torstai 28. toukokuuta 2020

Mitäs tänne, ei ihmeempiä

Kevät etenee huimaa vauhtia ja minä yritän jotenkin roikkua mukana. Tunnit kuluvat ja työt seisovat, kun tulee aina jotain uutta ihmeteltävää. Tutkailin äsken takapihan valkoisen varjopenkin kukkijoiden edellisvuosien kuvia. Narsissit ja tulppaanit ovat parina edellisenä vuonna olleet samassa vaiheessa suunnilleen viikkoa aikaisemmin, tosin vuoteen 2017 verrattuna nyt ollaan viikko edellä. Ehkä nyt meillä onkin siis keskivertokevät. Kärhötkin alkavat vihdoin nousta. Tai ainakin kaksi on nyt virallisesti hereillä, muista ei näy vielä mitään.
Olen ihastellut 'Exotic Emperor' -tulppaanien avautuvia kukkia. Taustalla kukkii jokunen narsissi. Samaan valkokukkaisten kasvien penkkiin on myös omatoimisesti ilmestynyt yksi sininen helmililja.
Ensimmäinen 'Princess Zaide' aukaisi tänään herkän kukkansa. Söpö on tällainen pienitorvinenkin narsissi.
Lapio ja kottikärry ovat seikkailleet taas ympäri tonttia. Patiolta takapihalle lähtevän polun tieltä on nyt kaivettu nurmikko pois luumutarhaan saakka ja tuotu hiekkaa tilalle. Samalla keisarillinen kesäkukkapenkki laajeni luumutarhan yhteyteen. Piti nimittäin saada tilaa polun kohdalta tulevalle mullalle. Yksi kottikärryllinen multaa lähti polun tieltä hiekan tilalle vanhalle kasvimaalle, josta olen hävittänyt jo pari metriä käytävää. Siellä on jutut niin kesken, ettei kuvia ole vielä tulossa.
Käytävä etenee pikkuisen kerrallaan sitä mukaa kun sopivia kiviä löytyy. Tänään kiveystä valmistui reilu puolisen metriä.
Pari tulppaania ja muutama kurjenpolvi piti siirtää polun tieltä. Jätin polun toistaiseksi kukkapenkin kohdalta vähän kapeammaksi, ettei tarvitsisi siirtää niin montaa kasvia.
Polun tekeminen hidastui kummasti, kun piti monta kertaa tarkistaa, näinkö sittenkään oikein edellisellä kerralla kun vilkaisin luumupuiden oksia. Joka kerta näen kuitenkin saman: viime vuonna ensimmäistä kertaa kukkinut 'Laatokan Helmi' aikoo räjäyttää tänä vuonna koko potin. Suureksi hämmästyksekseni nuorin luumupuumme, viipurilainen punaluumu, on myös nupulla. Kummassakaan 'Kuntalan punaluumussa' ei näy vielä nuppuja, mutta ne ovatkin muutaman päivän jäljessä silmujen aukomisessaan. Pidän peukkuja, että edes isompi niistä tekisi muutaman kukan. Tänä vuonna näyttää vielä lupaavasti siltä, että pölyttäjilläkin on loistokelit lennellä.
'Laatokan Helmen' oksat näyttävät oikein lupaavilta. Kohta alkaa poksahdella!
Polkua tehdessä oli hyvä seurata kuusitiaisten pesäpuuhia. Emoilla on vakioreitti pesältä ruuanhakumatkalle. Ilmeisesti naapurin pihalla on hyvät apajat, sillä kumpikin lähtee 99-prosenttisesti sinne suuntaan. Linnuista en saanut käyttökelpoisia kuvia, joten joudumme tyytymään kukkakuviin.
Ensimmäiset avonaiset kanadanatsalean kukat tällä tontilla. Ne ovat todella pieniä, mutta niin söpöjä tummanpunaisine pilkkuineen.
Keltainen ei ole lempivärini, mutta tetenarsissit olivat juuri oikea valinta pensashanhikkien alle takanurkkaan. Näitä lisää tänne!
Pelargonit ja hopeaputoukset ovat olleet muutaman vuorokauden ilman mitään suojausta paikoillaan. Kukkia olisi enemmän ilman esikoisen tutkivaa puutarhurointia...
Pikkusydämet kukkivat runsaasti. Kimalaiset rakastavat näitä.
Ajattelin tänään istuttaa loistokärhö 'Omoshiron' köynnösportin oikealle puolelle. Kuopan pohjalta löysin kuitenkin talon routaeristeitä (yllättävän kaukana seinästä minusta), joten kärhölle pitää etsiä toinen paikka. Uusi suunnitelma on siirtää portin vasemmalla puolella olevan tarha-alppikärhö 'Pink Flamingo' 'Omoshirolle' ajattelemaani paikkaan ja laittaa tavallinen sininen alppikärhö sen tilalle tuoksuköynnöskuusaman kaveriksi. Saan äidiltäni joko valmiin taimen tai pistokkaita, joten suunnitelmanmuutos ei vaadi kauppareissua. Voimakaskasvuinen alppikärhö saa sitten aikanaan vallata vaikka koko aidanmitan varjokujan puolelta.
Kiveys köynnösportin alla on valmistunut hiljalleen muiden töiden lomassa.
Varjokujan pinkit esikot ovat niin kauniita, varsinkin ilta-auringossa.
Hädin tuskin viisi senttiä korkea himalajanesikko 'Grandiflora' on saanut muutaman kukan auki. Melkein neonpinkki väri jakaa varmasti mielipiteitä, mutta minusta se on aika hauska ja erottuu näin minikokoisenakin kauas. Mittakaavana lasten leikeissä katkennut orkideanarsissi 'Thalian' kukka.
Niin että ei täällä sen ihmeempiä ole tapahtunut. Kevät etenee omalla painollaan ja kottikärryt kulkevat yhteen suuntaan hiekkalastissa, toiseen suuntaan täynnä multaa ja siinä välillä kuljetetaan kiviä ympäri pihamaata. Nyt lähden virittelemään harsoja ja kantamaan kasveja varastoon; on tulossa ennusteiden mukaan viimeinen kylmä yö ennen lämpöisiä säitä.

14 kommenttia:

  1. Meillä Laatokan Helmi räjäytti potin vuosi sitten, syksyllä syötiin luumuja ähkyyn asti. ja nyt on taas täydessä kukasa vaikka leikkasin puuta aika rajusti jotta saan pidettyä sen matalana. Lisäksi kaksi muuta luumupuuta aikoo myös kukkia kunnolla, toinen on Kuntalan punaluumu, se tekee satoa ekaa kertaa. Pihan nimetön luumupuu tekee muutaman kukan, ihan kiva sekin. Jos pölytys onnistuu niin eipä ole taaskaan luumuista pulaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistankin teidän Helmen kukinnan ja sadon määrän. Meidän Helmen kolmesta mansikankokoisesta luumusta ei saanut neljä ihmistä kuin pikkuiset maistiaiset :D Jospa tänä vuonna saataisiin syödä ihan kokonaisia luumuja. Pidetään peukkuja niin teidän kuin meidänkin luumupuille, jotta satoa tulisi yllin kyllin!

      Poista
  2. Hienot kuvat! Tuo köynnösportin alla oleva kiveys on kiva! Minä tuollaisista lehdistä olen haaveillut, josko tänä vuonna saisi aikaiseksi kun raparperin lehdet ovat tarpeeksi isoja:) Aurinkoisia toukokuun viimeisiä päiviä sinne♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Minä saatan tehdä vielä yhden tai kaksi tuollaista isoa laattaa, sillä lapset ovat hajottaneet pienemmistä jo puolet. Varjokujan sammal ei oikein tykkää tallaamisesta, joten askelkivet tai -laatat tulevat tarpeeseen. Aurinkoista toukokuun loppua!

      Poista
  3. Kylläpä oli monta kaunista yksityiskohtaa kuvissasi, köynnösportin kiveys on valtavan kaunis. Ja kaikki nuo esikkosi, voi herttinen kun ovat suloisia.

    Oikein mukavia puutarhapäiviä sinulle ja aurinkoista viikonloppua!

    VastaaPoista
  4. Kivien ystävä noteerasi heti hienot kivikot! Meilläkin kottikärryt kulkevat pihassa ahkerasti.

    VastaaPoista
  5. Esikot ovat kaikki ihania, olkoonkin neonvärisiä tai hailakampia;)
    Ja tuo kiveys portin alla on upea!

    VastaaPoista
  6. Kaunis kivipolku valmistumassa ja niin ihanat esikot.
    Mukavaa ja aurinkoista viikonloppua.☀️☀️

    VastaaPoista
  7. Tutulle kuulostaa samaa pyörimistä ympäri puutarhaa täälläkin😊 Tänään aion istuttaa viikolla ostamani kesäkukat vaikka juuri toitotin etten niin innostu kesäkukista. Näitä samettiruusuja en voinut ohittaa vaan ostin kaikki mitä torimyyjällä oli tarjolla😂

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei aina voi vastustaa kiusauksia, varsinkaan kukkaisia sellaisia. Torimyyjäkin oli varmasti hyvillään, kun kaikki menivät :)

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!