Kevät keskeytetty

Kevät keikkuen tulevi on vanha sanonta, joka pitää joka ikinen vuosi paikkansa. Koko aurinkoinen ja lämmin maaliskuu vaihtui säälimättömään lumisateeseen ja pakkaseen. Eilen piti jopa kolata piha, kun edellisellä viikolla oli saanut edes vähän maata esiin paksun jää- ja lumikerrosten alta. Meilläkin pilkotti jo parin sentin suikale yhden kukkapenkin reunasta talon seinän sepelialueen vieressä ja löysin jopa pikkuisen vihreää. En tosin sen kummempaa kuin rikkaruohoja, mutta vihreitä ne ovat nekin. No, eipä se kevät ole ennenkään tänne vielä maaliskuussa tullut, joten hoppu pois ja pipoa uudestaan korville.

Harmaa ja suttuinen kuva ei johdu likaisesta linssistä tai tuhruisesta ikkunasta, vaan tuulessa pöllyävästä lumesta.

Tältä puolelta ehti paljastua jo kunnon suikale kiveystä ennen kuin lumi peitti kaiken uudelleen. Mustilanhortensian latvojen lisäksi myös muutama pikkujasmikkeen oksa tuli hangesta esiin.

Keikkukoot kevät ihan rauhassa ainakin vielä hetken aikaa. Huhtikuun puolivälistä alkaen saisi kuitenkin säätila muuttua minun puolestani pysyvästi lämpimämmäksi. Ei uusia lumisateita enää silloin kaivattaisi. Jatketaanpa nyt tätä juttua vihreämmillä näkymillä. Kylvimme lasten kanssa noin viikko sitten sekalaisen lajitelman siemeniä versotettavaksi. Säästin hommaa varten jostain luumutomaattilajitelmasta tulleen muovirasian, sillä siinä oli sopivasti kolme lokeroa eikä pohjareikiä, joten se sopi mainiosti juuri tähän touhuun.

Vähän huolimattomasti otin kuvia, sillä kaikki olivat yhtä epätarkkoja kuin tämä. Takana vasemmalla sinappia, oikealla sokeriherne. Edessä vasemmalla rucola, oikealla mangoldi ja uudenseelanninpinaatti.

Ei yhdestä rasiallisesta salaattiannosta koko perheelle vielä saa, mutta edes vähän vaihtelua ja tuoretta vihreää leivän päälle. Sinapin versot ovat minusta parhaita sirkkalehtivaiheessa, joten niiden tilalle saa pian kylvettyä uuden erän. Herneet maistuvat isompinakin, joten niitä käytetään alkuun hyvin säästeliäästi ja katkaistaan verso alimman lehden yläpuolelta. Silloin ne saattavat lähteä haaroittumaan ja syötävää riittää pidemmäksi aikaa. Mangoldia, pinaattia ja rucolaa ajattelin kasvattaa baby leaf -kokoiseksi mutta katsotaan nyt, kuinka pitkään niille riittää tilaa. Testasin nimittäin niiden lokerossa eräänlaista jatkuvasatoista kylvöä. Mietin kasvien järjestyksen niiden itämisnopeuden kannalta: joka toinen ryhmä itää nopeasti, joka toinen hitaammin. Tarkoitus oli syödä nopeammin itäneet pois silloin kun hitaammat alkavat vaatia tilaa. Pienet maistiaiset väleistä voi toki ottaa aikaisemminkin, kun eihän näitä malta ikuisuuksia kasvattaa.

Lähikuvasta näkee, että ihan vasemmassa nurkassa on vasta nousemassa vuonankaalia ja keskeltä salaattia. Pinaatti tosin iti vähän nopeammin kuin ennakoin, joten sillä ja mangoldilla saattaa tulla pian ahdasta.

Ei varmaan jäänyt edellisestä postauksestani mieleen se kun kerroin amerikan- ja syysvuokkojen surkeasta itämisprosentista tänä ja viime keväänä. Olin jo oikeastaan luovuttanut niiden kanssa. Yllätyinkin todella iloisesti kun heti seuraavana aamuna huomasin yhden pikkuriikkisen pienen idun pilkistävän amerikanvuokkopurkista. Joukossa oli sittenkin vähintään yksi itämiskykyinen siemen.

Muutaman päivän vanha amerikanvuokon taimi on edelleen hirmuisen pieni. Tuo valkea ei ole hometta, vaan vuokon siemenhöytyvää. Osa siemenistä on kylvetty pinnalle ja osa syvemmälle, jotta edes joku sattuisi oikealle syvyydelle.

Tulipa muuten eräänä päivänä vahingossa säikäytettyä yksi rusakonkutale liikkeelle. Viskasin lapiollisen Karon kikkareita tontin laidalle kuusen juureen ja taisin osua ainakin aika lähelle päivänokosilla ollutta pitkäkorvaa, sillä oksien seasta pomppasi hyvin häkeltyneen näköinen rusakko. Eteneminen oli päivän ajan pehmenneessä hangessa sangen vaivalloisen näköistä rämpimistä, vaikka yritin jouduttaa pomppimista parilla lapiollisella lunta. Enpä olisi arvannut, että jäniskin voi upota hankeen niin hyvin. Eläinten ystäville tiedoksi, että heittämäni lumet jäivät kauas rusakosta, mutta toivottu vaikutus niillä silti oli. Luulen, että se jussikka ei ihan hetkeen jää saman kuusen alle päiväänsä viettämään. Toivottavasti ei tule edes lähelle puutarhaani koko pienen ikänsä aikana ja kertoo kavereille ja jälkeläisilleenkin, että täällä voi saada kakkaa niskaan kesken unien.

Terttuselja onkin aika kivan näköinen hyödettävä. Meillä niissä oli jo isot silmut, joten ne lähtivät hyvin nopeasti vihertymään ja nuppuilemaan.

Laitoin muutaman oksan saamaani naistenpäivän kimppuun, joka on tosiaan kuivunut aika kauniisti, niin kuin kukkakauppias lupasi. "Kävyt" olivatkin protean siemenkotia ja ne ovat nyt auenneet.

Miten sitä onkin joissain asioissa niin yllytyshullu? Edellisen kuvan kimpusta rumasti kuihtuneita ruusuja ja neilikoita poistaessani huomasin, että protean siemenkodista karisi valtavat määrät siemeniä. Uteliaisuuttani tutkin, millainen kasvi protea onkaan ja voisiko sitä saada kasvatettua huonekasvina. Heti kun luin, että monen proteaheimoon kuuluvat lajit ovat hankalia idättää ja kasvattaa, päässäni suorastaan napsahti. Tiedättekö sen tunteen? "Jassoo, vai näin on! Varmastiko? Pakko kokeilla!" Monimutkaiset idätysohjeet kuuma-, kylmä- ja kemikaalikäsittelyineen tuntuivatkin todella haastavilta kotioloissa toteutettaviksi, mutta eipä mikään estä laittamasta siemeniä muiden idätettävien sekaan kylvölautalle. Ei mene multaa hukkaan eikä tarvitse arvailla, onko sieltä nyt joku siemen itämässä vai ei kun kaiken näkee yhdellä silmäyksellä. Toiveet itämisestä eivät ole kovin korkealla, mutta kaikkea pitää kokeilla (paitsi kortteen istuttamista kukkapenkkiin).

Proteat ja samettikukat sulassa sovussa. Kunhan saan sammarit pois välistä, laitan protean siementen päälle palan talouspaperia tai suodatinpussia siirtämään kosteutta kippuraisten siementen yläpuolellekin.

Tänään onkin aurinkoinen ja tuulinen pakkaspäivä. Taimet saavat siis nauttia valosta ja ehkä itse suuntaudun jään hakkaamisen sijaan taimien koulimispuuhiin. Mukavaa päivää!