Aamun taimikatsaus

Taimia alkaa ilmestyä kiitettävää tahtia multapurkkeihin. Ensimmäiset sisälle kylvetyistä perennoista ovat itäneet ja näkyy sitä vihreää muissakin ruukuissa.

Valkoisen lehtosinilatvan aamujumppa näyttää tältä.

Kaukasiantörmäkukka 'Perfecta' vasta riisuu unimyssyä päästään.

Hentoiset sellerintaimet heräilevät verkkaisesti.

Edellisestä suippopaprikakylvöksestä ei itänyt yksikään. Uusintakylvössä iti 9 siementä kymmenestä.

Chilit ovat jo hyvässä kasvussa.

Hopeaputouksissa on jo ensimmäisiä oikean näköisiä lehtiä.

Kelloköynnösten kanssa ei ollut oikein tuuria. Alunperin viisi siementä kahdeksasta iti, mutta kaksi näivettyi ennen kuin pääsi edes siemenkuorestaan eroon. Yksi taimista lähti hyvin kasvuun, mutta ei päässyt itse irti siemenkuorestaan. Autoin sitä, mutta nyt taimi on alkanut nuutua. Onneksi kaksi tainta näyttäisi pääsevän alkua pidemmälle.

Kunhan nuo kaksi pääsevät kunnolla kasvuun, kokeilen lisätä niitä pistokkaista.

Pikkuinen koruköynnöksen pistokastaimi on alkanut yli puolen vuoden miettimisen jälkeen kasvaa. Myös viime kesältä säästetty hopeaputouksen pikkutaimi on hyvässä kasvussa.

Eteisen lattialle unohtunut alppikärhö 'Albina plena' ei säikähtänyt kuivumisesta, vaan kumpikin pistokastaimi on herännyt. 

Viime viikolla aurinko kultasi metsän todella kauniisti. Eilen illalla tuuli jonkun verran, joten metsä ei ole enää näin luminen.

Elämme jännittäviä aikoja, sillä hetkenä minä hyvänsä jostain ruukusta ilmestyy pieni vihreä koukku. Myös talvetettavat kasvit alkavat heräillä. Sitten kun lämpötila nousee seuraavan kerran lähelle nollaa tai jopa plussalle, aion kantaa kellarista ensimmäisiä ruukkuja sisälle. Nyt lähden lumitöihin ennen työpäivän alkua. Aurinkoista päivää!

Toivepostaus: puutarhaystäväni

Säästin ystävänpäiväksi postausaiheen, jonka minulle heitti Eeva Viherrin-blogista. Hän toivoi minun kirjoittavan puutarhaystävästäni ja antoi luvan tulkita aihetta vapaasti. Mietin pitkään, mitä tähän kirjoittaisin ja kuinka lähestyisin aihetta.

Sydämelliset lemmikit.

Kasvit ja itse puutarha ovat tietysti se puutarhahörhön paras ystävä, varsinkin kun en luonteeltani ole jatkuvasti ihmisten seuraa kaipaava, vaan viihdyn mainiosti yksinänikin. Olen sitä paitsi purkanut puutarhaan niin paljon negatiivisia tunteita, kuten väsymystä, ärtymystä ja turhautumista, ettei sitä määrää olisi paraskaan ihmisystävä kestänyt. Lapsemme olivat nimittäin kolmivuotiaiksi saakka todella levottomia nukkujia enkä liioittele yhtään, jos sanon, että neljän vuoden ajalta viiden tunnin yhtenäiset unipätkät olivat itselläni yhden käden sormilla laskettavissa. Pahimpina aikoina herätyksiä tuli jopa kahdeksan kertaa yhden yön aikana ja kuka tahansa voi arvata, ettei sellainen meno saa ihmisestä parhaita puolia esiin. Lisäksi esikoisen temperamenttisuus ja vauhdikkuus kuluttivat sekä voimia että hermoja. 

Metsänreunapenkin lemmikkimeri on rauhoittanut kireän pinnan lukemattomia kertoja, samoin sen kivipengerrys.

Puutarha sai pääni pysymään edes jollain lailla kasassa ja antoi energiaa jatkaa yöheräilyjen ja uhmakohtausten välissä luovimista. Ystävistä parhain siis, vaikkakin välillä puutarhassa puuhaillessa tulee mieleen muistoja siitä, kuinka joku kivi on punnerrettu paikoilleen silloin kun teki mieli sulloutua patjan kanssa kellariin nukkumaan muutamaksi viikoksi tai kuinka joku kohta nurmikosta lähti esikoisen saatua 20. raivokohtauksen saman päivän aikana. Vaikka puutarhassa on valutettu litratolkulla kyyneleitä ja joistain yksityiskohdista herää raskaitakin muistoja, on se silti minulle silti mielenrauhaa ja energiaa tuova paikka. Raivon vallassa kaivetut kukkapenkit saavat usein hymynkin huulille; kuinka jostain ahdistavasta tunteesta tai mustasta mielestä voi syntyä jotain niin kaunista.

Kärhökaaripenkin yläpäätyyn on haudattu monen päivän taistelut. Poltin samalla pikkuisen olkapäitäni ja niskaani auringossa.

Vaikka miten hyvin viihtyisi yksinkin, niin kyllä sitä välillä kaipaa ihmisseuraakin. Minulla on muutamia ihmisiä, joiden kanssa vaihdan puutarhakuulumisia ja kasveja, ja käyn taimistoilla sekä puutarhatapahtumissa. Yksi heistä on äitini. Puhumme hänen kanssaan hyvin monessa asiassa samaa puutarhakieltä ja meillä on aika samanlainen maku. Monesti meille tulee mieleen yhtä aikaa sama asia, jos pohdiskelemme jomman kumman puutarhan työn alla olevaa kohtaa.

Amiraali laskeutui poseeraamaan 'Hagley Hybridin' kukalle.

Minulla on myös suunnilleen itseni ikäinen puutarhaystävä, jonka kanssa tutustuimme muutama vuosi sitten. Myös miehemme ja kummankin perheen lapset tulevat keskenään hyvin juttuun, joten kyläilyt ja yhteiset illanvietot ovat kaikista mukavia. Ja tietysti puutarhaystävien joukkoa täydentää tämä ihana puutarhablogiyhteisö, jonka postauksista ja kommenteista opin aina jotain uutta. Kiitos siitä, että olette olemassa!

Puput tulevat melkein ulkorappusille saakka tähän aikaan vuodesta... eikun se olikin Karo!

Hyvää ystävänpäivää kaikki puutarhaystäväni!

Pakkaspäivän puutarhakuvia

Luonto luo talvella ihmeellisiä ja painovoimaa uhmaavia rakennelmia. Aamupäivällä näytti siltä, ettei tänään aurinkoa nähtäisi, joten kuvatkin ovat kovin harmaita. Kylmäkin oli; -22,5 astetta näytti mittari. Siitä huolimatta tervetuloa kahlaamaan reisiä myöten lumessa puutarhassamme!

Punatähkällä on taiteellinen talvipipo. Kuinka ihmeessä pehmoinen pakkaslumi voi roikkua tällaisessa asennossa?

Mongolianvaahteralla ja sen suojaverkolla on lämpöiset talviturkit.

Varjokujan portin päällä on lumikuorrutus.

Samaisen portin sisäpuolelta pääsi tutkimaan upeita jääveistoksia.

Varjokujan oksat ovat keränneet taiteellista painolastia.

Kun lunta on sekä oksan että aidan päällä, syntyy aika peittävä näkymä naapuriin.

Kuusen oksista tulee kovalla pakkasella jännittävän näköiset, kun niiden väri muuttuu tumman vihreästä utuisen harmaaksi.

Jänikset eivät ole tulleet pitkään aikaan pihalle saakka, mutta niiden reitti kulkee aivan tontin vierestä kuusen oksien alta. Puuterilumeen on jäänyt tarkat käpälänjäljet, joten tässä on menty aika verkkaisesti.

Lyhdyt ovat aloittaneet lumeen hautautumisen (ihan itse kaivautuvat hankeen kuin metsäkanalinnut kieppiin...). Vasemmassa reunassa näkyy vähän 120cm korkeaa jänisverkkoa. Pitäisi käydä lapioimassa enimpiä lumia pois, etteivät jänöset pian kiipeile luumupuissa.

Tänään piti tehdä jotain kompostorille, sillä se mokoma jäähtyi jäähtymistään ja oli jo melkein täynnäkin. Lämpömittarin viisari oli pudonnut nollan alapuolelle ja ainakin pinnasta ja ulkolaidoilta massa oli kohmeessa. Tyhjensin pohjalta jäähtynyttä ja osittain jäätynyttäkin tavaraa pois, tiputtelin päältä massat alemmaksi ja laitoin sisältä tuotujen biojätteiden mukana pari kuumavesipulloa auttamaan käynnistymisessä. Eiköhän se tästä taas ala pian pöhistä tyytyväisenä.

Kovin harmaasta aamusta taitaakin kehkeytyä aurinkoinen loppupäivä.

Kaunista päivää!

Kevään kaipuu -haaste

Tiiu Puutarhahetki-blogista haastoi minut tähän kivaan kevätkuvahaasteeseen mukaan. Jos ihan rehellisiä ollaan, niin minuun ei ole vielä iskenyt kunnolla kevätkaipuu. Olen nauttinut kauniista talvisista maisemista. Töitäkin on ollut enemmän kuin vuosikausiin, joten tekemistä on riittänyt ja aika kulunut kuin siivillä. Ehkä kevätkaipuun pitää kurissa myös se, että Etelä-Suomessakin on vielä täysi talvi eikä blogeissa näy piippoja ensimmäisistä kevätkukista puhumattakaan. Toki katselen mielelläni kevätkuvia ja fiilistelen, mitä kaikkea kivaa on parin kuukauden päästä tulossa. Muuttolinnut alkavat palailla ja todennäköisesti alkaa olla jo ensimmäisiä pälvipaikkoja, ehkä jopa ensimmäisiä piippojakin.

Tämä pönttö ei taida enää kelvata kuusitiaisille, sillä siinä on jo iso halkeama. Pitää tehdä kevään mittaan uusia, pitkäikäisempiä lautapönttöjä pikkulinnuille.

Krookukset puskevat lumen ja jään läpi. Tässä yksi sipulikin on puskenut pintaan.

Vaikka ulkona on lunta, jäätä ja pakkasta, talvetettavien heräily tuo vihreyttä sisälle. Näitä hoivailen joka vuosi yhtä innokkaasti.

Aikaisempien vuosien kokemuksella ensimmäisiä kukkia saa meillä odotella huhtikuun loppupuolelle saakka. Yritän aina metsästää mahdollisimman aikaisia kukkijoita kevään iloksi, mutta faktahan on se, että eivät ne aikaisimmatkaan kasvit lähde kasvuun ennen kuin maa on edes puoliksi sulanut. Liian aikaisin ei siis passaa kevään perään itkeä, kun ei se sieltä silti sen nopeammin tule.

Takapihan tämä nurkka sulaa joka ikinen vuosi ensimmäisenä ja aina mietin, että siellä pitäisi olla jotain kukkivaa. Sitten muistan nämä pitkäkorvaiset pomppupetterit, jotka etsivät myös ensimmäisistä pälvipaikoista jotain vihreää.

Mitä vähemmäksi lumet käyvät, sitä suuremmaksi kasvaa taimikokoelma.

Ja viimein ulkonakin alkaa kukkia! Kuinkahan vanhat sipulit ovat lisääntyneet edelliskeväästä? Kukkivatko syksyllä istutetut uudet lajikkeet? Eihän myyrä ole löytänyt herkkukätköjä? Näitä sitä tulee kevään mittaan mietittyä.

'Fondant'-hyasinttien menestyminen aurinkopenkissä sai minut upottamaan sinne syksyllä pari pussillista lisää hyasintteja. Tuoksuukohan siellä keväällä?

Jouluruusut ovat myös odotetuimpia kevään kukkijoita. Olen haikaillut punaisten jouluruusujen perään, sillä vaaleajouluruusuni eivät aina punerru yhtä somasti kuin tämä yksilö.

Tarhakylmänkukka kuuluu suosikkieni joukkoon läpi kasvukauden. Kukkivatkohan toissa- ja viimevuotiset siementaimet jo tänä vuonna?

Narsissit kukkivat ja lisääntyvät uskollisesti vuosi vuodelta. Viime vuonna 'Thalia' -orkideanarsissien joukosta löytyi vaaleankeltainen orkideanarsissi.

Kanadanatsalea 'Violettan' kukkiessa taidetaan olla jo alkukesässä. Kuinkahan sujuu sen ensimmäinen talvi?

Haasteen säännöt:

-kerro postauksessasi, kuka haasteen aloitti (Tiiu Puutarhahetki-blogista)

-tee postaus sinulle rakkaimpien keväisten kuvien kera

-haasta kolme tai useampi blogiystäväsi mukaan

-käy kirjoittamassa postauksesi www-osoite Puutarhahetki - Suurien unelmien puutarhablogin Kevään kaipuu -postauksen kommenttikenttään

-voit osallistua haasteeseen myös instagramissa. Merkitse kuvasi silloin #keväänkaipuuhaaste ja @puutarhahetki

Haastan mukaan seuraavat kivat blogit:

Kivisen Vilmalla

Lappalainen etelässä

Navettapiian puuhamaa

Toivepostaus: kierrätystä

Gitta Puutarha on kotini -blogista toivoi postausta siitä, mitä kaikkea voi kierrättää ja uudelleenkäyttää puutarhassa. Meillä ei kovin paljoa ole kierrätysjuttuja, joten aihetta piti ihan miettiä perusteellisesti. Pation ruokaryhmä on ostettu käytettynä ja takapihan lyhdyt suurimmaksi osaksi kirppareilta. Tietynlaista kierrättämistä on myös syksyn lehtien ja pensaista leikattujen ja haketettujen risujen käyttö katteena, mutta lasketaanko tällaisia kunnolla kierrätysjutuiksi? Ehkä ei, joten kävin kuvia läpi tarkemmalla seulalla ja pohdin, mitkä puutarhassamme olevat jutut on tehty kierrätystavarasta.

Tontilta löytyneitä vanhoja betonilaattoja yhdistettynä luonnonkiviin on käytetty vähän siellä sun täällä, mm. kärhökaariportin alla.

Ehkä näyttävin kierrätystarvikkeista tehty asia meillä on etupihan kiveys, johon käytettiin tontilta löytyneitä betonilaattoja ja luonnokiviä. Laatat on ilmeisesti edellinen asukas itse valanut suoraan paikoilleen ja niiden siirtämisen kanssa pitikin olla varovainen, etteivät ne halkea. Varsinkin isot, melkein neliömetrin kokoiset laatat olivat hankalia siirrettäviä. Kiveyksestä tuli mielestäni onnistunut ja parasta siinä on se, että se on varmasti uniikki. Joskus haaveilin liuskekiveyksestä, mutta nyt en enää vaihtaisi tätä meidän rouheaa sekasikiötä mihinkään.

Tässä kiveys on vasta valmistuneena kesällä 2018. Patiolle menevä osa talon nurkalla valmistuu vasta seuraavana kesänä.

Kolmen kesän jälkeen saumoihin on alkanut tulla kivasti sammalta. Kiveys on paahteinen ja kuuma, joten sammaloituminen on ollut hidasta. Onneksi osa sammallajeista viihtyy kuivissakin oloissa ja kun itsekseen ovat tänne eksyneet, niin pärjäävät hellejaksojenkin yli ilman kastelua.

Tyhjät multasäkit kerään talteen ja vuoraan niillä esim. kasvilavat. Käytän niitä myös nurmikon ja kiveysten välissä estämään nurmiheiniä ja juurilla leviäviä rikkaruohoja etenemästä kivien väliin. Joissain kohdissa myös kukkapenkin reuna on rajattu muovisuikaleella nurmikosta. Jos nurmikkomme olisi pelkkää nurmiheinää, saattaisin pitäytyä pelkässä kanttaamisessa, mutta nurmikollamme juuret edellä suikertavat valvatit, juolavehnät ja kumppanit saa helpoiten pysäytettyä konkreettisella esteellä.

Kukkapenkin rajaamisesta muovisuikaleilla ei ollut kuvia (kuka nyt sellaisia kuvaa?), mutta kasvimaan aitatolpat ovat isäni varastoista löytynyttä rautaputkea ja kohopenkin reunat vanhoja kattotiiliä. Kierrätystavaraa siis. Taaempana olevat kasvilavat ovat lavakauluksia.

Hyönteishotellin ja puutarhakompostorin rakentamiseen käytimme kuormalavoja. Hyönteishotellista löytyy kuvia ja rakennusohjeita blogin selainversion oikeasta reunasta heti blogiarkiston yläpuolelta (tai tästä klikkaamalla), joten en laita siitä tänne kuvia. Puutarhakompostoria peittävä seinäke on tehty heinäseipäistä ja muista projekteista ylijääneestä raudoitusverkosta. Saman alueen kukkapenkit on rajattu kaadettujen koivujen ja pihlajien oksilla kohopenkeiksi.

Puutarhakomposti takimmaisena, kaareva seinäke sen edessä ja etualalla sama polku kuin ensimmäisessä kuvassa. Myös kukkapenkin oksareunuksia näkyy. Risumajassa on vielä muutama betonilaatta odottamassa käyttöä.

Seinäkkeeseen laitettiin kolmen ja kuuden ruudun kokoisia raudoitusverkon palasia, jotta verkko riittäisi mahdollisimman isolle alalle. Kaksi palasta jäi silti uupumaan alareunasta, mutta ne eivät enää alkukesän jälkeen näy, kun jaloangervot ovat kasvaneet polvenkorkuisiksi. Seinäkkeeseen on istutettu alppikärhö 'Albina plena', joka aikanaan piilottaa sekä puutarhakompostin että puuttuvien verkonpalasten kohdan alleen.

Vaikka kärhö ei vielä ylety edes jaloangervojen yläpuolelle, niin näinkin läpinäkyvä aidanne vie huomion pois puutarhakompostista. Kukkivat jaloangervot tietysti vetävät katseet vieläkin tehokkaammin puoleensa.

Tällaisia nämä meidän vaatimattomat kierrätysjutut olivat. Aurinkoista viikonloppua!

Aurinko bongattu!

Viimein se pitkään kadoksissa ollut aurinko on nähty meilläkin! Eihän siihen tarvittukaan kuin uudelleen -20 asteeseen kivunnut pakkanen.

Sieltä se kurkkii puiden takaa.

Vartti myöhemmin oli puu ohitettu ja valo pääsi tulvimaan melkein esteettä ja suorastaan häikäisevästi.

Tässä todellisuus. Valoa tuli kuulkaas ihan pihalle saakka!

Kas näin! Pikkuisen sain kuvaan vangittua myös hangella kimaltelevia "timantteja".

Kärhökaaripenkin suuntaan tuli toinen valojuova.

Olohuoneen ikkunastakin näkyi auringonvaloa... kun kyykistyi aivan ikkunan viereen lattialle ja katsoi niska kenossa yläviistoon.

Muutaman talon päässä naapurin komea mänty paistatteli ihan kunnolla auringossa.

Vaikka matalalla ja metsän takana kurkkiva aurinko ei vielä ulottanutkaan säteitään ikkunoille saakka, on melkein pilvetön taivas kuitenkin ihanan kirkas. Valaistut puiden latvat ovat minusta myös kauniita katsella. Auringosta toiseen luonnonihmeeseen: tiesittekö, että jotkut hyttyslajit talvehtivat aikuisina. Minä en ainakaan tiennyt sitä ennen tätä talvea. Ihmettelimme jo aikaisemmin talvella, mistä sisälle eksyy itikoita vähän väliä. Arvoitus ratkesi, kun liiteristä alkoi halkojen välistä löytyä itikkakasoja. Sisälle lämpimään päästyään hyttyset ovat vironneet ja lähteneet lentelemään. Onneksi ne ovat suurimmaksi osaksi suunnanneet valoja tai ikkunoita kohti eivätkä tulleet iholle. Talvehtivia hyttyslajeja ovat googlen mukaan ainakin horkka- ja kirsihyttyset. Ovatko nämäkin sitten niitä, mene ja tiedä.

Liiteristä on tänä vuonna löytynyt paljon tällaisia ja jopa paljon isompiakin itikkakasoja.

Hopeaputouksen taimet ovat pieniä, mutta reippaita.

Kylvin kolme chilin siementä ja tässä taimet. Ei voi moittia niiden itävyysprosenttia.

Kylvin eilen illalla seuraavan erän perennansiemeniä. T'ässä erässä oli lajeja, jotka saattavat itää ilman kylmäkäsittelyäkin, joten pidän purkit sisällä maaliskuuhun saakka. Jos taimia ei ala siihen mennessä näkyä, kylvökset pääsevät hankeen odottamaan kevättä. Tammikuussa tekemäni ensimmäinen hankikylvös pääsee samalla hangesta sisälle. Perennoista onkin nyt sitten kylvetty kaikki kylmäkäsittelyä vaativat lajit. Maaliskuun kylvöihin jäi vielä ristikki ja ranskantulikukka, jotka ilmeisesti itävät ilman kylmäkäsittelyäkin. 

Yksi purkki sellereitä ja kymmentä eri perennansiementä. Valkoiset höytyvät kahdessa purkissa ovat syys- ja amerikanvuokkoa. Oletan, että niitä ei juuri peitellä, kun ovat niin minimaalisen pieniäkin.

Kesäkukkasuunnitelmia en ole vielä sen tarkemmin tehnyt, mutta luulen, että turvaudun aika pitkälti suorakylvöihin. Varmoja esikasvatettavia tänä vuonna ovat ainakin samettikukka, purppurarevonhäntä ja tuoksuherne. Itämässä olevat kelloköynnökset vaativat huhti-toukokuussa varmasti paljon tilaa, samoin tomaatit ja muut esikasvatettavat hyötykasvit. Katsotaan, missä vaiheessa homma karkaa lapasesta kun niitä perennansiemeniäkin tuli ripoteltua joka purkkiin aika ronskilla kädellä... Eikös sitä sanota, että elämässä pitää olla haasteita? Olkoon minun haasteeni taas tänäkin vuonna taimipurkkipalapeli! Miltäs teillä näyttää, paistaako aurinko vai tuiskuttaako lunta?