäinen kerta, kun meillä nousi edellisvuoden pioniunikkoja. Olen ripotellut siemeniä melkein joka syksy, mutta taimia ei ole vain näkynyt. Ainoastaan keväällä kylvetyt siemenet ovat itäneet.

      Poista
  6. Huh huh, mieletöntä urakointia ja pieniä kasvilöytöjä siinä sivussa.
    Täällä on myös tuskailtu syksyllä jääneiden kasvien varsien kanssa. Kiirettä on pitänyt että ehti katkoa niitä ennen kuin uudet alut kasvavat liian pitkiksi. Silloin on vaarana katkoa uusia alkuja ja pahimmassa tapauksessa menettää osan kukinnasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko on urakoida vauhdilla, jotta pääsee siirtämään ja jakamaan perennoja uusille alueille. Minä olen vähän seurannut kasvien nousemistahtia ja pätkinyt varsia sen mukaan. Esim. purppurapunalatvat ja kuunliljat joutavat meillä vielä odottamaan, jaloangervot ja syysleimut eivät.

      Poista
  7. Ei sulta hommat lopu, eikä kivet :)

    VastaaPoista
  8. Pikaisesti ilmoitan, Koska kukkii-haasteen loppuyhteenveto löytyy täältä: https://rikkaruohoelamaa.blogspot.com/2022/05/koska-kukkii-haasteen-yhteenveto.html?sc=1653407462409#c1817758396952892067

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Huomasin otsikosta, että olit tehnyt postauksen haasteesta, mutta en ole vielä ehtinyt lukemaan. Tulen lukemaan heti kun ehdin.

      Poista
  9. No huh! Ihan tulee hiki pelkästä lukemisesta puhumattakaan selkäsärystä ;) Mutta todeta täytyy, että oletpa ollut ahkera ja paljon jo saanut aikaan. Lopputulos palkitsee, mitäpä muuta voi sanoa! Mutta kevät on tosiaan kiireistä aikaa ja ennen kasvun vauhtiin lähtöä pitää ehtiä tehdä paljon. Touhukasta toukokuun loppua sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka paikkaa on kolottanut kiitettävästi pari päivää, mutta ei mahda mitään. Pakko jaksaa kun on hommat vielä pahasti kesken :D Kiitos!

      Poista
  10. Huh sentään, on sinulla melkoiset painit kivien kanssa. Kuvat osoittavat, että tekemistä on, ennen kuin loppusuora häämöttää, mutta pala kerrallaan valmistuu (näin minäkin aina itselleni hoen, kun tuntuu, ettei edisty millään). Olen itsekin illalla niin puhki, eikä selkä meinaa kunnolla suoristua. Kolotuksilta ei voi välttyä, mutta valmistunut projekti on hieno palkinto.
    Kauniita nuo ’Persian Pearlit’, olen pitkään pitänyt niitä hankintalistalla, muttei ole sattunut syksyllä kohdalle - ehkä tänä syksynä. Voimia urakkaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ei ollut uutta tällä tontilla, eivätkä myöskään kolotukset. Vähän kankeasti itsekin olen iltaisin ja aamuisin liikkunut, mutta kyllä se kroppa siitä vertyy, kun pääsee taas lapionvarteen :D Onneksi pienellä tontilla vähäinenkin edistys näkyy selvästi, niin ei tule niin helposti epäusko etenemiseen.
      Blogeista minäkin 'Persian Pearlit' bongasin eikä ollut yhtään hullumpi hankinta. Kannattaa hankkia heti kun osuu kohdalle.

      Poista
  11. Kylläpä sinä olet ollut ahkera. Ihan tällaista vanhaa rahjusta huimaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan keväästä on vielä virtaa ja hirmuinen hoppu on saada hommat tehtyä ennen kuin kesä on liian pitkällä kasvien siirtämiseen ja jakamiseen.

      Poista
  12. Huh, hiki tuli ihan vaan lukiessa. Olet reippaillut oikein kunnolla, vautsi. Minun silmään tuo suo näyttää jo nyt hyvältä. Uskon, että kun kasvit tuossa kasvavat, niin sinäkin olet näkymään tyytyväinen. :) Oletpas löytänyt melkoisen kiviaarteen. Noiden kaivelu on varmasti käynyt kuntosalitreenistä. Ihana pieni unikontaimirypäs. Tuollaiset löydökset ovat suuri ilon aihe. Minä sain viimein kaiveltua viimeisetkin mansikan rönsytaimet pois Ruusupenkistä, joten isommista hommista kotipihalla on jäljellä enää kadonneiden kukkasipulien metsästys Liljapenkistä sekä Raparperipolun kunnostus. Harmillisesti viikonlopulle on luvattu sadetta, joten puutarhahommat eivät ehkä hirveästi etene sen aikana. (Hyvän sään aikaan tosin olisimme luultavasti enimmäkseen mökillä -siellä hommaa riittää vielä vuosiksi. :D) Ehkäpä ensi viikolla saan työpäivien tauoilla kotipihankin hommia etenemään, vaikka aika monena päivänä taitaa ensi viikollakin sataa. Olisi kiva saada Liljapenkki ja Raparperipolku valmiiksi tässä alkukesän aikana.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko oli huhkia reippaaseen tahtiin, jotta saa paikat valmiiksi kasveille ennen kuin ne ovat liian isoja siirtämiseen. Suolla on vähän harva sammal, mutta eiköhän sekin siitä viherry. Niin minäkin uskon, että kasvien kasvaessa suo alkaa näyttää paremmalta.
      Meillekin oli alunperin luvattu tälle päivälle vesisadetta, mutta ei tullut kuin pari hassua pisaraa. Ennustetut sateet ovat väistyneet ensi viikolle. Toivon, että ehtisin saada enimmät hommat tehtyä ennen sateita. Ehkä teilläkin on sen verran sateen rakosta tai sateet siirtyvät eteenpäin, niin saat sinäkin hommat valmiiksi.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!