lauantai 21. elokuuta 2021

Kärhökaaren tähdet

Kärhöjen paras kukinta meni tänä vuonna ohi melkoisen nopeasti, mutta onneksi nämä kaunottaret jaksavat vielä ilahduttaa syksyn saapuessakin. Eri lajikkeita yhdistelemällä kukinta-aikaa saa myös helposti pidennettyä. Kärhökaaripenkissä on tällä hetkellä kahdeksan eri kärhöä, joten ei ihme, että siellä ei kärhöjen kukinta ihan hetkessä lopu. Sen puolivarjoisa sijaintikin auttaa omalta osaltaan pidentämään kukintaa.

Kukas hempeilijä se tässä ujostelee?
Viime kesänä istutettu loistokärhö 'Omoshiro' teki alkukesällä yhden kukan, joka sattui aukeamaan juuri kesäkuun rankkasateiden aikaan. Eipä ollut pitkä ilo kukasta, joka oli niin matalalla kärhön versossa, että joutui kuraroiskeiden tahrimaksi. Toisen kukinnan ajoitus oli yhtä huono, sillä nyt täällä on menossa elokuun tulvakausi. Onneksi versoilla on jo mittaa sen verran, että kukat eivät retkota maan pinnalla.
'Omoshiro' edestä päin. Tällä kukalla noustaan kärhösuosikkilistallani jo aika korkealle.
Suurin osa, eli kuusi kärhökaaripenkin kärhöistä koristaa kaariporttia. 'The President' ja 'Hagley Hybrid' ovat käytännössä jo lopettaneet kukintansa, 'Justassakaan' ei kovin runsasta kukkaloistoa enää ole. 'Piilu' ja 'Princess Kate' kukkivat vielä aika hyvin, mutta todellinen tähti on nyt 'Jan Pawel II'.
'Jan Pawel II' kiipeili rauhassa kaariportin huipulle saakka ennen kuin suostui aukaisemaan lautasen kokoisia kukkiaan.

Tältä puolelta näkyy vähän muitakin kärhöjä.
Tänä vuonna onnistuin levittämään "Paavon" versot kaariportin koko leveydelle, niin kukat eivät ole kaikki yhdessä sumpussa.
Muut kärhöt taitavat pitää tällä hetkellä luovaa taukoa. Nuppuja kyllä on mutta avonaisia kukkia ei kovin montaa. Jopa aurinkopenkin 'Arabella' laiskottelee. Onneksi muut kasvit tuovat väriä sateisenharmaisiin maisemiin.

Maksaruoho 'Strawberries and Cream' sointuu todella kauniisti heleänvihreään komeamaksaruoho 'Herbstfreudeen'. Tämä parivaljakko on nyt minusta kauneimmillaan.
Valoisat ja leppeät kesäillat ovat vaihtuneet paksuihin pilvimassoihin. Eräänä iltana tuijottelin pitkän tovin hurjaa vauhtia tuulessa kiitäviä pilviä, joiden takaa pilkisteli välillä auringonlaskun hentoa kajoa.
Oletteko koskaan pohtineet, kuinka vaikeaksi nykyinen arkenne menisi, jos siitä eliminoitaisiin joku itsestään selvä asia? Tarkoitan tällä esimerkiksi juoksevaa vettä, sähköä, lämmitystä, jääkaappia tai sähköliettä. Paikkakunnallamme on ollut jo kolme viikkoa voimassa vedenkeittosuositus. Hanavettä ei saa siis käyttää siltään juotavaksi, vaan sitä pitää keittää vähintään viiden minuutin ajan. Arkea helpottamaan tänne onkin perustettu vesipisteitä, joista voi hakea omalla astialla juomavettä. Yritin illalla hakea töiden jälkeen matkan varrella olleelta pisteeltä vettä, mutta jouduinkin tyytymään siihen, että jonossa minua ennen ollut asukas sai omaan kanisteriinsa suunnilleen desin verran. Kyllä venähtivät naamat minun takanani olleilla jonottajillakin. Kattilaa liedelle vaan... Ja jotta arki rullaisi mahdollisimman vaivattomasti, oli sähkölaitoskin ilahduttanut meitä eilen pienellä kirjeellä. Verkostotöiden vuoksi sähköt katkaistaan alkuviikosta muutaman tunnin ajaksi. Onnea vaan heille, jotka olisivat halunneet tehdä etätöitä kotoa käsin! Mitähän vielä? Syttyykö joku vaarallista kemikaalia sisältävä teollisuuslaitos palamaan ja tulee vielä ulkonaliikkumiskieltokin?
Pensashanhikki 'Lovely Pink' alkaa kukkia.
Syyshortensia 'Prim White' voisi nyt olla nimeltään Prim Pink.
No, ainakaan juuri nyt ei sada vettä. Taidanpa siis lähteä lasten kanssa ulkoilemaan ja katsomaan, inspiroituisiko sitä vaikka tekemäänkin jotain. Sateissa villiintyneet rikkaruohot ainakin kaipaisivat vähän kurittamista ja laonneet kasvit saksimista. Jos sitä vaikka itsekin virkistyisi kun pääsisi pitkästä aikaa puutarhaterapian pariin. Pitäkää peukkuja, että kaatosade ei rysähdä niskaani saman tien kun pääsen ovesta pihalle.

20 kommenttia:

  1. Onpa kauniisti kukkiva kärhökaari ja hyvä idea istuttaa siihen erilaisia ja vähän eri aikaan kukkivia kärhöjä. Jan Pawel ll on vähän myöhäisempi kukkija ja kiva, että kukintaa saa ihastella vielä syyskesälläkin.
    Jo sähköjen hetkellinenkin puuttuminen tuntuu ikävältä ja voin kuvitella miten hankalaa ja aikaa vievää on joka vesitilkan keittäminen varsinkin lapsiperheessä.
    Ihanasti kukkiva syyshortensia. ❤️

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Enpä kärhöjä istuttaessani tiennyt, että ne noin eri aikoihin kukkisivat. Hyvä vain, niin riittää kukintaa pidemmäksi aikaa. Väritkään eivät riitele keskenään, niin ei haittaa, jos kukinnat menevät päällekkäin. Jonain vuonna 'Jan Pawel II' ei ehtinyt kukkia ollenkaan kun sattui kylmä ja lyhyt kesä kohdalle. Onneksi niitä on harvoin.
      Nyt on huomannut, kuinka paljon nelihenkisellä perheellä menee pelkästään juomavettä päivässä. Kahviakaan kun ei voi keittämättömästä vedestä tehdä eikä hammasharjaa huuhdella. Onneksi sentään pyykin- ja astianpesuun voi käyttää vesijohtovettä kunhan vain astiat kuivaa ennen niiltä syömistä.
      'Prim White' on ollut tänä kesänä todellinen katseenvangitsija. Toivottavasti ei tule vielä pitkään aikaan hallaöitä.

      Poista
  2. Vai, minkä kokoisia kärhöjä! Paavo :-D Hän on kyllä vallan hurmaava!
    Hih, minulla täällä kärhöissä ovat minipikkuruiset kukat kesän kuivuuden jäljiltä, vaikka kyllä täälläkin nyt on satanut, tosin ei se ihan vielä näy esim. pohjaveden korkeudessa (vettä saa edelleen hanasta vain liruttamalla, muuhun ei pumppu jaksa). Kreivitär Bouchaud tai joku sentapaisen niminen on kasvanut korkeammaksi kuin koskaan, sillä tähän asti se on pysytellyt polvenkorkuisena, mutta sen kukat ovat siinä kasvuspurtissa vetäneet selvästi lyhyemmän korren ja ovat halkaisijaltaan vain 5 cm! Ovat kyllä mahdottoman söpöjä, jotenkin se vauvan-vaaleanpunainen sopiikin tosi hyvin minikokoisiin kukkiin.
    Voi hitsi, tsemppiä! Ehkä olen lukenut liikaa dystopiakirjoja viime aikoina, kun joskus tuntuu, että meneeköhän maailma vähitellen vain vaikeampaan suuntaan... ihmiset kulkevat maskeissa, pelkäävät toisiaa ja kupliutuvat omiin kupliinsa, juomavedestä tulee tappelu, ja apua... lopetan nämä ajatukset alkuunsa. Mutta lievä huolestus on kyllä pohjalla. Tsemppiä tilanteeseen ja pikaisesti sujuvampaa arkea!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heinäkuussa ja elokuun alussa kukkineiden kärhöjen kukat olivat selvästi normaalivuotta pienempiä. Paavo myöhäisempänä sai nauttia elokuun runsaista sateista eikä ole kärsinyt heinäkuun kuivuudesta tippaakaan. Ehkä 'Piilunkin' kukat ovat nyt kasvaneet suuremmiksi kuin kukinnan alussa. Minullakin piti olla 'Comtesse de Bouchaud' mutta sepä paljastuikin 'Hagley Hybridiksi'. Kreivitär on siis edelleen ostoslistalla.
      Kiitos! Sujuvampaa arkea on toivottu suunnilleen kerran viikossa, kun kunnan tiedotteessa on lupailtu tilanteen kestävän enää korkeintaan viikon. Ja heti seuraavassa tiedotteessa on petytty kun onkin tullut takapakkia ja kumottu aiemmat lupaukset. Ilmeisesti tässä vielä menee ainakin viikko, jos nyt vihdoin ja viimein saisivat tilanteen korjattua.

      Poista
  3. Vautsi, Paavo on upea korkeuksissaan. Nyt vain tikkaat vierelle ja päivittäinen kiipeilyjumppa kärhöä ihailemaan. 'Strawberries and Cream' ja 'Herbstfreude' ovat tosiaan hieno parivaljakko. Jälkimmäistä minulla on itselläkin, mutta Strawberries pitää laittaa ehdokaslistalle.
    Vuosien takaisen Tapaninmyrskyn seurauksena olimme 4-5 päivää ilman sähköä. Ei siis saatu lämpöä, ei valoa, ei vettä. Ei voinut vetää vessaakaan, sillä mistäs sinne säiliöön olisi uutta vettä tullut. Varaava takka helpotti vähän ja tietenkin suhteellisen leuto talvisää. Suihkussa käytiin vanhempien luona, lämmitettiin einesruokia retkikeittimellä ja takan hiilloksella. Vettä haettiin kanistereihin kylän keskustaan saapuneesta tankkiautosta. Emme saaneet mitään korvauksia sähköttömyydestä, sillä jäimme muutaman tunnin alle jonkun vaaditun rajan. Kaksi aikuista pärjäsi kekseliäisyydellä, seikkaulumielellä ja huumorilla. Lasten kanssa olisi ollut enemmän ongelmia. Episodi laittoi kyllä miettimään, miten pienestä yksinkertaisenkin arjen sujuminen on kiinni. Tsemppiä siis sinulle! Ja toivottavasti et saanut kaatosadetta niskaasi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Paavo on oikea komistus. Sen alla pystyy melkein pitämään sadetta. Sitä on nimittäin tänäänkin saatu moneen otteeseen. Ei nyt sentään ihan kaatamalla isoina pisaroina, mutta melkein jatkuvana tihkuna ja muutama rivakampi kuuro väliin.
      'Strawberries and Cream' on upea maksaruoho. En ole keksinyt siitä mitään valittamisen aihetta näiden muutaman vuoden aikana kun se on somistanut kukkapenkkiäni. Suunnitelmissa onkin lisätä sitä vielä muutamaan kohtaan.
      Huh, noin pitkä sähköttömyys vie jo vakavaksi. Onneksi nykyään vaihdetaan sähkölinjoja yhä enemmän maakaapeleiksi. Niitä ei isompikaan myrsky katko. Kiitos tsempeistä!

      Poista
  4. Upea kärhökaari! Maksaruohojen aika, pääsevät esittelemään kauniita värejään, ihana yhdistelmä sinulla!
    Voi, nuo veden- ja sähköjenkatkokset ovat ikäviä, haittaavat totisesti nykyihmisen elämää. Toisaalta ollaan välillä hukkumassa sadeveteen. Tsemppiä teille, toivotaan, että tilanne pian palaa ennalleen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kävi jo mielessä laittaa kaikki mahdolliset kattilat ja kulhot sateeseen ja käyttää sadevettä juomavetenä. Sitä kun näyttää olevan nyt tarjolla yllin kyllin.

      Poista
  5. Aika ikävää on, kun arkipäiväistyneet asiat jäävät pois käytöstä. Toivottavasti vedenkeittosuositus kohta päättyy. Sähköjä ilman on myös todella haastavaa olla.
    Kauniit kärhöt ja hyvä maksaruohopari.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vedenkeittosuositusta on vaikeaa muistaa, kun sitä kuitenkin tulee hanoista. Monta kertaa olen ottanut vettä hanasta lasiin ja sitten vasta muistanut, että piti ottaa jääkaapista. Melkein helpompaa olisi, jos vettä ei tulisi ollenkaan.
      Ihastelen tuota maksaruohoparia joka vuosi.

      Poista
  6. Meillä ei juoda oman kaivon hanavettä joten juoma- ja ruuanlaittoveden haku/tuonti on ihan normaalia ja sitä tekee rutiinilla. Talvisin ruoka laitetaan puuhellalla ja leivinuunissa, talo lämpenee pönttöuuneilla. Sähköä menee valaistukseen. Mutta tästä huolimatta olisi se katastrofi jos yhtäkkiä ei olisi vettä pyykkikoneeseen tai sähköä jääkaappiin.
    Ihanat kärhöt. Maksaruoho mansikkaa ja kermaa on minunkin suosikki, pysyy tanakasti pystyssä ja kukkii hyvän aikaa ennen pakkasia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niin, kyllähän sitä veden hakemiseen varmaan tottuisi, jos sitä joutuisi aina tekemään. Nyt kun on kuitenkin käyttänyt ennen hanavettä kaikkeen, on vaikeaa muistaa ottaa vettä jääkaapista. Pitkä sähköttömyys kirpaisisi todella paljon.

      Poista
  7. No ompa nyt monta harmii yhtäaikoo. Kyllä hanasta tuleva vesi ja toimivat sähköt on hyviä olla. Muutaman tunnin sähkökatkoksen kyllä kestää. Toivottavasti suatta hanavettä käyttee normaalisti kohtapuolin.
    Hienot kärhöt! Miullakin tuo Jan Pawell muutamalla isolla kukalla kukkii, on tosi suuria kukat. Kaks vuotta nyt on kasvanu meillä. Maksaruohot on syksysin kukkapenkin kaunistus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muutama tunti ilman sähköjä menee tosiaan aika helposti. Senhän aikaa voisi olla vaikka ulkona muuten paitsi huomiselle on luvattu oikein kunnon vesisadetta. Veden keittäminen jatkuu vielä ainakin viikon kunnan tiedotteen mukaan.
      'Jan Pawel II' ei suotta pihtaile kukkien koossa.

      Poista
  8. Kaikkeen edistykseen kuten hanasta tulevaan veteen, sähköön ja sen sellaiseen on kyllä niin tottunut, että puutteen huomaa.
    Kärhökaaresi näyttää kauniilta, kiva, että kattokin kukkii. Nyt saa vettä niskaan aika tasaiseen tahtiin, vaikka ulos mennessään paistaisikin aurinko. Pari päivää sitten olin istuttamassa hortensiaa ja meinasin vain hakea välillä tarvikkeita… kun taivas aukesi ja vettä tuli niin perusteellisesti, vaikka aloitin puuhan auringon paistaessa. Ensi viikko näyttää vielä saman suuntaiselta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sää on ollut tänään kovin ailahtelevainen. Minäkin menin tänään pari kertaa auringon paisteeseen ulos ja tulin kymmenessä minuutissa takaisin sisälle takki märkänä. Samanlaista säätä on luvattu useammallekin päivälle paitsi huomiselle, jolloin pitäisi sataa koko päivän sen verran reippaasti ettei tarvitse edes haaveilla ulos lähtemisestä.

      Poista
  9. Kauniita kärhöjäsinulla! Tuoillaisesta kärhöportista minäkin haaveilen. Mukavaa elokuun loppua sinulle!

    VastaaPoista
  10. kauniita kärhöjä.minä onneton revin vahingossa lumikärhön pois rikkaruohojen kanssa ja se katosi,keväällä alppikärhö kukki koivussa roikkuen ei kovin viisasta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No voi harmitus! Jospa lumikärhösi nousisi ensi keväänä entistä innokkaammin. Ellet sitten onnistunut nyhtämään kaikkia juuriakin pois... Pidän peukkuja!

      Poista

Kiva kun piipahdit blogissani, jättäisitkö myös viestin käynnistäsi. Tervetuloa uudelleenkin!