Jouluatsalean uudelleenkukittaminen

Joulu on ohi ja pian pitää miettiä, viskaako joulukukat kompostin täytteeksi vai säilyttääkö ne ensi joulua varten. Jouluruusut saa keväällä istuttaa puutarhaan, hyasintteja voi kokeilla myös. Amarylliksen uudelleenkukittaminen on aika tavallista ja ilmeisesti sen pitäisi olla aika helppoakin. Oma yritykseni ei tosin ole vieläkään herännyt, vaikka kikkoja on kokeiltu jos jonkinmoista. Sen sijaan olen tällä hetkellä erittäin ylpeä viime joulun jälkeen alepöydältä ostamastani rungollisesta atsaleasta, jonka sain kukkimaan melkein jouluksi. Usein atsaleat alkavat karistaa lehtiään pian kukintansa lopetettuaan ja kuolevat käsiin. Joskus kuitenkin ne alkavat puskea uutta kasvua tai ainakin vähintään pysyvät vihreinä, ja silloin ne kannattaa ilman muuta säilyttää. Jaan nyt oman atsaleani menestyksen reseptin.

Tästä lähdettiin liikkeelle vuosi sitten (atsalea osoittautui helpommaksi, sillä kirjovehka heitti henkensä jo kesällä). Atsalean aluskasvina on pienilehtistä murattia.

Ruukutin atsalean melkein heti ostamisen jälkeen uudelleen tavalliseen huonekasvimultaan, sillä minulla ei ollut happaman maan kasveille tarkoitettua multaa. Atsalea pitää tasaisesta kosteudesta. Siinä vaiheessa kun lehdenkärjet alkavat vähänkin tuntua pehmoisilta, on jo kiire kastella. Se on ollut itselleni haastavin kohta atsalean hoidossa ja muutaman kerran on siivottu "sulkasatoa" pöydältä. Lehdet karisevat todella helposti kuivahtamisen seurauksena. Talven pimeimpään aikaan pidin atsaleani vähän huoneenlämpöä viileämmän vierashuoneen ikkunalla. Sumuttelin sitä muutaman kerran viikossa suihkepullolla, jotta  se ei kärsisi liian kuivasta huoneilmasta. Atsalea pääsi kasvivalon alle heti kun viritin sen ensimmäisille taimille, mutta taimimäärän ja luonnonvalon lisääntyessä antoi tilaa pienemmille. Maalis-huhtikuussa ikkunanvierus alkaa olla sitä paitsi säistä riippuen liian aurinkoinen varjossa viihtyvälle kasville ja atsalean voi hyvin siirtää kauemmas ikkunasta.

Kasvivalon ja satunnaisen kastelulannoitteen voimalla atsalea jaksoi tehdä tasaiseen tahtiin uutta kasvua.

Kesähoito oli minusta helpoin osuus atsalean kanssa; siellä se mennä porskutti muiden kasvien mukana varjokujan ruukkuryhmässä, johon paistoi hetken aikaa aurinko illalla. Alkukesällä istutin sen isompaan ruukkuun havu-rodomultaan ja laitoin sekaan kanankakkarakeita. Kastelin atsalean kesän mittaan silloin tällöin samalla lannoitevedellä, millä kastelin ruukkuhortensioita ja maassa kasvavia happaman maan kasveja.

Illan hämärässä heinäkuussa otettu kuva. Atsalea heti etualalla ja jos tarkasti katsotte, niin näkyy siellä kukkakin.

Tässä lähempää. Yksittäiset kukat olivat aika kookkaita.

Syksyllä atsalea sai olla niin pitkään ulkona kun lämpötila pysyi turvallisesti plussan puolella. Kylmien öiden uhatessa siirsin aarteeni eteiseen ja siellä se vietti aikaa joulukuulle saakka. Yksittäisiä kukkia atsalea teki jo kesällä ja pitkin syksyä, mutta vasta eteisessä nuppuja alkoi tulla joka latvaan. Ihmettelin, miksi ne aukeavat edelleen yksitellen eivätkä kaikki kerralla ja päätin vähän ennen joulua kokeilla siirtoa vähän lämpimämpään, eli vierashuoneeseen. Se oli ratkaisun avain, sillä jo viikossa nuput alkoivat selvästi pullistua. Jos saan pidettyä atsalean ensi syksyyn saakka hengissä, siirrän sen lämpimään joulukuun alussa, jolloin kukinnan pitäisi olla komeimmillaan joulun tienoilla. Luulen, että atsaleaa voisi myös lannoittaa kevyesti siinä vaiheessa kun nuppuja alkaa ilmestyä, sillä itse en tehnyt niin ja kukat ovat melko pieniä. Suloisia ne kuitenkin ovat ja kyllä niistä sen verran väripilkkuja vihreän sekaan tulee, että tätä voi jo kutsua uudelleenkukinnaksi eikä vain yksittäisiksi kukiksi. Nuppujakin on vielä jonkun verran, joten kukinta ei ole parissa päivässä ohi kun vain muistan kastella.

Karo tuli heti tarkistamaan, miksi lattialle yhtäkkiä ilmestyi kukkaruukku.

Erotin alkukesän ruukutuksessa atsalean omaan ruukkuunsa ja istutin muratit sen ja punotun korin väliin jäävään tilaan. Pitää katsoa myöhemmin keväällä, tarvitsevatko kasvit jo enemmän tilaa vai pärjäävätkö vielä vuoden yhdessä.

Atsaleasta on luontevaa siirtyä sen sukulaiseen, eli alppiruusuun. Vein kesällä äidilleni siitepölyä 'Mikkeli' -alppiruusuistani, sillä hän halusi kokeilla risteytystä omien 'Haaga'-alppiruusujensa kanssa. Pölytetyt kukat merkittiin huolellisesti ja niistä revittiin heteet ja terälehdet irti, jotta hyönteiset eivät kävisi sotkemassa ristetyskokeilua. Myöhään syksyllä äitini keräsi kypsät siemenkodat talteen ja kylvi niiden sisältä löytyneet siemenet. Kylvöruukku on nyt täynnä pikkuruisia taimia, jotka eivät toistaiseksi juuri muistuta alppiruusuja.

Olivatpa mitä hyvänsä, niin paljon niitä on! Osalla on hauskasti punaiset varret ja lehtien alapinnat.

Läheltä katsottuna isompien taimien nuorissa lehdissä on samanlaista nukkaa, mitä ainakin omat 'Mikkelini' tekevät.

Tietääkö joku, miltä pienet alppiruusun siementaimet näyttävät vai onko pussimultaan eksynyt noin paljon saman lajin rikkaruohon siemeniä?