maanantai 13. syyskuuta 2021

Syyspuuhia ja kukkasipuleita

Syysasteri 'Patricia Ballard' kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Vielä menee hetki ennen kuin nuput ovat täysin auki mutta väri näyttäisi olevan juuri niin ihana kuin kuvissa.
Lauantaina puutarhassa ei tapahtunut sateen takia yhtikäs mitään mutta eilen sain edes jotain pientä aikaiseksi. Salaa toivoin, että saisin vihdoin ja viimein katettua loput marjapensasalueen nurmikosta sanomalehdillä ja kivituhkalla. Ei tullut vieläkään valmista, sillä sanomalehdet loppuivat taas kesken. Projektin aikana on käynyt monta kertaa mielessä hakea läheiseltä paperinkeräyspisteeltä pari laatikollista, mutta en ole uskaltanut sellaisiin konnuuksiin ryhtyä. Ei kai tässä niin hoppua ole.
Vielä jäi neliömetrin kokoinen nurmilämpäre isännälle parturoitavaksi. Naapurin puoleiselta sivulta voisi myös suoristaa reunaa vähäsen, niin näyttäisi siistiltä heidänkin suuntaansa. Jospa ennen talvea olisi valmista...
Olen myös kitkenyt useammassakin kukkapenkissä. Miten niitä rikkoja vain riittää ja riittää koko ajan? Kasvimaan viereen tehty kesäkukkapenkki ei ole tainnut vilahtaa sitten perustamisen jälkeen blogissa kertaakaan siitä yksinkertaisesta syystä, että siellä ei ole ollut juuri mitään nähtävää. Sanomalehtiä nurmen päälle ja siihen kymmenisen senttiä multaa ei ollut kovin hyvä ratkaisu heinäkuun kuivuuteen yhdistettynä. Pioniunikot jäivät alle 20 sentin korkuisiksi ja niiden kukat olivat peukalonpään kokoisia, samoin kävi ruiskaunokeille. Kääpiöauringonkukat eivät jaksaneet edes nuppuasteelle. Toisaalta penkissä kasvaneet rikkaruohotkin olivat lilliputtimallia. Syyssateet ovat virkistäneet kasveja ja innostaneet muutaman kehäkukan kukkimaan, joten kitkin penkin kuvattavaan kuntoon.
Kesällä pikaversiona tehty kesäkukkapenkki rehevimmillään. Kuvan etualalla on myöhemmin tehty pidennys, josta kaivoin nurmet pois alta. Siinä kasvu onkin selvästi rehevämpää.
Jos edellisessä postauksessa oli komeaa satoa Nestorin puutarhassa, niin on sitä vähäsen omallakin kasvimaalla. Tänä kesänä onnistuin ensimmäistä kertaa kunnolla ruusukaalien kanssa. Nuo pienimmätkin ovat jo sormea suurempia.
Keväällä hankkimani nimetön esikko kukkii. Hauskasti tuo oikeanpuoleinen kukka oli kerännyt vesipisaroita helminauhaksi ympärilleen.
Muuttomatkaan valmistautuvilla rastailla on epämiellyttävä tapa pöllyttää multaa, katteita ja sammalia ympäriinsä. Ymmärrän toki sen, että ne etsivät pulleita etanoita (ja valitettavasti myös matoja) lihottaakseen itseään muuttomatkaa varten, mutta toivoisin että siivoaisivat sotkunsa tai kuopsuttaisivat edes vähän hienovaraisemmin. Muutkin eläimet sotkevat huolella laatimiani visioita. Eräänä päivänä Karo löysi varjokujan hiekkapolulta kissan jätökset. Ei onneksi ehtinyt maistelemaan niitä, ainoastaan kaivamaan esille. Varjokujan käytävä oli tietysti parempi huussivalinta kissalta kuin lasten hiekkalaatikko, mutta eipä käytävääkään ole tarkoitettu vessapaikaksi. Laitoin polulle heti muutaman kiven lisää eikä sen jälkeen ole jätöksiä näkynyt. Ei kyllä kissaakaan, joten en tiedä, auttoiko kivien lisäys.
Linnut olivat mellastaneet keijupuutarhan sammalet sikin sokin. Sinikka-keiju kivellä katsoo järkyttyneenä moista hävityksen kauhistusta.
Ennen lintujen tihutöitä keijupuutarhaan oli ilmestynyt söpö jakkara. Keijujen mielestä kivi oli kai liian kova ja kylmä istumapaikka.
Eilisen ohjelmaan kuului myös kukkasipulien istuttamista. Aiempi visiittini kolmessa kukkasipuleita myyvässä paikassa ei tuottanut tulosta, eli yhtään sipulipussia ei lähtenyt mukaan. Torstaina pääsin käymään heti aamupäivällä lähimmässä saksalaisessa ja siellä ostoinspiraatio nosti ainakin vähäsen päätään. Vähän pettynyt olin senkin liikkeen valikoimaan, sillä kahden kilon narsissipusseissa ei ollut mieleisiä lajikkeita. Olisin kaivannut narskuja erityisesti maja- ja kärhökaaripenkkeihin. Onneksi pienemmistä pussukoista löytyi pitkään kaipaamaani 'White Lion' -lajiketta. Narsissien puutteen korvaa nyt 30 laukkaa, jotka istutin 'White Lionien' kanssa majapenkkiin. Lisäksi löysin neljänlaisia helmililjoja ja sekoituspussin kevätkurjenmiekkoja, lajikkeet 'Blue Hill' ja 'Purple Hill'. Istutin kurjenmiekat lähelle viime kevään purppuraista yllärilajiketta, jos vaikka se paljastuisikin 'Purple Hilliksi', kun vertailukappale kasvaa ihan vieressä. Harmikseni valikoimassa ei ollut vaaleampia kevätkurjenmiekkoja, joita olisin halunnut löytää. Helmililjat hajautin lajikkeen mukaan aurinkopenkkiin, pensasryhmään ja luumutarhaan. Vasta tätä postausta tehdessä muistin, että minun piti hankkia patiopenkkiin lisää posliinihyasintteja tai muita aikaisia pikkusipuleita. Niitä pitää vielä etsiä jostain, mutta muuten odotan viimeisiä syysaleja, jos vaikka löytyisi jotain heräteostokseksi kelpaavaa täydennystä.
Tämän syksyn teemavärini kukkasipuleissa taitaa ollakin sininen pienellä ripauksella valkoista. 
Isäntä kävi töidensä jälkeen tekemässä ruokaostokset Prismassa, joten lisäsin ostoslistalle nämä krookukset. Kokeilen, tasapainottaisivatko ne keltaisen nurkan 'Golden Yellow' -krookusten hehkuvaa keltaisuutta.
Tämän vuoden luumusato jäi viime vuotta heikommaksi. Kukinta-aikaan oli niin lämmintä, että pölyttäjät eivät tainneet ehtiä kaikkia kukkia pölyttämään. Sen lisäksi suorastaan megalomaaninen kirva-armeija kuritti puita niin kovalla kädellä, että varsinkin 'Laatokan Helmi' pudotti lähes kaikki raakileenalut jo aivan pieninä. Yksi peukalonpään kokoinen luumu selvisi kypsäksi asti. 'Kuntala' teki ensimaistiaisikseen kaksi luumua, jotka olivat todella hyvän makuisia. Viipurin punaluumuna saamamme puu sai tänä vuonna aikaiseksi reilut parikymmentä luumua, joista suunnilleen puolet on syöty. Puu on kasvutavaltaan kummallisen hontelo mutta ei sitä voi oikeastaan moittia mistään muusta. Se on talvehtinut moitteettomasti ja teki ensisatonsa nelivuotiaana, vaikka oli istuttaessa vain polvenkorkuinen piiskataimi. Sen luumut ovat upean värisiä, kaupan luumujen kokoisia ja todella herkullisen makuisia kun vain malttaa odottaa ne kunnolla kypsiksi.
Viipurilaisen punaluumun hedelmät ovat upean värisiä eikä maussakaan ole moitteen sijaa.
Aurinkopenkin uuden seinäkkeen loistokärhöt 'Proteus' ja 'Warszawska Nike' aloittivat toisen kukintakierroksen.
Tänäkin vuonna minulla on tulossa kellariin talvehtimaan ainakin kaksi kärhöä. Vaikka yhdestä myymälästä en löytänyt mieleisiä kukkasipuleita, nappasin sieltä eurolla loistokärhö 'Miss Batemanin'. Toinen talvehtija on äidiltäni saatu tarhaviinikärhö 'Pernillen' pistokastaimi. Ja jos jostain löytyy lisää kärhöjen aletaimia, en voi vannoa, että jättäisin ne kauppaan. Kyllä tänne niitä lisää sopii!

14 kommenttia:

  1. Puutarhasi alkaa olla melkoinen kärhöpuutarha! Ja lisää tulee koko ajan.
    Voi miten ärsyttävää, että viimeinen neliömetri kivituhka-alueesta jäi vielä ilman. Nurmikko muuten kasvaa ihan hirmuista vauhtia sen jälkeen, kun sateet alkoivat - viikon välein leikkuu on ehdottomasti tehtävä. Sehän on suunnilleen kevätkesän kasvuvauhti!
    Ärsyttäviä ovat rastaatkin kaikkea viskellessään, siinä saavat joskus maasta nousevat versotkin kyytiä. Harmi, että hieno jakkara hajosi, se olikin kyllä todella söpö.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pikku hiljaa, tosin lisää sopisi vielä vaikka miten paljon. Eihän kärhöjä ole vasta kuin 26 erilaista ja päälle muutama alppikärhön siementaimi, joista ei vielä tiedä väriä.
      Jäi vähän huvittava läntti nurmikkoa peittelemättä. Melkein olisi järkevämpi leikata se saksilla tai käsin nyhtämällä kuin raahata paikalle ruohonleikkuria :D Elättelen toiveita, että lapsilta hajoaisi piakkoin yksi vanha lakana tai Karo kuopisi pesänsä pehmusteet rikki, jotta niillä ja postin mukana tulevilla ilmaisjakelulehdillä saisi lopun alueen peiteltyä.

      Poista
  2. Minulla on kulunut tämä vuonna ennätys määrä sanomalehtiä yhden uuden penkin perustukseen ja kivikkorinteeseen. Minunkin sanomalehtipalasia kaivetaan esiin ja se kyllä on aika sotkuisen näköistä senjälkeen. Minulta puuttuu itseltäni vielä kokonaan kesäkukkapenkki se olisi kyllä mukava jos saisin leimuja siirrettyä muualle niin ehkä sinne tai sitten se jää minulta kokonaan pois. Kukkasipuleita minäkin olen jonkinverran jo hankkinut. Ehkä riittäisi jo tälle vuodelle .
    Minulla taitaa mennä tänä vuonna vain kolme kärhöä kellariin kuuden sijaan kaksi olen jo istuttanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä yritän koko ajan vähentää sanomalehdillä ja hakkeella peiteltyjä alueita juuri tuon vuoksi. Onneksi rastaat eivät ole keksineet kuopsutella kivituhkaa. Eipä minullakaan ole ollut pelkkää kesäkukkapenkkiä ennen. Tuohon kohtaan halusin jotain pienentämään jo muutenkin hirmuisen suurta kivituhka-aluetta ja vähän naamioimaan kasvimaan verkkoaitaa. Ehkä siinä ensi kesänä kasvaa ja kukkii runsaammin, kun pohjalta on sanomalehdet ja nurmikko maatuneet ja taimet pääsevät työntämään juurensa syvemmälle. Sinulla olikin jo valmiiksi hyvän kokoisissa ruukuissa olevat taimet, joten talvehtivat toivon mukaan hyvin. Pidetään peukkuja niin maassa kuin kellarissa talvehtijoille.

      Poista
  3. Meille tulee paperisena enää muutama litteä paikallislehti, joten olen siirtynyt pahvin/kartongin hyödyntämiseen. Tosin naapurista saan aina välillä nipun Hesareita. Olen välillä miettinyt, kehtaisiko käydä kierrätyspisteen lehtilaatikossa nipun hakemassa, vaan toistaiseksi se on jäänyt mietinnän tasolle.
    Toivottavasti löydät hyviä alekärhöjä. Sinulla on selvästi kärhöpeukalot, joten luonasi ne saavat hyvän kodin.
    Rastailla on ärsyttävä tapa tonkia paikkoja puutarhassa. Kuorikate on yksi niiden pöllyytyskohde. Muutama syksy sitten rastaat tonkivat vastaistutettuja pikkusipuleita ylös. Ihmettelin nurmikon reunalta löytyneitä sipuleita, kunnes kerran näin tapahtuman.
    Minun Patricia Ballardini eivät taida tänä vuonna kukkia ollenkaan. Kävin hetki sitten kierroksella, eikä kaikissa ollut nuppuja ollenkaan. Nupullisissakin ne olivat kovin pieniä ilman minkäänlaista värin pilkahdusta.
    Mukavaa alkanutta viikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meille tulee vain postin mukana tulevia ilmaisjakelulehtiä, joten niillä saisi katettua vain A3-paperiarkin kokoisen alueen viikossa. Olen saanut vanhemmiltani kunnon sanomalehtiä mutta eipä niitäkään valtavasti tule. Hesari olisikin hyvä, paksu lehti. Harmi kun kukaan lähipiiristäni ei tilaa sitä.
      En tiedä, onko minulla sen kummemmat kärhöpeukalot kuin muillakaan. Lannoituksen ja kastelun kanssakin voisi olla vähän ahkerampi. Toistaiseksi kuitenkin ainoastaan mantsuriankärhö on heittänyt henkensä.
      Oho, teillähän oli kokeilunhaluinen rastas, jos kukkasipuleilla koetti ruokavaliotaan täydentää. Siinä oli ilmeisesti kuohkeaa multaa pengottavaksi. Hake on sentään helppo jalalla tai haravalla työnnellä takaisin omalle paikalleen mutta sammalten asettelu vaatii jo vähän kyykkimistä.
      Häiritsiköhän teillä pitkään jatkunut kuivuus 'Patricia Ballardisi' kasvua? Meillä alkukesä ja elokuu olivat sen verran sateisia, että minun syysasterini ovat kasvaneet kookkaiksi ja tehneet runsaasti nuppuja. Nyt kun vain lämpötila pysyisi plussan puolella, niin ehtisivät aukaistakin nuppunsa.
      Kiitos! Mukavaa viikkoa myös sinulle!

      Poista
  4. Ilman isäni Hesareita olisi meilläkin sanomalehtien määrä aivan liian vähäinen tarpeeseen verrattuna, mutta ei lehtiä viitsi tilata maahan laittoa varten ;). Tosi ärsyttävää, jos jää tuollainen pikku alue puuttumaan -ehkä jotain ilmaislehtiä tai naapurin Hesaria saat vielä lähipäivinä tuohon?
    Sinulla on melkoinen kärhövalikoima puutarhassa ja saat niistä todella kaunista kukintaa varmasti jo ensi kesänä ja koko ajan kukinta ilmeisemmin lisääntyy juuriston vahvistuessa. Ah!
    Nyt on kyllä niin kylmää, että piti laittautua ulos kunnolla kerrospukeutuneena ja silti sormia paleli, kun yritin näpertää verkkoja paikoilleen (osa vasta laitettu).



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmaislehdillä saa peiteltyä A3-kokoisen alueen viikossa. Täällä päin ovat liian ohutta mallia, joten joutuu laittamaan useamman lehden päällekkäin.
      Kärhöjen kukinta on runsastunut joka vuosi ellei ole sattunut poikkeuksellisen huonoa talvea kohdalle. Odotan aina innolla seuraavaa kesää.
      Kylmää on täälläkin. Toppahousut on jo kaivettu kaapista käyttöön. Verkot sen sijaan ovat vielä varastossa.

      Poista
  5. Voi kun saisikin vielä jostain niitä 'entisajan' sanomalehtilakanoita, nykyinen tabloid-koko ei oikein tahdo riittää.
    Miten sinä talvetat syyssyrikkäsi? Minullakin nyt sellainen on ja mietin, olisiko se kovasti pahoillaan jos veisin sen talveksi pimeään sillanaluseen talon alle. Jos toivepostausta saa esittää niin talvetuksesta mielellään 😉. Sitä odotellessa tutkin tunnisteitasi. Mukavaa viikon jatkoa, vaikka hyytävän kylmät ja inhottavan märät kelit taitavat nyt vähän hommia hidastaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei riitä ei, ovat hirmuisen ohuitakin nykyään. Syyssyrikkä talvehtii minulla pimeässä kellarissa. Varmaan pärjäisi siellä sillan allakin, jos ei ihan hirmuisen pakkaselle mene. Etelä-Suomessahan ne talvehtivat ihan ulkonakin. Minäkin annan omani olla maassa siihen saakka että mullan pinta alkaa jo jäätyä ja vasta sitten nostan kellariin. Talvetuksesta olen tehnyt ainakin yhden kunnon postauksen, muistaakseni useammankin. Voin tietysti vielä tehdä jonkun, jos olisi jotain uutta näkökulmaa tullut tänä vuonna aiheeseen :) Mukavaa viikkoa sinullekin! Eniten minua hidastavat työt, vaikka kyllä kylmyys ja sadekelikin vähän rajoittavat puutarhapuuhia.

      Poista
  6. Eivät tosiaan tahdo ilmaisjakelulehtien paperit riittää kovin suureen katteeseen. Mutta vähitellen olet saanut pihan ilmeen muuttumaan. Meillä mennään edelleen vahvasti nurmikonleikkuupuuhissa. Kamalasti onkin nurmi kasvanut loppukesän aikana, toivoisin jo, että kylmä sää alkaisi hidastaa kasvua ja pidentää leikkuuvälejä. Linnut eivät oikein ymmärrä keijupuutarhojen perään :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä se tästä hiljalleen muuttuu. Meilläkin pitäisi leikata nurmikkoa mutta ei vain satu poutapäivät vapaapäiville. Nurmikko oikein innostuu kasvuun kun saa vettä. Linnuilla on kiire saada vatsansa täyteen. Nytkin lentelee valtava rastasparvi ympäriinsä, joten varmasti sammalet ovat taas aivan sekaisin.

      Poista
  7. Olen kerännyt ison pinon hesareita ja muuta sanomalehtipaperia. Toivon saavani läjän pois nurkasta vielä ennen talvea, herukoiden alustojen peittoon minäkin niitä tuumailen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hesarit ovatkin hyviä katteeksi kun ovat niin paksuja. Herukoiden alta on hirmuisen vaikea leikata nurmikkoa, joten kattaminen helpottaa puutarhan siistinä pitoa huomattavasti.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!