Aina ei onnistu

Välillä pitää laittaa muistiin epäonnistumisetkin ja ottaa niistä niin sanotusti ilo irti ja opit talteen. Tässä vaiheessa kesää on siis hyvä hetki tehdä mokakooste.

Helokukonharja 'Flamingo Feathers'

Helokukonharjan myötä voin sanoa, että viimeinenkin tarkoituksella esikasvatetuista kesäkukista kukkii. Ihan ei todellisuus vastaa luvattua, sillä kasvinhan piti olla 70-80cm korkea. Minulle olisi riittänyt puolikin metriä. Hädin tuskin 20cm sen sijaan on jo aika matala. Mutta kukkiipahan sentään! Kukonharjan kanssa mokasin jo heti kylvöhetkellä kun käytin kasvusammalen sijaan itselleni vieraan merkin kylvömultaa. Taimet eivät kasvaneet siinä kunnolla ja juuripaakut hajosivat, kun istuttelin taimet kesäkuussa maahan. Eikä ihmekään, etteivät ne pysyneet kasassa, kun juuriakin oli vain muutamia koko multapaakussa. Onneksi kesäkuu oli sateinen, sillä muuten yksikään taimista ei olisi selvinnyt kukkivaksi. Nyt sentään kolme kukkii. Kukonharjojen siemenistä kasvoi myös kaksi mysteerikasvia, jotka lykkäsin muiden mukana kukkapenkkiin. Ne ovat nupullaan ja pääsevät aikanaan blogiin ihmeteltäväksi. En laittanut niitä tähän juttuun, sillä nehän huitelevat jo syysleimujen korkuisina.

Värililja 'Lollypop'.

Lilja 'Lollypopista' tuli tänä vuonna Lillipop. Aurinkopenkki ei tunnu olevan liljoille mieluisa paikka, sillä ne kutistuvat vuodesta toiseen yhä pienemmiksi. Viime vuonna 'Lollypopit' olivat vielä polvenkorkuisia, tänä vuonna pisin niistä on juuri ja juuri 30-senttinen. Suurin osa on kymmensenttisiä ja ne muutamat kukat ovat vain 7-8cm leveitä. Nyt viimeistään pitää siirtää liljat muualle, jos ylipäätään haluan niitä säästellä. Jostain syystä en kyllä ole sen enempää liljaihminen kuin ruusuihminenkään, joten saattaapa olla, että liljat lähtevät kokonaan pois. Tietysti, jos jossain päin puutarhaa sattuisi olemaan tyhjillään kolo, johon mahtuisi muutama liljan sipuli, niin voisihan ne tökätä sinnekin.

Monta vuotta komeasti kukkinut 'Voluceau' näyttää vähän huilailevan tänä kesänä.

Pation luona 'Voluceau' on ollut yksi runsaimmin kukkineita ja reippaimmin kasvaneita kärhöjäni vuodesta toiseen. Tänä vuonna sillä kesti aika pitkään nousta ja kasvu on ollut muutenkin vähän hitaanlaista. Tarkoituksenani oli ohjata sen harvat versot syyshortensian oksille mutta kärhöpä ei halunnut kiivetä korkealle. Kerta toisensa jälkeen versot olivat kääntyneet kasvamaan takaisin lähtöpisteeseensä tai tarhakylmänkukkien päälle, ja ovat nyt muodostaneet sekavan vyyhdin hortensian viereen. Tänä vuonna joudumme siis kumartamaan 'Voluceaulle' ihastellessamme hänen kauniita kukkiaan.

Ei aina onnistu erakkomehiläisilläkään.

Hyönteishotellissakin on selvästi ollut joku harrastelija asialla vai liekö ihan ensikertalainen. Siitepölyä on löytynyt runsain määrin mutta läheskään kaikki ei ole osunut kotipesään. Kukahan nuo sotkut siivoaa? Hotellin kattoterassi sentään onnistui tänä vuonna ihan hyvin. Kellarissa jo monta vuotta talvetettu lankaköynnös lähti taas hienosti kasvuun, kukkapenkistä löytyi keväällä matala valkoinen jaloangervo ja petuniakin on viihtynyt yllättävän hyvin melko varjoisasta kasvupaikasta huolimatta. Kerran unohdin kastella kukkalaatikon mutta kaikki kasvit virkistyivät nopeasti vettä saatuaan.

Hyönteishotellin kattoterassilla on tänä vuonna rauhallinen värimaailma.

Palataan vielä hetkeksi takaisin miniosastolle. Kokeilin keväällä harhauttaa sipulien ja kaalien tuholaisia istuttamalla salottisipuleita ja kyssäkaalia tomaatin ja basilikan sekaan. Jätin vesiheiniäkin kasvamaan kun sen sanotaan harhauttavan sipulikärpäsiä ja estävän niiden munimista. Ei toiminut, vaikka tomaatintaimet ja basilikatkin olivat reippaasti isompia heti alusta lähtien. Tosin sipulikärpäsen toukkia löytyi ainoastaan tomaattiruukuissa kasvaneista sipuleista, ei lavasta, jossa kasvoi kaikkea muutakin. Jostain syystä sipulit eivät kuitenkaan kasvaneet lavassakaan kunnolla, joten taisipa jäädä kertakokeiluksi tämä. Muutamassa sipuliryppäässä oli vielä nätisti varret pystyssä, joten jätin ne maahan, jos vaikka kasvaisivat peukalonpäätä suuremmiksi.

Salottisipulit eivät ole juurikaan isompia kuin keväällä istuttamani istukkaat. Kyssät sentään ovat isompia kuin niiden siemenet.

Vaikka salottisipulit jäivät minikokoisiksi, niin kai niistä yhteen ruokaan saa makua. Ja onhan tässä vielä toivoa niiden viimeisten maahan jääneiden kasvusta. Kyssäkaaleista neljä syötiin ja hyvänmakuisia olivat pienuudestaan huolimatta. Toisessa penkissä kasvava kyssäkaali on välttynyt tuholaisilta ja alkaa olla jo korjuukokoinen, joten ihan koko kyssäkaalisato ei mennyt tuholaisten takia pilalle. Valkosipulit ovat yleensä onnistuneet hyvin. Niiden sadonkorjuun oikea ajoitus on aina vähän mysteeri ja olenkin päätynyt siihen, että nykäisen ensimmäisenä lehtiään kellastuttavan sipulin ylös ja tutkin, ovatko kynnet lähteneet erkanemaan toisistaan. Yhdessä lavassa oli jo enemmän kellastuneita kuin vihreitä lehtiä, joten aloitin sieltä.

Aika pieniksi jäivät valkosipulitkin. Mutta mikähän on lajike?

Viime kesän jättimurikoihin verrattuna nyt nostetut valkosipulit ovat suorastaan kääpiökokoa. Valkkareiden kohdalla moka ajoittuu jo viime syksylle, jolloin istutin ne. En nimittäin muistanut merkitä, mitä lajikkeita istutin mihinkin kohtaan. Nyt nostetut olin merkinnyt kysymysmerkillä minulla ennestään olleeksi valkosipuliksi mutta nyt kun nostin nuo, niin jäin miettimään, olisivatko nämä sittenkin olleet viime syksynä ostettua 'Messidoria'. Kuorissa ei nimittäin ollut viiruakaan violetinpunaista, jota niissä vanhoissa sipuleissa aina on. Ja jotta kaikki olisi varmasti mahdollisimman monimutkaista, niin vanhoissakin oli kahta eri kantaa, joista toisessa oli vain harvakseltaan violettia viirua eikä välttämättä joka sipulissa sitäkään. Ja totta kai onnistuin pari vuotta sitten sekoittamaan sipulit keskenään, sillä violetti väri häviää kynsien kuivuessa. Kuka niitä sipuleita edes muistaa merkitä nostaessa ja istutusvaiheessa kynsiä erotellessa? Epäonnistumiseksi lasketaan myös se, että se lava, johon istutin eniten valkosipuleita, ei talvehtinut hyvin. Onneksi kukkapenkkeihin on eksynyt valkosipulia ja jäihän kasvimaallekin vielä kasvamaan kokoa muutama vihreälehtinen valkosipuli.

"Kesantolava" käännetty.

Kutsuin kesantolavaksi yhtä kasvilavaa, johon kylvin keväällä veriapilaa, kehäkukkaa ja hunajakukkaa vähän niin kuin viherlannoituskasveiksi. Toteutus ei tosin ollut ihan täydellinen, sillä lykkäsin samaan lavaan myös kaksi lehtikaalia. Heinäkuun alussa näytti vielä siltä, että kesäkukkien seassa piilottelevat lehtikaalit olisivat säästyneet tuholaisilta mutta kun selkäni käänsin, niin valtava toukka-armeija oli vetänyt kaalit kitusiinsa. Lehdet olivat pitsiä ja koteloituneita toukkia (kaalikoin todennäköisesti) piilotteli ehjiksi jääneissä kohdissa. Toisen kaalin kiskaisin lämpökompostoriin ja toisestakin kaikki toukkien koteloita sisältävät lehdet. Vain pikkuinen latvatupsu jäi jäljelle. Jospa siitä jokunen lehti vielä syksyn aikana saadaan syötävää. Nyt silppusin kesantokasvit muutaman sentin pätkiksi ja käänsin talikolla mullan sisään maatumaan. Kunhan sateet eksyvät tännekin, kasa varmaan alkaa painua nopeasti ja saan kylvettyä samaan lavaan vielä uudelleen veriapilaa kerääjäkasviksi. Ensi vuonna sitten hyötykasveja.

Joutoniityn ensimmäinen kuihtuneiden kukkien keräyskierros.

Kadun pään joutoniityn kasvivalikoimaa on ollut tarkoitus muuttaa koko ajan enemmän luonnonkasveja sisältäväksi, jotta pääsen jokakesäiseltä kukkineiden malvojen ja oreganojen keräämiseltä. Ensimmäisellä leikkuukierroksella keräsin pelkästään myskimalvat ja niistäkin tuli jo kottikärryyn enemmän kuormaa kuin laki sallii. Toki päälle mahtui vielä yhden loistosalvian kuihtuneet kukinnot ja sylillinen keto-orvokkeja. Toinen samanlainen kuorma tulee sitten kun on aika kerätä kukkineet oreganot pois. Yhden ison oreganon ja sen seassa pari pientä myskimalvaa kaivoin tänään juurineen pois, sillä siirsin kesäkukkapenkistä siankärsämön sen tilalle. Onpahan nyt edes aloitettu malvojen ja oreganojen vähentäminen.

Pitkään puutarhatöppösinä palvelleet ballerinat taitavat nyt joutaa roskiin.

Pilkkahintaisina hankitut ballerinat taisivat nyt vihdoin tulla tiensä päähän. Käytin niitä aluksi pari-kolme vuotta parempina kesäkenkinä ja välillä töissäkin sisäkenkinä. Sitten ne alkoivat näyttää vähän nuhjuisilta, joten ne jäivät puutarhakengiksi ja kestivätpä ne siinäkin touhussa melkein kaksi täyttä kesää. Isännän kanssa jo vähän vitsailimme, että pitäisikö vielä paikata jesarilla puhki kuluneen kengän pohja, jotta saisin vielä hiipparoida tämän kesän loppuun samoilla kengillä. Jos olisin noita kenkiä ostaessani tiennyt, miten pitkäikäiset ja loistavat kesäpopot ne ovat, olisin hankkinut saman tien kolme paria. Haikein mielin tungen töppöset roskapönttöön ja käytän seuraavaksi melkein puhkikuluneet puutarhalenkkarini loppuun. Niillä onkin ikää jo parikymmentä vuotta ja vielä varmasti ainakin tämän kauden kestävät. Hyvin sisäänajetut jalkineet siis!

Kelpaahan tuo lintuallas edes jollekin.

Takapihalle lintualtaaksi laittamani vati ei ole houkutellut sen enempää lintuja kuin pörriäisiäkään. Enkä ole nähnyt siilin tai edes rusakon käyttävän sitä, vaikka on ollut näin kuivaa ja kuumaa. Tontin takana oleva iso ojakin on jo täysin kuivunut. Missä ihmeessä kaikki eläimet oikein käyvät juomassa ja linnut kylpemässä? Karo sentään bongasi vesitarjoilun, vaikka hänelle oli laitettu juuri ulos täysi kipollinen hanakylmää vettä.

Juotavaa pitää olla tarjolla, sillä nenätyöskentelyssä tulee jano.

Jotta ei menisi ihan pelkäksi epäonnistumisten esittelyksi, niin laitetaanpa tähän väliin ainakin Karon mielestä hyvinkin onnistunut kesäpuuha. Olen usein viskellyt Karon aamupalan muutama nappula kerrallaan joko etupihan, sivupihan tai takapihan nurmikolle sen mukaan, millä puolella pihaa milloinkin satun puuhailemaan. Oikein hyvin viihtyy hauveli ja aikansa ympäri nurmikkoa nenä tuhisten viiletettyään tulee luokseni ilmoittamaan, että "namit loppu, heitä lisää". Tunnin ajan kun Karo viipottaa pitkin pihamaata, niin jo maittaa kunnon päivänokosetkin.

Päivän kärhönä on tänään tarhaviinikärhö PERNILLE ('Zo09113')

Ja vielä mahtuu loppukevennys: olin illasta lasten kanssa ulkona ja kastelukannua täyttäessäni kuulin, kun esikoinen alkoi huutaa äitiä. Kurkistin nurkan taakse ja huomasin, että hän kantaa puolijuoksua lelukuormuria ja huutaa, että sen renkaan sisäpuolella on pieni myyrä. Karo tietysti kipitti silmät kiiluen vieressä. Ennen kuin ehdin reagoida mitenkään, näin, kun keskenkasvuinen peltomyyrä hyppäsi renkaan sisältä suoraan Karon eteen ja Karohan tietää, mitä suuret metsästäjät tekevät: napakka ote, ravistus ja nielaisu ennen kuin kukaan ehtii viedä herkkua pois. Siinä ei kestänyt sekuntiakaan. Lapset kertoivat jälkikäteen, että ennen näkemääni suunnilleen kolmen sekunnin mittaista episodia myyrä oli juossut Karoa karkuun kuormurin pyörään ja lapsen logiikalla tietysti nostetaan kuormuri myyrineen koiran ulottumattomiin ja tuodaan äidille. Minun olisi kuulemma pitänyt saada myyrä jotenkin menemään loukkuun, josta sen olisi voinut kuolleena viskata metsään. Hmm... kai siinäkin joku logiikka on.