Viisi uutuutta testattu

Hyvää itsenäisyyspäivän iltaa! Kuvassa mustasilmäsusanna ja etelänmunkki 'Blaulicht'.

Otsikosta huolimatta tämä ei ole mikään yhteistyöpostaus tai työkaluvertailu, vaan keväällä synttäriarvonnassa minulle esitetyn haasteen loppukooste. Hippohiiri haastoi minut testaamaan viittä ennestään tuntematonta hyötykasvilajiketta. Tulkitsin tämän nyt niin, että piti testata itselleni uusia kasveja eikä etsiä kokeiltavaksi maailman ääristä jotain, mistä Suomessa ei ole kuultukaan. Valitsin alunperin testiin teeyrteistä kamomillan, mintun, sitruunamelissan ja juureksista kaura- ja mustajuuren. Teeyrttisekoituksessa oli varmaan jotain vikaa, sillä en saanut siitä yhtään siementä itämään. Osan kylvin syksyllä, osan talvella hankikylvönä, osan ihan normaalisti huoneenlämpöön ja loput keväällä kasvimaalle. Ei siltikään yhden yhtä tainta. Luovutin ja ostin niiden tilalle kesällä sitruunamelissan ja suklaamintun taimet taimistolta. Kamomillan korvasin keskikesän alehyllyltä löytämälläni curry-yrtillä. Kaurajuuren taimia esikasvatin muutamia ja mustajuuret kylvin aikaisin keväällä suoraan maahan.

Suklaamintun kasvutapa oli tällainen retkahteleva ja naapurilaatikkoon kurotteleva. Kavereina sillä oli samettikukka (tuo paleltunut törö etureunassa) sekä kehäkukka.

Minttu ja sitruunamelissa kasvoivat hyvin. Maistelin kumpaakin tuoreena siltään, vesikannun maustajana ja tuoreista lehdistä haudutettuna teenä. Minttu hammastahna-aromeineen ei hurmannut mutta sitruunamelissaa pakastinkin talven varalle. Toivon sen tietysti talvehtivan, jotta ei tarvitse ostaa ensi kesänä uutta tainta. Curry-yrtti, eli italianolkikukka, tuoksui todellakin curry-mausteelle mutta ruuanlaitossa siitä ei ole ollut iloa. Kuivatin joitakin oksia talven varalle ja kokeilen eri resepteissä, mutta tuskin se on jäämässä maustekaappimme vakioasukkaaksi. Ruukkukasvina se oli valtavan helppo, sillä se sieti kuivuutta erinomaisen hyvin (silloin kun seinän vierustalle ei sade osunut). Kasvin hopeiset, nukkaiset ja pikkuruiset lehdet ovat kuin luotuja äärimmäisen paahteisiin ja kuiviin olosuhteisiin. Sille voisi siis olla käyttöä paahteisen paikan ruukkuryhmässä, jossa sen hieno ulkonäkö toisi hyvin kontrastia muihin kasveihin. Ostamani yksilö on nyt kellarissa talvehtimassa. Jos se selviää kevääseen saakka, niin kyllä sille paikka löytyy.

Curry-yrttiä ei tullut kuvatuksi kesällä, mutta tässä se on kellarin hyllyllä pelakuun kaverina.

Kaurajuurta päätin kasvattaa ensisijaisesti kukkien takia mutta toki sen maistelukin kiinnosti. Nuoret lehdet maistuivat ruoholle, joten ne eivät saaneet jatkopaikkaa salaattikulhosta. Yhden taimista nostin syksyllä ylös, jotta pääsen maistamaan juurtakin. Liekö syy esikasvatuksessa vai liian kivisessä ja tiukassa maassa, mutta juuri oli niin karvainen umpisolmu, ettei siitä liiemmin syötävää irronnut. Peseminenkin oli lievästi sanottuna haastavaa. Kypsensin sen uunissa muutamana palasena kuorineen päivineen muiden juuresten mukana. Kaurajuuren maku oli ainakin tällä kypsennystavalla oikein hyvä. Se oli minusta hienostuneen mieto, vähän samantyylinen kuin maa-artisokalla mutta täyteläisempi ja makeampi. Saatankin ensi kesänä kylvää kaurajuurta ihan lavakaulukseen sen verran enemmän, että niistä voisi syksyllä kaivella suurimman osan syötäväksi ja jättää vain pienimmät ja epämääräisimmän näköiset juuret seuraavan kesän kukkijoiksi. Kasvin maanpäälliset osat olivat sen verran sirot näin ensimmäisenä vuonna, että niitä mahtuisi hyvin kasvamaan aika tiheässäkin.

Pesun ja enimpien hiusjuurien siistimisen jälkeen kaurajuuri näytti tältä (punaiset tahrat leikkuulaudalla ovat vasta pilkottua punajuurta).

Mustajuuren siemenet itivät hieman epätasaisesti mutta tuli niistä yhdeksän tainta kuitenkin. Tarpeeksi myöhään syksyyn kun jaksoi odotella, niin ehtivät juuretkin kasvaa syöntikokoisiksi. Muutama juuri jäi lyijykynän kokoiseksi mutta joukossa oli myös pari oikein pitkää ja sopivan paksua juurta ja useita vähän lyhyempiä mutta paksuja juuria. Kokonaissadoksi tuli kuorittuna 400g, mistä riitti neljälle hengelle hyvin alkukeitoksi. Ainoa miinus mustajuuren kasvattelussa oli sadonkorjuun vaikeus. Pitkät, ohuehkot ja herkästi katkeavat juurekset piti kirjaimellisesti kaivaa ylös maasta. Jos niitä aikoo kasvattaa lavakauluksessa, puolet lavasta kannattaa kylvää jotain aiemmin kerättävää satoa, jotta pääsee kaivamaan vallihautaa mustajuurten viereen. Toinen vaihtoehto olisi nostaa lavakaulukset kokonaan irti ja valutella mullat pois niiden välistä, mutta siitä tulisi melkoinen sotku kasvimaan käytäville.

Mustajuurisato vasta nostettuna.

Testattavana olleista kasveista mustajuuri menee ehdottomasti jatkoon. Oli tarkoitus kylvää niitä jo syksyllä mutta ennen kuin sain sitä aikaiseksi tehdä, tänne tuli lunta ja pakkasta. Kylvö siirtyi siis keväälle. Kaurajuurta aion kylvää ensi keväänä pikkuisen suoraan maahan ja katsoa, tulisiko juurista yhtään helpommin hyödynnettäviä sillä konstilla. Jos tämänvuotiset kaurajuuret kukkivat oikein komeasti, jätän ensi kesän sadosta osan taas seuraavalle vuodelle kukkimaan. Sitruunamelissa oli myös hyvä uusi tuttavuus, joten se päässee jatkokierrokselle. Uutta suklaaminttua en aio ostaa, jos tämänvuotinen ei talvehdi. Perennasiemenkirjeestä otin pikkuisen omenamintun siemeniä, joten se tulee ensi vuonna testattavaksi. Myöskään uutta curry-yrttiä en aio ostaa, jos vanha ei selviä kellarissa talven yli.

Yksi kaurajuurista oli tämän kokoinen lokakuun lopussa.

Olkoon loppukevennyksenä seuraava tarina. Näin syyskuussa kompostiroskia viedessäni jonkun otuksen vilahtavan varaston edessä talvetusta odottelevien ruukkujen välistä kompostorin taakse, joten päätin virittää hiirenloukun ruukkujen sekaan. Asettelin ruukut niin tiheään, etteivät Karo, oravat tai linnut pääsisi loukkuun käsiksi ja laitoin vielä pienen peltilevynkin loukun kohdalle katoksi. Loukkuun jäi ensimmäisen parin päivän aikana peräti kuusi pikkujyrsijää: suurin osa myyriä mutta oli siellä pari hiirtäkin. Sitten tuli useamman päivän tauko ja luulin jo myyrien loppuneen. Annoin kuitenkin loukun olla edelleen paikoillaan ja eräänä päivänä huomasin sen hävinneen. Tutkin koko lähialueen enkä löytänyt sitä. Meni melkein kuukausi ennen kuin bongasin loukun kasvimaalta. Se oli kasvimaan aidan ja betonirenkaan välissä ja vasta ylläolevaa kuvaa ottaessani huomasin sen. Mysteeriksi jäi, mikä otus loukun oli kukkaruukkujen seasta hakenut ja kuljettanut monen metrin päähän ja vielä kasvimaan aidan läpikin. Pitäisi näemmä aina ankkuroida hiirenloukku narulla kiinni johonkin, etteivät ne lähtisi kävelemään.