Kotkan Isopuisto

Kesäkuun puolivälin tienoilla tekemäämme kesälomareissuun mahtui muutama puistovierailu. Pääkohteemme oli Kotka, josta esittelin aiemmin Fuksinpuiston upeine atsaeloineen. Nyt on vuorossa Isopuisto, josta löytyi myös monenmoista nähtävää.

Yleisnäkymää sillä reunalla, josta saavuimme puistoon. Kukassa oranssi ja kaksi keltaista atsaleaa.

Edellisen kuvan vasemmassa ylänurkassa oleva puu oli nupullaan. Joku magnoliako vai jotain aivan muuta? Yhtään avonaista kukkaa ei puusta löytynyt.

Isopuistossa oli paljon puita ja istutukset olivat laajoja. Suuret keltaiset pensaat ovat atsaleoja.

Puista löytyi jokunen hyönteishotellikin. Tässä männyn juurella ilmeisesti omassa tuessaan kiipeilee tarha-alppikärhö 'Albina Plena' (jos en ihan väärin tunnistanut).

Kukat lähempää.

Isopuisto on Kotkan vanhin ja myös suurin puisto. Se on perustettu 1801 valmistuneen Pyhän Nikolaoksen ortodoksikirkon ympärille ja se on kooltaan noin kahdeksan hehtaaria. Puisto on englantilaistyyppinen maisemapuisto, jossa on paljon vanhaa luonnonpuustoa. Yli tuhannen neliön laajuinen istutusalue on ortodoksikirkon edustalla Ruotsinsalmenkadun varrella. Tämän postauksen kuvat ovatkin juuri tältä alueelta, koko kahdeksan hehtaarin puistoa emme kiertäneet.

Ortodoksikirkko pilkistelee puiden takaa. Kirkon edustalla kukkivat syreenit eivät minusta olleet ihan paras väripari atsaleojen kanssa.

Kellokuusama Kotakuusama kukki erään istutuksen keskellä perennojen seassa. Liilakukkainen perenna taaempana saattoi olla illakko tai sitten joku muu.

Atsaleat oikein hehkuivat, kun puiden varjojen välistä siivilöityvä auringonvalo osui kukkiin.

Yleisnäkymää. Vaihtelevat lehtimuodot ja värit toivat mielenkiintoa istutuksiin, kun vain harva kasvi oli kukassa.

Liekö syy vierailumme ajankohdassa (arkiaamupäivä) vai missä, mutta eipä tarvinnut paljoa ihmisiä kuvista rajata pois. Vain pari satunnaista kulkijaa näimme tutkimassa istutuksia. Eniten minua häiritsi traktorin kokoinen ruohonleikkuri, joka pöristeli hirmuista vauhtia pitkin nurmikenttiä ja pyörähteli puiden ympärillä suorastaan vaarallisen näköisesti. Lapsille masiinassa riitti katsomista ja joskushan puistojenkin nurmikot on leikattava. Niinpä siedin tyynesti häiriötekijän ja keskityin istutuksiin.

Kumpuilevaa maastoa ja vanhoja puita. En käynyt lähempää katsomassa, mitä kasveja puiden juurelle oli istutettu.

Laukat kukkivat tässä komeasti.

Puissa riitti ihmettelemistä. Jalavaksi veikkaan tätä, tietäväisemmät korjatkoot.

Valtava hevoskastanja kukassa. Hauskasti tuo alin oksa oli kasvanut metritolkulla puun latvuksesta sivulle.

Kirkas auringonpaiste ei oikein suosinut valokuvaamista ja varsinkin puista sai kuvattua vain alaosia. Kannattaakin ehdottomasti käydä paikan päällä ihailemassa puiston istutuksia ja suuria puita. Voisin kuvitella, että myöhemmin kesällä puisto olisi paljon värikkäämpi kun kaikki jaloangervot, kuunliljat ja muut loppukesän kukkijat ovat päässeet vauhtiin. Eipä tässä Isopuiston kesäkuisessakaan ulkoasussa ollut moitteen sijaa ja istutusten vaihtelevissa lehtimuodoissa ja väreissä riitti ihastelemista.

Huonekasvieni top 4

Synttäriarvonnassa viime keväänä Kruunuvuokko Puutarhan lumo -blogista heitti minulle tehtäväksi kertoa neljästä parhaasta huonekasvistani. Emmin aika pitkään, kirjoittaisinko juttua ollenkaan kun ei noita huonekasvejakaan järin montaa ole. Päätin kuitenkin tarttua aiheeseen nyt, kun huomio on muutenkin puutarhan sijaan enemmän huonekasveissa.

Anopinhammas, lajike on varmaankin 'Golden Hahnii'.

Minulla on tällä hetkellä vain kuusi erilaista huonekasvia: kaksi orkideaa, jotka ovat kumpikin samaa lajiketta, kultaköynnös, anopinhammas, anopinkieli, rahapuu ja sirovuoripalmu. Niin ja pullopuutarhan surkeasti voivat pilkkulehti ja minimuratti siihen vielä lisäksi. Niistä neljän kärki erottuu helposti, jos otetaan mittariksi helppohoitoisuus. Koska olen vähän hutilus huonekasvien kanssa ja varjoisat ikkunat tuovat lisähaastetta, päätin helppohoitoisuuden olevan ehdottomasti valintakriteerinä. Sen jälkeen kun akvaario tuli meille, olen käyttänyt sen vedenvaihdoissa tulevaa ravinteikasta vettä kukkien kasteluun. Se on selvästi ollut mieleen huonekasveilleni. Ravinteiden lisäksi vettä tulee kasveille säännöllisemmin, kun akvaarion hoito rytmittää samalla myös kukkien kastelua.

Keltareuna-anopinkielellä on korkeutta melkein 130cm mullan pinnasta laskettuna.

Vanhin huonekasveistani on keltareuna-anopinkieli. Sain sen jättikokoisena puskana äidiltäni silloiseen opiskelija-asuntooni noin vuonna 2010 ja se on kulkenut muutoissa mukana siitä lähtien. Tänne muuttaessamme pilkoin sen ihan pieniksi kappaleiksi, sillä siitä oli tullut jo aivan liian kookas ja painava. Opiskelija-asunnossani anopinkieli sai täyttä auringonpaahdetta ja viihtyi mainiosti. Muissa asunnoissa oli normaalimmat olot ja täällä toinen ääripää, eli kesällä vain hajavaloa ja talvella varjoa. Anopinkieli ei ole ollut moksiskaan, vaikka on ottanut osumaa lasten lentelevistä leluista tai taaperon kasvitieteellisistä kokeista. Se on kukkinutkin silloin tällöin. Loistokasvi, joka ei tarvitse selvitäkseen kuin vesitilkkasen harvakseltaan. Minulla se kasvaa altakasteluruukussa, jonka säiliön täytän korkeintaan puoliväliin vasta sitten kun multa on selvästi kuivunut edellisen kastelun jälkeen.

Rahapuun tyvellä alkaa olla jo paksuutta.

Rahapuun saimme mieheni veljeltä tupaantuliaislahjaksi, kun muutimme yhteen. Siitäkin tapahtumasta on aikaa yli kymmenen vuotta ja rahapuu on vain komistunut koko ajan. Olen silloin tällöin leikannut sitä vähän mutta muuten se on saanut kasvaa omillaan. Paremmalla hoidolla se olisi ehkä vieläkin kookkaampi mutta ei tuota pieneksi voi moittia nytkään. Rahapuu on ollut aina valoisimmilla ikkunoilla, eli siis talvet melko varjossa mutta kesällä puolet päivästä suorassa auringonpaahteessa. Kuten anopinkieli, rahapuukin saa päästä kuivahtamaan kunnolla kastelujen välissä. Kokeilen sen kosteustilanteen aina lehdistä: silloin kun lehdet selvästi tuntuvat löysiltä, on aika kastella. Pinkeät lehdet ovat merkki siitä, että kastelukannun kanssa saa pysyä kaukana, vaikka multa tuntuisi rutikuivalta.

20-senttinen saviruukku näyttää pieneltä, kun siinä on melkein 40cm korkea ja saman levyinen rahapuu.

Keltareuna-anopinhampaan sain muistaakseni 2012. Se on ollut anopinkielen tapaan yhtä vaivaton ja kaunis huonekasvi. Se on hieman pienempilehtinen kuin vihreät anopinhampaat, joten se on pysynyt kasvutavaltaan paljon niitä kauniimpana. Minulla oli nimittäin joskus vihreäkin anopinhammas, joka oli minusta tavattoman ruma rutjake tähän söpöläiseen verrattuna. Viime keväänä anopinhammas poikasineen oli kuitenkin kunnon uudistuksen tarpeessa, joten otin siitä siisteimmän taimen ja istutin sen alimpia hyvän näköisiä lehtiä myöten multaan (lue operaatiosta täältä). Nyt anopinhammas on taas todella kaunis ja elinvoimaisen näköinen.

Melkein vuosi sitten ruukku oli selvästi kookkaampi kuin kasvi, nyt näyttää sopusuhtaisemmalta.

Tuoreempi tulokas huonekasvieni joukossa on kultaköynnös 'N'joy', jonka löysin kaksi vuotta sitten joulun alla marketin alehyllyltä. Alkuun se oli ihan ikkunalaudalla, mutta versojen alettua kasvaa kunnolla se pääsi amppeliin. Kesäaikaan se on varjoisammalla itäikkunalla, talvet hitusen valoisammalla keittiön ikkunalla, mutta eipä talvella voi mitään ikkunaa meillä sanoa valoisaksi. Vaikka kirjavalehtisten kultaköynnösten sanotaan tarvitsevan enemmän valoa kuin niiden perusvihreiden, tämä yksilö on viihtynyt aika hyvin varjossakin. Ainakin se on moninkertaistanut kokonsa ja viime kesänä jouduin jopa leikkaamaan sen versoja lyhyemmäksi. Kultaköynnökselläkin on altakasteluruukku mutta annan säiliön päästä tyhjäksi ja mullan hiukan kuivahtaa ennen kuin lisään vettä.

Kultaköynnöksen versot roikkuvat jo melko lähellä ruokapöytää, joten keväällä on taas leikkauksia tiedossa.

Koristeelliset lehdet vielä lähikuvassa.

Vähän tekisi mieli hankkia joku uusi viherkasvi. Sen pitäisi viihtyä varjossa ja jäädä melko pieneksi. Meillä ei ole nimittäin enempää tilaa kookkaille viherkasveille. Aiemmin kasveja hankkiessa minulla oli kriteerinä se, että kasvin pitää sietää pimeyden lisäksi myös ajoittaista kuivahtamista. Nyt, kun akvaariosta tulee säännöllisesti kymmeniä litroja kasteluvettä, voin laajentaa valikoimaa myös tasaista kosteutta vaativiin lajeihin. Kerropa kommentteihin parhaat vinkkisi!

Mannekiinina

Mikä lie laiskuuskärpänen päässyt puraisemaan minua, kun yhtä sun toista jää kesken tai jopa kokonaan tekemättä. Yleensä näihin aikoihin olen ollut jo hyvinkin malttamattomana ensimmäisiä hankikylvöjä tekemässä mutta tänä vuonna siemenpussit ovat vielä toistaiseksi pysyneet laatikossaan. Vähän kuitenkin jo katselin niitä, jos vaikka inspiraatio sillä iskisi. Ei alkanut sormia syyhyttää siihen malliin, joten annetaan ajan kulua. Jätin jo syksyllä pussillisen kasvusammalta kodinhoitohuoneen kaappiin, joten kylvökuumeeseen on lääkkeet valmiina heti kun siltä tuntuu.

Orkideankin piti päästä pitkästä aikaa blogiin. Reilu 7 vuotta sitten saamani yksilö on ollut valtavan ahkera kukkija.

Puutarhaessuprojektini on sentään edistynyt hyvää vauhtia. Sain ompelukoneen lainaksi, joten epämääräiset yhteen harsitut kappaleet ovat nyt paremmin kiinni toisissaan ja essua pääsi sovittamaan ihan kantamustenkin kanssa. Isot takataskut jäivät vielä ompelematta, sillä tuntikausien ompelu ja näprääminen alkoivat tuntua jo niskassa eikä mojova päänsärky yötä vasten ollut ensimmäisenä toivelistallani. Kokeilin kuitenkin jo sujauttaa toiseen niistä malliksi puutarhahanskat. Farkkujen omat takataskut jätin isojen taskujen alle "sisätaskuiksi", joten niihin voi laittaa jotain pienempää tavaraa, kuten taimipurkeissa tulevia nimilappuja.

Hyvin mahtui jos jonkinmoista tavaraa kyytiin, vaikka taakse tulevissa isoissa taskuissa ei ollutkaan muuta kuin puutarhahanskat.

Farkkujen omiin taskuihin mahtui hyvin muistivihko, kyniä sekä pienempiä siemenpusseja. Kännykälle tein oman mittatilaustaskunsa eteen vasemmalle. Sen vieressä on kapeampi tasku, johon sujahti sovitushetkellä sekatöörit. Luulen, että niitä kannattaisi kuitenkin mieluummin kuljettaa taakse tulevissa väljemmissä taskuissa, joista toiseen voisi vaikka ommella pohjan vahvikkeeksi tukevampaa kangasta suojaamaan essua saksien teriltä. Näin myös tavaramäärän paino jakaantuisi tasaisemmin eikä farkkujen nappikiinnitys rasittuisi niin paljoa. Vaikka farkut melko korkeavyötäröistä mallia olivatkin, niin ei takakappaleen ihan näin korkealla etukappaleeseen nähden kuulunut olla. Käyttömukavuutta se ei kuitenkaan tunnu haittavan. Ompelin nappikaistaleen sisään tueksi muutaman sentin matkalle kaksinkertaisen suikaleen farkkukangasta mutta vasta tätä postausta kirjoittaessa tuli mieleen, että olisihan saman toimenpiteen voinut tehdä myös napinläpipuolelle. Vielähän tuon ehtii, pitää vain purkaa taas pikkuisen saumaa. Olen varautunut ompelemaan nappikiinnityksen lisäavuksi vielä tarranauhaa, jos pelkkä nappi ei jaksa oikeassa käytössä pitää essua tukevasti päällä. Ja jos sekään ei riitä, varastossa on myös vanhoista repuista purettuja hihnoja solkineen.

Essua edestä, sivuilta ja takaa. "Kuvataanko peppukin?", varmisti kuvaajana toiminut esikoinen. Myönteinen vastaus huvitti suuresti häntä ja makutuomarina toiminutta kuopusta.

Essun oikealle puolelle eteen tein taskun isommille siemenpusseille. Siemenpussitasku on ommeltu isomman taskun päälle. Isoon taskuun ja kännykkätaskuun ompelin alareunaan pienen vekin, jotta taskuihin tulisi sopivasti väljyyttä. Pienemmät taskut ompelin suoraan ilman vekkejä. Sovituksessa siemenpussin alla olevaan isompaan taskuun sujahti näppärästi rulla tukinarua mutta siihen olisi mahtunut kevyesti vaikka mitä. Toistaiseksi vasta nuppineuloilla kiinnitetyissä isoissa takataskuissa tulee olemaan sen verran väljyyttä, että niihin saa helposti sujautettua vaikkapa puutarhahanskat siksi aikaa kun tarvitsee tehdä jotain paljain käsin. Kuvissa vasemmassa takataskussa repsottava musta asia on puhdas hanskapari. Hieman joutui tunkemaan niitä, joten ennen ompelua pitää vielä tarkistaa sivusaumojen sijainti ja muistaa tehdä vekit alasaumoihin.

Yksityiskohtia: kännykkätaskun läppä ja minipieni tasku vaikkapa kukkasipulipussien pienille nimikylteille (katso tarkkaan mannekiinikollaasin 1. ja 2. kuvat).

Pieniä somisteitakin piti jo laittaa. Tilkkulaatikosta löytyi muutama pieni palanen napakkaa kukkakangasta, joten päätin tehdä kännykkätaskun tarrakiinnitteisen läpän kukkakuosilla. Tilkun reunasta löytyi kokonainen kukkaoksa, josta tein pikkuisen taskun kännykkätaskun vieressä olevan kapean taskun päälle. Taskun koko riitti juuri sopivasti kukkasipulipusseissa tuleville pienille nimikylteille, jotka on kai tarkoitettu kukkapenkkiin tökittäviksi, mutta itse kerään ne aina talteen. Yhden tilkun applikoin siemenpussitaskun päälle ihan vain koristeeksi. En käyttänyt liimaharsoa apuna, vaan tikkasin kuvion suoraan tiheällä siksakilla taskuun. Jospa tuo silti pysyisi. Essun alareunan siistin vielä jotenkin, ehkä sinnekin tulee jotain kukkakuosia, jos vain löytyy sopivaa kangasta.

Siemenpussitasku. Ennen kuvaamista olisi toki voinut suoristaa essun ja laittaa paremman valon. Kaikki kuvista ovat nimittäin liian keltaisia.

Syksyllä koronan jälkimainingeissa tekeytymään laitettu luumulikööri oli valmista pullotettavaksi. Laitoimme sokeriliemen vasta nyt pullotusvaiheessa. Kuulemma likööriin käytettävien hedelmien tai marjojen maku tulee siten paremmin esille verrattuna siihen, että sokerin laittaisi jo alkuvaiheessa. Makua luumuista oli totisesti irronnut! Likööri vain maistui enemmän kirsikoilta kuin luumuilta. Varmaan johtuu lajikkeesta, ellei joku tunnusta vaihtaneensa kirsikoita luumujemme tilalle. Hyvää likööristä kuitenkin tuli ja eiköhän kaikki tule käytettyäkin. Ainakin jälkiruuissa ja kakuissa se toimii varmasti hyvin makeuttajana. Siltään juotavana likööri on melkoisen makeaa, vaikka laitoimme sokeria vähemmän kuin ohjeessa.

Luumulikööristä tuli ainakin upean väristä! Kuva on otettu sivulta kun ei tullut irrotettua vodkapullojen etikettejä.

Nyt on amarylliksissä kukkia!

Mukavaa viikkoa!

Sisustuselementtinä potentiaalinen vesivahinko

Puutarhan uinuessa hangen alla alkavat ajankohtaiset puutarha-aiheet käydä hyvin vähiin. Siispä on aikaa syventyä muihin aiheisiin. Kesäkuvien sijaan voisi esitellä vaikka huonekasveja mutta ei tutkita tällä kertaa niitäkään, vaan sukelletaan ihan kirjaimellisesti aivan toisenlaiseen maailmaan: veden alle. Isäntä ehti jo vuosikausia ehdotella, että voisiko hänen vanhempiensa vanhan akvaarion tuoda meille. En oikein lämmennyt ajatukselle mutta annoin viimein periksi, kun muu perhe lupasi huolehtia kalasopan hoidosta eikä minun tarvitse osallistua hommaan, ellen itse halua. Haimme akvaarion elokuussa ja lupaus on pitänyt melko hyvin. Vedenvaihdoissa olen auttanut, sillä homma käy kahdelta aikuiselta nopeammin ja siistimmin kuin isännältä lasten kanssa. Olen myös ruokkinut kalat aamuisin, jos isännällä on ollut aamuvuoro.

Tällä hetkellä akvaariossa näyttää tältä.

Ihan pienestä tankista ei ole kyse, sillä akvaario nielee 450 litraa vettä. Se on leveydeltään 150cm ja akvaario-osan korkeus on 65cm. Etulasi on kaareva ollen päädyistä 40cm ja leveimmältä kohdalta noin 60cm syvä. Sen alla on oma kaappi, jonka pitäisi kestää koko hökötyksen paino. Akvaario oli ollut vuosikaudet tyhjillään varastossa, joten se oli todella pölyinen sen hakiessamme. Autoin isäntää kantamaan kevyemmän kaappiosan sisälle mutta 90-kiloisen akvaario-osan kantamiseen piti pyytää tuttavaperheen isäntä avuksi. Hieman vahingoniloisena seurasin vierestä, kun isäntä ja lapset jynssäsivät hökötystä puhtaaksi vuosien pölystä, hämähäkinseiteistä ja vanhoista kalkkijäämistä.

Ensimmäisen puhdistuksen jälkeen akvaario alkoi näyttää jo edes pikkuisen salonkikelpoisemmalta.

Ihan "kanna sisälle, puhdista ja ota käyttöön" -metodilla hommasta ei loppujen lopuksi selvitty. Suodatinkotelo oli sen verran pinttyneessä kalkki- ja muussa liassa, että sen tilalle hankittiin kokonaan uusi. Lamput tietysti piti hankkia, sillä vaikka entiset loisteputket toimivat, niistä häviää kuulemma vanhetessaan oikeat värisävyt ja jäljelle jäävät vain levien kasvua suosivat aallonpituudet. Vanhaa lämmitintä ei varastoista löytynyt, joten sekin piti ostaa. Pumpun adapteri oli myös vuosien varrella hävinnyt ja koska suodattimetkin piti uusia, uusimme samalla myös pumpun. Lisäksi piti uusia kaikkea pientä oheishärpäkettä, kuten lappoletku, lasien puhdistukseen tarkoitettu magneettisieni sekä lämpömittari. Taustajuliste ja vanhat koristeet olivat sentään perusteellisen puhdistamisen jälkeen käyttökelpoisia. Luulisin, että lemmikkiliikkeen omistaja hyppi muutaman kerran riemuissaan tämän projektin takia jo ennen kuin pääsimme hiekkaa, kasveja ja kaloja hankkimaan. Hyvin jännittävä työvaihe oli myös akvaarion täyttö vedellä. Silikonisaumat vaikuttivat kimmoisilta ja ehjiltä mutta silti oli varauduttava siihen, että akvaario vuotaisi jostain kohdasta.

Allas ei onneksi vuotanut. Ensimmäisenä akvaarioon hankittiin pohjamateriaalit ja kasvit.

Olin mukana akvaarion kasveja valitsemassa. Kuten puutarhassakin, halusin vaihtelevia lehtimuotoja ja värejä. Otimme vain yhden ruukun kutakin lajia, sillä eihän meillä ollut tietoakaan, millaiset kasvit lopulta viihtyvät akvaariossamme. Akvaariokasvit myydään kivivillamyttyyn istutettuina ja villat tietysti piti irrotella pois juurten seasta ennen kuin kasveja sai istutella paikoilleen. Juuria putsatessa huomasin, että näitäkin kasveja sai jaettua helposti useammaksi kappaleeksi. Ylläolevassa kuvassa punalehtiset korkeat kasvit ovat papukaijalehtiä (Alternathera cardinalis Variegata) ja oikeassa reunassa sekä keskellä takana olevat korkeat ja tuuheat kasvit jättivesitähdikkiä (Hygrophila corymbosa Thailand). Etualalla ja vasemmalla ruohomaiset tupsut ovat pikkuluikkaa (Eleocharis pusilla ("E. Parvula")). Näiden vesikasvien nimet taitavat olla yhtä sekaisin kuin puutarhakasvienkin. Nimilappusissa ei ollut suomenkielisiä nimiä lainkaan eikä tieteellisissä nimissäkään tunnu olevan järkeä. Olen sulkuihin laittanut täsmälleen sen kirjoitusasun, mikä kasvin nimilapussa on ollut, vaikka olisin luultavasti itse käyttänyt joihinkin heittomerkkejä tai kursiivia. Tai mistä minä tiedän, jos vesikasvien nimeämisessä onkin ihan eri logiikka...

Ensimmäiset kalat olivat neontetroja. Paitsi että mukaan oli eksynyt yksi kardinaalitetrakin (keskellä kokonaan punamahainen). Etualalla oikealla oleva kasvi on melalehti (Cryptocoryne bullosa).

Kasvien jälkeen piti odottaa jonkun aikaa ennen kuin akvaarioon sai tuoda ensimmäiset kalat. Veteen lisättiin jotain litkuja, jotta se muuttuisi kaloille sopivaksi. Vesiarvojakin piti testailla ennen kuin sai hankkia kaloja. Kymmenen tetran kanssa samaan aikaan akvaarioon tuli yksi partaimumonni. Sitten seurailtiin pari viikkoa niiden kotiutumista ennen kuin sai hankkia lisää kaloja.

Partaimumonni. Ruma, katsoipa sitä mistä päin tahansa. Kuitenkin kaikessa rujoudessaan ja kömpelyydessään koominen otus.

Monniin verrattuna tetrat ovat todella tylsiä. Monnia ei voi sanoa elegantiksi tai edes jotakuinkin sulavaliikkeiseksi. Ei suinkaan! Siitä tulee mieleen lähinnä mursu nukkekodissa. Kun monni lähtee piilostaan liikkeelle, se murjoo mennessään kasveja ja törmäilee joka paikkaan. Säikähtäessään se menee todella liukkaasti piiloonsa mutta ruokaa etsiessään ei paljoa välitä esteistä. Se on osasyyllinen kasvien lehtien repeämiseen, sillä se tarraa imukuppisuullaan mihin vain ja roikkuu siinä niin kauan kunnes putoaa. Alkuun tiputimme monnille kesäkurpitsan palasen jyystettäväksi ja se auttoikin kasvien murjomiseen. Sitten kun omat kesäkurpitsat loppuivat eikä kaupasta saanut enää suomalaista kesäkurpitsaa, monni on saanut ruuaksi vain omia nappuloitaan ja sitä, mitä se nyt sattuu omatoimisesti akvaarion pinnoista tai kasvien lehdistä irti saamaan. Emme ole uskaltaneet ulkomaista kesäkurpitsaa syöttää kemikaaleille herkille akvaariokaloille.

Seuraavaksi akvaarioon tuli parvi pandamonnisia. Ne pöllyttävät pohjahiekkaa ja suodattavat siitä kaiken syötäväksi kelpaavan.

Kun tetrat ja partaimumonni olivat selvinneet hengissä, akvaarioon tuli kymmenen pandamonnista. Olin vähän skeptinen niistä, sillä ne eivät olleet kovin värikkäitä ja vaikuttivat muutenkin tylsiltä. Ne ovat kuitenkin olleet ihan kivoja puuhailijoita. Enimmäkseen ne liikkuvat parin-kolmen yksilön ryhmissä ja varsinkin päiväsaikaan suurin osa nukkuu jossain piilossa. Ruokinta-aikaan ne kuitenkin tulevat esille piiloistaan ja alkavat pöllyttää hiekkaa ja penkoa syötävää. Jos menee katsomaan taskulampun kanssa akvaariota pimeän aikaan, koko pandaparvi puuhastelee pohjalla. Niitä varten akvaariossa on isoina alueina aivan hienoa hiekkaa. Ihan ongelmitta pandamonnisten kotiutuminen ei kuitenkaan mennyt. Yksi monninen oli ilmeisesti vahingoittunut jo eläinkaupassa, kun myyjät niitä meille kalastelivat ja toinen pikkuruinen käyttäytyi kummallisesti jonkun aikaa ennen kuin kuoli sekin. Alkujaankin reippaat yksilöt ovat selvinneet hyvin ja ensimmäisenä kuolleen tilalle saatiin hyvitykseksi uusi. Joskus kuulemma nuoret kalat stressaantuvat siirrosta, vaikka kotiuttamisen tekisi täysin ohjeiden mukaan.

Omista varastoista laitettiin akvaarioon muutama simpukankuori koristeeksi. Simpukkaa on tässä tutkimassa ihan elävä kotilo.

Kolmantena akvaarioon tuli puhtaanapitolaitoksen porukkaa, eli kaksi leviä syövää kotiloa (olivatkohan ne tiikerileväkotilo ja merkkileväkotilo?). Niitä saisi kuulemma olla tämänkokoisessa akvaariossa paljon enemmänkin mutta lompakko puhui eivätkä ne nyt niin mielenkiintoisia ole muutenkaan. Alkuun oli ihan huvittavaa seurata, kun kotilo mönkii etulasissa ja sen suun liikkeet näkee. Vauhti niillä on kuitenkin etanamaisen hidas, joten tylsäksi kävisi elämä, jos pelkästään niiden touhuja pitäisi seurata.

No joo, välillä näistäkin on hupia. Kuopuksen valitsema kotilo oli kiivennyt esikoisen valitseman kotilon reppuselkään ja sai ilmaisen kyydityksen seuraavaan kohteeseensa.

Muu puhdistus suoritetaan lapolla. Monnin kesäkurpitsa oli tuossa kohdassa ja siitä jäi paljon törkyä maahan. Lehtikalat olivat saman tien tutkimassa, saisiko putkessa liikkuvia hitusia syötyä.

Kotiloiden kanssa samaan aikaan tuli viisi lehtikalaa ja yksi tulievä. Lehtikalat ovat isoina ja näyttävinä kaloina olleet mielenkiintoisia seurattavia. Ne ovat myös uteliaita ja tulevat saman tien etulasin luo, jos huomaavat jonkun lähestyvän lasia. Ruoka-aikaan ne ampaisevat saman tien pintaan pörräämään ja tulevat jopa näykkäisemään sormea, jos sen laittaa veden pintaan. Ne ovat ahneita ja syövät kaikkea, mitä vain nenän eteen tulee, jopa toistensa kak**a (jonka ne kuitenkin sylkäisevät pois erehdyksen huomattuaan). Lehtikalat näykkivät myös kasveja, minkä vuoksi ristimme ne uudelleen lehmikaloiksi. Yllä olevassa kuvassa lapon vasemmalla puolella lieon näköinen kasvi on hapsuruoho (Mayaca fluvitalis). Se oli virhehankinta, sillä varsinkin lehtikalat ovat nyppineet sitä ahkerasti ja siitä on tullut kalju. Sillä oli myös niin pienet juuret, että kalat saavat sen kiskottua irti pohjasorasta. Kasvin osia on löytynyt vähän väliä kellumasta pinnalla ja niitä on tökitty sinne tänne pohjaan takaisin. Nyt olemme tehneet päätöksen, että kaikki kelluvat otetaan pois ja jos joku pienistä aluista lähtee kasvamaan, se saa jäädä.

Tässä kuvassa näkyy lehtikalojen lisäksi tulievä (ei tarvinne sanoa, mistä sen tunnistaa). Keskellä edessä myös myöhemmin menehtynyt pikkuruinen pandamonninen. Kokoero muihin on selvä.

Tulievän isäntä risti Pasiksi. Lapset olivat nimittäin päättäneet jo eläinkaupassa, että vaaleat lehtikalat ovat nimeltään Nappi ja Happi, joten isännänkin piti antaa jollekin kalalle nimi. Emme tiedä, onko Pasi tyttö vai poika mutta se on aika arka ja liikkuu todella nopeasti. Siitä on ollut hankala saada kuvia, sillä se käy vain pikaisesti avoimemmassa maastossa hakemassa ruokaa ja sujahtaa saman tien sukkulana piiloon. Jos partaimumonni on kalamaailman köntys, niin tulievällä eleganssia ja ketteryyttä löytyy senkin edestä. Vaikka se uisi salamavauhtia, se ei silti törmäile mihinkään edes ahtaissa kolosissa. Siitä pitäisi kai kasvaa viisitoistasenttinen, joten siitä tulee näyttävän näköinen asukas akvaarioon. Se on kuulemma reviiritietoinen ja jopa aggressiivinen oman lajinsa edustajia kohtaan ja siksi niitä saa olla vain yksi tämän kokoisessa akvaariossa. Meillä se on ollut sopuisa asukas eikä ole hätyytellyt muita kuin joskus leväbarbeja (tekstiä ja kuvia myöhemmin). Se syö myös leviä ja auttaa siten pitämään akvaariota puhtaana.

Lehtikaloja (ja alhaalla myös tulievä) heti saavuttuaan. Vasemmalla on Nappi. Sen erottaa mustasta silmästä. Ylhäällä on Tiikeriksi ristitty lehtikala.

Tässä Nappi nyt. Väri on muuttunut keltaisemmaksi ja onhan se kasvanut paljon suuremmaksi. Taustalla Happi ja lasissa kotilo syömässä levää. Suu on tuo pieni pyörylä ylhäällä, se liikkuu edestakaisin kotilon syödessä.

Tetroja ja pandamonnisia ei meinaa oikein erottaa lajitovereistaan, joten ne eivät ole saaneet nimiä. Lehtikaloista kolme hopeankirjavaa olivat pieninä melko samannäköisiä eikä niistä aina tiennyt, mikä oli mikäkin. Tiikerilläkin raidat erottuivat selvemmin vain toisella kyljellä. Kalojen kasvaessa toisen hopeisen pitkät vatsaevät ovat muuttuneet keltaisemmiksi ja toisen selvästi sinertäviksi, joten ne ovat nykyään Keltaevä ja Sinievä. Happea kutsun itse Blondiksi, sillä se on leuan mustaa täplää lukuunottamatta vaalea. Tiikerin erottaa nykyään raitojen lisäksi myös pyrstöön kasvaneesta pitkästä "hännästä". Lehtikalojen pitäisi aikuistuessaan muodostaa parit (jos parvessa vain on naaras ja koiras, jonka kemiat kohtaavat) ja vallata akvaariosta itselleen reviiri. Ennakoimme sitä sijoittamalla sisustukset ja korkeaksi kasvavat kasvit niin, että ne rajaavat reviireiksi sopivia alueita. Sellaisten puuttuessa lehtikalapariskunta saattaisi pitää koko akvaariota omana reviirinään ja kiusata liikaa muita. Toistaiseksi ei ole näkynyt minkäänlaista merkkiä parien tai reviirien muodostumisesta, joten lehtikalamme ovat varmaankin vielä keskenkasvuisia. Tai sitten kaikki ovat samaa sukupuolta.

Tässä koko lehtikalaparvi. Vasemmalla Keltaevä, sen perässä Sinievä ja taaempana Tiikeri. Vaalea keskellä on Nappi ja oikeanpuolimmaisena Happi/Blondi.

Viimeisin kalahankinta oli kuusi neulamuikkua eikun leväbarbia. Ne liikkuvat sirosti ja sulavasti, kuten tulievä, joten siinä saattaa olla yksi syy siihen, miksi tulievä hätyyttelee niitä välillä. Barbien musta raita saattaa myös muistuttaa liikaa tulievän päässä olevaa raitaa ja olla osasyy hätyyttelyyn. Muualla barbit saavat olla rauhassa mutta yksikin tulievän suosikkiluolaan eksynyt barbi ajetaan vauhdilla pois. Leväbarbit syövät nimensä mukaisesti leviä. Ne nuolevat ahkerasti pintoja ja kasvien lehtiä, ja vaikka niiden pitäisi olla enimmäkseen pohjan tuntumassa, ne ovat meillä uiskennelleet myös aivan pinnassa. Ne ovat eloisia ja rohkeita. Alkuun kyllä vaikutti siltä, että olikohan virhe hankkia barbit, sillä pienin niistä jouduttiin pelastamaan suodatinkotelosta kolme kertaa ensimmäisen vuorokauden aikana. Se mahtui pujahtamaan kotelon ritilän raosta eikä olisi ehkä päässyt itse sieltä ulos. Onneksi kala kuitenkin oppi läksynsä eikä ole enää joutunut pulaan.

Leväbarbit ovat koko ajan liikkeessä, joten niitäkin on hankala kuvata. Lisäksi akvaarion kaareva etulasi häiritsee tarkennusta.

Akvaarioon on vielä jossain vaiheessa ehkä tulossa muutama fisu lisää mutta toistaiseksi tämä kalamäärä on riittänyt meille. Tällä hetkellä on projektina selvittää, miksi osa kasveista ruskettaa lehtiään. Niillä oli aluksi juurten sekaan työnnettävä ravinnepuikko mutta hankimme etenevää ruskettumisongelmaa seurattuamme nestemäisen lannoitteen. Kasvit ovat kuitenkin koko ajan kasvaneet, joten ihan kaikki niillä ei ole pielessä. Ja osa kasveista voi myös erinomaisen hyvin. Ylläolevassa kuvassa etualalla pilkistävä melalehti on selvästi ruskeampi ja pienempi kuin sitä edeltävän kuvan oikeassa etunurkassa oleva melalehti, joka on alkanut tehdä taimia ympärilleen. Papukaijalehtien (ne punaiset kasvit) vanhemmat osat ovat enemmän tai vähemmän surkeita mutta juuresta nousevat uudet lehdet selvästi paremman näköisiä. Ehkä aika näyttää, miten kasveille käy. Huonekasveilleni akvaarion tulo on ollut suorastaan taivas, sillä olen käyttänyt akvaarion vaihtovettä niiden kasteluun. Ravinteikas kalankakkavesi on selvästi ollut mieleen kasveilleni, sillä ne ovat hyvin virkeitä ja elinvoimaisia. Näin talvella huonekasvit eivät ole kovin janoisia mutta odotan jo innolla kevättä, jolloin kasvit alkavat tarvita enemmän vettä ja ravinteita, ja kasteltavana on myös pikkutaimia ja talvetuksesta heräileviä kasveja.

Ja sitten uuden vuoden superyllätys: pandamonnin poikanen. Kalalla on kokoa suunnilleen sentin verran ja kuva on otettu sen kaarevan etulasin läpi, mutta siellä se on kalanruokahiutaleen kimpussa.

Lapset bongasivat eräänä iltana minipienen pandamonnisen. Vähän aikaa sitä piti ihmetellä ennen kuin me tylsät aikuiset uskoimme, että pakko sen on olla poikanen. Pieni ihme on se, ettei mikään akvaariomme asukeista ole syönyt kutua jo tuoreeltaan ja toinen suurempi ihme on se, että poikanen on onnistunut piilottelemaan ahneilta lehtikaloilta tähän saakka. Ne kun syövät suunnilleen kaiken mikä vain suuhun sopii ja noin pieni sintti olisi niille varsinainen herkkupala. Jännityksellä aina joka päivä etsimme, mistä minimonninen löytyy vai löytyykö ollenkaan. Vaikka etukäteen en ollut niin innostunut akvaariosta, on se kuitenkin ollut ihan mielenkiintoinen projekti. Suurin ilo siinä on se, että sen hoitovastuu ei ole omilla harteillani. Niinpä satunnainen ruokkiminen tai huoltotöissä apulaisena oleminen ei ole pakkopullaa. Lisäksi akvaarion alla olevat kaapit tulivat tarpeeseen lasten lelujen säilytyspaikkoina.

Uusi, vauhdikas vuosi alkanut

Joulun alla ostamani jouluruusu on aukaissut ensimmäisen kukkansa.

Uusi vuosi alkoi meillä sangen liukkaasti, sillä uudenvuodenaaton plussakeli ja sitä seurannut pakkanen tekivät auratuista alueista peilijäiset. Oma piha oli sen verran kehnosti kolattu, ettei siinä ollut tietoakaan jäätiköistä toisin kuin vaihteeksi harvinaisen hienosti auratulla ja huonosti hiekoitetulla (=hiekoittamaton) kadulla. Liukkaus ja veitsenterävät jään särmät todettiin ihan konkreettisesti ja käytiin sen seurauksena testaamassa terveyskeskuksen päivystyksen pyhäpäivän ruuhka. Päivystysjonossa pieni lapsi taisi kiilata monen muun ohi ja nopean paikkauksen jälkeen kurvattiin hakemaan jäätelöt palkkioksi reippaudesta. Jospa loppuvuosi menisi ihan kotona paikattavilla haavereilla.

Ikkunanäkymä 1.1.2023 aamulla. Katu hiekoitettiin vasta illalla.

Joulukukista hyasintit ovat kukkimisensa kukkineet ja siirtyneet pois silmistä odottamaan kesää. Kaikki amaryllikset availevat uusia nuppuja ja jopa se pakkaamisessa kärsinyt, huonojuurinen marketin 'Harlequin' -amaryllis on puskenut reippaasti uutta kukkavanaa. Pienikukkainen orkidea on ilahduttanut monta kuukautta keittiön ikkunalla ja vaikka uudet nuput ovat valon puutteessa karisseet pois, jo avautumaan ehtineet kukat ovat pysyneet tiukasti kukkavarressa kiinni. Sitten kun joulukukiksi ostetut kasvit ovat kuihduttaneet viimeisenkin kukkansa, voi käydä hakemassa kellarista uusia. Loppusyksyn alesta hamstratut hyasintit eivät taida olla kovin tyytyväisiä asuinsijoihinsa, sillä ne ovat alkaneet kömpiä ulos ruukuistaan. Osa killui pelkkien juurten varassa ilmassa. Ne olivat työntäneet sen verran paljon juuria vieri viereen, että niiden voima oli riittänyt nostamaan sipulit ilmaan. Otin pari pahiten ylös noussutta kaveria kokonaan irti ja upotin syvemmälle.

Yrittäkää nyt pysyä siellä ruukuissanne!

Kellarissa jaksellaan muuten hyvin; pikavilkaisulla ei näkynyt hometta eikä tuholaisia. Syysaleista hankitut narsissit ovat työntäneet pari pientä alkua pinnalle, helmililjat ja hollanninkurjenmiekat useita jo melkein kolmesenttisiä piippoja. Nuokkutähdikkiruukussa ei näy vielä mitään mutta eipä sillä ole kiirettäkään. Kaikki kärhöt sen sijaan ovat valitettavasti hereillä ja hyvin vauhdikkaasti kasvuun lähdössä. Syksy ja alkutalvi olivat sen verran leutoja, että kellarikin on pysynyt normaalia lämpimämpänä. Nyt siellä oli melkein kahdeksan astetta, mikä on monta astetta enemmän kuin yleensä. Positiivinen puoli on sentään se, ettei sinne tarvitse kytkeä lämmitystä päälle varmaan koko talven aikana. Katkoin kärhöistä kaikki pisimmät latvat poikki, jotta kasvu vähän hidastuisi. Talven edetessä kellarinkin pitäisi viiletä edes muutamalla asteella.

Tässä mantsuriankärhön "hattivatit". Vihreä mätäs taustalla on lankaköynnös.

Kellarissa on myös pari siemenkylvöstä. Kolme purkkia loistokärhön siemeniä ei vielä näytä minkäänlaista elonmerkkiä mutta jo talvetuskauden alussa taimia puskenut vaaleajouluruusukylvös ei ole hidastanut tahtia laisinkaan. Kylvin heti siementen kypsyttyä heinäkuun puolivälissä 20 siementä ruukkuun, jonka jätin ulkovarastoon. Alkuun se oli siis pari kuukautta 15-20 asteessa, minkä jälkeen syksyn edetessä lämpötila laski 0-10 asteen välille. Marraskuun puolivälissä löytyivät ensimmäiset idut, joten purkki siirtyi talveksi kellariin ja sen jälkeen taimia on tupsahtanut tasaiseen tahtiin lisää. Jouluruusu siis selvästi lähtee itämään viileässä ja kun taimia on nyt 14kpl, niin eipä voi moittia itävyysprosenttiakaan. Ehkä seuraavalla yrityksellä jouluruusukylvöksen voisi pitää lämpimässä mahdollisimman pitkään ennen kellariin vientiä, jotta taimia alkaisi ilmestyä vasta kevättalvella. Kukkapenkissä en ole onnistunut saamaan yhtään tainta, vaikka joka vuosi olen kylvänyt siemeniä emokasvien lähettyville. Tai ehkä taimia on tullut, mutta ne ovat lähteneet itämään myöhäissyksyllä ja sitten paleltuneet talven aikana. Mistäpä noita tietää.

Nämä jouluruusuvauvat taitavat tarvita pian jo valoakin.

Kylvöksestä nousi myös jotain aivan muuta. Auringonkukkako? Oli mikä oli, niin pois jouti, juurikin oli jo varmaan ruukun pohjassa saakka. Vuoden ensimmäinen kitkentä siis tehty!

Samannäköisiä taimia nousi mustaluumun ruukusta. Hiirikö näitä siemeniä on syksyllä jemmannut kukkapurkkeihini? Nämä jätin ihan uteliaisuuttani vielä kasvamaan.

Sain edellisen vuoden viimeisinä päivinä hyvin pienimuotoisen kaappienjärjestelyinspiraation, jonka seurauksena löysin melkein kymmenen vuotta keskeneräisenä lojuneen virkatun kaitaliinan alun. Virkkasin opiskeluaikaan useimmiten tylsillä luennoilla enkä valmistumisen jälkeen kovin montaa kertaa työtä jatkanut. Pääsyy virkkuun keskeytymiseen taisi olla se, että satunnaisesti tehdyn työn käsiala oli epätasainen ja pylväät olisi kannattanut ohjeesta poiketen virkata pitkinä, jotta kuvio olisi ollut kauniimman muotoinen. Liinaa ei siis inspiroinut virkata loppuun mutta eipä sitä raskinut purkaakaan. Nyt virkkasin sitä sen verran, että sain kesken jääneen kerroksen loppuun ja pingotin kostutetun liinanpätkän silityslautaan venymään. Käsialan epätasaisuus katosi pingotuksen ansiosta melko hyvin eikä kuviokaan näytä ihan niin pahalta kuin ennen, joten ehkä liina tulee vielä virkattua loppuunkin.

Kaitaliina, jota on virkattu 38cm, on vähän lyhyt minkään lipaston päälle.

Siivousinspiraatio poiki toisenkin projekti. Mietin jo pari vuotta sitten, että pitäisi olla jonkinlainen systeemi tavaroiden kuljettamiseen puutarhassa puuhaillessa. Kännykkä, kynä, muistivihko, siemenpussit, rulla tukinarua ja joskus myös sekatöörit painavat yhdessä jo niin paljon, että housut tippuvat jalasta, jos niitä housuntaskuissa pitäisi kuljettaa. Kylmällä kelillä tavarat kulkivat vielä kohtuullisesti takin taskuissa mutta ei sitä takkia t-paitakelillä viitsi mukana raahata. Viime kesänä ongelma oli vieläkin suurempi, kun vanha puutarhatakkini hajosi lopullisesti ja jäljelle jäi vain taskuton fleece. Nyt kävin läpi vanhat farkkuni ja valitsin sieltä huonoimmat. Vyötärö niissä oli vielä melko sopivan kokoinen mutta lantio oli näemmä lukioajoista levinnyt sen verran, etteivät housut olleet enää kovin mukavat päällä. Lisäksi koulunpenkissä istuminen oli kuluttanut ne takamuksesta puhki ja polvista melkein valkoisiksi, joten ei harmittanut tarttua saksiin ja yrittää luoda farkuille uusi elämä.

Saumoja ratkottu ja lahkeista sommiteltu harsimalla ja nuppineulojen avulla lisätaskuja ja paikkapaloja. Muutoksia tulee vielä, en ole ihan tyytyväinen ainakaan takakappaleeseen.

Tekeleestä on tarkoitus tulla jonkinlainen puutarhaessun ja työkaluvyön yhdistelmä, joka ei olisi liian hiostava lämpimämmälläkään kelillä pidettäväksi. Toistaiseksi on vielä mietinnässä, purkaisinko siitä vielä osan takakappaleesta, jotta taskuosat tulisivat vain molemmille sivuille. Kuluneen ahterin tilalle laitettu ehjempi kangas näyttää nimittäin kummalliselta eikä farkkujen alun perin pienehköille takataskuille ole järkevää käyttöä. Toisaalta yhtenäinen takakappale mahdollistaisi vähän likaisemmallakin alustalla istumisen ilman että alla olevat housut tai hame likaantuisivat. Toinen vaihtoehto olisi laittaa taakse sen verran väljä tasku, että sinne voisi lykätä vaikka puutarhahanskat siksi aikaa kun näprää jotain paljain käsin. Toivon, että kuningasidea pälkähtäisi päähän ennen kuin saan ompelukoneen käyttööni. Ihan kädenkäänteessä nämä ompeluhommat eivät minulta suju, joten aikaa näpertämiseen on mennyt tolkuttomasti. Toisaalta, onhan tässä vielä aikaa näpräillä ennen kuin puutarhapuuhat alkavat ja essua tarvitaan.

Eteisessä talvehtiva rosmariini on oikein hyvävointinen. Onnistuneen talvettamisen salaisuus taitaa siis olla tasaisesti kosteana pysyvä multa.

Vuosi vaihtui plussakelissä ja pilvisessä säässä mutta jo tänään aurinko näyttäytyi puiden välistä ja taivas oli pilvetön. Pakkanen on kiristymässä mutta ei kai sentään vielä (toivottavasti) alle -20 asteen. En panisi pahakseni, vaikka sää pysyisi leudompana kevääseen saakka. Iloista (ja sopivan vauhdikasta) alkanutta puutarhavuotta!