maanantai 20. syyskuuta 2021

Kiviä kaivamassa

Kruunukärhön 'Purple Dream' siemenhahtuvapalloja, joista toinen on jo pörhistynyt untuvaisen pehmoiseksi.
Eikös syksy ole parasta aikaa kunnostaa nurmikkoa? Sitä nimittäin tein viikonloppuna mutta ehkä en ihan perinteisimmällä menetelmällä. Tarvitsin nimittäin kiviä enkä keksinyt, mistä muualtakaan niitä olisin tähän hätään saanut kuin nurmen alta. Onneksi meillä on huonosti voivaa nurmikkoa vaikka kuinka paljon ja melkein poikkeuksetta rikkaruohoisen tai helposti kuivuudesta kärsivän kohdan alla on kivi tai useampi. Selvästi tunnen puutarhani hyvin, sillä jo ensimmäinen A3-paperiarkin laajuinen monttu tuotti tulokseksi puoli ämpärillistä pikkukiviä, muutaman isomman murikan sekä ämpärillisen voikukanjuuria ja ratamoita. Vajaan pari neliötä pengoin lapionpiston syvyydelle ja sain sen verran käyttökelpoisen kokoisia kiviä, että muutama projekti valmistui ja loput etenivät mukavasti. Alle nyrkinkokoisia kiviä kertyi melkein pari ämpärillistä odottamaan sopivaa käyttökohdetta.
Tänä kesänä tehtyyn mansikkapenkkiin tuli viimein reunus tällekin puolelle. Vaihdan ehkä myöhemmin pienimmät kivet vähän isompiin, jos niitä sattuu tulemaan jossain vastaan.
Kärhökaaripenkin etupihan puoleinen pääty on ollut pari vuotta työn alla. Sen ympärys on käytännössä pelkkää rikkaruohostoa, sillä autotallin viereen on jemmattu milloin mitäkin. Autotallin puoleista osaa peittää aika tiivis ketohanhikkikasvusto, jolle en näe juuri nyt tarvetta tehdä mitään. Niistä eroon pääseminen olisi nimittäin liian iso urakka. Kitkin vain kivireunuksen viereen rönsyilleet kasvustot ja laitoin hiekkaa tilalle. Sen sijaan penkin yläreunan vieressä kasvoi ainoastaan ratamoa ja voikukkaa, jotka kaivoin nyt kokonaan pois. Samalla sain hieman nostettua maanpintaa ja oikaistua hassun montun, joka oli alunperin tullut paikalla olleen hiekkakasan takia. Kivien poistamisen jälkeen toin tilalle useamman ämpärillisen multaa ja kompostia, ja kylvin nurmensiemeniä. Kylvin myös toiseen kohtaan pienelle alalle siemeniä mutta muut kaivaukset saivat pärjätä vanhan nurmikon voimin. Voikukat oli helppo nyppiä nurin käännetyistä nurmipaakuista pois ja kun alla olleiden kivien tilalle tuli uutta multaa ja kompostia, vanhakin nurmi varmasti kasvaa ensi kesänä tuuheana.
Peitin kukkapenkin vierestä nurmikylvöksen kevyesti hiekalla etteivät linnut huomaa mahdollista ruokapaikkaa. Vasemmasta alanurkasta ja siitä eteenpäin on kerätty kivet ja voikukat pois mutta jätetty pintamaa harvoine heinineen muuten ehjäksi. Ei mikään kaunistus nyt mutta ensi kesänä näyttää paremmalta.
Parissa edellisessä kuvassa jo näkyi vilahdus uuden kivireunuksen alkua (tuo vasemmanpuoleinen). Nyt pysyvät mullat poissa käytävältä ja uusi reunus on kiva pari vanhalle, vaikka onkin matalampi ja pienemmistä kivistä tehty.
Tuolla alueella hääriessäni tulin taas huomanneeksi kiiltoleimun, jonka istutin kivillä pengerretyn osan alanurkkaan keväällä. Sen piti tuoda korkeutta ja näkösuojaa marjapensasalueen suuntaan ja pidentää penkin kukinta-aikaa. Jo kesällä huomasin, että leimu kukkii täsmälleen yhtä aikaa jaloangervojen kanssa ja tietysti juuri sen verran eri sävyisenä valkoisena, että jaloangervot näyttävät sen rinnalla likaisen kellertäviltä. Kasvutapakaan ei ole jämäkkä ja pysty, vaan luikertelee ennemminkin pitkin pituuttaan maanpintaa myöten tai nojailee jaloangervoja vasten. Yllä olevassa kuvassa kiiltoleimu on tuo, joka suikertaa oikeasta reunasta reunuskivien päälle. Pahoin pelkään, että kiiltoleimun kohtalona on muuttaa kolmannen kerran heti kunhan vain keksin, mistä sille mahtaisi löytyä sopivampi paikka toteuttaa kummallisia kasvutaipumuksiaan. Laitan sen tilalle muutaman jaloangervon ja tyydyn siihen, että penkissä ei ole sen korkeampaa kasvia.

Viereisen alueen ehostus sai tämän pätkän näyttämään homssuiselta. Kitkin reunan ja nyt pakkasesta kärsineet 'Halcyon'-kuunliljat tulevat sievästi esille.
Samassa penkissä parin metrin päässä 'Halcyonit' näyttävät näin virkeiltä. Pakkanen tuli siis selvästi etupihan puolelta ja pysähtyi muihin kasveihin.
Tarvitsin kiviä myös kasvimaalle rajaamaan aidan vieressä olevan kapean istutusalueen käytävien hiekasta. Käytävät olivat nurmella selvästi kaltevat mutta nyt kun nurmet on korvattu hiekalla, ei sellaista jyrkkyyttä pysty pitämään yllä. Kapeaa istutusaluettakaan ei voi nostaa korkeammalle, sillä silloin pitäisi rakentaa joku pengerrys naapurin puoleiselle reunalle. Päätin ratkaista ongelman sillä, että teen kivistä pengerryksen polun ja istutusalueen rajalle. Vähän hassulta tuntuu jättää kuukausimansikat polulta katsoen alemmas, mutta eipä kaltevuudelle oikein voi muutakaan tehdä. Hyvällä tuurilla kivireunus pitää osan mansikan lehdistä ja raakileista sopivasti irti mullan pinnasta. Kuva jäi valitettavasti ottamatta mutta eipä pengerrystäkään tullut vielä kuin kolmasosalle koko matkasta. Kaivellaan siis jostain lisää kiviä ja kuvataan koko projekti valmiina myöhemmin.
Muutama kivi riitti myös rajaamaan uutta kesäkukkapenkkiä marjapensasalueen kivituhkasta. Samalla siirsin rajalla ennen olleet betonitiilet naapurin nurmen ja meidän kivituhkan rajalle pitämään nurmiheinien juuria aisoissa. Kumpikin rajaus jatkuu kunhan materiaalia löytyy.
Kunhan löydän lisää kiviä, aion rajata vielä koko kesäkukkapenkin. Sen lisäksi, että kivireunus pitää mullan ja kivituhkan siististi erossa toisistaan, sillä saa myös muutaman sentin lisää multaa kesäkukkapenkin puolelle. Kivillä reunustettu, päältä päin tasainen penkki on myös helpompi kastella, kun vesi ei valu saman tien kivituhkalle ja vie multaa tai jopa siemeniä mennessään. Tällä hetkellä olisi vielä tarvetta vähintään parin nyrkin kokoisille kiville eikä niille pikkukiville, joita nurmikoltakin enimmäkseen löytyi. Kivikkorinne alkaa nimittäin olla jo niin täynnä pikkukiviä, ettei lisää sovi. Pitäähän siellä olla kasvejakin. Pitänee talven aikana miettiä joku uusi projekti, johon saisi upotettua pienempää kiviainesta.
Tässä kivien seurana on keväällä kylvetyt tähtilevisiat emonsa (vasemmanpuoleinen rypäs) kanssa. Neljästä taimesta vain kaksi selvisi tänne saakka mutta ne ovatkin kasvaneet hyvin. Jokohan ensi kesänä kukkivat?
Kiviä kaivellessa ihastelin päivänlilja 'Stella d'Oron' ja puistoatsalea 'Illusian' värikästä komboa. Oikeassa reunassa näkyy myös pikkuampiaisyrttien toista kukintaa.
Kerroin pari kuukautta sitten, että navakat tuulenpuuskat olivat katkaisseet yhden peittokurjenpolvista maanrajasta poikki. Jätin silloin juuret maahan ja pätkin irronneen kasvuston pistokkaiksi, jotka ruukutin ja vein ulkovarastoon juurtumaan. Huomasin pistokkaita tutkiessani, että melkein kaikki olivat jo tunkeneet juuria ruukkujen pohjarei'istä ja olivat siis valmiita istutettaviksi. Enpä olisi uskonut, että kaikki pistokkaat selviäisivät. Koska minun onnistumisestani ei ollut takeita, otti äitini myös samaan aikaan omasta kurjenpolvestaan pistokkaita ja toi muutama viikko sitten minulle jatkohoitoon. Myös ne olivat juurtuneet, joten sain kerralla täytettyä yli puolet koko siitä alueesta, jota olin alunperin suunnitellut kurjenpolville. Pistokastaimet ovat nyt suunnilleen samankokoisia kuin se tuulessa katkennut yksilö viime syksynä, joten ensi keväänä minun ei tarvitse esikasvattaa yhtään kesäkukkaa sille alueelle. Maahan jääneestä juurakosta ei ole vielä noussut versoja, mutta odottelen toiveikkaana ensi kevättä.
Tuulesta selvinnyt yksilö taistelee tilasta itsekseen kylväytyneen kiinanasterin kanssa. Yksi pistokastaimista näkyy oikeassa ylänurkassa.
Samaisessa penkissä viimeiset gladiolukset alkavat availla nuppujaan sinne tänne retkottaen.
Nyt kun ilmat ovat viilenneet, olemme aloittaneet leivinuunin lämmityksen. Lämmitystä seuraavana päivänä uunissa on yleensä juuri sopivasti lämpöä omenaviipaleiden kuivattamiseen. Vanhemmiltani tuli viimeksi heidän meillä käydessään pari laatikollista omenoita. Toisessa oli kauniin punaisia omenoita, joista tehdyt viipaleetkin punertavat suloisesti. Omppu poikineen häviää tuossa tuokiossa, sillä rapeisiin omenalastuihin tulee suorastaan himo. Omenoiden käsittelyssä on toki oma työnsä mutta itse kuivatus käy näppärästi kun vain muistaa laittaa ajastimen hälyttämään.
Rahkan seassa on kanelia ja tuoretta omenasilppua, koristeena kuivattuja omenaviipaleita. Oikea herkkujälkkäri! Kuvan oton jälkeen nakkasin omaan annokseeni sen verran paljon kuivattua omenaa lisää, että isäntä jo leukaili niiden muuttuneen koristeesta pääraaka-aineeksi.
Jään odottelemaan, puraiseeko halla ensi yönä. Nyt lämpömittari näyttää kolmea astetta seinän vieressä, joten ainakin lähelle nollaa mennään. Harsot vedin jo töistä tullessani kesäkukkaruukkujen päälle, joten ei tarvitse ainakaan niiden puolesta jännittää. Iloista viikkoa!

16 kommenttia:

  1. Teillä puutarha on ehtymätön kivien lähde, meillä vähän sama juttu. Ja hyvä asia kun tykkää kivistä. Kunhan muut puutarhatyöt loppuvat alkaa minulla kivien siirto louhimolta uudelle kivimuurille. Hyvää touhua kylmiin päiviin. Upea ruska Illusiassa. Kuivatut omenaviipaleet ovat kuin kukkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin on kun vain jaksaa kaivaa ja kammeta ne esille. Kivien kanssa painiminen sopiikin hyvin kylmille keleille. 'Illusian' ruska on aina yhtä upea ja paranee vain syksyä kohti.

      Poista
  2. Kuulostaa ihan meidän pihalta: joka lapion pistolla kilahtaa 😉
    Mahtavaa kun tarvikkeet löytyy omasta takaa. Penkit rajautuu hienosti kivillä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kilahtaa ja kolahtaa :D Tuskinpa meillä olisi ihan näin paljoa kivijuttuja, jos niitä pitäisi tilata jostain. Tosin nyt projektit jäävät aina kesken, jos ei satu löytymään sopivan kokoisia tai muotoisia kiviä yhdellä kaivuulla.

      Poista
  3. Teillä riittää kiviä. Meillä savea ja/tau puun juuria ja kiviä joutuu hakemaan muualta. Meillä on myös pihassa kaltevuutta ja joku kukkapenkki rajatuu myös siten, että penkki jää hieman alemmaksi kuin esim vieressä oleva nurmikko. On vain tietty raja, kuinka paljon jaksaa tai viitsi maan muotoja muunnella.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiviä tosiaan riittää. Pikku hiljaa edes kukkapenkit alkavat olla ainakin vähäkivisiä, jos eivät vielä ihan kokonaan kivettömiä. Rinnetontissa on etunsa ja haittansa. Meillä tontti on muuten melko tasainen, mutta laidat viettävät naapureita tai metsää kohti.

      Poista
  4. Pitääkö onnitella omista kivivarastoista ;). Olen nyt itse kaivanut sellaisessa kohdassa istutuskuoppia, että koko kuoppa on täynnä kiviä ja se on totisesti hidasta puuhaa. Tosin oli tiedossa, että ratsastuskentän pohjalle isäntä ajoi peltojen reunoilta kivikoneen keräämät kivet, jotta pohjan saisi kantavaksi.
    Sait taas paljon edistymistä aikaan ja tontin rikkaruohonurmi häviää vauhdilla. Jotenkin on aika koukuttavaa kaivaa kantattu nurmitupas pois ja nähdä pohjasta sojottavat voikukan juuret. Sitäkin olen tehnyt nyt uudella alueella.
    Nuo kaltevuudet ovat välillä haastavia, varsinkin ennen kun kasvualusta ’jämähtää’ kasveineen aloilleen. On ikävää, jos multa valuu sateilla hiekka-alueelle, minkä pitäisi pysyä hiekkana. Tällainenkin kohta on minulla nyt ratkaistavana, joten saat täältä roimasti vertaistukea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jaa-a, onnitella vai ottaa osaa :D Kivien keskelle istutuskuopan kaivaminen ei kyllä ole mitään herkkua. Pääsin itse helpommalla, kun vain vähän vähensin kiviä nurmikon alta.
      Nurmituppaista törröttävät voikukanjuuret ovat niin hauskoja. Paljon helpompi nyhtää voikukat alakautta kuin yrittää ylhäältä kaivella niitä.
      Joku rajaaminen on tarpeen, kun kukkapenkin reuna on kallellaan polkua kohti. Kiitos vertaistuesta, toivottelen samaa myös sinulle!

      Poista
  5. Omalta pihalta löytyvien kivien jatkohyödyntäminen odottamassa oleviin tarpeisiin onkin hyvä juttu. Aina kun puutarhasta löytyy paikkoja joissa tarvitaan joko isompaa tai pienempää kiveä. Meilläkin on iso kivivarasto, josta riittää kiviä kulloiseenkin tarpeeseen. Osa on omalta pihalta kaivaessa löytyneitä ja suuri osa soramontun omistajalta ihan ilmaiseksi saatuja.
    Herkullisen näköinen jälkiruoka.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Teillä on oikea aarre pihalla, jos olette saaneet ilmaiseksi soramontun omistajalta kiviä. Meilläkin on kyllä edellisen asukkaan jäljiltä löytynyt aika monta kivikasaa, kun on vain tontin laidan pusikoita alkanut penkoa ja vetänyt heiniä pois jokaisen epäilyttävän kasan päältä. Ei siellä luonnostaan varmasti olisi siisteissä kasoissa seulanpääkiviä, vaan edellinen asukas on kipannut ylimääräiset jemmaan.

      Poista
  6. On se kyllä näppärää, kun kiviä löytää helposti omalta pihalta 😄 Itsekin sain tänään uuden puutarhaidean ja tarvitsen siihen tällä kertaa vähän isompia kiviä, ehdin jo manata kunnes muistin että niitähän löytyy iso kasa pihatien varrelta 😂 sitten kun joku jaksaisi ne kärrätä paikalleen vielä 😅
    Ja jälkkäri näyttää tosiaan herkulliselle 😋

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan se. Vielä kun kivet pungertaisivat käskystä itse ylös maan alta ja vierisivät paikoilleen :D Pyöreät pölkyt ovat muuten näppärä apu kivien siirtoon, jos ei ole konevoimaa avuksi. Selkää ei kannata kivien takia rikkoa, vaikka olisi miten hyvä idea ;) Jälkkäri oli todella herkullinen ja vielä nopea tehdäkin.

      Poista
  7. Oletpa ollut ahkerana. Nyt syksyllä on hyvä siistiä paikkoja, niin ei keväällä ole niin kova homma. Kauniita omenakukkia!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paljon enemmänkin saisi ahkeroida, kitkettävää riittää joka puolella. Jos ei ennen talven tuloa saa kitkettyä rikkaruohoja pois, ne ehtivät tehdä vallan valtavat juuret kevääseen mennessä.

      Poista
  8. Vastaukset
    1. Se oli oikein herkullinen. Ja loppui kesken, kuten aina kaikki herkut :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!