Piippoja ja kukkia

Arktisen jäätävistä olosuhteista huolimatta kevät mitä ilmeisimminkin etenee edelleen. Jotenkin kummassa jäisestä maasta ja lumen seasta nousee piippoja kurkkimaan, joko uskaltaa herätä. Toivon mukaan eivät pakita takaisin maan sisään hyistä ilmaa tovin nuuhkittuaan. Topakoita tulppaanin piippoja näkyi pensasryhmässä ja pari taisi olla luumutarhassakin. Kavereina nousee krookusta, kevättähteä ja kevätkurjenmiekkaa, bongasinpa pari laukan versoakin.

Jäähileiden seasta nousee tulppaani 'Doll's Minuetia', ellen ihan väärin muista.

Sateinen viime kesä ja erityisesti syksy saivat minut vähän hermostuneeksi erityisesti kevätkurjenmiekkojen puolesta. Nyt, kun ensimmäiset versonkärjet ovat nousseet, huoli on kummasti pienentynyt. Ihan hyvinhän tuolta näyttää nousevan piippoja ja lisää tulee varmasti myöhemmin. Takapihalla on multaisempi maa kuin etupihalla, joten siellä onkin saattanut kato käydä, mutta edes etupihalla on vähintään osa kevätkurjenmiekoista hengissä. Malttamattomana odotan jo kukkatykitystä mutta lumen sulaminen on vain pysähtynyt tykkänään, kun pakkasta ja pohjatuulta piisaa.

Aurinkopenkin kevätkurjenmiekka-kevättähtiniityllä on ainakin jotain hengissä.

Pakkasen kovettamassa maassa olisi turvallista käydä silputtamassa vähän perennanvarsia mutta ei ole huvittanut jäätävällä kelillä lähteä ulos. Toisaalta, on tässä mennyt monta päivää kaikissa muissa menoissa, joten ehtimisenkin kanssa on ollut vähän tiukkaa. Keskiviikkona olin poissa kotoa aamukahdeksasta iltaseitsemään, mikä oli itselleni jo varmaankin jonkin sortin ennätys, jos ei lomareissuja lasketa mukaan. Ehtiipähän noita perennoja silputa myöhemminkin. Saavat kaikki puutarhan ötiäiset ja pikku hiljaa heräilevät kasvit paremmin suojaa kylmältä kun ei ole vielä tässä vaiheessa siivottu mitään pois.

Lumen valtaama alue on kutistunut kovasti eikä hankikaan ole enää kovin paksu.

Sen verran tartuin puutarhasaksiin eräänä aamuna, että leikkasin revenneet puistoatsalean oksat maljakkoon. En ole koskaan ottanut atsalean oksia hyödettäväksi mutta eipä niitä ole aiemmin revennytkään lumen painosta. Mitään tässä kokeilussa ei menetä ja jos hyvin käy, saan niistä vielä oikein kauniit maljakkokukat. Silmujen koosta ja muodosta päätellen nuppusilmuja oli ihan mukavasti. Toistaiseksi oksissa ei ole juurikaan nähtävää, mutta minusta näyttää, että ainakin osa silmuista olisi vähän lähtenyt pullistelemaan. Liekö toiveajattelua vai varovainen merkki onnistumisesta?

Sulamista on tapahtunut myös sivupihalla, vaikka siellä lunta on vielä melkoisesti.

Jäniksille ei tänä talvena kelvannut sopivasti kuonon korkeudelle kiskotut loistokärhöjen versot. Yhden tai kaksi kertaa oli jänö pysähtynyt kärhökaariportin luokse ja maistellut vähän muutamaa latvankärkeä. Samoin melkein kaikki muut loistokärhöt olivat saaneet olla rauhassa. Siispä pitää itse leikata ne poikki ja kärrätä kompostiin. Sellaisen määrän jos saksilla itse silputtaisi, saisi vain melkoiset rasitusvammat käsiinsä. Puutarhakompostin pohjalla isokin vyyhti kärhönversoa maatuu yhdessä kasvukaudessa melkein näkymättömiin, vaikka viekin alkuvaiheessa paljon tilaa. Onneksi myöskään alppikärhöjen versot eivät olleet jänöjen ruokalistoilla, vaikka osa niistä jäi vähän heikolle suojaukselle.

Ensimmäinen kimalainen pääsi valokuvaan 14.4.-24.

Jänikset kun tuli mainittua, kerrotaan nyt niidenkin touhuista. Edellisen postauksen metsäjänis (tai sitten joku sen kavereista) nimittäin on ottanut nyt tavakseen pyöriä pihapiireissä etsimässä sapuskaa. Itse olen nähnyt sen muutaman kerran meidän pihalla ja saman verran naapureiden pihoilla. Eilen isäntä ja lapset olivat nähneet sen ajavan takaa rusakkoa ympäri taloamme. Olisi voinut kuvitella, että kookkaampi rusakko hätistäisi metsäjäniksen reviiriltään pois eikä toisin päin vai mikä lie hippaleikki pupuilla sitten ollut menossa. Tänä aamuna näin rusakon pation vierellä vetelemässä syyshortensian viimevuotisia lehtiä suoraan pensaasta. Olisi vain samalla vaivalla vähän typistellyt latvojakin, en olisi siitä suuttunut. Aion kuitenkin leikata sen kyseisen hortensiankin vähän kompaktimpaan kokoon kunhan sopiva inspiraatio iskee.

Ensimmäiset nuput bongattu! Ja ne ovat jänisverkon sisällä turvassa.

Ei tarvita kuin yksi aurinkoinen hetki ja ensimmäinen krookus on varmasti kukassa. Veikkasin niiden kukkivan vasta 29.4, joten pieleen tulee menemään. Tuskinpa tämä jääkausi sentään yli viikkoa kestää, vaikka huomiselle onkin luvattu lumisadetta ja pakkasta eikä lähipäivien sää muutenkaan kovin lupaavalta näytä. Mutta aina voi toivoa ennusteiden olevan väärässä. Silloin ei voi kuin iloisesti yllättyä, sillä kovin paljoa nykyisiä ennusteita kurjemmaksi sää ei voisi mennä.

Kasvimaalta tuhdin havukerroksen alta löytyi timjami.

Timjami on useinkin selvinnyt hengissä talven yli mutta kuollut juuri tässä vaiheessa kevättä, kun lumet ovat sulaneet sen päältä. Maa on edelleen jäässä, joten kuvaamisen jälkeen nostelin pihdan oksat takaisin timjamin päälle ja jätin sen sinne suojaan niin auringolta kuin jäätävältä tuuleltakin. Samojen havujen alla talvehtineet ranskanrakuuna ja sitruunamelissa eivät ole vielä heränneet (enkä sitä odottanutkaan), joten saivat nekin jäädä vielä havujen alle odottelemaan kasvukauden alkamista. Rosmariini sen sijaan on talvehtinut onnistuneesti ulkoeteisessä jo neljännen (?) kerran. En ole kuitenkaan saanut sitä koskaan ennen kukkimaan. Ei kukkia ole nytkään kuin yhdessä latvassa ja toisessa muutama nuppu, mutta niinkin vähästä sitä vielä tässä vaiheessa kasvukautta tulee iloiseksi.

Minipieni kukkakimppu ilahduttaa ulkoeteisessä tarkkasilmäistä.

Mukavaa alkavaa viikonloppua!