lauantai 7. maaliskuuta 2020

Metsässä

Edellisen postauksen luonnonkukista on hyvä jatkaa metsän parissa. Näytän teille kolmen karvakuonolaisen kanssa, missä olen viettänyt paljon aikaa lapsuudessani ja nuoruudessani. Tervetuloa kanssamme metsäretkelle! Ottakaa sadetakit mukaan, puiden oksilta tippuu vettä.
Alkumatkasta seuralaisillani riitti vielä vauhtia. Etummaisena Emma 11v, keskimmäisenä meidän Karo 6v ja takimmaisena Maisa 10v.
Olemme menossa lapsuudenkotini vieressä kasvavaan vanhaan kuusikkoon. Metsässä on runsaasti lahoavaa ja lahonnutta puuta; myös kaatuneita ja pystyyn kuolleitakin. Kevättalvella lumien sulaessa voi tiettyjen kuusten juurilta löytää liito-oravan papanoita, muutaman kerran olemme itse otuksen nähneetkin. Tällä reissulla en edes yrittänyt etsiä merkkejä liiturista, sillä edellisenä yönä oli satanut runsaasti lunta. Lintuja on paljon varsinkin kesällä. Talvella metsästä voi kuulla mm. tiaisten, närhien, hippiäisten sekä tikkojen ääniä. Niitä kuulimme tälläkin reissulla. Korppipariskunnan bongasin myös lentämässä metsän yli. Niillä alkaakin pian pesäpuuuhat.
Tämän kuusikon tunnen kuin omat taskuni. Metsällä on ikää sen verran paljon, ettei se ole juurikaan muuttunut lapsuusajoistani. Maa on pehmeää sammalikkoa. Kesällä täällä on aika hämärää, nyt lumi valaisee metsän.
Katsoipa mihin suuntaan vain, niin ei voi välttyä törmäämästä jäkäliin, naavaan tai luppoon.
Tämä puu oli vielä muutamia vuosia sitten pystyssä. En muista koskaan nähneeni sitä elävänä; se oli vain korkea, oksaton puunrunko, jota ei saanut mennä tönimään, ettei se kaadu päälle. Hippiäisten ja tiaisten sekaparvi liikkui äänistä päätellen puiden latvuksissa.
Vanhan kuusikon laidalla on puu, johon on todennäköisesti salama joskus iskenyt. Rungossa on korkealle ulottuva halkeama, jota tikat ovat käyneet nakuttelemassa. Aivan juuressa olevan onkalon on ehkä palokärki kaivanut. Tällä reissulla kuulin sekä käpytikan että palokärjen ääntelyä.
Olemme nyt vanhan metsän takareunassa. Edellisen ja parin seuraavan kuvan taustalla näkyy vajaa 30-vuotiasta lehtikuusikkoa. Lienee turha mainitakaan, että se alue ei ollut lapsuudessani saman näköinen kuin nyt.
Kuusivanhus kiemuraisine oksineen. Rungon paksuutta on ehkä tästä kuvasta vaikea hahmottaa enkä muistanut ottaa mittanauhaa mukaan, joten...
... otetaan pari pikkukoiraa mittakaavaksi. Neitoset ovat säkäkorkeudeltaan reilut 30-senttisiä. Aikamoiset juuretkin, eikö totta! Pahoittelen vesipisaroita kameran linssissä, huomasin ne vasta seuraavaa kuvaa ottaessani.
Tässä koivussa ei ole ollut montaa elävää oksaa enää vuosikausiin. En muuten muistanut, että siinä olisi ollut pahka kyljessä.
Metsä on ollut aikoinaan laidunalueena. Sen kummallakin reunalla on siitä muistona kivimuurit. Katsokaa tämänkin kuusen paksuutta! Koirilta alkaa vauhti jo hyytyä. Näillä main seurustelin yhtenä kevättalvisella metsäretkellä töyhtötiaispariskunnan kanssa. Ne tulivat lähimmillään parin metrin päähän ihmettelemään minua.
Tästähän jännä kuva tuli! Tällä kertaa ei näkynyt tikkoja eikä puukiipijää tämän pökkelön rungolla. Taaempana oli aikoinaan toinen, vähän matalampi runko, mutta se on jo kaatunut pois.
Ystäväni kanssa teimme ala-asteikäisinä majan kolmen kuusen keskelle. Seisomme nyt olohuoneessamme ja katselemme keittiötä kohti, makuuhuone oli kuvasta oikealle. Seinä on tosin hieman romahtanut ja muu sisustus lahonnut olemattomiin. Metsä oli hyvä leikkipaikka, vaikka itikoista olikin välillä riesaa.
Nyt kuppi kuumaa käteen ja ulkovaatteet kuivumaan leivinuunin kylkeen. Koirat laitettiin ensin suihkuun sulattelemaan tassu- ja vatsakarvoihin kerääntyneitä lumipaakkuja. Turkit kuivana unikin maistui.
Metsäretki vei koirilta voimat ihan kokonaan. Maisa (vasemmalla) ei aina ymmärrä Karon (keskellä) huumorintajua, mutta nyt ne pystyivät nukkumaan sulassa sovussa otsat vastakkain.
Tänään onneksi sää ei ole noin sateinen ja pilvinen kuin tuolla metsäreissulla. Aurinko paistaa kauniisti ja on mukava pikkupakkanen. Aurinkoista päivää teillekin!

12 kommenttia:

  1. Tämä on se metsä josta kerroit! Liito-oravametsä, ooh! Miten kiehtovaa ja hienoa, ja kiva kun kerroit noista muistakin luontokohtaamisista ja äänistä, tuli niin elävä retki tästä tänne ruudun taaksekin. Mitä parhainta retkiseuraa, ihanat karvakaverit ♥ Vai on Karolla huumorintaju sellainen, jota eivät kaikki ymmärrä :-D
    Ihanat myös tuo vanha metsämaja ja kiviaidat, tulee kivaa kerrostumaa. Olisipa minullakin lapsuuden leikkimetsät tallella, mutta olen Helsingistä ja vaikka meidän kesämökkikin oli siellä Itä-Helsingissä, oli siellä ihanaa metsää, josta löytyi kallioita ja minisuo ja maariankämmeköitäkin, vaan nyt se alue on rakennettu täyteen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä, yksi ja paras niistä. Hyvä, jos sain välitettyä metsätunnelmia ruudun toisellekin puolelle. Taitaa ennemminkin olla niin päin, että Maisalla on vähän erilainen huumorintaju kuin muilla, sillä Karo ja Emma tulevat pääsääntöisesti hyvin juttuun keskenään. Sinulla on kuitenkin nyt oma metsä, josta löytyy vaikka minkälaista maastoa. Olisi mielenkiintoista joskus nähdä, miltä se näyttää kesällä ja mitä kaikkia kasveja sieltä löytyy.

      Poista
  2. Kiitos metsäretkestä! Metsä onkin hieno paikka. Onneksi ihan kaikkea ei ole avohakattu. Kyllä oli koirulaisillakin kiva retki!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ole hyvä! Koirat nauttivat, kun pääsivät metsään seikkailemaan.

      Poista
  3. Onpa tosi söpöt nelijalkaiset. Haikeana muistelen omaa Collietani. Varmasti kiva metsäretki niin koirille, kuin sinullekin. 😊😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaikilla oli kivaa eikä räntäsadekaan onnistunut pilaamaan tunnelmaa :)

      Poista
  4. vanhat metsät ovat just parhaita retkikohteita, miten ihanat neidit Sinulla olikaan seuranasi! kulkiessani jonon hännillä mieleeni tuli oma lapsuuden metsäni, varsinkin siinä kohdin, kun saavuimme vanhan, jo sammaloituneen kiviaidan kupeeseen. sellaisia löytyy myös omasta rakkaasta kuusimetsästä. isäni aikoinaan tekemät pikkuisia peltotilkkuja ympäröivät kiviaidat ovat minulle niin tärkeitä muistoja hänestä ja lapsuuteni kesistä.
    toivottavasti liito-oravat antavat lupauksen siitä, ettei Sinun lapsuutesi metsää avohakata!
    oikein hyvää naistenpäivää Sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vanhoissa metsissä on luonnetta. Koirat ovat aina mielellään lähdössä seuraksi ulkoilemaan. Hauska kuulla, että sinäkin viihdyit seurassamme! Minulle kiviaidoista tulee mieleen ne hetket, kun kaivelimme sieltä sopivia kiviä äitini puutarhaan :D Liito-oravat estävät ainoastaan kaupunkialueiden laajenemisen tai teiden rakennuksen. Maaseudulla, jossa metsää on muutenkin paljon, ei liito-oravilla ole mitään tehoa. Ne siirtyisivät todennäköisesti seuraavaan metsäsaarekkeeseen, jos tämä metsä kaadettaisiin. Lähistöllä on liito-oraville sopivia maisemia enemmänkin. Jäisihän minulle muistot ja kuviakin metsästä, eikä tämä suinkaan ole ainut lapsuuteni metsämaisemista :) Kiitos! Oikein hyvää naistenpäivää myös sinulle!

      Poista
  5. Vanhat monimuotoiset metsät ovat ihania ja jos vallankin löytyy liito-oravia, niiden säilyminen on taattu! Melkoisen isoja ovatkin puut, melkoinen ympärysmitta! Niin suloisia ovat koirasi, heidän kanssaan on ilo kiertää lenkillä ja ihmetellä metsän kauneutta ja lintujen monilukuisuutta! Mukavaa Naistenpäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä pidän vanhoista metsistä. Niissä on valtavasti elämää. Pitää joskus käydä mittanauhan kanssa samassa metsässä mittailemassa puuvanhusten ympärysmittoja. Välillä on hauska kulkea kolmen koiran kanssa, mutta olen kyllä tyytyväinen siitä, että vain yksi asuu meillä :D Mukavaa naistenpäivän iltaa!

      Poista
  6. Voi mitä koiruuksia! Ihanat. Upea metsä ja kuvat.

    VastaaPoista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!