sunnuntai 16. tammikuuta 2022

Siemenpussipeliä

Tammikuussa kaivelen perinteisesti siemenvarastoja ja suunnittelen kevään esikasvatuksia ja suorakylvöjä. Homma pitää saada päällisin puolin hoidettua ennen kuin siemenet tulevat kauppoihin, jotta ehtii hyvissä ajoin hankkia täydennystä. Myöhemmin keväällä valikoima ei välttämättä ole ihan niin laaja ja johan sitä pitää ensimmäisiä esikasvatettavia lajeja alkaa kylvääkin. Kasvimaa on ollut minulla melkein joka vuosi enemmän tai vähemmän erilaisten kokeilujen aluetta. Viime vuonna kasvatin (=yritin kasvattaa) enemmän perinteisiä lajeja, tänä vuonna teemoina näyttäisivät olevan teeyrtit, syötävät kukat ja visuaalisesti näyttävä hyötytarha.

Uusiin kokeiluihin kuuluu mm. kuvassa kukkiva kamomilla.
Viime vuonna salaatit ja moni muukin kasvi meni etanoiden suihin. Tänä kesänä osaan olla tarkkana heti keväällä, joten toiveissa on onnistua paremmin vihreän sadon osalta. Tässä välissä täytyy kyllä sanoa, että sen ei pitäisi olla kovin vaikeaa. Viime vuonna nimittäin omaan suuhun päätyi tasan nolla salaatinlehteä (mukaanluettuna tatsoi, vuonankaali ja tilli). Eri paikkaan kylvetyn rucolan tuhosivat kirpat. Eihän kahtena peräkkäisenä vuonna voi tulla 100-prosenttista epäonnistumista vai?
Vanhoista varastoista kasattu salaatti- ja yrttisektori sisältää kamomillan, mintun, sitruunamelissan, tillin, rucolan, tatsoin, ruusukaalin, mangoldin, jääsalaatin, vuonankaalin, timjamin sekä kolmen erilaisen basilikan siemeniä.
Minulla on kasvimaalla yksivuotisille hyötykasveille käytettävissä vain kuusi 80x120-senttistä lavakaulusta, muutama suuri ruukku ja hyvin kapea penkinpätkä aidan vieressä. Sen vuoksi en kasvata montaa "tilasyöppöä". Ruusukaali tosin vie syksyllä jo melkoisen tilan, mutta toisaalta sen alle sopii vaikka mitä. Muutenkin yritän suunnitella kylvöt niin, että samaan lavakaulukseen mahtuisi mahdollisimman paljon kasveja. Tutkin, mitkä kasvit viihtyvät hyvin keskenään (kumppanuuskasvit) ja laitan kookkaampien kasvien väleihin matalampia tai hitaasti kasvavien väliin nopeasti satoa tuottavia. Näin kaikille toivon mukaan riittää tilaa ja valoa. Sinne tänne sujautan samettikukkia tai kehäkukkaa harhauttamaan tuholaisia ja tuomaan väriä. Kasvimaan isoin yhtenäinen penkki on varattu maa-artisokalle mutta penkin reunoille kasvimaan aitaa vasten kiipeilemään mahtuu jonkun verran herneitä. Kokeilen tänä vuonna istuttaa myös muutaman salkopavun maa-artisokkien lähelle ja testata, kuinka maa-artisokkien puumaiset varret kelpaisivat niille kiipeilytueksi. Jokainen neliösentti siis menee hyötykäyttöön!
Juureksista kasvatan tänä vuonna retiisiä, punajuurta, porkkanaa, selleriä ja palsternakkaa. Yläoikealla pikkukuvassa on herneitä ('Kelvedon Wonder' ja punakukkainen sokeriherne) ja vahapapua, alhaalla tomaatit 'Maja', 'Maskotka' ja 'Balkonzauber', joka kuvasta poiketen teki viime kesänä keltaisia hedelmiä.
Kävin perjantaina ostoslistan kanssa siemenhyllyillä täydentämässä varastoja. Melkein kaikki listan lajit löysinkin mutta mustajuuri jäi puuttumaan. Toisesta kaupasta kysyin kassalta, onko niitä mahdollisesti tulossa myöhemmin ja vastaus oli, että ei ole. Pitää tutkia kevään mittaan kaikki mahdolliset siemenhyllyt, jos vaikka jostain löytyisi tai sitten muuttaa suunnitelmia yhden penkin osalta. Näitä kuvia varten siemenpusseja järjestellessäni tajusin, että unohdin kirjoittaa listaan ihan tavallisen basilikan siemenet. Erikoisempia löytyi vielä omista varastoista mutta niitä laitan vain ihan pikkuisen niin kasvimaan kuin ruokalautasenkin koristeeksi. Pidän enemmän siitä perus basilikan mausta, joten pääpaino on niillä.
Siemenostoksilta hain täydennystä vanhoihin varastoihin: punalehtinen salaatti 'Amerikanischer Brauner', kesäkurpitsa 'Soleil' F1, porkkana 'Harlequin Mix' F1, salkopapu 'Carminat' (samaa kasvatin parina viime kesänä) sekä paprikat 'California Wonder' ja 'Astor' F1.
Teeyrttejä en ole ennen kasvattanut mutta tänä vuonna ajattelin kokeilla kun satuin kerran löytämään viime syksynä alennusmyynnistä yhden sekoituspussin. Pussissa on postauksen ensimmäisessä kuvassa näkyvää kamomillaa, sitruunamelissaa sekä minttua (pussin mukaan piparminttua, mutta sitähän ei voi siemenistä lisätä, joten lienee jotain viherminttua). Lisäksi aion kokeilla teentekoa sitruunabasilikasta, jonka siemeniä oli jo valmiiksi varastossa. Syötävistä kukista olen kasvattanut vain kehäkukkaa ja se on listalla tänäkin vuonna. Lajikemäärä vain laajeni, sillä kylvän myös syksyllä ystävältä saamiani persikkaisen sävyisiä kehäkukan siemeniä. Syksyllä kylvin kasvimaan vieressä olevaan kesäkukkapenkkiin kehäkukan lisäksi ruiskaunokkia ja orvokkia, joiden kukat ovat myös syötäviä.
Kehäkukkasekoitusta 'Fiesta Gitana' olen kasvattanut parina vuonna. Äidin laatikon pohjalta löytynyt silkkiunikko kuuluu vain silmänruokaosioon, jos siemenet edes itävät. Niiden parasta ennen -päiväys oli 16.4.1994.
Silmänruuasta puheenollen, en päässyt siemenhyllyiltä pois pelkkien hyötykasvien kanssa. Kelloköynnös ja valkoinen lobelia olivat ostoslistalla, samoin kasvimaan uusiin kokeiluihin kuuluva krassi. Heräteostoksena mukaan lähti kerrannaiskukkaisen punakosmoksen siemeniä, vaikka varastoissa oli kosmoksia jo ennestään. En vain voinut vastustaa kiusausta kokeilla, viihtyisivätkö kerrannaiskukkaiset ihanuudet yhtä hyvin aurinkopenkissä kuin peruskosmokset.
Kelloköynnös, lobelia ja 'Double Click' -punakosmokset menevät muuhun puutarhaan, pensasköynnöskrassi 'Golden Globe kasvimaalle. Krassia en ole ennen kasvattanutkaan, joten mielenkiinnolla odotan, kuinka ne hoidossani viihtyvät.
Sellaisia suunnitelmia täällä. Joko olette käyneet siemenostoksilla tai tilanneet siemeniä netistä?

30 kommenttia:

  1. En ole vielä tilannut, mutta miettinyt olen ja katsellut joitakin siemenkauppojen valikoimia. Hyötykasveja en viljele ollenkaan ja kukistakin pääasiassa suorakylvettäviä. Koetan päästä mahdollisimman helpolla, kun kevät on niin kiireistä aikaa muutenkin ja ei ole kasvihuonetta helpottamaan asiaa. Jotain tekisi kuitenkin mieli esikasvattaa. Herneenversoillekin voisi jo luonnonvalo riittää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Suorakylvöillä pääseekin helpommalla ja moni kukka ehtii kukkia hyvin niinkin. En minäkään esikasvata esim. ruiskaunokkeja, kehäkukkia tai kaikkia papuja, vaikka muuten innokas taimikasvattaja olenkin. Täyttyvät ne ikkunalaudat muutenkin :D Kasvihuone kyllä helpottaisi esikasvatuksia paljon.

      Poista
  2. Suunnitelmasi näyttävät oikein mukavilta ja kauneutta on tosiaan tulossa syötävän lisäksi. On järkevää hyödyntää kasvatustila tarkasti. Omat kokeiluni puoltavat tätä taktiikkaa. Laitan sipulitkin paljon ohjeita tiiviimmin, harvennettuna pääsee herkuttelemaan kevätsipuleita, samoin on juurikasvien kanssa. En ole itse kasvattanut teeyrttejä, joten odotan kiinnostuneena sinun kokeilujen tuloksia.
    Sain tilaamani siemenlähetyksen perjantaina. Lähiaikoina siemenhomma pyörähtää käyntiin esikasvatusten merkeissä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä olen kylvänyt juurikkaat siemen kerrallaan jo valmiiksi sen verran harvaan, ettei tarvitse ihan minimittaisia taimia harventaa. Sen verran tiheään kuitenkin jo viime kesänä yritin siemenet ripotella, että sieltä olisi saanut käydä esim. 10-senttisiä porkkanoita hakemassa, jos vain etanat olisivat jättäneet taimet rauhaan. Uusi yritys tänä vuonna.
      Vähän jännän äärellä ollaan teeyrttien kanssa. Teetä juon mutta enpä ole koskaan kamomillateetä maistanut tai juuri muutenkaan mitään yrttiteetä. Toivottavasti ensi kesänä pääsen maistelemaan ja vielä mukavampaa olisi, jos löytyisi joku suosikki, mitä voisi vaikka kuivata ensi talven teetarpeiksi.
      Minulla esikasvatukset vielä odottavat kiltisti siemenpusseissaan mutta eiköhän sitä tässä tammikuun aikana aloitella. Ainakin kelloköynnöksen kylvän jo hyvissä ajoin.

      Poista
  3. Vielä on ostokset ja tilaukset tekemättä, pitää ensin käydä vanhat varastot läpi. Salaatti epäonnistui minullakin täysin, edellinen kesä oli hyvä salaattikesä. Satoa ei nyt tullut yhtään vaikka minulla etanat eivät niitä syöneet. Krassit ovat helppoja kasvatettavia, niiden kanssa olen onnistunut aina. Tosin pusseissa on luvattoman usein jotain muuta kuin mitä luvataan. Kehäkukan siementen suhteen olen omavarainen, niitä on muutama litra jemmassa, riittää jaettavaksikin :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joka vuosi ei onnistu ihan kaikki lajit. Olenkin jo kuullut, että krassi olisi helppo kasvatettava. Toivottavasti minun pussissani olisi edes joku suunnilleen samankokoiseksi kasvava lajike kuin tuo. Pulassa ollaan, jos sattuukin olemaan parimetriseksi kasvavia krasseja kun autotallin seinälle kiinnitettyyn parvekelaatikkoon niitä ajattelin laittaa ja niiden alle ruukuissa muuta :D Minullakin on yleensä ollut kehäkukan siemeniä omista kasveista kerättynä mutta yhtenä kylmänä ja märkänä kesänä jäi siemenet keräämättä ja sitten piti ostaa tuo pussi 'Fiesta Gitanaa'.

      Poista
  4. apua nyt se alkaa vaikka vannoin etten kasvata mitään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Se on hyvä loppukeväästä vannoa :D Ei sitä enää tammi-helmikuussa muista mitä tuli luvattua kun siemenpussit niin houkuttelevasti kutsuvat.

      Poista
  5. Minä olen päättänyt jättää kylvöt hyvin vähälle. Saa nähdä pysyykö päätös?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Luulen, että onnistut siinä aika hyvin. En muista, että sinulla olisi lähtenyt viime vuosina kylvöpuuhat kovinkaan pahasti lapasesta :)

      Poista
  6. Siemeniä on vielä hankkimatta, viimeviikolla kävin puutarhaliikkeessä kyselemässä ja tällä viikolla heille tuntu tulevan siemenet. Suatko tuossa kirjavassa porkkanassa värit säilymään kypsennyksessä? Muutama uus lava pitäs lisäks rakennella keväällä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä kävin jo tammikuun ensimmäisellä viikolla kysymässä puutarhaliikkeestä, milloin siemenet saapuvat, kun satuin siitä ohi ajamaan. Kummastakin sanottiin, että viikolla 2 tulevat heille, joten lisäsin sen perjantain ohjelmaan. Kokeilen ensimmäistä kertaa kirjavia porkkanoita, joten en tiedä, kuinka värit säilyvät kypsennettäessä. Toivottavasti pääsen syksyllä testaamaan.

      Poista
  7. Onko kauppojen siemenhyllyissä jo ostettavaa? Pitääkin seuraavalla kauppareissulla katsoa tarkemmin, josko jo näkyisi. En ole käynyt yhtään isommissa kaupoissa. Kylän ruokakaupoissa siemeniä on tarjolla satunnaisesti ja yleensä vasta paljon myöhemmin keväällä.
    Olen tehnyt kahteen nettifirmaan tilaukset. Ensin inventoin omat siemenvarastot, jotta ei tulisi liikaa hutiostoksia. Osa siemenistä maksaa aika paljon. Luotan siihen, että kaupoista saa tavallisimpia siemeniä, joten kauppojen siemenhyllyjen äärellä on vielä rapisteltavaa.
    Hurjasti jo kutkuttaa kylvöhommat, mutta koitan vielä hetken ajan sitä siirtää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiedä, onko vielä marketeissa siemeniä, kävin parissa paikallisessa puutarhaliikkeessä. Aion tutkia kevään mittaan vielä ainakin k-raudan ja parin halpakaupan tarjonnan, jos löytyisi ainakin niitä mustajuuren siemeniä tai jotain muuta kiinnostavaa.
      Omat varastot kannattaakin tutkia ennen uusien siementen hankkimista, ettei tule kovin montaa pussia samaa lajia. Eihän itävyyskään kovin montaa vuotta kaikissa säily. Minä sain vähän kylvökutkutteluja helpotettua tekemällä hankikylvöjä.

      Poista
  8. Ihanaa kun sinulla on jo kesä mielessä. Nyt kun minulla ei ole enää kunnon puutarhaan, tällaiset istutusasiat jäävät huomaamatta. Kyllä ne siemenpussit ovat oleellinen osa puutarhan hoitoa. Ehkä minäkin sitten keväämmällä jotakin istutan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulun jälkeen voi aivan hyvin alkaa miettiä kevättä ja kesää, vaikkei vielä kylväisikään mitään. Onpahan sitten siemenet valmiina kun kylvämisinspiraatio iskee. Sinulla on hieno terassi, johon mahtuu paljon ruukkuja. Omasta innostuksesta ja vähän taimikasvatustiloistakin on sitten kiinni, kasvattaako taimet itse siemenistä saakka vai ostaako valmiina.

      Poista
  9. Niin, nyt on se aika jolloin itsehillintää koetellaan :D
    Minun piti ehdottoman jyrkästi pitäytyä vain parissa chilissä ja tomaatissa perusyrttien lisäksi mutta niinhän siinä taas kävi, että kaverin kanssa tilattiin kimppaan aikamoiset kattaukset. Tulossa on siemeniä Impectalta, Cecilialta ja Fataliilta, juurakoita Mustialasta ja jotain muuta vielä jostain muualta. Oma siemenarkisto on vielä inventoimatta eli taashan se lähti mopo keulimaan.
    Nyt ulkona ja hormissa tuivertaa vielä hyvin talvinen tuuli eli kevään höyrähdykset ovat vasta edessä päin, onneksi. Kaupoissa en ole vielä siementelineitä nähnyt ja daalianjuurakotkin tulevat myyntiin vasta parin kuukauden päästä joten ruokaostoksilla voi vielä käydä ilman villiintymistä, ehkä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itsehillintä saattaa todellakin joutua koville tässä kevään mittaan! Kuulostaa siltä, että sinulla lähti kunnolla lapasesta, joten ensi kesänä on odotettavissa kaikkea kivaa. Kimppatilauksissa on se hyvä puoli, että postikulut saa puolitettua ja tarpeen mukaan myös jaettua siemenpussien sisältöä puoliksi, jos ei itsellä ole tarvetta ihan kaikille siemenille. Eikähän sitä ole mitään järkeä edes tilata vain yhtä tai kahta pussia, vaan kerralla enemmän, että saa postikulujen osuutta tilauksesta pienemmäksi. En minäkään ole vielä nähnyt ruokakaupoissa siemenhyllyjä, puutarhaliikkeisiin niitä oli jo tullut.
      Täälläkin tuulee ihan kunnolla ja pakkastakin on sen verran, ettei tee mieli ulkoilla.

      Poista
  10. En ole mikään siemeniä vielä ostanut mutta lähinnä hyötykasveihin aion tänä vuonna panostaa ainoastaan. Mustilassa käyn katsomassa kun mennään anopille keväällä katselen mitä sieltä löytyy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kullakin on omat kiinnostuksenkohteet ja tarpeensa. Teillä esikasvatusten määrää rajoittaa varmasti jokakeväinen matka anoppilaan kun pitää reissata taimien kanssa. Meillä on vielä sen verran paljon aukkoja kukkapenkeissä, että saa kasvatella kesäkukkiakin hyötykasvien lisäksi. Ei kuitenkaan niin paljoa kuin aikaisempina vuosina.

      Poista
  11. Olen vähän käynyt jo omia siemenpusseja läpi ja pikkuisen hahmotellut, mitä aion missäkin kasvattaa, mutta tarkemmat suunnitelmat vielä tekemättä. Chilejä olen jo kylvänyt ja ekaa kertaa haluaisin kasvattaa kasvihuonekurkkuja. Sain siemenjoulukalenterista niin paljon siemeniä, ettei kauheasti pitäisi uusia ostaa...mutta saattaa sitä muutama pussi matkaan vielä kevään edetessä tarttua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä listasin jo syksyllä, mihin tarvitaan mitäkin kesäkukkaa ja miten paljon. Eihän niitä kaikkia kukkapenkin aukkopaikkoja muuten maaliskuussa enää muistaisi. Hyötykasvisuunnitelmat tein vasta nyt. Se sinun siemenjoulukalenterisi oli mainio keksintö.

      Poista
  12. Minäkin kävin jo siemenpussini läpi ja listasin, mitä tänä vuonna kasvatetaan 🤭 Oma listani on aika suppea vielä, kun en osaa hyödyntää niitä ruuanlaitossa, mutta pitäisi ottaa tavoitteeksi tutustua joka vuosi yhteen uuteen kasvatettavaan ihan sinne lautaselle asti 😄
    Kohta pitäisi minun siementilaus muuten saapua postissa 🤭

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuolla tavoin minäkin lähdin tutustumaan uusiin lajeihin ja monta uutta kasvia onkin sillä löytänyt tiensä kasvimaalle ja myös sinne lautaselle. Mukana kun on vanhoja tuttuja, niin ei haittaa niin paljoa, vaikka uusi kokeilu ei ihan onnistuisi tai sen sato jäisi hyödyntämättä sen vuoksi ettei siitä tullutkaan perheen suosikkivihannesta :D
      Sinulla onkin jänniä hetkiä tulossa kun odottelet siemenpostia.

      Poista
  13. Kyselen , oletko kasvattanut laventelia siemenestä ja jos , niin onko onnistunut.
    Itse olen jo kylvänyt keijunmkekot 7.1. sekä rimpsureunarvokit 8.1. , molemmat ovat hienosti itäneet, pian pääsen koulimaan ne. terveisin Airi Muurlasta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei Airi! En ole kokeillut kasvattaa laventelia. Olen sitä haistellut joka kesä taimikaupassa siinä toivossa, että se alkaisi haista nenään muultakin kuin kissanpissalta. Kivikkorinteessä voisi nimittäin olla sille vallan mainio paikka kasvaa. Toistaiseksi on kuitenkin jäänyt kokeilematta. Tietääkseni laventelin siemenet hyötyvät kylmäkäsittelystä, eli nyt voisi ollakin hyvä hetki kylvää niitä ja viedä purkit ulos odottelemaan kevättä. Meinasin sanoa, että hankeen, mutta Muurlassa ei ihan niin muhkeita nietoksia taida tällä hetkellä olla kuin täällä...
      Sinä olet ollut kylvöjen kanssa hyvin liikkeellä ja hyvin ovat siemenet myös itäneet ja kasvaneetkin. Minä kylvin vanhoja hopeaputouksen siemeniä alkukuusta mutta eivät ole vielä itäneet. Toivoa kuitenkin on kun eivät ole muuttuneet muhjuksikaan.

      Poista
    2. Kiitos vinkistä kylmäkäsittelyyn, tykkään kovasti laventelista ja siksi aion nyt tänä vuonna kokeilla sitä siemenestä asti��
      Jos kiinnostaa mun puutarha , niin käy katsomassa avoimet puutarhat ja siellä Koivula , Salo Terv. Airi vielä Varsinais -Suomi

      Poista
    3. Pidän peukkuja, että onnistut! Kävinkin jo heti kurkkaamassa puutarhasi kuvia ja ihastuin siistiin ja huoliteltuun yleisilmeeseen. Houkutteleva kärhöporttikin kuvista löytyi ja todella kaunis talo. Omenatarhanne on varmasti upean näköinen keväisin/alkukesällä. Kiitos kun vihjaisit puutarhastasi!

      Poista
  14. Minä ajattelin kokeilla tänä vuonna lasitetulla parvekkeella (etelä) munakoisoa (patio baby), kun tomaatit menestyivät viime vuonna niin erinomaisesti ja satoa sai lokakuulle saakka. Lisäksi uutuutena ajattelin kokeilla malabarinpinaattia, joka on itselle aivan vieras vielä. Toinen yritelmä on pitää parvekkeella värimaailma sinisen ja punaisen sävyissä ja palstalla antaa palaa oranssin ja keltaisen sävyillä. Viime vuonna kokeilin lisäksi kaikkia eksoottisia hedelmiä, joista kiivi ja passionhedelmä kasvavat edelleen sisällä ja ystävällä karviaiskoiso tekee uutta alkua. Hedelmäkokeilut saavat nyt jäädä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinullahan on jänniä kokeiluja! Parvekkeellasi varmaan menestyisivät vaikka mitkä eksoottiset, lämpöä rakastavat lajit. Munakoison ainakin luulisi viihtyvän hyvin, sehän ei kylmästä tykkää. Etelänpuoleisella parvekkeella voi lämpötila kohota varsin huimiin lukemiin kesän hellejaksojen aikana. Meillä oli kaupungissa asuessamme lasitettu parveke länteen päin ja vaikka vastapäinen kerrostalo varjosti osan aikaa iltapäivästä, kohosi siellä lämpötila hellepäivinä helposti yli 40 asteeseen. Vihannespunkit ja kirvat meinasivat olla monen kasvin riesana mutta pelakuut viihtyivät vallan mainiosti. Keväällä ja syksyllä sen sijaan oli hyvät olot oikeastaan kaikille kasveille. Tsempit tämän vuoden parveke- ja palstaviljelyyn!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!