sunnuntai 18. heinäkuuta 2021

Heinäkuun eka sade

Tukahduttavat helteet vaihtuivat inhimillisempiin lukemiin ja suurimpana ihmeenä tänään saatiin hetki sadettakin. Sade tulikin kreivin aikaan, sillä jouduin eilen turvautumaan vesijohtoveteen viimeisten ruukkujen kastelemisessa. Oli siis jo aikakin saada täydennystä sadevesisäiliöihin. Ei yhdestä lyhyestä kuurosateesta vielä kuution säiliötä täyteen saanut, mutta kyllä sillä taas muutaman päivän kastelee. Perennoja ja pensaita en ole vielä tänä kesänä kastellut ja osa oli jo sen näköisiäkin. Jospa nekin virkoaisivat nyt kun saivat vähän helpotusta helteeseen ja kuivuuteen.

Nepalinhanhikki 'Ron McBeath' aloittelee kukintaa luumutarhassa kiveä vasten.
Onneksi suurin osa kukkapenkeistä ei vielä kärsinyt kuivuudesta. Oikeastaan koko etelänpuoleinen sivu tontista on pärjännyt mainiosti. Metsä varjostaa suuren osan päivästä ja savinen pohjamaa imi ilmeisesti alkukesän sateet itseensä kuin sieni. Edes sinne tänä kesänä istutettuja taimia ei ole tarvinnut kastella istutuksen jälkeen ollenkaan. Aurinkoisen paikan istutuksista pensasryhmä on nyt parhaimmillaan (sen sijaan aurinkopenkkiä ei kannata ihan joka kohdasta edes katsoa). Mustilanhortensia on kasvanut sen verran kookkaaksi, että täyttää mainiosti tehtävänsä näkösuojana. Sen taakse voi hyvin nostaa kodinhoitohuoneesta pyykkitelineen ilman että koko katu näkee, mitä vaatteita siellä roikkuu. Nyt hortensia on vielä upeassa kukassakin. Aurinkoisella poutasäällä siinä vilisee paljon perhosia ja pörriäisiä. Pensashanhikit ('Creme Brule') aloittelevat myös kukintaa.

Pensasryhmä on kasvanut oikein hyvin kolmessa vuodessa. Vasempaan reunaan väliaikaisesti lykätty morsiusharso peittää vieruskaveriensa lisäksi jo puolet kulkuväylästäkin. Sopivampi paikka on mietitty kunhan vain uskallan alkaa siirtohommiin.
Mustilanhortensia saa lisävahvistusta sen oikealla puolella olevasta syyshortensia 'Prim Whitesta', joka kukkii tänä vuonna melkoisen aikaisin.

Talon paahteisimmalla seinustalla kasvava syyssyrikkä on saanut pari kertaa ämpärillisen vettä. Sen elämää hankaloittaa myös ilmalämpöpumppu, joka puhaltaa helteellä kuumaa ilmaa suoraan kohti. Siitä huolimatta syrikkä on täynnä nuppuja ja aukeamassa olevia kukkia.

Väliaikaispaikassaan oleva lapinnauhus 'Hietala' on todellakin pörriäismagneetti. Tällekin on jo uusi paikka kaivamista vaille valmiina.

Kimalainen, jota en tunnista. Jonkun lajin koiras? Loiskimalainen?
Toinen tuntematon pörriäinen oli kovin viehtynyt myskimalvan kukkiin.
Puutarhapuuhat ovat edenneet hyvin hidasta vauhtia, mutta on täällä sentään jotain saatu aikaiseksikin. Suopuutarhan jatkeeksi tekemäni mansikkapenkki sai täytettä, kun käväisin puutarhamyymälässä. Valitsin kolmesta eri mansikkalajikkeesta 'Fridan' ihan vain siksi, kun siitä oli myymälässä vähiten tietoa tarjolla. Sen pitäisi olla suurimarjainen ja maistua vähän metsämansikalta. Lisäksi löysin pari kasvia kukkapenkkien aukkopaikkojen täydennykseksi.

'Fridan' taimet pääsivät uuteen penkkiin. Mansikat on istutettu loiviin harjuihin, joiden välit on täytetty hiekalla. En tiedä, onko onnistunut ratkaisu, mutta olkoot nyt näin.
Rönsyakankaali 'Rosea' pääsi kolmiopenkkiin maanpeittäjäksi. Sen kukinta oli jo ohi, mutta yhden pienen kukinnon löysin lehtien seasta malliksi.
Majapenkkiin löytyi kaksi erilaista keijunkukkaa: 'Green Spice' ja 'Midnight Rose'. Jaoin kummatkin heti kahdeksi aluksi ja laitoin ruukuissa tuulensuojaiseen paikkaan toipumaan operaatiosta.
'Midnight Rosen' lehdissä on hienoja heleänpinkkejä täpliä ja läiskiä.
Toivoin kovasti, että viime päivien tuulinen sää olisi jo rauhoittunut, jotta vähäiset sadepisarat saisivat rauhassa imeytyä kasvien iloksi. Harmikseni tuuli ei osoita minkäänlaisia laantumisen merkkejä, vaan puhkuu jopa ruukkuja nurin. Jatkuva tuuli yhdistettynä lämpimään säähän saa reippaammankin kasvin nuupottamaan aivan kuin maa olisi aivan rutikuivaa. Toivottavasti, että ennusteissa ensi yölle ja huomiselle luvatut pienet sadekuuron mahdollisuudet toteutuisivat. Satoiko tai myrskysikö teillä tänään?

18 kommenttia:

  1. Ei ole sadetta näkynyt, mutta sää viileni ja tuuli nousi. Tutkailin tuota kimalaistasi kun on aika jännän näköinen, mutta en minäkään keksinyt mikä se on, mutta veikkaan jotain loiskimalaista (en ole siis minkäänlainen asiantuntija) :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sään viileneminenkin auttaa jo vähän kasveja ja puutarhaa, mutta olisihan se kunnon sade silti tarpeen varmaan teilläkin. Eikö ole aika erikoisen näköinen kimalainen? Toivottavasti joku tietää sille nimen.

      Poista
  2. Ukkonen kiersi meidät kolmelta suunnalta, jyrisi mutta ei tullut päälle, vettä saatiin vain muutama tippa, toisen sadevesimittari ei edes kastunut. Saisi sataa, ennusteissa on sadetta tiistaille, sen varaan lasken paljon.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin jyrisi pariin otteeseen, mutta kiersi kaukaa ohi. Toinen ukkonen oli varmasti ollut todella raju siellä mihin oli sattunut päälle. Jyrinä oli nimittäin taukoamatonta murinaa. Puolen tunnin päässä meistä oli ilmeisesti satanut valtavasti samoihin aikoihin kun meillä tuli se ainut kuuro. Sattui siis vain sadealueen reuna kohdalle.

      Poista
  3. Tänne luvattiin satetta useaksi tunniksi ensin. Tulihan se sade. Satoi vajaan tunnin..
    Erikoinen kesä ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin täälläkin piti sataa useamman tunnin ajan ja parhaimmillaan peräti 11mm. Ei varmasti tullut niin paljoa kun ei satanutkaan kuin vain yhden lyhyehkön kuuron. On tosiaan ollut erikoinen kesä. Ei onneksi ole ollut hallaöitä keskellä kauneinta kesää :D

      Poista
  4. Meillä oli pieni ukonilma ja vettä saatiin 5 mm. Tosi kuivaa joka paikassa ,sadetta on luvattu. Toivossa on hyvä elää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kuivaa on täälläkin, tosin ei vielä ihan katastrofikuivaa. Pienikin sade auttaa vähän, mutta en panisi pahakseni, vaikka sataisi enemmänkin. Toivotaan, että tulisi muutama sadepäivä tai edes pari kunnon sadekuuroa.

      Poista
    2. Onnea on saada oikeaa kasteluvettä taivaalta. Hassua mutta totta. Letkuvesi ei varmaankaan ole kovin haluttua kukkapiireissä.😊kylmääkin vielä. Vaikka kuinka lasket saaviin lämpiämään ei maailmassa ole niin isoa saavia, että siitä riittäisi tämän päivän kuukkien janoa sammuttamaan. Ihme jos tästä selvitään. Kesän lämpöä sinne Hiidenkivelle☀

      Poista
    3. Pienikin sade kastelee minusta paremmin kuin letkukastelu. Tulee halvemmaksikin :D Meillä ei onneksi ole vielä ihan niin kuivaa, että olisi menetyksiä tullut, mutta sitten voi olla eri asia, jos tulee taas hirmu helteet. Kiitos! Kesän lämpöä ja erityisesti virkistäviä kesäsateita sinne teille!

      Poista
  5. Ihania väriläiskiä, nauhukset, syrikkä ja tuo upea keijunkukka lehtineen :)
    Vettä tarvittaisiin joka puolella!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tähän aikaan vuodesta on paljon värikkäitä kukkijoita. Nuo kumpikin keijunkukka ovat niin kauniita, että saisivat selvitä ensi talvesta hyvin. Toivotaan muutamaa sadepäivää tai edes kunnon sadekuuroja.

      Poista
  6. Joo sais sateita näkyä enemmänkin!💛

    https://jasukuvaa.blogspot.com/

    VastaaPoista
  7. Sade olisi niin tervetullutta. Toivon tältä päivältä sadetta. Olisi tosi helpottavaa, kun nyt alkaa lurpottaa kasvit. Toivotaan mansikoista hyvää satoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä taas toivoisin juuri nyt sadettakin enemmän sitä, että tuuli tyyntyisi. Tänään on satanut hetken aikaa kaksi kertaa, mutta maa on kuivanut saman tien kun on tuullut niin rajusti. Ihme, jos ei kasveja katkeile. Hyvä mansikkasato olisi varmasti lapsille mieluisa. Toivottavasti taimet talvehtivat hyvin.

      Poista
  8. Hyvä, että kuivuus ei ole siellä juurikaan haitannut.
    Tuli muuten mieleeni, että laitoin omille mansikoilleni katteeksi itsehaketettua lehtipuuhaketta ja se on toiminut tosi hyvin. Kypsyvät marjat ovat puhtaita hakkeen päällä. Toki tässä sinun penkkisi alkuvaiheessa ei ole varmaan kiire asialla.
    Löysitpä tosi kauniit keijunkukat.
    Täälläkin tuulee reippaasti, tälle päivälle oli luvassa hieman vettä, mutta ohi taisi mennä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Pitääpä muistaa ensi keväänä hake katteena. Varmaan hiekkakin painuu talven aikana sen verran, että hakekerros mahtuu hyvin mansikoiden väliin.
      Taimistolla oli useampiakin erilaisia keijunkukkia, mutta nuo kaksi olivat minusta kauneimmat. Sopivat myös kivasti yhteen. Tuuli tuntuu vain yltyvän iltaa kohti. Aamupäivästä satoi pari kertaa hetken aikaa, mutta eipä siitä paljoa iloa ollut kun tuuli kuivatti maan hetkessä.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!