sunnuntai 11. joulukuuta 2022

Ministi avoin puutarha

Nestorin ystäville onkin tullut paljon seurattavaa muutaman viikon sisään. Jatketaan samalla linjalla kun on nyt päästy hyvään vauhtiin eikä puutarhassakaan tapahdu mitään lumen satamista mielenkiintoisempaa. Nestori otti kesällä meistä mallia ja avasi oman puutarhansa kotitonttuväelle. En tiedä yhtään, miten paljon Nestorin puutarhassa kävi vieraita, sillä tietysti minimaailman Avoimet puutarhat -päivä oli samaan aikaan kuin reaalimaailmassakin. Joku otti kuitenkin kuvia ennen vierailijoiden tuloa ja lähetti ne sitten minulle, jotta tekin pääsette katsomaan, miltä Nestorin pikkuisessa puutarhassa silloin näytti.
Nestori otti rennosti puutarhapenkillä. Paitaan liimatusta tarrasta logoineen vieraat tunnistivat isännän.
Nestori aloitti puutarhansa tuunaamisen jo alkukesällä asentamalla liuskekiveyksen portaiden eteen. Entisestä hiekkapihasta kulkeutuikin mahdottomasti hiekkaa sisälle siivottavaksi. Pari uutta kukkalaatikkoakin Nestori on kesän aikana rakentanut entisten kasvimaalaatikoiden rinnalle. Ulko-ovi ei varsinaisesti kuulu puutarhaan, mutta heikentäisihän se tällaisen pienen puutarhan yleisilmettä, jos ovi repsottaisi vinksallaan. Uusien saranoiden vaihtoon ei Nestorilla kulunut kuin pieni hetki ja nyt pysyy ovi kiinni vähän kovemmallakin tuulella. Portaiden irvistävä lauta oli tosin jäänyt Nestorilta huomaamatta mutta ei siihen vielä kompastu.
Asiaankuuluva viiri oli kiinnitetty postilaatikkoon.
Ulko-oven uudet saranat ja näkymä sivupihan pieneen metsikköön. Huussille johtavan polun Nestori oli lakaissut luudalla siistiksi.
Vasen puoli Nestorin pihamaasta on varsinainen puutarhaosio.
Uusissa kukkalaatikoissa kasvit kasvavat rehevinä ja kukkivat runsaasti.
Nestorin puutarhassa kasvaa monta eksoottista kasvia, joita ainakaan minä en tunnista. Ruusut sentään ovat tuttuja minullekin. Nestorin ruusut taitavat olla jotain jalompaa lajiketta, josta hän saa tarvittaessa kerättyä leikkokukkia mökkinsä piristykseksi. Tuskinpa Nestori sentään käyttää ruusun terälehtiä tuoksupussien tai ylellisen kosmetiikan tekemiseen? Toisessa laatikossa taitaa kasvaa jotain kuunliljan sukulaista mutta mitähän mahtavat muut kasvit olla?
Ruusujen juurella kasvaa jotain lehtevää kasvia sekä pienempää sinikukkaista kasvia, joita en tunnista.
Onkohan tämä jotain miekkaliljan sukua?
Vaikka Nestorin puutarhassa kukat kukkivat kauniisti, on kasvimaa kuitenkin Nestorin ylpeydenaihe. Minimarketit ovat kaukana, joten oma kasvimaa tuo mukavasti täydennystä ruokapöytään. Kellari on täytettävä ruualla ja loppukesän sekä syksyn mittaan Nestori viettääkin paljon aikaa keittiössä säilöen satoa talven varalle. Nestori kylvää uudet siemenet saman tien kun kasvimaalta vapautuu tilaa, joten hän saa kerättyä jatkuvasti satoa talteen. Vaikka pienikin kasvimaa voi olla hyvin satoisa, luulen silti, että Nestorilla on takapihallaan vielä lisäksi pieni peltotilkku, jossa on lisää hyötykasveja. Etupihan pienellä viljelmällä en ole nimittäin nähnyt kertaakaan esimerkiksi perunaa, lanttua tai kurpitsaa, joita hänelle kuitenkin ilmestyy syksyllä kellariin. Mansikoita, tomaatteja ja omenoitakin Nestorilla on aina silloin tällöin keittiössään. Etupihan kasvilaatikoista löytyy mm. porkkanaa, paprikaa, purjoa ja erilaisia salaatteja.
Neljä laatikkoa on varattu hyötykasveille. Reunimmaisena on vielä ruukussa joku kasvi. Porkkanat kasvoivat komeasti tänä vuonna ja niitä Nestori oli nostanutkin muutaman malliksi puutarhassa kävijöille.
Kasvimaan yläpuolella pesii talitiaisperhe, joka pitää tuholaiset kurissa.
Ja tokihan Nestorin puutarhassa kasvaa myös kärhö, jonka juurelle Nestori on oikeaoppisesti istuttanut matalampaa kasvillisuutta pitämään maanpinnan viileänä.
Toivottavasti nautitte kierroksesta! Tämä postaus vastasi samalla myös Saaripalstan Sailan heittämään haasteeseen tehdä Nestorille ja Minnille kasvimaa.

14 kommenttia:

  1. Iiks, ihanaa! Meinasinkin kommentoida, että juuri tätä keväällä toivoin. Ihan mahtavaa!
    Kylläpä on Nestorilla ja Minnillä monipuolinen puutarha (ja lisäksi salainen kasvimaa). Kasveja on jos jonkinlaisia - ja kärhökin! Katsoin ensin, että miekkaliljaksi arvelemasi voisi olla joku kurjenmiekka, Iris unguicularis tuli mieleen. Sinisistä ajattelin lemmikkejä tai rotkolemmikkejä, mutta ehkä ne ovatkin jotakin miniväen taikakasveja, niin varmaan. Sellaisiakin täytyy olla.
    Kylläpä oli hieno veto Nestorilta avata myös oma puutarhansa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toiveesi on täytetty. Kiva, että tykkäsit :)
      Tilaa on vähän Nestorin puutarhassa mutta jokainen neliösentti on hyötykäytössä. Iiriksiä ensin itsekin arvelin, mutta kukan malli oli vähän erikoinen. Tuo sinun ehdottamasi on kyllä enemmän näköinen kuin miekkalilja, joten ehkäpä Nestori onkin risteyttänyt itse kasveja ja Iris unguicularis on siinä toisena emona. Sinisistä tuli näin jälkeenpäin mieleen, että ne voisivat olla varmaan sellaisia kasveja, millä on myös lääke- tai maustekäyttöä.

      Poista
  2. Nestorilla on aivan ihana puutarha. Eipä ihme, että hän voi ottaa vieraat rennosti ja hyvillä mielin vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nestori on loistava puutarhuri, joten hänen puutarhansa on aina esittelykelpoinen.

      Poista
  3. Vai otti Nestorikin osaa Avoimiin! Ihailtavaa ja mikäpä on osallistua, kun on noin upeat hyötykasvit ja kukat. Ja talitintit hoitavat tuholaiset parempiin suihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin taisi tehdä. Olisi kiva tietää, kuinka paljon miniväkeä siellä kävikään.

      Poista
  4. Oi, miten ihana puutarha! Nestori on kyllä taitava ja kätevä käsistään, kun liuskekivet asentelee ja saranat oviin vaihtaa. Välillä on toden totta ottaa rennosti ja istuskella penkillä ihailemassa puutarhaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nestori on näppärä ja omatoiminen kaveri. Yksin kun asuu, pitää osata kaikenlaista.

      Poista
  5. Nestorista paljastuu jatkuvasti uusia taitoja. Hänhän on oikea unelmamies, jolla pysyy kädessä niin vasara kuin puutarhakuokkakin. Hienoa, että Nestori osallistui Avoimiin. Menestys oli varmasti taattu, kun katselee kukkien paljoutta ja kasvimaan runsautta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Älä muuta virka! Viime talvena tuli todistettua, että Nestori osaa myös leipoa ja ommella. Ilmeisen siisti kaverikin on, kun koti on aina ojennuksessa. Olisi kiva tietää, mitä Nestori ei osaa.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!