Ensiulkoilu ja muita kevätpuuhia

Yksi kevään etenemisen merkkipaaluista on se, että saa nostettua ensimmäisen kerran kasveja ulkoilemaan. Yritin etsiä, milloin olen aikaisempina vuosina uskaltanut ulkoiluttaa taimia, mutta eipä sitä tietoa joka keväältä nopeasti löytynyt. Vuonna 2018 olin nostanut osan eteisen taimista ja talvehtijoista 17.4. ulos ja luulen, että monena vuonna ensimmäinen ulkoilu on ollut huhtikuun lopulla tai jopa vasta toukokuussa, joten tänä vuonna olinkin nopea.

Melkein kaikki eteisen kasvit kävivät 16.4. puolisen tuntia rappusilla jäähyllä. Eteisessä oli nimittäin yli 30 astetta lämmintä. Pihdan varjo toi sopivasti puolivarjoa rappuselle.

Ja tarkkoja jos ollaan, niin ensimmäinen ulkoilu tapahtui jo 14.4. Nostin nimittäin silloin tuoksuherneen taimet rappuselle siksi aikaa kun olin lasten kanssa ulkona. Tarkoitus oli ottaa taimet samalla kun itse menemme sisälle, mutta tietysti ne unohtuivat. Muistin jossain vaiheessa myöhemmin ne, mutta silloin oli jotain kiireellisempää tekemistä. Seuraavana aamuna herätessäni tajusin, että tuoksuherneet olivat edelleen ulkona. Hyvin kestivät, vaikka ulkona oli ollut alimmillaan pari astetta pakkasta. Seuraavalle yölle oli ennustettu kipakampaa pakkasta, joten vein varmuuden vuoksi tuoksuherneet ulkovarastoon.

Kellari tyhjä, ulkovarastossa pientä ruuhkan poikasta. Ylhäällä lanka- ja koruköynnökset sekä tuoksuherneet ja kottikärryissä perennan- ja niittykukkien taimia sekä helmililjoja. Alhaalla yleisnäkymää ja lauma minipieniä kissankellon taimia.

Tyhjensin eilen kellarista kaikki loput ruukut, mukulat ja juurakot. Suurin osa talvihoidossa olleista alppiruusuvauvoista lähti toissapäivänä äitini mukaan ja omani nostin eilen suoraan ulos. Kellarin kasveista syyssyrikkä ja kärhöt pääsivät hetkeksi ulkoilemaan alppiruusujen ja parin helmililjaruukun seuraksi. Ihan vielä en tohdi niitä jättää vakituiseen ulos, mutta varmaan muutaman päivän totuttelun jälkeen ainakin syyssyrikkä voisi olla yönkin pihalla. Sen silmut ovat nimittäin vasta puhkeamassa, joten sen luulisi kestävän hetkellisesti jopa asteen tai parin pakkasenkin. Aion tänään nostaa kaikki varaston kasvit ulos; osan siltään ja sisältä varastoon tuodut pikkutaimet harson alle, jos aurinko helottaa täydeltä taivaalta. Alppiruusut saivat päälleen harson suojaamaan sekä tuulelta että auringolta.

Kellarissa talvetetut gladioluksen mukulat ja daalian juurakot odottavat vettä.

Käsittelin eilen myös gladiolukset ja daaliat kasvuunlähtökuntoon. Gladioluksista taitoin viimevuotiset varrentyngät tyveltä poikki ja napsin vanhat juuret lyhyemmiksi. Mukuloista puhkeaa uudet juuret, joten vanhat vain vaikeuttavat istuttamista. Sen verran jätin tynkiä jäljelle, jotta mukulat pysyvät irti astian pohjasta. Aion nimittäin taas tänä vuonna herätellä ne vesiastiassa ja ruukuttaa sitä mukaa kun ne alkavat kasvattaa uusia juuria. Kahtena keväänä olen tehnyt niin ja todennut homman toimivan todella hyvin. Astiaan siis laitetaan sen verran vettä, että mukuloiden alapuoli hipoo veden pintaa ja sitten vain odotellaan. Muutamassa päivässä pitäisi alkaa näkyä ensimmäisiä elon merkkejä. Kokeilin samaa daalialle viime keväänä ja senkin kohdalla konsti toimi oikein hyvin. Tässä vaiheessa kevättä on vain hyvä, jos juurakot voi herätellä tilaa säästävästi yhdessä vesiastiassa monen ruukun sijaan. Daalioitakin kun on enemmän kuin yksi tänä vuonna. Syksyllä juurakko halkesi kahtia siinä vaiheessa kun olin nostamassa sitä maasta. Kun eilen tutkin juurakoiden kuntoa ja poistin kuivettuneita osia, kummastakin lohkesi vielä pienehköt alut erilleen, joten nyt daalioita onkin sitten yhtäkkiä neljä tulossa eikä yksikään niistä mahdu mihinkään 12 sentin taimiruukkuun.

Kellarista löytyi myös muutama mysteerimukula. Vaihtoehdot ovat: ixia, tuoksumiekkalilja, hollanninkurjenmiekka tai keskenkasvuinen gladiolus. Näillä oli syksyllä hyvin pitkät heinämäiset lehdet.

Edellisen postauksen rautalapiokikka todella toimii. Tässäkin oli kivikova umpijää aamulla ja iltapäivällä lapio oli jo puoliksi uponnut jään sisään.

Aurinkoinen ja lämmin sää houkuttelee ulkopuuhiin, vaikka ei siellä edelleenkään ihmeitä pääse tekemään. Päivittäiseen ohjelmaan on kuulunut pihakiveyksen jäätikön hajottaminen ja erinäisistä kohteista lumen lapioiminen. Muutamana päivänä olen lapioinut aurinkopenkin kivenjärkälettä esille ja madaltanut kinosta kevätkurjenmiekkojen kohdalta. Nurmikon kohdalle kertynyt kasa kasvaa kasvamistaan, mutta se ei haittaa, jos kukkapenkki alkaa sulaa. Eilen pääsin myös tekemään ensimmäisiä oikeita puutarhatöitä, sillä viime syksynä pihakiveykselle levinnyt apilamatto oli jo osittain sulanut. Sain nyhdettyä jopa osan juurista pois kivien saumoista.

Vielä jäi pikkuisen jäätä kulkuväylälle, mutta nyt tuosta pääsee jo hyppäämään yli. Kiveyksen päältä irrotetut apilamytyt pääsivät hangelle auttamaan sulattamisessa.

Kadun puolelta näkyy aika leveä suikale sulaa maata. Aitakin on jo selvästi esillä.

Toisella puolella etupihaa on vielä melkoiset lumivuoret, vaikka on tästäkin sulanut jo ainakin puoli metriä korkeudesta pois. Karo näyttää, kuinka vuoren huipulta tullaan alas.

Kasvimaalle tehty tarkistuskierros osoitti, että aiemmin esille lapioitu lavakaulus on pian kylvökunnossa. Muutkin lavakaulukset alkavat pikku hiljaa tulla esille lumen seasta.

Nuotiopaikan reunakivistä ei näkynyt jälkeäkään ennen kuin lapioin niitä esille. Vasemmassa reunassa kuusen oksien alla maa oli jo esillä, joten sinne sopi heitellä "vähän" ylimääräisiä lumia.

Kohta alkaa olla riskialttiita hetkiä tiedossa. Huomasin nimittäin juuri ison rusakon tutkimassa naapureiden kohdalta kadun vierestä paljastunutta nurmikkoa. Meidän pihalla nurmikko pysyy vielä pitkään piilossa mutta kukkapenkeistä nousee piippoja. Jos rusakot eksyvät talon seinustalle, ne löytävät varmasti mehukkaat krookukset ja pian muutakin tuoretta vihreää. Taidan ottaa ohjelmaan jo ensimmäisen valkosipulijauheella ja kahvinpuruilla maustamisen. Samalla toivon, että naapureilla nurmikot alkaisivat vihertää vauhdilla, jotta rusakot eivät tulisi tutkimaan kukkapenkkejäni.

Keltainen nurkka sulaa nopeasti ja työntää piippoja vielä nopeampaa.

Tässä näytteitä keltaisen nurkan krookuksista ja narsisseista. Ne puskevat maasta oikeasti jo ennen kuin lumet ovat sulaneet päältä pois.

Pääsiäisvieraille leipaistu appelsiinijuustokakku jäi vähän matalaksi, mutta maistui kuitenkin hyvälle. Ohje oli minulle uusi ja jos leivon samaa toiste, tuplaan täytteen määrän.

Työpaikan pääsiäistunnelmia. Yksi kollegoista on askartelija, toinen somistaa muuten vain ja loput pääsevät nauttimaan vuoden mittaan vaihtuvista tunnelmista.

Hyvää pääsiäistä!

Kevät etenee!

Pienistä yöpakkasista huolimatta kevät etenee meilläkin. Jopa niin paljon, että löysin eilen töistä tullessani ensimmäiset piipot. Ällistyttävää! Vielä aamulla piippojen päällä oli kolmisenkymmentä senttiä lunta ja iltaan mennessä hangen reuna oli vetäytynyt niin paljon, että ensimmäiset vihreät lehdenkärjet pilkistelivät lumenrippeiden seasta. Yön aikana lunta oli sulanut vielä lisää ja piippojen ympärillä oli sitä enää aavistus jäljellä.

Keltaisen nurkan 'Golden Yellow' -krookukset ehtivät taas tänä vuonna ensimmäisinä piipottamaan.

Ounastelinkin jo aiemmin talvella, että tänä vuonna saatettaisiin nähdä piippoja saman tien kun vain lumikerros ohenee tarpeeksi. Maa ei ole nimittäin juuri lainkaan roudassa, joten piipot alkavat nousta jo ennen kuin kaikki lumi on edes ehtinyt sulaa päältä pois. Aivan mahtavaa! Mikään ei ole tylsempää kuin tuijotella lumetonta, umpijäistä maata, josta ei tarkene edes sitkein kevätkukkija lähteä kasvuun. Paljon parempi on tällainen kevät, jolloin lumen alta paljastuukin saman tien kasvun ihmeitä.

Yläkuva on otettu 8.4, alempi 14.4. Alle viikossa on lumen määrässä tapahtunut melkoista kutistumista.

Reunimmaisten maksaruohojen ja mehitähtien lisäksi kivikkorinteestä kurkistelee jo sinikatanan viimekesäisiä kukkavarsia.

Pihaantulo on vielä paksun jäätikön peitossa, mutta päivä päivältä jää ohenee ja reuna vetäytyy. Avustettuna varsinkin. Rautalapio on taktisesti jätetty juuri tuohon kuvan vasempaan ylänurkkaan pystyyn.

Huomasin, että paksukin jää joutuu aurinkoisella säällä luovuttamaan, jos sen päälle on jättänyt rautalapion päiväksi lojumaan. Aurinko lämmittää rautalapiota, joka uppoaa kuin veitsi sulaan voihin ja sulattaa jään helposti lapioitavaksi sohjoksi. Meillä on paikoin kulkuväylien kohdalla 10-15cm jäätä, joten pelkkä auringon ja ilman lämpö ei ole ihan riittänyt sen sulattamiseen. Kun huomasin rautalapion tehon, olen jättänyt sen tarkoituksella sopiviin kohtiin tekemään töitään oman työpäiväni ajaksi. Hiekkaa tai tuhkaa en halua kulkuväylille ripotella, etteivät ne kulkeudu kengissä ja Karon tassuissa sisälle. Siispä on vain käytävä iltaisin hakkaamassa sen verran päivän aikana pehmentynyttä jäätä pois kun pystyy ja paljastettava pihakiveystä pala kerrallaan. Onneksi myös kivikkorinteen reunakivet olivat sulattaneet vierestään pitkän pätkän jäätikköä, joten puuttuu ainoastaan muutama metri ennen kuin ulko-ovelta pääsee sulaa väylää pitkin kadulle. Paljastunut tumma kiveys kerää mukavasti lämpöä ja vauhdittaa viimeisten alueiden sulamista.

Kävin 9.4. avittamassa vähän kasvimaalla avittamassa mustajuurille varatun laatikon sulamista. Karo tuli heti tutkimaan, mitä emäntä oli puuhaillut. Lavasta saattoi tuoksua viime syksynä levitetty kompostimulta.

Autotallin seinustaltakin piti vähän avittaa kärhökaaripenkin loppupään reunakiviä esille. Nyt tästä lumimäärästä on jo puolet hävinnyt ja kulkuväylän laatoituskin näkyy paikoitellen.

Styrox-laatikon alla ulkona talvehtineet helmililjat ja alppiruusut sekä muuten vain hangessa olleet kylmäkäsiteltävät perennat otin jo ulkovarastoon.

Alppiruusut näyttävät minusta oikein virkeiltä. Samalla konstilla saisi varmasti talvetettua muitakin kasveja, jos ei ole sopivaa talvetuspaikkaa.

Mittasin ulkovaraston lämpötilan samalla kun nostin nuo ulkona talvehtineet ruukut sinne. Mittauspäivänä ulkona oli vain muutama aste lämmintä ja yöpakkasiakin oli ollut. Ulkovarastossa lämpötila oli silti 3,5 astetta. Nämä ulkona olleet kasvit varmasti pärjäävät siellä ja kunhan näistä pääsiäisen ajan vähän koleammista säistä selvitään, aion nostaa kellarista kasveja varaston puolelle ja viedä sinne eteisestä sekä tuoksuherneet että ensimmäiset perennantaimet. Varasto tuskin menee enää pakkasen puolelle, sillä rakenteet lämpenevät koko ajan eikä lämpöeristetty varasto satunnaisista parin päivän pakkasjaksoista heti uudelleen jäähdy. Sopivasta lämpötilasta kielii sekin, että helmililjaruukuista oli jo muutamassa päivässä alkanut puskea piippoja.

Pari viikkoa sitten eteiseen tuotu helmililjaruukku kukkii nyt. Eteisessä on vähän turhan lämmintä näille, sillä kukat ovat vaaleampia mitä ulkona olisivat ja kasvustot venähtäneet turhan pitkiksi. Ilahduttavat silti.

Ensimmäinen pelakuu kukkii eteisessä. Parissa muussakin oli jo nuppuja tulossa.

Seuraavaan postaukseen onkin tulossa joitakin pääsiäisjuttuja ja ehkä myös raporttia kevään etenemisestä, jos sellaista isommin tapahtuu. Vähän näyttää kyllä kolealta sää, mutta katsellaan, kuinka käy.

Koska kukkii? -haaste

Yksi jos toinen puutarhaharrastaja tuskailee harvinaisen paksujen lumikinosten takia. Piippojahti saati sitten ensimmäisten kevätkukkijoiden bongaaminen saattavat tuntua todella kaukaisilta haaveilta. Jotain ajankulua ja jännitettävää tarvitaan siis kipeästi. Päähäni pälkähti, että nythän voisi laittaa käyntiin leikkimielisen arvaushaasteen, jotta kukinnan odottelusta tulisi vielä hauskempaa. Ideana on siis valita muutama oman puutarhan kevätkukkija ja veikata, milloin niiden ensimmäiset kukat mahtavatkaan aueta. Katsotaan, osuuko kukaan veikkauksissaan oikeaan.

Aurinkopenkin keväkurjenmiekka-kevättähtiniityn kukinta on minulle kevään odotetuin tapahtuma. Kuva viime keväältä.

Minä valitsen seurattaviksi kukiksi puutarhani aikaisimmat silmänilot: kevätkurjenmiekat, krookukset, imikät ja posliinihyasintin. Ne ovat yleensä muodostaneet kevätkukkakisan kärkinelikon, vaikka jonain vuonna kisassa on ollut mukana myös jouluruusu ja esikko. En kuitenkaan laskenut niitä mukaan tähän veikkauskilpailuun, sillä ne ovat saattaneet tehdä nuppunsa tai jopa kukan jo syksyllä toisin kuin valitsemani lajit. Lisäksi otan mukaan toukokuun kukkijoista narsissin lisäämään vaikeusastetta.

Lehtoimikkä on edustuskelpoinen varhaisesta keväästä syksyyn saakka ja lisäksi tärkeä mesikasvi kevään ensimmäisille pölyttäjille.

Pienellä kevätkansioiden selaamisella selvisi, että kaikki valitsemani kasvit ovat aukaisseet ensimmäisen kukkansa 17.4-9.5. välisenä aikana. Lehtoimikkä, kevätkurjenmiekka ja narsissi eivät välitä siitä, paistaako keväällä aurinko vai ei: ne aukaisevat kukkansa heti kun vain saavat nuppunsa nostettua tarpeeksi korkealle. Niiden kohdalla kukinnan aloitus on siis osunut hieman pienemmälle ajanjaksolle kuin aurinkoisista keleistä riippuvaisilla krookuksilla. Posliinihyasintin sielunelämään en ole päässyt sisälle, mutta niiden kukinnan ajoitus on osunut jotakuinkin krookusten kanssa yksiin.

Keltaisen nurkan 'Golden Yellow' -krookukset ovat yleensä ehtineet krookuksista ensimmäisinä kukkaan. Aurinkoinen ja lämmin paikka vauhdittaa kummasti kukinnan alkua. Tänä vuonna näiden kaverina pitäisi olla vaaleankeltaista 'Romancea'.

Lunta on nyt suunnilleen yhtä paljon kuin huhtikuussa 2018. Sinä keväänä tuli hirmuinen lämpöaalto, joka sulatti lumet ennätysvauhtia. Sääennusteet eivät lupaa kovin lämmintä keliä, mutta plussakeliä ja satunnaisia vesisateita kuitenkin, joten kukinnan alkuun voisi ehkä hakea osviittaa keväästä 2018. Huhtikuussa 2020 taas lunta ei ollut juuri lainkaan mutta kevät eteni paksun roudan takia hyvin hitaasti ja ensimmäiset kukat nähtiin vasta vapun tienoilla. Nyt maa vaikuttaisi olevan vain ohuelti roudassa, mikä vauhdittanee kukinnan alkamista. Aikaisista keväistä (-19 ja -21) ei tänä vuonna taideta kukinnan aloitukseen mallia hakea, sillä tuskinpa mikään vielä viikon päästä kukkii meillä.

Takanurkan tete-narsisseja en ole tainnut kuvata viime keväänä ollenkaan, sillä muistelen niitä olleen selvästi enemmän kuin tässä vanhassa kuvassa. Nämä kukkivat meillä aina narsisseista ensimmäisinä.

Näiden päätelmien pohjalta veikkaan, että ensimmäinen krookuksen kukka aukeaa meillä 26.4, kevätkurjenmiekka 27.4, posliinihyasintti sekä lehtoimikkä 28.4 ja viimeisenä narsissi 9.5. Jännityksellä jään odottamaan, kuinka hyvin veikkaukseni pitävät paikkansa. Lunta näiden kaikkien päällä on vielä 40-90cm, joten  kovin paljoa aikaisemmin yksikään tuskin kukkii. Eri asia on sitten se, olinko liian optimistinen lumien sulamisvauhtia ennustaessani. Hmm... voivatko lumet hävitä niin paljoa kahdessa viikossa, että aikaisten sipulikukkien paikat ilmestyvät näkyviin?

Pihaantulossa näkyy jo vähän kivikkorinteen reunakiviä. Ensimmäisen kuvan kevätkurjenmiekat odottelevat tuolla talon ikkunoiden kohdalla kinoksen alla. Aita on 90cm korkea, joten voitte siitä vähän laskea lumen määrää.

Koska on kyse haasteesta, pitää tämä laittaa eteenpäin ja kehitellä jotkut säännötkin. Haastan siis mukaan seuraavat kevättä kuumeisesti odottavat blogit:

Saaripalstan (ennen kuin siellä ovat kaikki kevätkukkijat jo ehtineet kukkia), Puutarhan Lumon, Keijunkukkaset, Tutkimusmetsän puutarhan sekä Päivänpesän elämää.

Säännöt ovat seuraavat: Valitsemissasi kasveissa ei saa näkyä nuppuja veikkaushetkellä. Poikkeukseksi laskettakoon puuvartiset, joissa saa olla kukkasilmuiksi tunnistettavia osia. Valitsemasi kasvien kohdalla olisi hyvä olla vielä lunta/jäätä tai edes sen verran routaa, ettei kasvi olisi lähtenyt kasvuun. On nimittäin aivan eri asia veikata kukinnan alkua lähipäiville kuin viikkojen päähän ja tässä haasteessa nimenomaan tarkoitus on luoda pitkäkestoista jännitystä. Kukinnan alkua saa vauhdittaa esim. lapioimalla lunta pois kukkapenkin päältä (sitähän me kaikki teemme jossain vaiheessa kevättä), mutta harsoviritelmät ynnä muut, joita et normaalisti tekisi, lasketaan dopingiksi. Kerro, keneltä sait haasteen ja haasta vuorostasi mukaan muutama kaveri. Olisi myös kiva, jos kävisit laittamassa Hiidenkiven puutarhassa -blogiin haasteen aloituspostaukseen kommentin osallistumisestasi. Raportoi myöhemmin keväällä, kuinka hyvin kukkakevään ennustaminen sinulta onnistui.

Posliinihyasintteja viime keväältä.

P.S. Kukaan tuskin käy lapioimassa piippojen päälle lunta vain siksi, että on veikannut liian myöhäistä ajankohtaa ja haluaa hidastaa kukinnan alkua. Mainittakoon kuitenkin niille, jotka aikovat ottaa kisan liian tosissaan, että sekin on toki sallittua (vaikkakin aivan järjetöntä).

Viisikko testissä

Jälleen yksi kiireinen työviikko takana ja on vihdoin aikaa paneutua puutarha-asioihin. Hippohiiri haastoi minut testaamaan ensi kesänä viittä ennestään minulle tuntematonta hyötykasvilajiketta. Hommahan sopi juuri tähän vuoteen kuin nakutettu, sillä minulla oli joka tapauksessa suunnitelmissa kasvattaa erilaisia teeyrttejä ensimmäistä kertaa. Niistä tuli jo kolme minulle uutta lajia, joten enää pari tarvittiin lisää. Uudet kokeilut ovat minusta kiinnostavia, sillä joukosta saattaa aina löytyä joku vakioasukkaaksi jäävä kasvi.

Kuinkahan tälle viisikolle käy kesän kokeilussa? Sekoituspussissa kolmea eri teeyrttiä ja juureksista musta- sekä kaurajuuri.

Teeyrteistä valikoimassa on sitruunamelissa, minttu ja kamomilla. Sitruunamelissaa ja minttua olen joskus lapsena/nuorena maistanut tuoreeltaan enkä silloin oikein pitänyt niistä. Voisin kuitenkin kuvitella, että aikuisena maku on muuttunut ja ainakin jatkojalostettuina maistuvat. Vaikka ne nyt myytiin teeyrtteinä, niin niitähän voi toki käyttää myös ruuanlaitossa. Kamomillaa en tunne muuten kuin kuvista. Teenjuojana ja vähän levottomana nukkujana minua tietysti kiinnostaa, auttaisiko kamomillatee rauhoittamaan öitä. Isäntäkin varmaan olisi tyytyväinen, jos ei heräisi kesken makoisimpien unien siihen, että rouva höpisee jotain käsittämätöntä, kaivaa unissaan kukkapenkkiä tai lähtee keskellä heinäkuista yötä tarkistamaan, ettei ulkona sada lunta. 

Siemenpussin kuvassa kamomillat kukkivat runsaina, toivottavasti ensi kesänä kasvimaallakin.

Yrttien kylvöajankohtaa olen pohdiskellut moneen kertaan. Kamomillaa kylvin jo syksyllä pikkuisen kasvimaalle. Osa ohjeista suosittelee kaikille kolmelle näistä suorakylvöä, osa esikasvatusta huhtikuussa. Taidan kylvää jokaista pikkuisen joskus huhtikuun puolivälin tienoilla ruukkuun ja vähän lisää suorakylvönä toukokuussa. Luulisi ainakin jonkun erän itävän sen verran, että saan tarpeeksi taimia yrttien testailuun.

Kaurajuuren taimet retkottavat mikä minnekin. Nyt ne ovat eteisessä viileämmässä, mutta ehkä ne olisi voinut siirtää sinne jo viikkoja sitten.

Mustajuurta olen käyttänyt kerran tai kahdesti ruuanlaitossa. Se on kaupassa yleensä kallista ja jo valmiiksi nahistunutta, joten halu kokeilla sen kasvattamista on kytenyt päässä pitkään. Itse asiassa koetinkin kasvattaa sitä kerran vanhalla kasvimaalla, mutta siemenet itivät huonosti ja pari itänyttä tainta joutui etanoiden suihin. Tuskinpa se olisi kovin hyvin sinä koleana ja märkänä kesänä savipohjaisella ja varjoisalla kasvimaalla muutenkaan kasvanut, vaikka sille oli varattu paras penkki. Erittäin epäonnistuneen ensiyrityksen takia lasken mustajuuren itselleni uudeksi kokeiluksi. Mustajuuren kylvän heti kun vain maa on niille varatusta kohdasta sulanut. Jotta homma ei menisi puolituttujen kasvien kasvattamiseksi, oli joukkoon saatava joku täysi uusi tuttavuus. Siemenhyllyillä tuli juuri sopivasti vastaan kaurajuuri, josta en ole edes kovin montaa kertaa kuullut. Jostain blogista olin aiemmin talvella nähnyt sen komean kukan ja siemenhyllyllä hetken googlailtuani päätin ottaa sen listan viidenneksi kasviksi.

Kuvan kaurajuuren kukasta olen luvan kanssa lainannut Vallaton mummeli -blogista. Tämä kukka on tietysti se suurin syy, miksi aion kokeilla kaurajuuren kasvatusta.

Koska kaurajuuren nuorten lehtien sanotaan sopivan salaatin tapaan syötäväksi, otin jo ensimmäiset maistiaiset yhdestä pitkänä retkottavasta lehdestä. Maku oli melko vahvasti heinämäinen, hieman kirpeähkö ja rakenne pureskeltava. Ei mitenkään vastenmielinen, mutta menisi ehkä paremmin pieneksi silputtuna voimakkaamman makuisten salaattitarpeiden seassa kuin siltään. Lisää raporttia näistä testattavista viidestä kasvista tulee kesän mittaan tai viimeistään syksyllä. Kunhan saan nyt kaikista edes muutamia taimia satoikäiseksi saakka kasvatettua, ettei testi lopahda alkuunsa.

Lunta, räntää, joopa joo

Siinäpä se. Otsikko kertonee kaiken oleellisen muutaman päivän säästä. Eilen jouduin kolaamaan kahdesti paksun kerroksen läpimärkää nuoskalunta pihalta. Etupihan aita on taas kadonnut kokonaan kinosten alle. En ole uskaltanut edes lähteä mittaamaan hangen syvyyttä, sillä pahoin pelkään, että talven lumiennätykset jäävät pian historiaan. Koko aamun on nimittäin satanut taas kerran lunta ja nyt on vielä pakkastakin, joten hanget vain kasvavat kasvamistaan. Eipä tule äkkiseltään mieleen toista huhtikuuta, jolloin saisi näin ahkeraan tehdä lumitöitä.

Syksyllä kukkapenkistä ruukkuun kaivetut helmililjat alkavat pian kukkia eteisessä murattien keskellä.

Kävin kurkkaamassa vanhoista postauksista, miltä aikaisempina vuosina meillä on näihin aikoihin näyttänyt. 2018 oli runsasluminen talvi ja silloin lunta oli yhtä paljon kuin nyt, ellei jopa pikkuisen enemmän. Siinä keväässä oli tosin se ero, että huhtikuun alkupuolelle osui hirmuinen lämpöaalto, joka lähti sulattamaan lunta nopeasti. Pihakiveykseltäkin olin saanut jo jäätä hakattua niin paljon, että rappusilta pääsi kulkemaan melkein kadulle saakka sulaa väylää pitkin.

Seuraavana vuonna, 8.4.2019, kivikkorinteessä oli jo paljon kasveja esillä. Tänä vuonna samassa kohdassa on vielä metrin verran lunta. Aidasta ei näy edes korkeimpia tolpanpäitä.

1.4.2020 takapihalla ei ollut juuri muuta kuin jäätikköä. Lunta ei sinä talvena ollut juuri nimeksikään, joten nämä maisemat eivät kummastuta. Kasvitappioita tuli paljon, mutta Karo nautti nurmikolla juoksemisesta.

Viime keväänäkin oli huhtikuun alussa (3.4.) ihan reilut kinokset, mutta kulkuväylä kadulle oli vapaa ja aitaa näkyy pieni suikale kuvan oikeassa yläreunassa. Ja lumensyvyyden muutos oli kuitenkin laskusuuntainen.

Nyt laskusuunnassa ovat vain lumihiutaleet ja mieliala.

Kurkataan tuoksuherneitä, ettei ihan lannistuta. Ensimmäiset taimet ilmestyivät nimittäin alle viikon kuluttua kylvöstä. Yllättäen toissa kesänä omista kasveista kerätyt siemenet ovat itäneet reippaimmin ja tuoreemmat ostosiemenet vähän hitaammin. Tällä hetkellä taimia on 25 kappaletta, mutta niitä nousee kuitenkin varmasti vaikka miten paljon vielä, sillä kylvin todella paljon ylimääräisiä siemeniä. Tavoite oli saada reilusti tuoksuherneitä kukittamaan kaikkia kärhöseinäkkeitä, sillä nuoret kärhöt eivät vielä tänä kesänä niitä tule täyttämään. Cecilia Wingårdin ohjeiden mukaan aion taas tänä vuonna menetellä näiden kanssa, sillä hyväksi havaittua toimintatapaa ei tee mieli lähteä muuttamaan. Käytännössä se siis tarkoittaa sitä, että kun ensimmäiset taimet ovat ehtineet noin kymmensenttisiksi, vien ne eteiseen tai jopa ulkovarastoon, jos siellä alkaa lämpötila pysyä plussan puolella. Tuoksuherneen taimet kestävät todella hyvin kylmää, jopa pakkasasteita, joten niitä ei kannatakaan jättää huoneenlämpöön tilaa kylmänaremmilta kasveilta viemään. Tuoksuherneet ovat myös ensimmäisiä esikasvatettuja kasveja, jotka istutan maahan.

Vasemmalla 'Old Spice Mix', keskellä vaaleanpunainen sekoitus ja oikealla 'Mammoth White'.

Vasemmalla viime kesänä Betweeniltä Rikkaruohoelämää-blogista saatu 'Old Spice Mix', oikealla itse hankittu vaaleanpunainen sekoitus. Pussi on alkuperäinen, siemenet kesällä 2020 omista kasveista kerättyjä.

Jätetään hempeät tuoksuherneet päällimmäiseksi verkkokalvoille. Painun jatkamaan työpäivää ja koronaviruksen väistelyä. Viimeviikkoisista altistumisista huolimatta olen edelleen terveenä ja varmuuden vuoksi tehdyt kotitestitkin näyttävät negatiivista. Lupaava merkki mutta uskallan huokaista helpotuksesta vasta pääsiäisenä, jos sinne saakka terveenä päästään.

Kevään merkkejä etsimässä

Huhtikuu alkoi ainakin täällä kauniin aurinkoisissa tunnelmissa, joskin eilisaamuiset lämpömittarin lukemat saivat epäilemään, onko joku tehnyt kevättä odottavalle puutarhurille aprillipilan ja liimannut mittarin näyttöön -15,5 astetta näyttävän tarran. Ulko-oven avaaminen selvitti kuitenkin nopeasti, että ihan totisinta totta se oli. Jäätävä viima sai nenänpään ja sormet saman tien kohmeeseen. Toisen "toivottavasti tämä on aprillipila" -kaltaisen ajatuksen sain kun kuulin altistuneeni edellisenä päivänä töissä koronalle. Ei ollut pilaa sekään ja oli vieläpä toinen pitkäaikainen altistuminen samalle viikolle, joten tässä sitten odotellaan ensimmäisiä oireita. Enpä voi sanoa olevani mielissäni tästä käänteestä, mutta ajan kysymyshän se vain oli, milloin The Virus löytää tiensä tännekin. Tautia odotellessa voi kuitenkin puuhailla yhtä sun toista, kuten vaikka etsiä kevään merkkejä puutarhasta.

Hmm... mihinkäs niitä aikaisia sipulikukkia olikaan istutettu? Ai niin, nehän taisikin olla tuolla 60 sentin syvyydessä. Hanki kantaa nyt jopa minut, joten puutarhassa kiertely on yhtä helppoa kuin rusakoille.

No mutta puistoatsalean suojaverkko onkin jo esillä! Eivät lapset enää talsi sen yli. Syyshortensiankin latvat ovat jo sopivasti rusakoille tarjolla tuossa vieressä.

Ja kasvimaalle pääsee jo pian kylvämään. Tai ehkä vasta sitten kun rusakot eivät enää pääse aidan yli. Tomaatit nyt varmaan voisi jo istuttaa laatikkoon seinän varteen? Nehän eivät jänöille kelpaa, vai mitä?

Varjokujan portista taidettiin tehdä liian matala. Löin nimittäin pääni yläpuihin kun tutkin samalla, ovatko jänikset maistelleet köynnöskuusamaa. Ilmeisesti se kuitenkin on koskematon, vaikka jänöt siitä säännöllisesti kulkivatkin talven mittaan ohi.

Rännistä tulee vettä kuin vesiputouksesta... vain todella paljon hitaammin. Näin siinä käy, kun on pakkasta mutta aurinko lämmittää tummaa tiilikattoa ja sulattaa sieltä hiljalleen lunta.

Lienee sanomattakin selvää, että piippoja en vielä löytänyt ja viikolla satanut lumi oli haudannut myös ensimmäiset paljastuneet kukkapenkin reunat rikkaruohoineen. Päätin suunnata kulkuni kellariin ja tuoda sieltä muutaman kasvin eteiseen heräilemään.

Valkokukkainen terassihortensia oli herännyt talviuniltaan, isompi on vielä kiltisti levossa. Jätin hortensiat vielä kellariin.

Lankaköynnös on pysynyt koko talven vihreänä. Nyt siitä sai otettua edes jonkinlaisen kuvan, kun aurinko paistoi kirkkaasti varaston ikkunasta sisälle ja valaisi samalla kellarin portaikkoa. Lankaköynnöskään ei vielä päässyt eteiseen.

Jätin kellariin edellisten lisäksi vielä kärhöt, koruköynnöksen, alppiruusut, daaliat, gladiolukset ja yhden verenpisaroista. Päätin ottaa molemmat pelargonit, afrikansinisarjan ja kaksi verenpisaraa eteiseen, vaikka tilaa ei liikaa sielläkään ole. Pakko ne on kuitenkin joskus tuoda heräilemään, jotta ehtivät kukkaan kesään mennessä. Kolmannen verenpisaran, daaliat ja ainakin osan gladioluksista tuon sisälle parin seuraavan viikon aikana. Toin viime vuonna daalian ja gladioluksia sisälle 5.4. ja totesin sen olevan hiukan liian aikaisin, jos tulee kylmä kevät. Tänä vuonna olen siis vähän viisaampi ja odottelen edes vähän pidempään.

Kellarissa talvetettu pelakuu ei ole ihan niin virkeä kuin valoisassa talvehtineet kaverit.

Silityslaudan päälle mahtuu vielä muutama pieni taimiruukku. Toinen kellarista tuoduista pelakuista pääsi perennantaimien sekaan ja verenpisarat toistaiseksi lattialle.

Jotta taimia olisi varmasti tarpeeksi, päätin kylvää tuoksuherneitä, kerrannaista kosmosta ja lisää samettikukkia. Kylvölautalle tehty ensimmäinen erä samettikukkia osoitti, että viime kesänä kerätyissä siemenissä itämisprosentti on suunnilleen 15% luokkaa. Toisen erän kylvin kasvusammaleeseen. Saa nähdä, itävätkö yhtään paremmin. Kosmoksia en kylvänyt montaa mutta tuoksuherneitä sitäkin enemmän. Lajikkeita oli kolmea erilaista, joten siemeniä meni multaan melkein 70 kappaletta. Ehkä ne eivät kaikki idä... toivottavasti! Seuraavat huhtikuun kylvöistä ajoittuvatkin vasta loppukuulle, jolloin ainakin perennantaimien pitäisi alkaa jo siirtyä pikku hiljaa ulkovaraston puolelle ellei jopa ulos. Ikkunasta kun katsoo, niin ajatus tuntuu kovin etäiseltä mutta sopiva lämpöaalto kun sattuu kohdalle, niin paksutkin kinokset kutistuvat silmissä. Sitä ihmettä odotellessa.