sunnuntai 22. maaliskuuta 2020

Puutarhan salaisuus

Posti toi iloisen yllätyksen keskiviikkona: sain nimittäin Readme.fi -kustantamolta arvosteltavaksi Maatiaiskanasen elämää -blogin kirjoittajan, Hillevi Joutjärven, esikoisteoksen Puutarhan salaisuus.
Kannen herkullinen kuva houkuttaa avaamaan kirjan ja käpertymään sohvan nurkkaan sitä lukemaan.
Sisällöltään kirja käsittelee puutarhaa monipuolisesti. Loppujen lopuksi melko pieneltä tuntuvaan opukseen on saatu mahdutettua peräti 191 sivua ja paljon asiaa laidasta laitaan. Kirjan lukeminen ei silti tunnu puuduttavalta, vaan sivu toisensa jälkeen kääntyy kuin huomaamatta ja pian huomaakin lukevansa jo viimeistä sivua.
Sisällysluettelon ensimmäinen sivu antaa jo vihjeitä siitä, kuinka paljon informaatiota kirjasta löytyy.
Kirjan alkupuoli käsittelee puutarhan ja puutarhanhoidon vaikutuksia ihmisen aisteihin, mieleen ja hyvinvointiin. Voimaantuminen puutarhan avulla on kiinnostava näkökulma, johon en itse ole juuri puutarhakirjoissa törmännyt, ainakaan näin laajassa mittakaavassa. Asiaa on käsitelty niin lasten, vanhusten kuin kehitysvammaistenkin näkökulmasta eikä ole unohdettu, että puutarha voi olla ihan kenelle tahansa ilon, lohdun tai avun lähde.
Kirjassa on kerrottu runsaasti perustietoa puutarhasta, erilaisten kasvien kylvämisestä, kasvattamisesta ja lisäämisestä. Käsittelyyn pääsevät niin kesäkukat, perennat kuin hyötykasvitkin. Jokaisesta kategoriasta on nostettu muutamia lajeja tarkempaan esittelyyn ja mainittu niiden lajikkeita. Lopuksi on vielä luotu pikainen katsaus puutarhan vuoteen.


Visuaalisesti kirja miellytti silmääni; kuvat ovat kauniita ja niitä on juuri sopivasti. Teksti on helppolukuista olematta silti liian yksinkertaista. Pienen miinuksen joudun antamaan siitä, että välillä tekstin alle on laitettu tumma koko sivun kuva. Silloin tekstistä oli paikoitellen vaikea saada selvää ja jouduin siirtymään mukavasta sohvan nurkasta keittiön pöydän ääreen parempaan valoon lukemaan.
Niin kaunis kuin taustalla oleva kuva onkin, niin se oli minun silmilleni liian vahvan värinen tekstiin verrattuna. Varsinkin oikea ylänurkka oli mahdoton lukea ilman hyvää yleisvalaistusta.
Tällä sivulla taas tekstin taustalla oleva kuva ei häirinnyt luettavuutta.
Tämä oli yksi suosikkikuvistani koko kirjassa. Kirjan kuvitukseen on selvästi käytetty aikaa ja valittu ne parhaat otokset.
Kiitos Readme.fi -kustantamolle kirjasta! Lämpimät kiitokset myös Hilleville, kun annoit mahdollisuuden esitellä kirjalapsesi! Sitähän se varmasti kirjoitusprosessin aikana sinulle oli. Kirjasi jää ehdottomasti kirjahyllyyni uudelleen luettavaksi.

Joutjärvi, Hillevi 2020. Puutarhan salaisuus - iloa ja onnea puutarhasta. Readme.fi Oy: Helsinki. ISBN 978-952-321-777-5

16 kommenttia:

  1. Puutarhakirja pitkästä aikaa. Vaikuttaa kiinnostavalta. Kiitos esittelystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Uusia puutarhakirjoja ei olekaan tänä vuonna liikaa julkaistu.

      Poista
  2. Kiitos Minna kirjan esittelystä <3 Oli ihana lukea ajatuksiasi siitä. Tuota tekstin lukemisen hankaluutta kuvien päällä emme ikävä kyllä osanneet kumpikaan taittajan kanssa huomioida. Tietokoneen ruudulta sitä ei niinkään huomannut. Tämä on kuitenkin hyvä huomio <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Kirja oli mielenkiintoinen ja silloin sen esitteleminenkin on mukavaa. Tietokoneen näytöltä ei pysty mitenkään arvioimaan, miltä kirja näyttää painettuna. Ja tällaissa tapauksessa myös lukijan näkökyvyllä tai lukutilan valaistuksella on suuri vaikutus. Hankalasti luettavia sivuja ei ollut kuin muutama, joten lukukokemus ei niihin kaatunut missään tapauksessa. Seuraavan kirjan kanssa osaat sitten kiertää tämänkin karikon :)

      Poista
  3. Hyvältä, pikkuusen eri näkökulumasta kirijootetulta kirijalta vaikuttaa.

    VastaaPoista
  4. Kiva kun voi täällä kurkata kirjaan, kun ei tule nyt käytyä kirjakaupoissa... Kirjassa on kiinnostavia vähän erilaisia näkökulmia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Blogiesittelyistä saa pienet maistiaiset, mutta paljon jää vielä paljastumatta. Totta, näkökulma oli selvästi erilainen verrattuna muihin puutarhakirjoihin.

      Poista
  5. kiitos Minna hyvästä kirja-arvostelusta. kirjan näkökulma on minua kiinnostava ja kuvat näyttävät todella upeilta. olen kiinnittänyt monessa lehdessä huomiota tuohon samaan asiaan. teksti vaikea selkoista taustakuvan takia. olen päättänyt jopa lopettaa yhden muuten hyvän lehden tilauksen juuri tästä syystä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kuvat olivat upeita ja ne oli selvästi ajatuksella valittu. Luulen, että tietokoneen näytöltä teksti ja kuva voivat näyttää hienoilta yhdessä ilman, että luettavuus kärsii. Totuus voi olla kuitenkin toinen, kun kirja tai lehti tulee painosta. Lisäksi on erilaisia näköongelmia, jotka saattavat hankaloittaa lukemista huomattavasti.

      Poista
  6. Kiitos Minna Hillevin kirjan hyvästä ja kattavasta esittelystä. Puutarhan salaisuus ansaitsee näkyvyyttä ja onneksi sinun blogiallasi on enemmän seuraajia kuin omallani. Toivon Hillevin kirjalle menestystä.
    Kiitos myös blogivierailusta, näin löysin sinun blogiisi.
    Mukavaa päivän jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Hyvää kirjaa oli mukava esitellä. Mukavaa viikkoa sinulle!

      Poista

Kiva kun piipahdit blogissani, jättäisitkö myös viestin käynnistäsi. Tervetuloa uudelleenkin!