Pyhäinpäivän kukkayllätys

Luulin jo, ettei puutarhasta löydy pakkasten ja jatkuvien vesisateiden jäljiltä yhtään kukkaa. Olin väärässä, vaikka kukkia ei montaa löytynytkään. Joukossa oli kuitenkin yksi superyllätys, jonka nähdessäni meinasin oikeasti pudota pyrstölleni hämmästyksestä. Kävellään kuitenkin pihakierros siinä järjestyksessä kuin sen itsekin aamupäivällä tein ja pidetään jännitystä vielä hetki yllä.

Luulin, että lapset jekuttivat, kun sanoivat satavan lunta. Purppuraheisiangervon lehdille oli kuitenkin jäänyt hyvin hentoinen kuorrute todisteeksi tapahtumasta.

Ranskantulikukka puskee edelleen nuppuja. Senkin lehdillä oli aavistuksenomainen puuterointi.

Komeamaksaruoho 'Herbstfreude' on ällistyttävän sitkeä. Jopa kärhöjen lehdet ovat tässä vaiheessa syksyä mustuneet.

Syyssyrikkä ei hätkähdä pakkasia tai lunta; kuihtuneiden kukintojen seasta nousee aina vaan uusia nuppuja. Ne tuskin jaksavat enää aueta.

Luumutarhan suojaisimmasta kolkasta löytyi nuppuileva lehtosinilatva. Tällä puolen pihaa syysasterissakin on vielä väriä.

Tontin lämpötilaolot kävivät taas hyvin selville. Etupihalla syysasterin kukat olivat ruskettuneet jo sen näköisiksi, ettei niistä ole enää mitään iloa. Myös komeamaksaruohon kukinnoissa näkyi mustaa. Takapihalla luumutarhassa asterit ovat vielä melko hyvän näköisiä ja komeamaksaruohot melkein vahingoittumattomia. Sivupihan lehtosinilatva oli jo mennyt mustaksi kun takapihalla se oli vielä oikein virkeä. Pakkanen osuu kuitenkin myös takapihalle, sillä suklaakosmos oli viimein luovuttanut. Minun piti kaivaa se jo aikaisemmin kellariin talvehtimaan mutta sehän pääsi unohtumaan. Toivottavasti sen juurakolle ei ole käynyt kuinkaan. Onneksi maa ei ole päässyt vielä jäätymään.

Yöllä satanut vesi oli jäädyttänyt myskimalvojen nuput ja avautumassa olleet kukat.

Ja tässä se superyllätys: en edes tiennyt, että syksyllä hankkimani jouluruusu 'Pretty Ellen Spotted' aikoisi kukkia. Nuppu oli piiloutunut kasvin taakse tuuheiden lehtien lomaan.

Ehdin jo kulkea kasvin ohi, kun pieni vilahdus pinkkiä osui näkökentän laidalle. Tarkemmalla tutkimisella löysin toisen nupun puskan keskeltä.

En voi uskoa, miten iloiseksi yksi pieni kukka voi ihmisen tehdä. Tuntui, kuin koko väsyttävän pimeä, harmaa ja kylmä marraskuun päivä olisi kirkastunut yhdessä hetkessä. Alunperin lähdin ulos vain siksi, että halusin etsiä maljakkoon edes muutaman kukan tai pikkuisen vihreää viikon vanhalle leikkoneilikalle kaveriksi. Sen lisäksi, että löysin muutamia maljakkokelpoisia kukkia, pääsin näkemään ihka ensimmäisen punaisen jouluruusun kukan tällä tontilla. Sitä en raskinut ottaa maljakkoon ihasteltavaksi, sillä joskus ulkoa tuodut jouluruusujen kukat ovat kuihtuneet hyvin nopeasti sisätiloissa. Tuleepahan ulkoiltua useammin, kun pitää käydä ihastelemassa jouluruusua.

Keräsin kimppuun kohmeisia maksaruohoja, lehtosinilatvaa, myskimalvaa ja jouluruusun lehtiä. Sitaisin ne yhteen ruskealla ja vanhan roosan sävyisillä paperinaruilla.

Enpä olekaan ennen kerännyt jäisiä leikkokukkia ja vihreitä puutarhasta. Jännä nähdä, kuinka pitkään ne kestävätkään maljakossa ja jaksavatko lehtosinilatvojen nuput aueta. Kasvien sulaessa ne ovat selvästi lähteneet ojentumaan pystympään ja muutenkin ryhdistäytymään. Kuvissa ovat vielä vähän retkallaan, sillä kimppu oli pakko kuvata saman tien sitomisen jälkeen ennen kuin tulisi aivan liian hämärää. Päivän valoisimmalla hetkelläkään valo ei enää meinaa riittää sisällä kuvaamiseen, vaikka olisi kaikki lamput päällä. Sen näkee hyvin edellisestä kuvasta, jossa ikkunan puoleiset maksaruohot ovat sen värisiä kuin pitääkin ja varjon puolella olevat näyttävät mustilta. Ehkä joskus saan perusteellisen keittiöremontin ja tilanteeseen kuin tilanteeseen sopivan valaistuksen. Kelpaisi sitten kuvata kukkia sisätiloissakin.

Nyt viikon maljakossa kavereita odotellut neilikka ei ole enää yksinäinen.

Hyvää pyhäinpäivän iltaa!