keskiviikko 10. marraskuuta 2021

Minitalvi

Pimeän syksyn keskellä saatiin ainakin täällä nauttia pari päivää aurinkoisesta pakkassäästä ja hetken aikaa jopa kauniin talvisista maisemista. Niin hassulta kuin se kuulostaakin, niin eilen illalla töistä lähtiessä tuntui jopa mukavalta harjata auton päältä lumet ja huristella kotiin valkeaksi muuttuneissa maisemissa. Ilo oli lyhytaikainen, sillä yön aikana lämpötila oli kääntynyt plussan puolelle ja vesisade viimeisteli nopeasti parin sentin lumikerroksen taas mustaksi maaksi. Pieni maistiainen lumivalkeista maisemista oli kuitenkin oikein tervetullutta vaihtelua marraskuun pimeyteen.
Haltiankukka 'Twilight' hehkui maanantaina punaisena matalalta paistavan auringon valossa.
Toiseksi vanhin jouluruusu oli tehnyt paljon nuppuja odottelemaan sopivaa kukkimishetkeä.
Sain viikonloppuna talvivieraita. Sovimme kesällä äitini kanssa, että hänen kasvattamansa alppiruusuntaimet tulevat meidän kellariin talveksi. Saan nimittäin tarvittaessa kellarin pidettyä lähellä nollaa astetta talvella. Äitini talvetustilat ovat lämpimämpiä, joten hän vei vastineeksi minulta isoimman pelakuulaatikon talvehtimaan sinne. Toistaiseksi pidän alppiruusun taimet mahdollisimman paljon ulkona tai ulkovarastossa, samoin kärhöni, jotta ne kaikki valmistautuisivat hyvin talvehtimiseen. Pieni pakkasen puraisu silloin tällöin tekee näille hyvää kunhan eivät ihan umpijäähän mene. Vaatiihan tämä varastoon ja ulos nostelu vähän lämpömittarin kyttäämistä, mutta mitäs sitä ei kasvien vuoksi tekisi.
Tältä näyttää 55 alle yksivuotiasta alppiruusun tainta. Kellariin taitaa tulla aika ahdasta kun nämä lisätään muiden talvetettavien sekaan...
Noin kolmasosa taimista on kehitellyt tällaisen vähän suuremman silmun latvaan. Äitini kanssa jännitämme, olisiko siellä jopa ensimmäisiä kukkanuppuja. Hyvin todennäköisesti näistä tulee kuitenkin vain lehtiä.
Puutarhapuuhia ei enää ole juurikaan jäljellä. Sain viikonloppuna istutettua viime viikolla hankkimani tulppaanien ja laukan sipulit. Syyssyrikkä pitää muistaa vielä nostaa maasta kellariin talveksi. Sääennusteita kun katsoo, niin sen hetki taitaa olla ensi viikonloppuna. Isänpäiväksi näyttäisi tulevan -6 asteen pakkanen, eli meillä saattaa olla jopa lähemmäs -10 astetta. Pitää varautua myös siihen, että varasto alkaa olla pian liian kylmä verenpisaroille ja hortensioille, joten ehkä nekin on aika tiputtaa kellarin puolelle viettämään talvilepoa. Alkuviikon pikkupakkanen innosti myös virittelemään takapihalle kausivalot. Olen yleensäkin laittanut valoja pikku hiljaa sinne tänne ja niinpä tänäkin syksynä etupihalle ja patiolle tulevat valosarjat jäivät vielä kaappiin odottelemaan. Virittelen niitä sitten kun tulee sopiva inspiraatio.
Tänä vuonna laitoin vain kahteen luumupuuhun valosarjat.
Kolmannen valosarjan vedin nuotiopaikan seinäkkeeseen, niin on mukavampi sytytellä nuotiota.
Kaksi edellistä kuvaa oli maanantai-illalta, jolloin ei ollut kuin paikoitellen ohuelti kuuraa maassa. Tämän otin tiistai-iltana olohuoneen ikkunasta. Kyllä se lumi vain valaisee maisemat tehokkaasti!
Lumisesta maisemasta huomasi myös, että jänis oli kierrellyt luumutarhan verkkojen ympärillä. Kai puput ovat sulan maan aikaankin pomppineet pitkin pihamaita, mutta niitä ei vain ole ajatellut. Toivottavasti tutkimusretket osoittivat, että verkotetut kasvit eivät kuulu tänäkään vuonna talviseen menuun ja kannattaa mennä metsään tai vaikka naapuriin etsimään vatsantäytettä.

14 kommenttia:

  1. Melkoinen alppiruusutaimisto teillä äitisi kanssa! Todella jännittävää nähdä aikanaan, millaisia olette onnistuneet jalostamaan! Nuppu näyttää pikkuisen soukalta kukkanupuksi, mutta mene ja tiedä.
    Täällä etelässä on 10 astetta lämmintä ja se tuntuu oikein mukavalta. Tietty vielä mukavampaa olisi, jos aurinko paistaisi. Ihana valoilmiö kuvissasi, ja on nuo valaistut puut ja sermikin tosi kauniit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No on! Ja nyt ovat vielä pieniä. Ensi vuonna varmaan kaikki ovat tuplanneet kokonsa, tosin silloin varmasti ainakin osa pärjää jo ulkona talven yli. Vähän tuo nuppu on tosiaan kapeahko. Joissain on pulleampi nuppu/silmu, mutta samalla myös lyhyempi. Todennäköisempäähän se on, että nuo isoimmatkin silmut tekevät vain lehtiä, mutta saahan sitä silti haaveilla ensimmäisistä kukista :)
      Täällä on ollut tänään viitisen astetta lämmintä ja koko päivän on tihkuttanut vettä. Hirmuisen pimeää oli ajella kotiin, vaikka katuvalot ovatkin päällä. Maanantaina päivällä oli ihanan valoisaa, vaikka aurinko paistaakin jo hyvin matalalta. Toivottavasti samanlaisia aurinkoisia pakkaspäiviä tulisi vielä monta loppuvuoden aikana.

      Poista
  2. Kauniit valot! Tämän pimeän ajan ilo ovat kausivalot. Minä en ole vielä niitä laittanut, mutta viikonloppuna olisi hyvää aikaa ne laittaa.

    VastaaPoista
  3. Wau tuota alppiruusujen vauvalaa, huikea määrä taimia kasvamassa! Minä kävin juuri katsomassa omaa jouluruusuani, mutta ei siinä näkynyt minkäänlaisia nuppujen alkuja vaikka lehdet ovat oikein kauniit ja elinvoimaiset. Ehkä sitten tulevina vuosina…
    Valot näyttävät kauniilta. Minäkin laitoin viime viikonloppuna valoja, vaikka osa vielä puuttuukin. Täällä ei ole edes katuvaloja, joten kausivaloista on paljon iloa. Onneksi nyt paistaa aurinko :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On niitä jokunen. Toivottavasti selviävät talven yli. Ei minullakaan ole joka syksy näkynyt jouluruusuissa nuppuja ja silti ovat kukkineet keväällä. Todennäköisesti sinunkin jouluruususi kukkii ensi keväänä vaikka nuppuja ei nyt näkyisikään.
      Maaseudulla kausivaloista on vielä enemmän iloa kuin täällä kaupungissa. Täälläkin paistoi tänään aurinko.

      Poista
  4. Jestas mikä määrä alppiruusuja. te saatte kerralla koko alppiruusupuiston 🤗
    Minulla on jo kaikki kellarissa mitä sinne vienkin lämpötila on siellä noin viisiastetta läpi talven. Ainoa huonopuoli on että siellä ei ole ikkunaa. Mutta hienosti ne on siellä kuitenkin pärjänneet.
    Hienot valot olet viritellyt pitää meidänkin kotona kohta laittaa ulkona ne päälle ne on ollut siellä jo useamman vuoden välillä on kyllä joutunut uusimaan vanhempia.
    Hienoa sinun jouluruusussa on jo nuppuja minulla ei näy mitään vielä mutta aikaa on kevääseen kuitenkin pitkälti.
    Hyvää isänpäivä viikonloppua.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pitäähän sitä vähän olla hukkavaraa :D
      Viisiasteinen kellari onkin todella hyvä suurimmalle osalle kasveista. Saman lämpöinen meilläkin on kellari yleensä ollut, mutta tänä vuonna aion tiputtaa lämpötilaa vähän alemmas noiden alppiruusujen ja osittain myös kärhöjen takia. Eivät yritä lähteä liian aikaisin kasvuun.
      Olisikin näppärää, jos kausivalot voisi pitää ympäri vuoden puissa. Meillä johdot tulevat kulkuväylälle, joten valot on pakko ottaa kesäksi pois ettei koko ajan ole joku kompuroimassa tai sotkeutumassa piuhoihin. Saapahan vaihdella vaikka joka vuosi tyyliä, jos ei entinen miellytä.
      Jouluruusuilla ei olisi vielä mikään kiire nuppuilla. Hyvin ehtisivät hangen allakin valmistautua kukintaan tai oikeastaan vielä keväälläkin. Ei niissä ole aina näkynyt nuppuja lumien sulettua mutta silti ovat kukkineet.
      Kiitos! Hyvää isänpäiväviikonloppua myös sinulle!

      Poista
  5. Voi, miten hyvin olette onnistuneet alppiruusun taimien kanssa! Jännittävä nähdä, minkänäköisiä kukkijoita niistä tulee. Mukavaa isänpäiväviikinloppua sinne! P.s. Blogissani odottaa sinua sinivalkoinen haaste.:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ne ovat kyllä kasvaneet yllättävän hyvin. Kiitos haasteesta, pitääpä paneutua siihen jossain välissä. Mukavaa isänpäiväviikonloppua teillekin!

      Poista
  6. Tänään isänpäivänä on ollut täälläkin koko päivän maa kuurassa varjon puolelta. Ja aurinko myös paistanut koko päivän☀️ Nostin eilen suklaakosmoksen juurakon maasta ja vein kellariin, oli pakkanen vienyt varret ihan ruskeiksi. Sisältä kuitenkin oli vielä vihreä. Tuo syrikkä olisi myös ihana nyt kun on kellari, täytyypä katsella ensi vuonna jos löytäisin mieluisen taimen💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meillä ei aurinko paistanut mutta maa on valkea. Eilen illasta satoi lunta. Syrikkäkin on jo varaston puolella turvassa kovemmilta pakkasilta. Sen lehdet olivat aivan vihreät ja sisemmällä puskassa oli uusia kukkanuppujakin. Tuskin kuitenkaan jaksavat varastossa tai kellarissa enää avautua. Oikein hyvä kasvi kuitenkin kun pärjää ulkona todella myöhään syksyyn, talvehtii vaivattomasti kellarissa ja kukkii pitkään.

      Poista
  7. Ihana määrä alppiruusujen taimia! Äitisihän on oikea jalostusmestari! Täällä ei vielä ole lunta näkynyt, joten valoa pimeyteen todella tarvitaan!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Alppiruusujen siemenet tuntuivat olevan aika hyvin itävää sorttia, joten taimiakin tuli reippaasti. Onneksi meillä on sentään välillä ollut valkeampaa. Nyt on taas maa musta ilmeisesti pidemmän aikaa, jos ennusteisiin on uskomista.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!