perjantai 7. joulukuuta 2018

Joulukukkia

Minulla on tapana ostaa joulukukat joulukuun alussa, sillä ne ovat minulle parhaimmat joulufiiliksen tuojat ja haluan nauttia niistä jo hyvissä ajoin ennen joulua. Joulun jälkeen ajatukset alkavatkin kääntyä jo kevättä kohti. En koskaan osta valmiita asetelmia, vaan teen ne itse. Asetelmien teko on jouluaskareista minulle mieluisin, ja kenestäpä kukkahullusta ei olisi vuoden pimeimpänä aikana ihana puuhastella kukkivien kasvien kanssa. Olen jo vuosien ajan kerännyt kaikkea asetelmiin sopivaa tavaraa talteen ja tietysti kaikki pitää ottaa esille asetelmien tekoa varten. Paras työtila siihen on meillä suihkun lattia.
Korit, kukat, nauhat ja muut somisteet. Valkoisessa ämpärissä on pihdan oksia ja sinisessä pesuvadissa heinää.
Nämä muoviset, kannelliset lokerikot on kai tarkoitettu ruuvien, muttereiden ja sellaisten säilytykseen. Toimivat erinomaisesti myös käpyjen, pähkinänkuorien, jäkäläpalleroisten, tonttujen, kanelitankojen ja keikenlaisten pikkuaarteiden säilytyksessä.
Joulukukissa päädyin tänä(kin) vuonna siihen takuuvarmaan perussettiin: amaryllis, hyasintti ja tulilatva. Niiden lisäksi ostin pienen jouluruusun. Normaalisti olen käyttänyt joko sammalta tai jäkälää asetelmissa. Tänä vuonna käytin kuitenkin kaikki keräämäni sammalet etupihan sammalpallopuihin ja jäkälää en tullut keränneeksi syksyllä lisää. Olen käyttänyt samoja jäkäliä vuosikaudet, mutta viime vuonna suurin osa oli jo niin pieneksi murentunutta, että viskasin ne joulun jälkeen kompostiin, joten varastossa ei ollut kuin pari hassua jäkäläpalleroista. Kokeilinkin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kuivaa heinää asetelmien teossa.
Linnunpesä. "Munista" on kuoriutumassa vaaleanpunaisia hyasintteja.
Vuosikymmeniä palvelleet punatulkut kaipaisivat ehkä jo uutta maalia pintaansa.
Heinät eivät meinanneet suostua yhteistyöhön, vaan pyrkivät suoristumaan ja töröttämään mikä minnekin. Punatulkut ja ruusuke pitävät pinnien lailla niitä kurissa.
Jouluruusu pääsi somistamaan ulkoeteisen pöytää. Siellä sen pitäisi pärjätä hyvin kevääseen asti. Ainakin edellinen jouluruusu parin vuoden takaa viihtyi siellä mainiosti siihen asti, että sain istutettua sen maahan.
Jouluruusu sai ruukkunsa ympärille vaalean säkkikankaan ja punaisen rusetin. Lopputulos tasapainottuu, kunhan jouluruusu kasvaa vähän korkeammaksi.
Katselusuunta eteisessä on yläviistosta. Näyttää paljon paremmalta näin.
Kolmanteen asetelmaan tuli valkoinen amaryllis, valkoinen hyasintti, pinkki tulilatva sekä pihdan oksia. Tein samantyyppisen asetelman eri värisenä lahjaksi sukulaiselle, mutta siitä en tullut ottaneeksi kuvaa.
Edestä päin näyttää tältä. Hyasintti ja amaryllis nousevat tulilatvan takaa.
Takaa päin. Asetelma tulee keittiön työtasolle tämä puoli seinää vasten, eli ei ollut tarvetta tehdä tästä kaunista joka puolelta katsottuna.
Kannattaa aina vilkaista kaupasta myös ne 1-vanaisina myytävät amaryllikset. Tässäkin on kolme kukkavartta tulossa.
Takeita kolmannen aukeamisesta ei taida olla, mutta on tässä kuitenkin mahdollisuus, että saa 1-vanaisen hinnalla 3-vanaisen.
Ei mene enää kauaa kukinnan alkamiseen.
Jos olisin käyttänyt asetelmissa sammalta tai jäkälää, olisin varmasti laittanut ainakin käpyjä koristeeksi. Heinien ja pihdan oksien kanssa lisäsomisteita ei mielestäni edes tarvinnut. Mutta ehkä heinät eivät tule jatkossa kuulumaan jouluasetelmieni vakiovarustukseen; pidän enemmän sammalen ja jäkälän ulkonäöstä.

Näin on meidän huushollissa otettu taas pikkuinen askel lähemmäksi joulua. Kuuluuko teidän jouluun valmistautumiseenne kukka-asetelmien tekeminen itse vai hankitteko ne valmiina? Onko jotain joulukukkaa, mitä ilman joulu ei vain tule? Tai onko jokin kasvi, mistä ette pidä? Mukavia hetkiä joulua odotellessa!

20 kommenttia:

  1. Kivoja asetelmia ja minustakin joulukukista kuuluu nauttia jo pitkin joulukuuta. Nuppuiset kukkaset avautuvat vähitellen, mutta kaunis asetelma ilahduttaa kaiken aikaa. Ja itse minäkin teen asetelmat - ei koskaan valmiita kaupasta, vaan itse tekeminen on myös osa jouluniloa:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kukkien avautumisen seuraaminen muistuttaa myös lähenevästä joulusta.

      Poista
  2. Nätit asetelmat. Olen tehnyt joulujuttuja kerholle, mutta omaan kotiin en vielä mitään.

    VastaaPoista
  3. Kauniita! Juuri tänään sain ostettua jouluruusun, jonka olen jo vähän aikaa halunnut hankkia, mutta pitää vielä "asetella" se. Teen yleensä itse asetelmani.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Jouluruusu on ihana joulukukkanakin ja hyvä valinta siinäkin mielessä, että sen voi keväällä istuttaa ulos ja saada pitkäikäisen puutarhakasvin.

      Poista
  4. Kauniit asetelmat! Teen yleensä itse jouluasetelmat, sse on todellakin kivaa puuhaa :) Ilman hyasinttia ei tule minun jouluni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Asetelmien tekeminen vie mennessään. Hyasintteja on minullakin oltava, niiden tuoksu liittyy niin vahvasti jouluun.

      Poista
  5. Ihana joulupaja sinulla! Jouluruusu on suosikkini :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joulupajassa kului aika kuin siivillä :) Minäkin pidän jouluruususta.

      Poista
  6. Ihastuttavat asetelmat. Sinä olet nostanut joulukukka-asetelmien tekemisen ihan uudelle tasolle. Minäkin säästän saamieni asetelmien koristeet myöhempää käyttöä varten, mutta sinulla on täydellinen tuotantolinja.
    Joulukukkien hankkiminen reilusti ennen joulua on erinomainen idea. Siten niistä voi nauttia pitkään ja hartaasti. Joulun jälkeen ajatukset liitävät jo ihan muualle.
    Pidän kovasti hyasinteistä, mutta nykyisin tuoksu saa silmät vuotamaan ja pään särkemään. Onneksi on amaryllikset. Niitä löytyy nyt kotoa neljä, enkä yhtään ihmettele, vaikka lisääkin vielä tulisi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tuotantolinja oli melkein täydellinen: sammal ja jäkälä puuttuivat :D Hyasinttien tuoksu on kieltämättä vahva. Amaryllikset ovat näyttäviä ja ehkä vielä vahvemmin joulukukaksi miellettyjä kuin hyasintit, joita näkee myös kevätkukkina. Neljä amaryllista kuulostaa upealta.

      Poista
  7. Kauniit asetelmat oot tehny. Ussein tuo yksvanasena ostettu amaryllis tekköö ussiimman nupun. Miekin oon siästäny entiset koristeet ja rusetit. Hyasintti on tuoksultaan jouluinen. Meillä ei oo mittään vaivoo siitä, nyt pittää vuan kahtuu mihin niitä laitellaan, kun pikkunen Ester tulloo joulunviettoon tänne vanhempineen. Ensimmäinen syksyllä istutettu amaryllis aukoo nyt kellojaan.

    VastaaPoista
  8. Kivoja!
    En osta valmiita, itse teen, mutta aika yksinkertaisia pääasiassa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Yksinkertaisetkin asetelmat voivat olla todella kauniita.

      Poista
  9. Hianoja! Näkyy ettoot teheny niitä ennenki.
    Mullei oo joulukukaksi mitää eherotonta suasikkia.

    VastaaPoista

Kiva kun piipahdit blogissani. Pieni viesti vierailustasi ilahduttaa. Tervetuloa uudelleenkin!