sunnuntai 24. maaliskuuta 2019

Sunnuntain suloinen

Muistatteko vielä kärhöesittelyt, joita tein loppukesällä ja syksyllä. Muistin juuri, että en olekaan tehnyt omaa postausta 'Justa'-kärhöstä, vaikka kuvamateriaalia olisi varastossa. Korjataan epäkohta saman tien.
'Justa' on aikamoinen söpöliini.
'Justa' löysi tiensä meille heräteostoksena kesällä 2016 halpakaupan tarjoushyllyltä ja se olikin ensimmäinen ostamani kärhö. Lapussa luki, että se olisi loistokärhö, mutta matkan varrella se onkin paljastunut tarhaviinikärhöksi (Viticella-ryhmä). Viticella-ryhmän kärhöjen sanotaan olevan isokukkaisia loistokärhöjä vaivattomampia ja pärjäävän myös kuivemmissa olosuhteissa. Sen lisäksi niitä sanotaan kestävämmiksi ja terveemmiksi kuin loistokärhöjä.
Yksi kärhön versoista oli suikertanut kangasajuruohon seassa.
'Justa' on lähtöisin Liettuasta. Sen on jalostanut L. Bakevicius vuonna 1988. 'Justan' vanhempia ei ole tiedossa. Enkä muuten onnistunut löytämään tietoa Bakeviciuksestakaan. Löysin 16 hänen jalostamaansa kärhöä, mutta henkilöhistoria jäi nyt ahkerista etsinnöistä huolimatta hämärän peittoon.
Kukinnan alkuvaiheessa.
Justalla on kauniin muotoiset kukat, joissa on 6-8 terälehteä. Hempeän lilassa kukassa on vihertävänkeltaiset heteet. Kukka on vain 5-8cm halkaisijaltaan, mutta 'Justa' korvaa koon määrällä. Kukat ovat lisäksi aika lyhyissä varsissa, joten niistä muodostuu tiheitä ryöpsähdyksiä.
Vasta avautuneessa kukassa heteiden viherrys näkyy selvimmin.
Vanha kukka vaalenee. 'Justan' kukat ovat usein kylki kyljessä.
'Justa' jää aika matalaksi: sen korkeus näytti olevan 1-1,5m kaikilla löytämilläni sivuilla eikä se minullakaan ole kasvanut sen korkeammaksi. Senpä vuoksi se onkin loistava valinta esimerkiksi ruukussa kasvatettavaksi.
'Justa' kiipeilee minulla metallisessa köynnöskaaressa 'The Presidentin' kaverina.
Tästä kuvasta näkee aika hyvin 'Justan' kukkaryppäät ja kukkien koon verrattuna 'The Presidentin' kukkiin.
'Justa' on myös innokas kukkija ja aloittaa kukinnan aikaisin. Viime kesänä täällä IV-vyöhykkeellä kukinta alkoi heinäkuun puolivälissä ja jatkui lokakuulle asti. Paras kukinta oli kuitenkin elokuussa. Uskaltaisin suositella 'Justaa' ainakin V-vyöhykkeelle, ehkä jopa kuutosellekin, sillä se on tuntunut luotettavalta talvehtijalta ja ehtii varmasti kukkia pohjoisempanakin.
Syyskuun lopun kukintaa. Siemenhahtuvapalleroisista näkee, kuinka ahkera kukkija 'Justa' on.
Lähteenä olen käyttänyt taas hyväksi havaitsemaani Clematis on the Web -sivustoa. Suloista sunnuntaipäivää kaikille!

perjantai 22. maaliskuuta 2019

Kevättä ilmassa!

Pitkään jatkuneet plussakelit ovat madaltaneet täälläkin hankia mukavasti. Vielä on turha etsiä pälvipaikkoja kukkapenkeistä, mutta varma kevään merkki meillä on se, että etupihan laatoitukselle talven aikana kertyneeseen jäähän saa hakattua aukkopaikkoja. Kolasipa miten ahkerasti tahansa, kulkuväylille pakkautuu väkisin lunta, joka muuttuu talven aikana paksuksi jääkerrokseksi. Pahimmillaan ulko-ovelta pitää laskea pyllymäkeä kadulle, jos haluaa päästä ehjin jäsenin postilaatikolle. Tänä talvena ei onneksi niin liukasta ole ollut eikä jääkerroskaan päässyt niin paksuksi kuin vaikkapa viime vuonna. Eilen lasten kanssa ulkoillessani huomasin, että parista kohtaa jääkerros kuulosti jalan alla ontolta. Muutama napautus rautalapiolla ja johan alkoi jäätä särkymään. Alkuun kun pääsi, lohkesi jäästä isoja palasia ja nyt sulaminen vain kiihtyy, kun tumma kiveys kerää lämpöä.
Eilisen ahkerointia. Ihan ei ulko-ovelta asti pääse vielä liukastelematta, mutta jyrkimmässä kohdassa voi kulkea huoleti. Kivikkorinteessä pari kivennurkkaa alkaa paljastua.
Etupihalla talon seinän vierus sulaa aina ensimmäisenä, niin tänäkin vuonna. Pikkuisen avitin sieltäkin lapiolla.
Pianhan tähän nurkkaan saa taas taimia ulkoilemaan!
Viime kesänä tehty kiveys alkaa paljastua. Jokohan muuten havut joutaisi kerätä pois...?
Talvehtineiden kasvien heräämistä on ihana seurata. Pari viikkoa sitten verenpisaroissa ja jättiverbenoissa oli hädin tuskin silmällä erottuvia kasvuun lähdön merkkejä. Nyt ne näkee jo kauempaakin. Kellarista tuodut leijonankidat ja kärhöt ovat myös jo tositoimissa.
Kahdessa verenpisarassa on jo näin "isot" alut. Kellarissa talvehtinut on pari-kolme viikkoa näitä jäljessä.
Jättiverbena puskee versoa sen minkä ehtii.Toinen varsista on ehkä kuollut, mutta etualalla olevassa on tyvestä latvaan saakka alkuja. Otan tästä pistokkaita, kunhan versot vielä pikkuisen kasvavat pituutta.
Leijonankidoista kolme on varmuudella hengissä ja pukkaavat uutta kasvua. Neljäs (ei kuvassa) on vähän epävarmempi tapaus. Kärhöt 'Kaiser' ja 'Voluceau' ovat vihertyneet kellarista tuomisen jälkeen kummasti.
Ja jos silmäni ja sormeni eivät hirveästi valehtele, taitaisi olla jo kukkanuppujakin tulossa! Kamera ei suostunut tarkentamaan kunnolla ja väänsi versoista vielä keltaisetkin :D
Hankikylvöt ovat saaneet tarpeeksi kylmää, joten kaivoin ne sulamaan eteiseen. Jännityksellä odotan, milloin sieltä alkaa nousta taimia vai nouseeko mitään. Kellarista tuoduissa puupioni- ja kärhökylvöksissä ei vielä näy mitään, mutta jatketaan odottelua. Mitä teidän talvetuksillenne kuuluu ja onko kevättä ilmassa?

keskiviikko 20. maaliskuuta 2019

Lapsiperheen puutarhassa

1-vuotissynttäripostaukseni postausaiheiden purkaminen jatkuu Vaarin torpan puutarha -blogin Pirkon kysymyksellä:

"Miten ehdit lapsiperheen äitinä tehdä noin paljon puutarhapuuhia ja vielä laatia perusteellisia postauksia aiheista? Ja miten otat lapset mukaan puutarhan hommiin ensi kesänä?"

Varoitan, että tähän ei voi vastata lyhyesti, joten hakekaa kahvikupponen ja ottakaa hyvä asento. Vastaus ajan riittämiseen on tehokas ajankäyttö ja hyvä muisti. Minulla on tapana suunnitella mielessäni mahdollisimman paljon asioita valmiiksi ja sitten sopivan rakosen tullessa tehdä ne rivakasti pois alta. Teen myös usein montaa asiaa yhtäaikaa. Varmasti yli puolet postauksistani olen suunnitellut kirjoittamista vaille valmiiksi kotitöiden tai kukkapenkin kaivamisen aikana. Myös toisten blogien lukeminen ja kommenttien kirjoittaminen onnistuu vallan mainiosti vaikka ruokaa laittaessa, kun tietokone on keittiön työtasolla. En katso juurikaan televisiota eikä minulla ole muita harrastuksia, joten aikaa jää tarpeeksi bloggaamiseen ja puutarhaan.

Uusia postauksia kirjoitan yleensä iltaisin kun lapset ovat nukkumassa ja isäntä töissä. Minulla on koko ajan useita postauksia työn alla ja kirjoitan sitä, josta tuntuu juuri sillä hetkellä tulevan tekstiä. En sen kummemmin silloin mieti sisältöä tai aihepiirissä pysymistä, annan vain sormien naputella näppäimistöä. Muokkaan ja korjailen tekstiä jonain toisena päivänä. Edellisen kappaleen jälkeen ette varmaan ylläty, jos kerron, että syön kirjoittaessani iltapalaa...

Puutarhapuuhissa pätee sama kuin kotitöissä, eli ulos mennessäni suuntaan suoraan ennalta suunnittelemaani kohtaan ja rupean rivakasti hommiin. Viime kesänä isännällä oli paljon sellaisia työvuoroja, että hän lähti töihin puolenpäivän aikoihin. Kuopus oli silloin vielä niin pieni, että jäi aamupäiväksi isännän kanssa sisälle ja esikoinen lähti minun mukaani ulos. Kun esikoinen lähti lounaalle isännän ja kuopuksen kanssa, jäin vielä hetkeksi jatkamaan ja tulin sisälle juuri ennen kuin isäntä lähti töihin. Jos isännällä oli aamuvuoro, pääsin kukkapenkkiin hänen tultua kotiin. Isännän vapaapäivinä sain olla enemmän pihahommissa, usein jopa ihan itseksenikin.

Saa nähdä, millaisiksi ensi kesän rutiinit muodostuvat, kun kuopus on isompi ja haluaa mukaan ulos. Esikoinen oli hänen ikäisenään aivan mahdoton riiviö kukkien kannalta ja koko ajan sai olla silmät selässä. Kukkien nuput olivat suurin houkutus, erityisesti pionin, pioniunikon, verenpisaroiden ja kuunliljojen.

Pirkko kysyi myös, kuinka aion ottaa lapset mukaan puutarhan töihin. Olen tullut siihen tulokseen, että tietyn ikäisiä lapsia kiehtoo ihan eniten kaiken tuhoaminen ja repiminen. Meillä nurmikolla olevat voikukat ovat "lasten kukkia", eli niitä saa repiä ja nuppuja kerätä yms. Sopivalla hetkellä kippaan vaivihkaa ämpäreihin tai hiekkaleluihin kerätyt kukat ja nuput kompostiin. Kylvöhommat ovat myös lapsista hauskoja. Kylvöjä voi esivalmistella laittamalla mullan valmiiksi ruukkuihin ja ottamalla lapset mukaan siementen ripottelu- ja kasteluvaiheessa.
Aivan pieneltäkin lapselta onnistuu siementen kylväminen, kun siemenet kaataa ensin äidin kämmenelle ja lapsi saa ripotella ne siitä ruukkuun. Kuopus kylvää olkikukkia.
Esikoinen auttoi viime keväänä keijunmekkojen ruukuttamisessa. Sotkua vähentää, kun multa ja täytettävä ruukku ovat samassa astiassa.
Tietysti lapset pääsevät kiinnostuksensa mukaan myös puutarhatöihin. Esikoinen oli viime kesänä mm. repimässä nurmiturpeita aurinkopenkin laajennuksesta ja raahasi niitä kasaan tai heitteli puhdistamiani turpeita kukkapenkin pohjalle.
Hyvin tarpeellinen homma on myös uuden kukkapenkin mullan tasaus ja jyräys.
Rikkaruohoja, multaa, hiekkaa tai kiviä kärrätessä meillä oli esikoisen kanssa usein juoksukilpailu, jonka lapsi sai tietenkin voittaa. Ei muuten tarvinnut kuntosalille lähtöä edes puolta sekuntia miettiä viime kesänä! Kottikärrykilometrejä kertyi kaiken kaivamisen ja kivien siirtelyn lisäksi varmasti enemmän kuin laki sallii!
Kottikärryt sopivat myös tähän tarkoitukseen. Lapsillamme ei ole oikeasti keltaiset päät...
Kasvimaalla otan lapset mukaan kylvö- ja kastelupuuhiin. Annan heille tänä vuonna myös oman nurkan kasvimaasta ja saavat kylvää sinne mitä haluavat. Esikoisen kanssa olemme sopineet, että leikkipaikalla olevaan kasvulaatikkoon istutetaan esikoisen kasvattamat kasvit ja niistä kypsyvän sadon saavat tietenkin lapset syödä. Elättelen toiveita, että ikiomat kasvit saisivat lapset jättämään äidin kasvit rauhaan. Toinen, todella suuri toiveeni olisi, että esikoinen olisi jo ohittanut pahimman tuhovaiheen ja pitäisi myös kuopuksen poissa pahanteosta. Onkohan liikaa toivottu?
Välillä pitää kyhätä esteitä lasten ja kasvien väliin.
Lapsista kaikki ötökät ovat kiinnostavia ja senkin voi valjastaa "hyötykäyttöön": viime kesänä esikoinen teki melkein joka päivä kirvatarkastuksia kasveille. Hänellä oli myös lupa ampua kirvoja vesipyssyllä tai litistää niitä sormilla. Jos sattui löytymään leppäkerttu, se siirrettiin yhdessä kirvaiseen kasviin ja seurattiin, milloin se kipittelee syömään kirvoja. Harmiksemme leppäkerttu lensi yleensä tiehensä mieluummin kuin alkoi aterioimaan :D
Kirvantorjuntaa daaliasta hellepäivänä.
Isännän puutarhapuuhia ovat konehommat, myös ruohonleikkuu. Meillä on keräävä ruohonleikkuri, jonka säiliöön kertyvän silpun levitän kasvimaalle ja kukkapenkkeihin katteeksi. Lapset saavat olla siinä avuksi. Viime kesänä kuopus istui kottikärryissä ruohosilppukasassa ja tiputteli sieltä kottikärryn sijoittelusta riippuen joskus jopa oikeaan paikkaan silppua. Esikoinen työnteli silppua omalla pikkuisella kottikärryllään.

Lapset ovat olleet myös mukana istuttamassa kasveja ja kukkasipuleita. Eihän ne aina menneet ihan oikein päin ja välillä saivat vähän ronskia käsittelyäkin, mutta tuskinpa siitä suuttuivat. Olen yrittänyt ottaa lapsia mukaan mahdollisimman moneen puutahatyöhön, vaikka omat hommat silloin hidastuvatkin kun pitää neuvoa ja välillä korjaillakin työn jälkeä. Olen kokenut sen kuitenkin helpommaksi kuin sen, että lapsi keksii jotain pientä kiusaa ja jäynää, kun ei saa osallistua. Sekin hidastaa omaa työtä, että pitää koko ajan käydä tarkistamassa, mitähän nurkan takana tapahtuu. Helpompi vain ottaa lapsi mukaan tekemään ja keksiä jotain sopivaa tekemistä, mistä päästäänkin keksimällä keksittyihin puutarhatöihin.
Kuopus, pikkutöyhtöangervot, lapiot ja vesiämpäri sopivat hyvin samaan kottikärryyn.
Esimerkiksi kastelukannun tai istutuslapion voi aivan hyvin itse jättää johonkin piiloon ja pyytää lasta etsimään. Multapaakkuja ei välttämättä itse asiakseen hajottaisi, mutta lapsista se on valtavan hauskaa puuhaa. Miksi siis ei voisi antaa lapselle tehtäväksi hajotella kaivaessa tai maata kääntäessä syntyneitä multapaakkuja? Samalla lapsi voi kerätä kivet pois mullan seasta. Lierojen etsimisestä ja siirtämisestä sovittuun paikkaan voi myös tehdä tärkeän tehtävän.
Syksyllä on hyvää aikaa pestä kukkaruukut kevään esikasvatuksia varten.
Kiitos Pirkko hyvästä kysymyksestä. Toivottavasti lapsiperheet saivat tästä postauksesta uusia ideoita tulevan kesän varalle. Onko teillä hyväksi havaittuja puutarhapuuhia, mistä alle kouluikäiset lapset nauttivat?

sunnuntai 17. maaliskuuta 2019

Minä ja puutarha. Kymmenen faktaa.

Puutarhablogeissa on nyt kiertänyt mukava haaste, joka on lähtöisin Saman otavan alla -blogista. Haasteen sai ottaa vapaasti vastaan kuka tahansa ja niinpä minäkin sen nappasin käsittelyyni. Höystin postauksen kuvilla, joista osa ei liity millään lailla sisältöön.

1. Ensimmäiset puutarhamuistoni
Vaikea nimetä mitään ensimmäistä muistoa, kun oikeastaan koko lapsuuteni ajalta on puutarhamuistoja. Suunnilleen kaikki ulkoleikit tapahtuivat kotipihallani, maalaistalon pihapiirissä. Piilosille mentiin pensaiden väliin, herukoita ja omenoita napsittiin ohikulkiessa suuhun. Minulla on jonkinlainen muistikuva siitä, että kotonani olisi ollut etupihalla ruusupensas ja sen takana kuusi, joka kaadettiin. Muistan myös pienen muovihuoneen, jossa kasvoi tomaatteja. Olin varmasti alle kouluikäinen silloin, sillä kovin montaa kasvihuonemuistoa minulla ei ole. Varmaan samoilta ajoilta on muisto, jossa etsimme edesmenneen mummoni kanssa heinikon seasta metsän laidalta harjaneilikkaa tai jotain. Muistaakseni löysimme yhden kukkivan yksilön.
Keskellä mummolan pihamaata kasvoi 'Elina'-pioni, josta tämä minullekin kulkeutunut jakopala on peräisin. Ison pionipuskan ympärillä juostiin hippasta.
2. Vahvuuteni puutarhurina
Kärsivällisyys. Jaksan odottaa pari-kolme vuotta, että saan kasvatettua yhdestä ostamastani yksilöstä tarvittavan määrän taimia. Minua ei myöskään häiritse tippaakaan se, että väliaikaisesti jossain kohdassa on aina kokoa kasvavia taimia odottamassa siirtoa lopulliselle paikalleen.

3. Haasteeni puutarhurina
Laiskuus: kasvini joutuvat kärsimään lannoituksen, kastelun, harsojen laiton ja talvisuojauksen puutteesta. Myyrä- ja jänisverkot sentään laitan ajallaan, sillä en halua ruokkia mokomia tihulaisia kallisarvoisilla kasveillani. Luonnonvoimista kasvieni pitää selvitä aikalailla omillaan.
Loistokärhö 'Elsa Späth'. Kärhöistä pidän niin paljon, että niiden eteen näen vaivaakin: alkukesällä ensimmäiset nokkosvesiannokset on varattu niille.ja ohjailen myös versoja paremmin tukeen kiinni, etteivät ne katkeaisi tuulessa.
4. Unelmieni puutarha
Runsaasti kukkiva, paljon kärhöjä. Erilaisia alueita paahteisesta kivikosta hämyisään siimekseen. Metsäpuutarha kiehtoisi myös. Kosteikkokasvien ympäröimä soliseva, pieni puro olisi ihana, mutta tällaiselle kummulla nököttävälle tontille se ei luontevasti istu eikä toisaalta edes sovikaan pikkulapsiperheen pihalle.
Loistokärhö 'Piilu'. 
Varjopenkin hieman metsäistä tunnelmaa.
5. Puutarhakirja pöydälläni
Ei meillä pysty lasten takia pitämään mitään kirjoja pöydällä, mutta jos pystyisi, niin varmaan siinä olisi uusin Kotipuutarha-lehti. Se on tällä hetkellä kaapin päällä odottamassa tarkempaa perehtymistä. Sen kaverina saattaisi olla Yrttimaa - Ruukku- ja puutarhaviljelijän opas,  jonka olen lukenut viimeisimmäksi.

6. Kukat, jotka löytyvät aina puutarhastani
Loistokörhöt, maksaruohot, pelargonit, krookukset, esikot, kuunliljat, jaloangervot...
Kaukasianmaksaruoho.
7. Vihannes/ kasvis, joka löytyy aina puutarhastani
Lehtisalaatti.

8. Paras puutarhavinkkini
Älä päästä juolavehnää, vuohenputkea, kortetta, leskenlehteä tai valvattia edes vilkaisemaan istutuksia. Äläkä vaan mene katkaisemaan niiden juurta. Nosta vaikka koko penkki ylös, että saat varmasti viimeisenkin sentin niiden juuristosta pois. Puutarhasta nauttimisesta ei tule mitään, jos joutuu jatkuvasti tappelemaan kasvien seassa luikertelevien rikkojen kanssa ja vielä tietää olevansa alakynnessä. Parempi siis ottaa niiltä luulot pois heti alkuunsa.
Varjolilja varjopenkissä.
9. Lempipuutarhatyökaluni
Ykkösenä lapio, kakkosena talikko, kolmantena kottikärryt. Tällä setillä hoituu kaikki muut puutarhatyöt paitsi oksien ja nurmikon leikkaaminen.

10. Mottoni
Aina on tilaa vielä yhdelle kärhölle. Ja vielä yhdelle. Ja vielä...
... yhdelle kärhökuvalle. Tarhaviinikärhö 'Justa'.
Leppoisaa viikkoa kaikille!

lauantai 16. maaliskuuta 2019

Nuppuja, taimia ja raadeltu anoppi

Eteisessä on tungoksen lisäksi kerrassaan suloinen ilmestys: viime kesänä kasvattamani tarha-alppikärhön minikokoinen pistokastaimi on tehnyt pikkuisen kukkanupun. Kun taimella on korkeutta huimat viitisen senttiä, pitäisi nuppu varmasti katkaista pois, mutta miten sen oikein hennoisi tehdä!
Raskisitteko nyppäistä tästä nupun pois? Tämä söpöläinen on ihana vaaleanpunainen 'Pink Flamingo'.
Hiidenkiven riippuvat puutarhat... Piti saada kaikki sopimaan paremmin, joten pelakuut joutuivat yläilmoihin. Vähän turhan korkealle jäi, kun ei vain riittänyt ketjuissa pituus.
Siirsin eteisestä yhden pelakuulaatikon sisälle lämpimään, jotta saisin nopeammin pistokkaita. Viime vuonna parvekelaatikoissa oli kahta eri lajiketta, sillä pistokasmateriaalia ei vain ollut tarpeeksi. Tänä vuonna laitan kaikkiin laatikoihin samaa, joten tarvitsen viisi uutta tainta. Samalla ikkunalla kasvavat myös amaryllikset. Toinen on hyvävointinen, mutta toisessa on jotain kummaa. Osaatteko sanoa, kutsuuko komposti vai onko rylliksestä eläjäksi?
Kohta saa jo pari pistokasta.
Mikä amaryllistä vaivaa? Revennyt lehti voi olla lastenkin tekosia, mutta tuo punainen väri sisemmässä lehdessä ihmetyttää.
Taimivauvat sen kuin lisääntyvät. Omat siemenkylvökset eivät enää riittäneet, vaan piti käydä ostamassa vielä hopeaputouksen pistokastaimiakin lisäksi. Ajattelin kokeilla sitä tänä vuonna etupihan uusiin parvekelaatikoihin valkoisten pelargonien kaveriksi, sillä sininen lobelia punaista talonseinää vasten ei ollut viime kesänä oikein makuuni. Päätin säästää ja ostin vain viisi hopeaputousta, vaikka todellinen tarve olisi vähintään 11. Ja hyvä niin, sillä kotona niitä ruukuttaessani huomasin, että osa pitkistä versoista olikin tehnyt jo hyvät juuret naapuritaimen multapaakkuun, joten sain lopulta viiden taimen hinnalla yhdeksän tainta. Alkuperäinen suunnitelma muuttui pistokaslisäyksestä taivukaslisäykseksi (jos sitä termiä voi ruohovartisista käyttää).
Makkarin taimet: kuukausimansikoita, paprikoita, chilejä, hopeaputouksa ja yksi ahkeraliisa. Muovipussissa on pari leijonankidan pistokasta. Katkaisin vahingossa yhdestä pitkän oksan, kun siirsin niitä kellarista eteiseen eikä sitä tietenkään raskinut viskata kompostiin, kun oli niin topakat versonalut...
Miinanköynnökset kauhistuttivat aluksi räjähdysmäisellä kasvuvauhdillaan. Tahti hidastui selvästi, kun siirsin ne makuuhuoneeseen 17 asteeseen kasvilampun alle. Huokaisin helpotuksesta, ehkä on pieni mahdollisuus selvitä niiden kanssa kesään asti.
Miinanköynnökset ovat aika hassun näköisiä. Takana pari paprikaa.
Yhtä vaille kaikki kylvämäni tomaatinsiemenet ovat itäneet. Ne olen toistaiseksi pitänyt kodinhoitohuoneen ikkunalla basilikantaimien kanssa. Kunhan ovat koulimiskokoisia, niin siirrän nekin viileämpään.
Tomaateille (kaksi purkkia vasemmassa reunassa) pilvinen päivä taisi olla liian hämärä, kun olivat taipuneet vahvasti valoa kohti.
Toin kellarista loistokärhökylvökset sisälle. Olisin halunnut kaivella myös kasvimaalle talveksi jättämäni kärhökylvökset sisälle, mutta pitihän se arvata, että ruukut olivat jäätyneet maahan kiinni. Nyt sitten odotellaan roudan sulamista. Ehkä se on hyväkin, niin riittää paremmin tilaa sisällä muille esikasvatuksille.
Tämän verran oli lunta syyskylvöjen päällä. Verkon alla on kerros puunlehtiä, harso ja alimmaisena ruukut karkean soran seassa. Umpijäässä. Pakko oli tyytyä kohtaloon ja lapioida lumet takaisin päälle.
Anopinkieli sai olla pitkään rauhassa takkahuoneen ikkunalla. Nyt sekin joutui muuttamaan sieltä takaisin työhuoneen varjoisalle ikkunalle, sillä kuopus oppi kiipeämään takkahuoneen lipaston päälle ja olisi pian tuhonnut koko anopinkielen. Pari pitkää lehteä oli vedetty riekaleiksi ja monta pienempää lehteä pätkitty ja tungettu altakastelusäiliöön. Osan sain kaivamalla ohuilla puutikuilla, osa jäi varmasti säiliöön. Kuopus on ollut koko pienen ikänsä aivan mahdoton kiipeilijä, joten sinällään tämä ei yllättänyt. Onneksi ei ole ollut aurinkoisia päiviä, niin esikoinenkaan ei ole muistanut, että hänen paprikantaimiensa pitäisi olla takkahuoneen ikkunalla...
Hetkeksi kun käännät selkäsi, niin ylväs anopinkielen lehti muuttuu suikaleiksi.
Tämä se vasta oli mukavaa puuhaa...
Unohdin vielä nostaa anopin turvaan ennen töihinlähtöä eikä isäntäkään muistanut, että talossa asuu kiipeilevä kasvisilppuri, joten kaivelin tätä silppua kahteen otteeseen yhteensä pari kourallista.
Jotta anopin surkea kohtalo ei jäisi päällimmäiseksi mieleen, laitan loppuun kuvan kukkivasta orkideasta. Kaksi isokukkaisista orkideoistani lähti jo uuteen kotiin äidilleni ja tämä viimeinenkin on lähdössä heti kukinnan jälkeen. Kyllästyin katsomaan niiden ruukusta pursuavia ilmajuuria ja joka suuntaan retkottavia lehtiä. Vuoden välein pari kukkaa ei riitä minulle hyvitykseksi koko vuoden rumuudesta.
Vuoden verran katsoin juuria ja lehtiä ja palkkioksi tämä raski tehdä vain kolme kukkaa. Ei tule ikävä.
Onneksi äitini osaa hoitaa orkideoja minua paremmin, niin pääsen helposti eroon ylimääräisistä tilanviejistä. Jospa kaikki kolme raaskua innostuisivat äitini hoivissa ja puskisivat jokainen vähintään kolme pitkää kukkavartta.

Mukavaa viikonloppua!

torstai 14. maaliskuuta 2019

"Joulukukkia"

Kun ulkona näyttää maaliskuun puolivälissä tältä...
... ja sisällä kukkivat joulukukat, minulle tuli vastustamaton halu leikitellä vuodenajoilla ja mielikuvilla.
Naistenpäivänä isännältä saamassani kimpussa oli koivunoksia, jotka ovat puhjenneet maljakossa hiirenkorvalle. Niiden heleä vihreä sopii täydellisesti vaaleanpunaisiin ruusuihin ja kukkivaan jouluruusuun.

Syksyllä kellariin istuttamani 'Fondant'-hyasintit ovat alkaneet kukkia. Niiden vaaleanpunainen on astetta vaaleampaa kuin ruusujen. Löysin varastoistani keväisen vihreää tylliä, jolla koristelin hyasinttiruukun.
Minulla oli varastossa myös vaaleanpunaista paperinarua, jolla koristelin jouluasetelmasta talteen ottamani havun. Mullan peitoksi löytyi vaaleanpunaista kreppipaperia, sammalta en sentään lähtenyt lumen alta kaivelemaan. Johonkin se raja on vedettävä vuodenajoilla leikittelyssäkin!
Voi olla, että tämä asetelma olisi toiminut paremmin ilman ruusukimppua, mutta minusta kukissa enemmän on keväällä aina  enemmän.
Kimpun vaaleankeltaiset freesiat sitä paitsi rikkovat vielä enemmän asetelman joulufiilistä ja tuovat keväistä valoa ja pirteyttä. Minulle hyasintin tuoksu kuuluu niin vahvasti jouluun, että tarvitaan kaikki mahdolliset konstit viemään mielikuvat kevääseen.
 Ja jouluruusunkin kukka on vastustamattoman suloinen pinkkien ruusujen kanssa, eikös vain!
Tuliko teille näistä kuvista joulu- vai kevätfiilis?