Tunnelmia joululta

Meillä vietettiin joulunaluspäivät aika napakoissa pakkaslukemissa, alimmillaan oli -22 astetta. Kylmältä tuntui, mutta saimme ainakin nauttia auringosta... tavallaan. Ja hyvin lyhyen aikaa päivittäin. Seuraava kuvapari kertoo paremmin kuin mitkään sanat, miksi huonekasvit eivät viihdy meillä talvella.

23.12. klo 11.30 aurinko on juuri ilmestynyt pilkottamaan puiden välistä. Kuva on otettu kotimme ainoalta etelänpuoleiselta ikkunalta.

Sama ikkuna klo 12.20: sinne se on jo painumassa takaisin taivaanrannan taakse. Ei montaa auringonsädettä ikkunaan osunut.

Kaunista oli, sen hetken kun sitä kesti. Heti joulupäivänä pakkanen laski ja alkoivat kunnon lumisateet. Lunta oli jo ennestään parikymmentä senttiä ja puut sekä pensaat alkoivat notkua lumen painosta. Kävinkin ravistelemassa enimpiä pois, etteivät oksat repeile. Takapihan luumupuu oli kieltämättä todella kaunis lumisessa asussaan, kun valosarjan laittoi päälle.

Reilu viikko sitten luumupuu oli ehkä kauneimmillaan. Jänisverkkokin kaunistuu kummasti, kun lunta kertyy sen pintaan.

Jouluna lunta alkoi olla jo aika paksulti eivätkä pienet leditkään enää jaksaneet valaista lumen läpi kovin kirkkaasti.

Näkymä olohuoneen ikkunasta päivänvalossa. Kaikki talventörröttäjät, kuten etualan kuunliljat, ovat nyt todella kauniita. Tämä on yksi syistä, jonka
 vuoksi jätän perennojen varret syksyisin leikkaamatta.

Meillä poltetaan kynttilöitä harvemmin lasten hereilläoloaikaan, mutta jouluna teimme poikkeuksen ja laitoimme "muutaman" kynttilän ruokapöytää koristamaan. Ruokapöytämme on sen verran pitkä, että kynttilät ja kaitaliinan sai laitettua pöydän toiseen päähän ja lapset toiseen. Syksyllä sisälle tuomani liuskekivi pääsi taas käyttöön kynttilöiden alustana. Asetelmasta tuli niin painava, ettei hievahtanutkaan, vaikka pieni käsi vähän kävi nykäisemässä liinan reunasta.

Joulupäivällinen syötiin kynttilänvalossa. Osa kynttilöistä on edellisvuosilta kesken jääneitä, osa uusia. Ei haitannut, vaikka uudet olivat tummemman punaisia kuin vanhat.

Lasten mentyä nukkumaan siirsin liuskekiven ja kynttilät olohuoneeseen tv-tasolle. Taustalla näkyy himmeästi joulukuusen valot.

Sain tehdä vielä yhden jouluasetelman, sillä jouluvieraat toivat hyasintteja ja amarylliksen. Ne pääsivät samaan koriin heinän, jäkäläisten oksien sekä lehtikuusen käpyjen kanssa. Amaryllis on vielä nupullaan, mutta sen pitäisi olla punavalkea. Koska kukkavarret ovat sen verran pitkiä, laitoin tummanpunaisia koristepalloja ja tonttutytön tuomaan punaista väriä myös asetelman alaosaan.

Pystyssä olevien lehtikuusen oksien tarkoitus on yhdistää korkeat amarylliksen kukkavarret paremmin muuhun asetelmaan.
Oksat, heinät ja naava saavat törröttää melko luonnollisesti korin reunojen yli.

Etunurkkaa kohti kurottelee luonnon mestariteos: kahdeksan käpyä samassa oksassa 15cm:n matkalla.

Joulu sujui meillä mukavissa tunnelmissa, vaikka rauha, hiljaisuus ja pitkät yöunet ovat pikkulapsiperheessä aika tuntematon käsite. Lapset olivat innoissaan kuusen koristelusta, tosin jostain syystä alaoksat notkuivat aluksi koristeiden määrästä. Siirtelin osan ylemmäs turvaan kuopuksen hampailta. Esikoinen neuvoi avuliaasti, mihin oksaan mikäkin koriste pitää laittaa. Kaksi pientä koristepalloa piti viskata roskiin, kun kuopus testasi niiden kestävyyttä ja sai kuin saikin ne hajalle. Ihme, ettei useampia palloja hajonnut; niin paljon lapset niitä heittelivät ympäriinsä.

Koristeissa väreinä kulta, hopea ja tummanpunainen. Kuusen kävimme itse etsimässä lumettomaan aikaan vanhempieni metsästä.

Tästäpä pikku hiljaa palaillaan takaisin arkeen ja katsotaan, mitä vuoden viimeiset päivät tuovat tullessaan. Ainakin minulla on paljon mukavaa luettavaa tiedossa, kun käyn läpi teidän kaikkien joulun aikaan julkaisemat postaukset. Iloista loppuviikkoa!