perjantai 30. maaliskuuta 2018

Maljaköynnöksen talvetus

Kasvien talvettaminen tuntuu joskus olevan salatieteitä täynnä; jotkut kasvit (esim. monet pelargonit) saa talvetettua vaikka minkälaisissa olosuhteissa ja toisten talvetus ei tunnu onnistuvan sitten millään. Olen tänäkin keväänä kuullut monilta, että maljaköynnös heittää henkensä viimeistään maaliskuussa, vaikka mitä olisi tehnyt.

Äitinikin on kokeillut sen talvettamista kolmena vuonna, joka kerta eri olosuhteissa. Kokeilussa oli ensimmäisenä valoisa, noin 5-asteinen tila, jossa useimmat kasvit talvehtivat ongelmitta. Seuraavana vuonna hän kokeili, miten maljaköynnös talvehtii valoisalla ikkunalla viileähkössä huoneenlämmössä (n.20 astetta). Ensimmäinen yritys tyssäsi jo hyvissä ajoin, toinen selvisi kevääseen, mutta suuttui mullanvaihdosta. Nyt viimeisimpänä kokeilussa on valoisa, noin 15-asteinen huone. Vielä ei toki ole kesä, mutta eipähän tämä primadonna näytä kuolemankielissä olevan. Päinvastoin. Uutta kasvua pukkaa niin vauhdilla, että kohta tarvitaan saksia kasvuston selvittämiseen. Koska maljaköynnös näyttää pitävän juuri tällaisista talvehtimisolosuhteista, päätin jakaa tiedon teillekin. Ehkä tähän postaukseen loppuu maljaköynnöksen maine vaativana talvetettavana.

Äitini maljaköynnös talven jälkeen eikä edes yhtään kuivaa lehteä. Etualalla viime kesän pistokastaimi, sekin yhtä hyvävointisena.
Mukavaa pääsiäisen aikaa! Jospa pääsiäispuput, -tiput, -kukot tai ihan mitkä tahansa muuttaisivat alkuviikoksi luvatut lumisateet vaikka vesisateeksi, jos ei aurinkoa ja lämmintä saa toivoa :)

14 kommenttia:

  1. Hyvin oot onnistunu talavetukses. Mulla tua pakkaa olla kertakäyttökukka. Kerran on selevinny kellaris kevääsehen, mutta ylähä tuannin jäläkihi sanoo yhteestyäsopimuksen irti.
    Vois nua kelit jo lämmetä. Mukavaa pääsiäästä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ilmeisesti köynnös ei tykkää olosuhteiden muutoksesta. Nimittäin monelta olen kuullut, että hyvin talvehtii kellarissakin, mutta kuolee, kun tuo pois. Mukavaa pääsiäistä sinullekin!

      Poista
  2. Voi miten hyvältä näyttävä maljaköynnös. Nyt, kun jo uutta kasvuakin on havaittavissa niin uskon että selviää. Onnittelut.
    Ihanaa pääsiäisen aikaa sinulle.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pidetään viherpeukut pystyssä, ettei nyt mene suuttumaan jostain :) Kiitos, ihanaa pääsiäisen aikaa sinullekin!

      Poista
  3. Mukavaa pääsiäistä myös Sinulle <3 Hienoa, että maljaköynnös selvisi :)

    VastaaPoista
  4. Hieno maljaköynnös! Yritin talvettaa maljaköynnöksen viileässä ja valoisassa pihamökissämme. Alkuun kaikki sujui hyvin, mutta tammikuussa se pudotti lähes kaikki lehdet ja nyt siinä on enää muutama elossa oleva oksa. Kaikesta päätellen +5- +7 oli liian viileä sille. Kiitos tästä vinkistä! Täytyy kokeilla talvetusta ensi vuonna vähän lämpimämmässä. Aurinkoista pääsiäisen jatkoa😊

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Samalla tavalla kävi äitini ensimmäiselle maljaköynnökselle. Kokeilehan ensi talvena uudelleen vähän lämpimämmässä ja kerro sitten vuoden päästä, miten kävi :) Aurinkoista pääsiäisen jatkoa sinnekin!

      Poista
  5. Minulla on talvehtinut viileällä kuistilla, mutta pari viikkoa sitten alkoi pudotella lehtiään. Saa nähdä miten käy.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti selviää, pidän peukut pystyssä sinunkin maljaköynnöksellesi :)

      Poista
  6. Hyvältä näyttää. Nyt maljaköynnöksen talvi taitaa olla jo voitettu taival. Omat maljaköynnökset eivät ole talven yli selvinneet, mutta olosuhteetkin ovat olleet vähän erilaiset.
    Hyvää pääsiäistä sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siltähän se vaikuttaa. Kiitos, hyvää pääsiäistä sinullekin :)

      Poista
  7. Kyllä aurinkoa ja lämpöä saa toivoa! Ihanaa pääsiäistä.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit blogissani. Jättäisitkö myös viestin käynnistäsi, ilahdun jokaisesta kommentista! Tervetuloa uudelleenkin!