tiistai 12. maaliskuuta 2019

Kasvihankintojen unelmalista

1-vuotissynttäripostaukseni poiki paljon kivoja postausaiheita. Osaan pystyn vastaamaan vasta myöhemmin kesällä tai vasta syksyllä, mutta muutaman purkaminen onnistuu jo nyt keväällä. Aloitan Navettapiian kysymyksestä, joka kuului näin:

Onko jo seuraava kärhöhankinta miäles, mikä?

Tulisi lyhyt postaus, jos vastaisin tähän totuudenmukaisesti, että ihan mikä tahansa edullisesti vastaan tuleva isokukkainen kärhö tai nimeäisin ainoastaan yhden :D Sisällytän siis tähän samaan postaukseen taimimyymälän ostoslistan, jonka löysin olkalaukkuani siivotessa. Siihen aloin kerätä heti tänne muutettuamme haavelistalla olevia kasveja ja joitain (hah, mitä vähättelyä!) täydennyksiä tuli viime vuodenkin aikana. Lappu alkaa olla nuhjuinen ja ruttuinen, sillä monta kasvia on myös pyyhitty pois listalta. Nyt kävin listan läpi ja päivitin sitä joiltain osin, sillä monta kasvia on odottamassa syyskylvönä hangen alla. Tässä on päivitetty listani, jonka kuvitan jo hankituilla unelmakasvien kuvilla.

Lumikki, se kerrannainen lajike, viihtyisi uskoakseni uudella varjokujalla. Ihastelin sen kuvia viime keväänä monessa blogissa.
Ei lumikki, vaan kukaltaan vähän samanhenkinen karjalanneito oli listallani muutaman vuoden kunnes viime kesänä löysin sen ja vielä tarjouspöydältä.
Kyläkurjenpolvia listallani on kaksikin lajiketta. Valkoista, kerrottukukkaista 'Lauraa' olen ajatellut pensasryhmään, aurinkopenkkiin ja/tai kolmiopenkkiin. Senkin bongasin blogeista. Sinivalkea 'Splish Splash' oli niin hauskan niminen jossain taimikuvastossa, että laitoin nimen sen vuoksi ylös. Ehkä sille löytyisi paikka kivikkorinteestä tai jostain muualta. Tai sitten se kuuluu hiljalleen listalta putoaviin kasveihin.

Kärhöt, kärhöt... Niitä ei voi olla liikaa, joten listallani on tilaa ihan mille tahansa kaunottarelle, joka vain vastaan sattuu tulemaan. Nimettyinä yksilöinä ovat kuitenkin loistokärhöt 'First Love', 'Diamond Ball', 'Gladys Picard', 'Omoshiro', tarha-alppikärhö 'White Swan', tarhakellokärhö 'Aljonushka' sekä tarhalyhtykärhö 'Princess Kate'. Pisimpään listallani on roikkunut 'Princess Kate', mutta kaikki vastaan tulleet yksilöt ovat olleet niin tyyriitä, etten ole raskinut niitä ostaa. Navettapiialle vastaisin, että jos yksi ehdoton kärhöhankinta pitäisi nimetä, niin prinsessahan se olisi.
Mantsuriankärhö oli unelmalistallani alusta lähtien. Viime kesänä sen sain hankittua.
Maksaruoho: Talon eteläpäädyn uuteen patiopenkkiin punaista seinää vasten sopisi upeasti valkokukkainen ja/tai valkokirjavalehtinen korkeampi maksaruoho, esim. lajikkeet 'Stardust' tai 'Lajos'.
Ei maksaruoho, mutta kivikkokasvi kuitenkin: tähtilevisia 'Little Plum'. Levisia kuului toivelistalle siitä lähtien kun aloin suunnitella kivikkorinnettä. Ja taas jännitän tämän talvehtimista, sillä viime kesän paahde ja kuivuus meinasi olla levisialle liikaa. Varjostin ja jopa kastelin sitä, jotta se ei heittäisi henkeään.
Pioni 'White Cap'. Näin tämän kuvan pari vuotta sitten jossain kuvastossa ja ajattelin jo silloin, että se olisi upean näköinen kasvi aurinkopenkkiin sitten kun saan sen laajennettua. Laajennushan tuli kaivettua jo viime kesänä, joten tälle pionikaunottarelle olisi paikkakin valmiina.

Purppurapunalatva tulisi myös aurinkopenkkiin. Sillekin on paikka valmiina. Tätä kasvia on uskomattoman vaikea löytää! Monta vuotta on etsintöjä takana, mutta ei vain tule vastaan. Matalia lajikkeita on, mutta ei sitä parimetriseksi kasvavaa komistusta. Nyt on hankikylvönä muutama siemen, mutta niistä ei ole tietoa, ovatko sitä korkeaa vai jotain matalampaa lajiketta. Peukut pystyssä...
Mustilanhortensia sen sijaan ei ehtinyt olla listalla kuin hetken ennen kuin sain taimen. Tämä yksilö kukkii äitini puutarhassa.

Marjasinikuusama (hunajamarja) tai oikeastaan kolme eri lajiketta tulisi kolmiopenkkiin.

Sinikämmen viihtyisi varmaan varjokujalla. Tämä kuuluu myös blogilöytöihin.

Vuokkojakin löytyy: syysvuokko on listalla, mutta minulla ei ole enää mitään muistikuvaa siitä, mihin olen tätä suunnitellut. Eiköhän joku paikka kuitenkin sille löytyisi. 'Wild Swan' -vuokkoa olen ajatellut metsänreunapenkkiin. Nämä kaksi kuuluvat siihen kastiin, jota en "metsästä", mutta ostan, jos sattuu pilkkahinnalla, ilmaiseksi tai vaihtarina tulemaan vastaan.
Yritin kylvää näistä äitini tarhakylmänkukista kerättyjä siemeniä toissa kesänä, mutta kylvös ei itänyt. Viime keväänä tuli tarjouksesta valkoisen taimi vastaan ja kylvin lisäksi näiden siemeniä uudestaan. Ne itivät hyvin, mutta pahus, kun en muista, mihin ne syksyllä istutin!!
Pienen budjetin puutarhassa kasvihankinnat kulkevat usein sen mukaan, tuleeko haluamiani kasveja vastaan tarjoushyllyiltä. Listalta poikkean silloin, jos löydän alennusmyynneistä taimia halvalla ja silloin, jos saan ilmaiseksi tai vaihtarina siemeniä, pistokkaita tai jakopaloja. Joskus kasvit roikkuvat hankintalistalla pitkään, joskus löydän haluamani hyvinkin nopeasti. Oikeastaan homman viehätys onkin siinä, ettei välttämättä tiedä, milloin mikäkin kasvi tulee vastaan. On myös jännittävää kasvattaa siemenistä, pistokkaista tai yhdestä pienestä taimesta isompi ja jakaa sitten kun sillä on riittävästi kokoa. Eihän tällä tavalla saa kerralla näyttävää lopputulosta, mutta se ei minua haittaa.

Onko teillä toivelistaa, joka kulkisi aina mukana taimistoilla vai katsotteko, mitä vastaan tulee ja ostatte sen, mikä puhuttelee sillä hetkellä?

24 kommenttia:

  1. Ihania kärhöjähän on pilivin pimein :) 'Kate' onki hiano, sitei mullakaa oo. 'Diana' on ollu jo montaki vuatta. Vai ei siäloo punalatvaa. Täältäpäi löytyy melekee joka taimistolta.
    Ostan kasvia kaikilla maharollisilla tyylillä :D Ainut erellytys o kopeloetääsyys, netistä en oo ostanu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinhän niitä olisi :D 'Diana' on myös kaunis. Ei ole minulle sattunut vastaan tulemaan sitä oikeaa purppurapunalatvaa. Matalan ostin viime kesänä paremman puutteessa (ja kun sattui olemaan alehyllyllä). Minäkään en ole vielä innostunut kasveja netistä tilaamaan. Pitää päästä itse valitsemaan se paras kasvi kaikkien joukosta.

      Poista
  2. Valkoinen tarhakylmänkukka kuulostaa hienolta, en olekaan sellaista nähnyt! Itselläni on tummanpunainen, yksi niistä harvoista kukista, jotka tulivat talon mukana. Viime kesänä istutin lisäksi vaaleanliloja.

    Mantsuriankärhö oli omalla listallanikin ja hankin sellaisen myös viime kesänä. Toivottavasti on selvinnyt talvesta! Toinen viime kesän kärhömetsästyksen "saalis" oli siperiankärhö. Tykkään kärhöistä tosi paljon, mutta meillä ei oikein ole loistokärhöille sopivia paikkoja. Niinpä olenkin keskittynyt vähemmän vaateliaisiin kärhöihin, kuten alppi-, kiinankelta- ja lumikärhöön. Joku vähän näyttävämpikin olisi kiva saada viihtymään, viinikärhö tai tiukukärhö ehkä?

    En varsinaisesti pidä mitään fyysistä listaa mukana, mutta päässä on yleensä jonkinlainen lista, jonka sisältö vaihtelee sen mukaan, mitä on milloinkin jossain nähnyt. Paljon tulee myös vain kierreltyä ja katseltua valikoimaa. Erilaiset punahatut ovat takuuvarma kompastuskohde. Kovin kalliita kasveja en myöskään raski hankkia, mutta syksyllä taimistojen alennusmyynneistä tulee tehtyä kaikenlaisia löytöjä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkään en ollut nähnyt valkoista ennen. Oli mukava yllätys, kun se aukesi, sillä ostin sen liilana :D Pitäisin ihmeenä, jos tällaisena suht leutona ja runsaslumisena talvena mantsuriankärhö tai muukaan pienikukkaisista kärhöistä kuolisi. Silloin pitää jo kasvupaikassakin olla paljon vikaa. Suosittelen tiukukärhö 'Arabellaa'. Se on kestävä ja innokas kukkimaan. 'Aljonushkaa' kehutaan myös, mutta siitä minulla ei ole vielä omaa kokemusta. Viinikärhöissäkin on hienoja lajikkeita pilvin pimein. Minun heikko kohtani on isokukkaiset loistokärhöt, vaikka ne vaativat vähän enemmän kasvupaikalta kuin pienikukkaiset. Minäkin yleensä muistan tärkeimmät metsästyskohteet ulkoa, mutta lista on varmuuden vuoksi aina kuitenkin mukana.

      Poista
  3. Hienoja kasveja löytyy ostoslistaltasi! Minulla on puutarhavihkossani maininnat etsittävistä kohteista, mutta pitää kirjoittaa muistilista vielä valmiiksi ennen taimikauppojen aukeamista. Tosin pelottaa jo etukäteen nähdä listan pituus, joten ehkä kaikkia ei raaski hankkia ainakaan normaalihinnalla. Ostin muuten viime keväänä kyläkurjenpolvi Lauran juurakoita netin kautta (Viherpeukalo) ja sain niistä kasvatettua 5 taimea. Meilläpäin en ole missään nähnyt taimia myynnissä - ainakaan tähän asti. Olen poikennut suunnitellusta listasta, jos vastaan tulee taimikaupassa kasvi, mikä herättää ihastuksen tai muistan esim. blogeista nähneeni siitä kauniita kuvia & kehuja. Minäkin muiden muassa haluaisin löytää First Loven ja sinikämmenen, mutta en muista niitä nähneeni tutuissa taimikaupoissa. Toisaalta joka vuosi tulee yleensä vastaan uusia asioita taimistoillekin. On tämä melkoista touhua :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eihän se listan pituus tarkoita sitä, että kaikki siinä olevat kasvit on löydyttävä saman kesän aikana. Ainakaan minulla ei tarkoita :D Minä en ole innostunut netistä tilaamaan kasveja. Pitää päästä itse valitsemaan kaikkien taimien joukosta se paras. Silloin erikoisuuksien metsästämisessä meinaa tulla vaikeuksia, mutta onhan tässä aikaa. On melkoista touhua, mutta ei tämä harrastuksena huonoimmasta päästä missään tapauksessa ole!

      Poista
  4. Teen joka vuosi niitä listoja, mutta ainahan ne on hukassa silloin kun niitä tarvis... Ihan fiiliksellä menen ja ostan usein tarjouksessa olevia. Varsinkin syksyisin kierrän kaikki alennusmyynnit, kun tarvin paljon kasveja myös työpaikalleni. Joskus menen suunnitelmien mukaan, joskus ne muuttuu sen tähden, mitä halpaa ja hyvää on tarjolla.
    Viime kesänä löysin alesta lumikärhöä ja sitä lähtikin monta työpaikalle ja pari kotiinkin. Se tai mantsuriankärhö olivat mun listalla. Samoin kaikki kurjenpolvet, saniaiset ja maanpeitekasvit. On tämä mielenkiintoinen harrastus!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä totesin, että paras pitää lista aina laukussa mukana. Ärsyttävää, jos tulee yllättäin vastaan joku tarjoushylly eikä muista, mitä piti hankkia. Maanpeitekasveissakin olisi niin paljon kaikkea kaunista...

      Poista
  5. Tällaiset postaukset ovat kivoja ja hyödyllisiä. Aina kaikki suunnitelmat eivät toteudu, ainakaan heti, mutta usein sentään pidemmällä aikavälillä.
    Minunkin on tarkoitus laittaa lisää purppurapunalatvaa. Sitä on ollut muutamissa puutarhamyymälöissä. Toistaiseksi myymälöiden sivustot eivät näköjään ole vielä tämän vuoden esittelykunnossa, mutta eiköhän ne pian päivity.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joskus joku toteutumaton suunnitelma saattaa myös matkan varrella jalostua vielä paremmaksi. Minä en ole vielä edes nettisivuja selaillut, mutta varmasti myymälät päivittävät sivunsa pian ajan tasalle.

      Poista
  6. Ei ole listaa, kun on kirja! Puutarhakirjaani kirjoittelen ja piirtelen istutusalueitteni sisällön, tärkeitä ohjeita jonkun yksittäisen kasvin kasvatukseen, linkkejä, erilaisia muistiinpanoja ja tietenkin kaikki blogeista ja lehdistä putkataneet ihanuudet, joita pihalleni haluaisin. Sieltä löytyvät myös jo hankitut, taimimyymälästä mukaan lähteneet. Voi, voi, kun sitä tahtoisi niin paljon! Tuota kirjaani selailen, jotta toiveeni pysyisivät mielessä:) Ihania hankintatoiveita on sinullakin! Pidetään peukkuja, että toteutuvat!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kirjassa ei ainakaan sivut lopu kesken! Peukkuja myös sinun toiveillesi!

      Poista
  7. Mukava ol lukkii siun ostoslistasta. Miulla on kirja, mihin merkkiin kaikki ihanuuvet ja lippuu ja lappuu kulukoo mukana jos puutarhamyymälään mänen. 'Princess Kate' on hieno kärhö. Miulla on ollu nyt muutaman vuuven ja kauniisti viime kesänä kukki. Rantapenkissä on purppurapunalatvoo ja siitä tykkevää perhoset ja muut lentävät. Siementaimia en oo tavannu, pitäs ihan kokkeilla lisätä siemenestä. Korkiiks kasvaa eikä tukia tarvihe. Toivotaan toiveiden toteutumista itse kullekkin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinunkin blogissasi taisin viime kesänä Katea ihastella. Siinä on niin herkän kauniit kukat. Purppurapunalatvan siemenet eivät välttämättä joka kesä ehdi kypsyä ainakaan täällä. Toivotaan, että tänä kesänä kaikkien toiveet toteutuvat.

      Poista
  8. Minulla on Pinterestissä taulu, jonne tallennan kaikki eri lähteistä vastaan tulevat kasvit, joita haluaisin omaan puutarhaani. Lista elää jonkin verran aina sen mukaan, miten mieli muuttuu. Tällä hetkellä listalla on 17 kasvia :) Minullakaan ei ole kiire hankkia niitä saman tien, vaan hankin niitä sitä mukaa kuin sopivan hintaisia tulee vastaan. Myös listan ulkopuolelta tulee hankittua kasveja, jos sattuu joku herkullinen yksilö eteen - varsinkin, jos se on alessa. Sinun listallasi on kauniita kasveja :) Mukaava viikon jatkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minunkin listani on elänyt vuosien mittaan. Jokunen kasvi on myös tipahtanut pois, tosin kärhöistä ei yhtään :D Kiitos, mukavaa viikon jatkoa!

      Poista
  9. Mielenkiintoisia kasveja merkitsen muistiin kirjaani ja niitä sitten tulee hankittua välillä hyvinkin pitkällä etsimisajalla. Tahtoo käydä niin, että tämä toiveiden lista pitenee loppupäästä nopeammin kuin hankintoja tehdään alkupäästä, sillä aina löytyy joku uusi ihastus! Pääasia on, että on haaveita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sinäpä sen sanoit: pääasia, että on haaveita! Ehkä on siis hyväkin, että haavelista pitenee nopsempaan kuin lyhenee.

      Poista
  10. Hienoja helmiä on listallasi! Purppurapunalatvaa saa Särkän perennataimistolta, ja ihan yleinen perenna se on täällä pohjanmaalla.

    Minä en ole saanut aikaiseksi edes unelmoida vielä. Vanha kone käynnistyy yskien helmikuun lopusta lähtien, joten olen vielä alkukiihdytykesssä menossa. Ehkä osansa vie työ, jossa olen unelmoinut jo tulevan kauden istutuksia ja suunnitelmia ihan virka-ajalla. Mutta pitää alkaa omaakin tonttia miettimään nyt tosissaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä täälläkin näkee purppurapunalatvaa vaikka missä, mutta taimistoilla ei vain ole minulle tullut vastaan juuri sitä korkeaa lajiketta. Vanhakin kone ehtii vielä mainiosti mukaan, kun ei ole lumetkaan sulaneet :)

      Poista
  11. Ei ole listaa paperilla, mutta päässä on kyllä aika monta ajatusta, mitä kaikkea haluaisin. Esimerkiksi pioneja, kärhöjä, kurjenpolvia, kuunliljoja ja varjoliljoja ei voi koskaan olla liikaa. Paitsi kun ne ei mahdu pihalle. Viime kesänä koin valtavan ahdistuksen, kun piti valita yksi (!!!) pioni kukkapenkkiini, johon ei enempää mahdu. Aivan sietämätöntä. Valitsin ensin itoh-pioni Cora Louisen, mutta se ei valinnut minua ja päätti mädäntyä niille sijoilleen. Uusi valintani oli vähän tavallisempi Sarah Bernhard, joka ainakin syksyllä vielä voi hyvin. Toinen viime kesän hankintani oli Piilu-kärhö, jolle minulla ei oikeastaan ole paikkaa, mutta ostin silti. Pakko oli saada yksi kärhö. Ehkä minun olisi ihan pakko vaan saada isompi piha.=D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aijai, aika paha paikka valita vain yksi kaikista mahdollisista pionilajikkeista! 'Cora Louise' on hurmaava pioni. Melkein jo harkitsen sen lisäämistä omalle listalleni, vaikka omallekaan pihalle ei mahtuisi. Tai ehkä vaihdankin sen 'White Capin' tilalle... Katsotaan, kumpi löytyy ensin :D Kärhöt ovat aina hyvä hankinta. Ne eivät edes vie niin paljon kukkapenkissä tilaa kuin monet muut kasvit. 'Piilu' on sitä paitsi oikein kauniskin.

      Poista
  12. Hihi, toivelistat ovat minulle siitä tärkeitä, että järki pysyy kädessä - ei tule välttämättä ostelleeksi niin paljon sellaisia kasveja, joiden vaatimuksia oma puutarha ei esimerkiksi täytä tai joiden hoitoon omat resurssit eivät riitä, kun on etukäteen miettinyt, mitä haluaa ja aikoo hankkia. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tuossa on kyllä hyvä pointti. Tosin aina ei pysty vastustamaan kiusausta koetella sekä omia että kasvin rajoja :D

      Poista

Kiva kun piipahdit blogissani. Jättäisitkö myös viestin käynnistäsi, ilahdun jokaisesta kommentista! Tervetuloa uudelleenkin!