keskiviikko 1. heinäkuuta 2020

Puutarhan myrskynkestävyys testattu

Olipahan myräkkä viime yönä! Melkein vuorokauden jatkuneen vesisateen päälle alkoi tuulla niin, että pelkäsimme kattotiilienkin lähtevän lentoon. Meille tuuli iski suoraan kadun suunnalta, eli etupihalla tuuli taloa kohti ja takapihalle muodostui pyörteitä. Takapihalla seinän vieressä olevassa kukkapenkissä kuunliljojen ja jaloangervojen lehdetkään eivät paljoa heiluneet, kun muutaman metrin päässä luumupuut tanssivat sambaa.
Miten silloin aina sataa ja tuulee kun pioninkukat alkava aueta?
Luumupuut eivät vain heiluneet vaan suorastaan pyörivät villisti ympyrää. Onneksi yhtään oksaa ei katkennut ja raakileitakin oli vielä runsaasti jäljellä.
Ennen nukkumaanmenoa kävin siirtämässä patiolta ruukut nurkan taakse tuulensuojaan, mutta muut ruukkuistutukset joutuivat olemaan tuulen armoilla. Etupihan pelargonit pyörivät ympyrää ja varjokujan ruukkuryhmästä kaatui pari ruukkua. Kasvimaalla paprikat olivat taipuneet vaakatasoon, mutta kuin ihmeen kaupalla ruukkukasveistani ainoastaan varjokujan saniaisesta katkesi pari oksaa.
Lintukoriste ei löytynyt sentään kuusen oksalta, mutta sen häntä oli kiepsahtanut linnun selkään. Hortensia ja iso verenpisara olivat kaatuneet, mutta edes nuppuja ei ollut katkeillut.
Kasvimaalla tuulensuunta oli kääntynyt autotallin suuntaiseksi, sillä kaikki paprikat olivat kaatuneet tähän suuntaan. Luulen, että kasvilaatikoissa sade kaatoi kasvit alamäkeen jo ennen tuulta.
Muutama päivä sitten ruusukaali-naurislava näytti tältä. Ei ollutkaan hyvä idea laittaa naurista kasvamaan ruusukaalien väliin!
Saimme toukokuussa liiterin taakse kuution kokoisen IBC-kontin. Veljeni vitsaili silloin, että se ei tule täyttymään tämän kesän aikana millään. Kuulemma liiterin katon pinta-ala ei riitä siihen. Eipä konttiin alkukesän aikana tullut kuin korkeintaan muutama kymmenen litraa, mutta jo eilen illalla huomasin, että kontti oli täynnä. Yön aikana vesi oli valunut norona metsän puolelle. Pihanpuoleiselta lappeelta vesi valuu rännistä tyhjään lannoiteämpäriin, johon isäntä kiinnitti pikaliittimellä letkun pohjaan. Letku pötköttelee halkopinon päällä ja viimeisen välin halkopinolta konttiin se kulkee syöksytorven läpi. Metsän puolelle pujotettiin vain räystäskourun pätkä konttiin pystyyn. Sopivasti rännitipun alle aseteltuna vedet valuivat sitä pitkin suoraan talteen. Tuuli tosin osui siihenkin ja käänsi sen puolisen metriä sivuun, mutta eipähän säiliöönkään enää mahdu vettä.
Tee-se-itse -toteutus toimi ja kontti täyttyi. Seuraava projekti onkin laittaa kaapissa odotellut uppopumppu konttiin.
Olin eilen pari tuntia lasten kanssa sateessa "vesileikeissä". Vaikka sadesää ei ehkä ole paras aika kastelulannoksen levittämiseen, päätin silti käyttää melkein pari viikkoa muhineen nokkoskäytteen. Lannoitin myös pensasmustikat, alppiruusut, hortensiat ja atsaleat havu-rodolannoitteella ja vein kesäkukkaistutuksille oman lannoitelastinsa. Meillä on sekä talossa että autotallissa syöksytorvet niin matalalla, ettei niiden alle saa ämpäreitä. Tyhjä jäätelörasia mahtuu alle, joten laitoin lapset täyttämään ämpäreitä (ja ehkä istuin itsekin jonkun tovin rännin vieressä odottelemassa rasian täyttymistä). Kerrankin kun vettä on tarjolla yllin kyllin, siitä otetaan kaikki ilo irti. Takapihalle laitoin IBC-konttiviritelmästä ylijääneen pätkän ränniä täyttämään ämpärin. Ylimääräiset vedet valuivat näppärästi kivipolun yli muovia pitkin kukkapenkkiin kaivettuun ojaan, ja suoraan luumupuun juurelle.
Laatokan helmi sai täsmäkastelun. Toisen rännin jos laittaisi ämpärin kohdalle maantasalle, voisi vettä johtaa myös muiden luumujen juurelle.
Meillä suurimmat tuhot myräkästä tulivat kukkapenkkeihin. Osa kasveista vain taipui, osa taittui ja osa nousi juuria myöten ylös. Kävin jo osan napsimassa leikoiksi, mutta pitää vielä käydä uudemman kerran siistimässä loppuja. Saa nähdä, miten taipuneet kasvit jaksavat nousta pystyyn.
Ylempänä kuva eiliseltä, kun olin kitkenyt metsänreunapenkistä kukkineet lemmikit pois. Alla tämänaamuinen kuva: osa ritarinkannuksista oli noussut juurineen ylös ja harjaneilikat olivat taittuneet maata myöten poikki. Onneksi viime kesänä ostamani vaaleanpunainen ritarinkannus oli vain taipunut.
Patiopenkkikin oli ottanut osumaa. Kärhöt ja tuoksuherneet, syyssyrikkä keskellä ja isomaksaruoho vasemmassa reunassa olivat kestäneet parhaiten tuulen ja sateen, muut retkottivat maata myöten
Aurinkopenkissä aita suojasi yllättävän hyvin kasveja. Jopa ritarinkannukset pysyivät tukevasti pystyssä. Purppurapunalatvasta muutama oksa oli katkennut maanrajasta niin, että niissä oli jopa juuria mukana. Katkoin varsia lyhyemmiksi ja ruukutin ne.
Vähän se harveni, mutta ei peruuttamatonta vahinkoa täälläkään. Jos katkenneiden ruukutus onnistuu, saan monta purppurapunalatvaa lisää.
Tarhakeijunkukka 'Hans' oli taipunut sateessa viehkosti joka suuntaan. Kuva eilisillalta, jolloin kuistin vieressä oleva pikkuampiaisyrtti oli vielä pystyssä.
Nyt on olo kuin kukkakaupassa, sillä pari päivää sitten tehtyjen kimppujen lisäksi tänään tuli kolme lisää. Kuvia ei niistä ole, sillä kimppuihin tarvitaan vielä jotain vihreää lisäksi. Vaikka kukkia katkesi ja kasvit ovat taipuneet maata vasten, selvisimme silti melko vähin vaurioin. Naapureilta taipui iso omenapuu niin pahasti taloa vasten, että moottorisaha lauloi jo heti aamupäivästä ja puu on nyt pätkinä nurmikolla.
Viikon toinen altaallinen leikkokukkia: päivänliljaa, ritarinkannusta, harjaneilikoita, leijonankitoja, myskimalvaa, lehtosinilatvaa sekä kolme pioninkukkaa.
Loppukevennys on aina paikallaan. Muutama päivä sitten esikoinen hihkui innoissaan, että metsässä kukkii edelleen niitä oransseja isoja kukkia (idänunikoita). Minä kysyin, että muistaako hän vielä niiden nimen. Esikoinen sanoi: "Joo! Ne oli niitä... niitä... untuvikkoja!"

maanantai 29. kesäkuuta 2020

Sininen överikimppu

Kyllä meinasi taas eilen päässä kuohahtaa, kun huomasin, mitä lapset olivat nurkan takana puuhastelleet. Oli nimittäin sellainen tuho käynyt komeasti kukassa olevissa pikkuampiaisyrteissä, etten meinannut uskoa silmiäni. Esikoinen vieritti syyn kuopuksen niskoille, mutta kuopus, jonka suusta totuuden vielä edes useimmiten kuulee, paljasti, että he molemmat olivat ajaneet polkupyörillään kukkaparkojeni päälle. Sitä he eivät paljastaneet, kumman älynväläys se oli ollut. Eipä siinä muu auttanut kuin hakea sakset, leikata oksat isoina kimppuina syliin ja juoksuttaa kiireen vilkkaa vesialtaaseen. Ämpärikin kun oli liian pieni astia sylilliselle kukkia.
Kiitos taas edellisille asukkaille kodinhoitohuoneen jättialtaasta! Vielä olisi mahtunut toinenkin sylillinen kukkia.
Kävin hakemassa isoimman maljakkoni, kanaverkon palasen sekä terävän veitsen, ja aloitin pitkän ja puuduttavan työn. Varsi kerrallaan kynin ylimääräiset lehdet ja alimmat kukinnot ja katkaisin sopivaan mittaan. Maljakkoon rutatun kanaverkon reikiin sai helposti pujoteltua kukat sitä mukaa kun ne sai siistittyä. Harkitsin hetken kimpun sitomista spiraaliksi, mutta siinä jo valmiiksi heikossa nestejännityksessä olevat kukat olisivat joutuneet kestämään käsittelyä liian kauan.
Tämä on oikein käyttökelpoinen konsti, jos pitää tehdä asetelma nopeasti.
Pikkuampiaisyrttien terävä, minttumainen tuoksu alkoi tuntua päässä, kun silppukasa kasvoi ja maljakko alkoi täyttyä. Puolivälissä piti käydä viskaamassa kynittyjä lehtiä, varrenpätkiä ja käyttökelvottomiksi taittuneita kukintoja kukkapenkkiin pois sisältä tuoksumasta. Osa kukinnoista jäi sen verran lyhyeen varteen, etteivät sopineet tekeillä olevaan jättikimppuun. Jätinkin ne vielä altaaseen odottamaan, jos niistä saisi aikaiseksi pienemmän kimpun. Pikkuampiaisyrtti ei muuten tuoksu maljakossa juuri miltään, mutta varsien katkominen ja lehtien sekä varsinkin alimpien kukintojen nyppimisestä leviää melko voimakas tuoksu. Tällainen kasa olisikin kannattanut käsitellä mieluummin ulkona.
Valitettavan monta vartta oli tässä kunnossa ja joutui pöydällä olevaan roskakasaan. Vasta puolet altaassa olevista kukista on käyty läpi tässä vaiheessa.
Viimein kaikki kukat oli siistitty. Kimppua raikastamaan nappasin muutaman valkoisen myskimalvan kukinnon ja kanaverkkoa peittämään kevätvuohenjuuren lehtiä. Kevätvuohenjuuren lehdet taipuvat kivasti alaspäin ja niissä on napakat ja ohuet varret, jotka oli helppo pujottaa muiden varsien ja kanaverkon sekaan. Ne myös kestävät todella hyvin leikkovihreänä. Pikkuampiaisyrtillä on sama paha tapa kuin leijonankidalla, eli maljakossa kukat alkavat jo muutamassa tunnissa taipua kattoa kohti. Tänään kimppu on siis paljon pystympi ja kuvassa kauniisti sivuille kaartuvat varret ovat jokainen taipuneet L-mutkalle. Yksikään ei kuitenkaan nuupota ja kimppu tulee varmasti kestämään pitkään silmänilona.
Valmis kimppu heti asetelman teon jälkeen.
Myskimalvan raikas valkoinen sopii kauniisti pikkuampiaisyrttien sähäkkään violetisiniseen.
Viitseliäs voi kuvasta laskea, kuinka monta vartta kimppuun kuluikaan. Kovin montaa monihaaraista kukintoa kimppuun ei nimittäin tullut.
Pienempään kimppuun otin nukkapähkämön nuppuisia kukkavarsia sekä päivänliljan lehtiä. Tämän kimpun sidoin muuten spiraaliksi, mutta päivänliljan lehdet asettelin vain pystyyn muiden kukkien varsien päälle. Lähikuva löytyy heti postauksen ensimmäisestä kuvasta. Maljakkona on sydämenmuotoinen Muurlan vaasi.
Päivänliljan lehdet tuovat hauskuutta ja ilmavuutta muuten tiiviseen kimppuun.
Maljakon yläreuna on viisto, minkä ansiosta kimpun etureuna on selvästi alempana kuin takareuna. Kimppu sopii siis parhaiten nurkkaan.
Kuvan etureunassa oleviin kahteen puskaan ei paljoa vihreää jäänyt. Pari seuraavaa sen sijaan menetti vain osan kiveyksenpuoleisista oksistaan.
Loppuun on ihan pakko laittaa kuva eilisillalla auringossa hehkuneista tarhakeijunkukka 'Hansin' kukista. Taustalla myös pikkuampiasyrttiä.
Onko kohtalotovereita, jotka saavat välillä oman puutarhan leikkokukkia ihan pyytämättä ja vähän turhan paljon kerralla?

lauantai 27. kesäkuuta 2020

Uusia kukkia, uusia juttuja

Joukko ensikertalaisia kukkii nyt puutarhassani. Uusien kasvien ensimmäinen kukinta jännittää aina pikkuisen, kun miettii, sopiiko kasvi paikoilleen vai onko myöhemmin tiedossa muutoksia. Koko, väri ja kukinta-aika asettavat omat rajoituksensa ja aina ne eivät noudata puutarhurin visioita. Tämän hetken kukkijoista suurin osa saa onneksi pysyä paikoillaan.
Kumpikin purppuraheisiangervoistani kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa. Aurinkopenkissä oleva sopii täydellisesti sen juurella kukkiviin pikkusydämiin.
Tämä sen sijaan saa siirron. Keijuangervo 'Litlle Princess' taitaakin olla koivuangervo.
Ryteikössä edellisen asukkaan jäljiltä kukkiva idänunikko saa minun puolestani kukkia jatkossakin siellä.
Kylvin toissasyksynä harjaneilikan siemeniä. Ne lähtivät viime keväänä hyvin kasvuun ja talvehtivat yhtä hienosti. Nyt ensimmäiset kukkivat eikä joukossa taida olla kahta samannäköistä kukkaa. Annan ensimmäisten kukkien tehdä siemenet ja kylvän ne saman tien jo tänä kesänä. Hyvällä tuurilla ehtivät taimettua ja siten kukkivat jo ensi vuonna. Aion ripotella siemeniä myös suoraan maahan syksyllä, sillä nämä söpöliinit saavat ilman muuta kukkapenkkitilaa.
Kokonaan punaisia on kahta eri sävyä.
Kaunis valkoreunainen.
Melkein samannäköinen kuin edellisen kuvan söpöliini. Tummanpunaisessa osiossa ei vain ole valkoisia pisteitä.
Ja yksi valkoinenkin! Toivoinkin, että edes joku olisi juuri tällainen.
Mustasilmäsusannat ovat tehneet yksittäisiä kukkia jo aiemminkin kesällä, mutta aivan pian kukkia alkaa näkyä runsaamminkin.
Patiopenkissä kukkii talvetettu leijonankita, valkoinen myskimalva sekä nätisti sävyyn sopiva tuoksuherne kuvan oikeassa reunassa.
Viikolla ostamani nepalinhanhikki 'Ron McBeath' pääsi jo kukkapenkkiin. Pienessä ruukussa kuivahtamisen riski oli liian suuri.
Saimme eilen isännän kanssa aloitettua puutarhakompostorin eteen tulevan seinäkkeen rakentamisen. Projekti jäi vielä vähän kesken, sillä heinäseipäitä tarvitaan kaksi lisää ja samoin raudoitusverkkoa aivan pieni palanen. Seinäke on kuitenkin juuri kriittisimmältä kohdalta valmis ja alppikärhö 'Albina Plena' pääsi kiipeilemään siihen. Meillä tehtiin juuri niin kuin ei kannattaisi tehdä, eli kärhö oli istutettu jo alkukesällä, sillä halusin saada sen maahan. Näistä rakennusprojekteista kun ei koskaan tiedä, milloin ne toteutuvat. Niinpä rakentaessa piti välillä varoa kärhöä.
Pation suunnasta näyttää tältä. Yksi heinäseiväs tulisi punakahvaisen lapion kohdalle ja toinen seinäkkeen vasemmalle puolelle. Sen merkkinä näkyy juuri ja juuri rautakanki.
Seinäke siis on vasemmasta reunastaan korkeampi ja laskeutuu oikealle mennessä alaspäin. Lisäksi se kaartuu kukkapenkin takareunan myötäisesti ja rajaa kukkapenkkiä puutarhakompostorille menevästä polusta. Raudoitusverkosta katkottiin 2*3 ruudun kokoisia palasia, jotka sijoiteltiin heinäseipäiden väleihin ja kiinnitettiin sinkilöillä ja rautalangalla paikoilleen. Ajattelin alkuun, että verkonpalaset voisivat olla harvemminkin, mutta ne asettuivat minusta kauniimmin näin. Suurista kivistä oli parin tolpanjalan kohdalla riesaa ja jouduimme asettelemaan ensimmäiset tolpat niiden mukaan. Toinen tolpista saatiin upotettua tarpeeksi syvälle, mutta toinen jäi kymmenisen senttiä korkeammalle. Koska tolppa kuitenkin pysyi tarpeeksi tukevasti pystyssä, emme lähteneet lyhentämään tolpanjalkaa. Eihän se tuolta kukkapenkin takaa näy mihinkään.
Kivikasan edessä oleva tolppa jäi vähän korkeammalle kuin muut.
Hellepäivinä pitää huolehtia sekä ihmisten että lemmikkien nesteensaannista. Jäädytimme Karolle pari nappulaa vesitilkkaseen ja siinäpä sai koirakin oman "mehujäänsä".
Kuva on vähän epätarkka, mutta se kertoo vain siitä, että Karo innostui uudesta herkustaan. Vinkiksi muille, että jääpala kannattaa laittaa ruokakuppiin, ettei lattia ole koiranruuan hajuisen veden peitossa.
Helteistä viikonloppua!

torstai 25. kesäkuuta 2020

Yksityiskohtia puutarhasta

Edellisen postauksen yleisnäkymistä onkin hyvä siirtyä pienempiin kokonaisuuksiin. Ihan minipieniä yksityiskohtia, kuten kukkien heteitä tai vastaavia ei ole tulossa, mutta jotain yleisnäkymiä pienempiä kohteita kuitenkin.
Afrikansinisarjan nuput alkavat kurkkia suojuslehden raosta. Nyt alkaa pitkän pitkä odotus.
Vuosia kaapissa lojunut lintukoriste on löytänyt paikkansa varjokujalta. Lintuja on koristeessa yhteensä kolme.
Kävin eilen ystäväni kanssa kunnon taimistokierroksella. Mukaan lähti pensashanhikki 'Lovely Pink', patjaharso, uusi nepalinhanhikki 'Ron McBeath' talvella kuolleen tilalle sekä kaksi kärhöä. Tällä kertaa ostoslistalla olikin loistokärhöjen sijaan viinikärhöjä. Kellarissa tulee olemaan taas talvella ruuhkaa, sillä jo pelkästään kärhöjä sinne olisi menossa ainakin kolme, mutta mahdollisesti jopa viisi, jos 'Albina Plenasta' ottamani pistokas suostuu juurtumaan ja päätän talvettaa myös tällä hetkellä ruukussa kasvavan 'Comtesse de Bouchaudin' kellarissa. 'Comtessen' ruukutin jo toukokuun alussa isoon ruukkuun, joten jos heinä-elokuun vaihteeseen mennessä se on kasvattanut ruukkunsa täyteen juuria, istutan sen suoraan maahan. Ja kärhöistä puheenollen: kaikki muut kärhöistäni ovat jo heränneet, paitsi mantsuriankärhö ja tarha-alppikärhö 'Pink Flamingo'. 'Hagley Hybrid' on kasvussaan pisimmällä ja on täyttänyt jo nyt melkein koko pation kärhöseinäkkeen. 'The President' alkaa olla myös jo kasvojen korkeudella, mutta kaikki muut korkeintaan polvenkorkuisia ja osa vasta sentin verran maanpinnan yläpuolella. 
Kaksi uutta kärhöä pääsi isompiin ruukkuihin kasvamaan kokoa ensi kevääseen saakka.
Rönsyakankaalin kukissa on hieno suonitus.
Suonet näkyvät koristeellisesti myös haltiankukka 'Twilightin' lehdissä. Vaikka päällepäin lehdet ovat keskenään hieman eri värisiä, alta kaikki ovat yhtä punaisia kuin vasemman alanurkan lehti.
Ihmettelin tässä aiemmin patiopenkistä löytyviä pikkutaimia, jotka eivät näyttäneet ihan rikkaruohoiltakaan. Tutkin ja haistelin niiden lehtiä ja kiertelin puutarhassa etsimässä saman näköisiä samalla kun mietin, mitä minulla kasvoi siinä penkissä viime kesänä. Pian tunnistin taimet jättiverbenoiksi. Täysin väärissä paikoissa kasvavat taimet siirsin muihin kukkapenkkeihin, mutta osan jätin paikoilleen. Saa nähdä, ehtivätkö kukkia vielä tämän kesän aikana.
Jättiverbenat, valkoiset myskimalvat ja isomaksaruohon siementaimet sulassa sovussa. Yksi malvoista on erikoisen näköisesti kellankirjavalehtinen.
Himalajanesikon kukkavarsi on lähtenyt kukinnan jälkeen hauskasti kiertymään.
Kesäkurpitsan ensimmäinen nuppu sopii väriltään kauniisti mangoldin punaisiin varsiin.
Jätin osan keväällä versottamistani sinapeista kasvamaan ja istutin ne keväällä kasvimaalle. Nyt ne kukkivat sitruunankeltaisin kukin.
Joskus lapsellisesti ajattelin, että kauniina kesäpäivänä olisi mukava vaikka paljain jaloin tallustella patiolla. Onnistuu se edelleenkin, jos saa varpaansa ujutettua varjoisaan paikkaan, kuten ruokaryhmän alle. Muuten patiolla ja varsinkin työhuoneen rappukiven päällä astelu muistuttaa tulisilla hiilillä kävelyä.
Rappukiven lämpöennätys eiliseltä. Vaaleammat patiolaatat ovat sentään kymmenisen astetta viileämpiä.
Onneksi koko patio ei ole tulikuuma, sillä kärhöseinäkkeen, ruokaryhmän ja liiterin varjot pitävät osan laatoista selvästi viileämpinä. Kunhan istutukset kasvavat, ne varjostavat lisää ja rappukivenkin tilalle on suunnitteilla samantapainen puulla verhottu porras, mitä etuovella on. Siihen asti on pahimpina hellepäivinä muistettava pitää kengät jalassa tai hypittävä hyvin sukkelaan viileämmille laatoille. Saa nähdä, rikotaanko tänään lämpöennätyksiä.

Ja hei, käväiskääpä vielä katsomassa Uuden bloggerin hölmöyksistä -postausta; lisäsin sinne juuri yhden hyvin oleellisen huomion blogin ulkoasun muuttamisesta.

tiistai 23. kesäkuuta 2020

Pihakierroksella

Hellelukemat eivät houkuttele isompiin puutarhapuuhiin, joten olen lähinnä vain kierrellyt puutarhassa fiilistelemässä ja suunnittelemassa sekä saksimassa kuihtuneita kukkia. On näissä keleissä kuitenkin etunsakin; puutarhaan keväällä tekemilleni istuskelupaikoille tulee käyttöä, kun lukee blogeja tai naputtelee postauksia mukavasti ulkoilmassa. Liiterin kuistilla on vielä näppärästi pistorasiakin, jos läppärin akku tarvitsee latausta. Kamera kulkee vaihtelevasti puutarhakierroksilla mukana ja kuvia kertyy milloin mistäkin. Tähän postaukseen valitsin kuvia eilisillalta ja tältä aamupäivältä.
Violetit kurjenmiekat ja pikkuampiaisyrtit hehkuvat aurinkopenkissä ilta-auringossa.
Myös tarhakeijunkukka 'Hans' ja viimeiset ukkolaukat 'Purple Sensation' loistavat kauniisti matalalta paistavassa auringossa.
Olen nyt ihastunut todella paljon pikkuampiaisyrtin ylenpalttiseen kukintaan ja kauniiseen kasvutapaan. Jos siitä ei kesän mittaan paljastu merkittäviä vikoja, aion istuttaa niitä myös kivikkorinteeseen viime talvena kuolleiden kasvien tilalle. Vaikka kivikkorinteessä kukkiikin nyt aika moni kasvi, ne ovat toistaiseksi vielä pieniä väripilkkuja. Pikkuampiaisyrtin violetinsininen sopisi myös kauniisti kivikossa nyt kukkiviin vaaleanpunaisiin kasveihin ja keltamaksaruohoihin.
Kivikkorinnettä on mukavin kuvata joko pilvisellä säällä tai aamuauringossa, kuten tässä kuvassa. Pikkuampiaisyrtin mentäviä kolosia on muutamia rinteen yläosassa heti aidan edessä.
Keväällä kylvetyt ristikit innostuivat jo kukkimaan. Niiden väri on minusta hyvin kaunis vaaleanlila.
Voiko olla mitään suloisempaa kuin tarhakylmänkukan siemenhahtuvat ilta-auringossa?
Tarhakylmänkukasta puheenollen: vuodentakaisista syyskylvöistä alkunsa saanut taimi innostui kukkimaan.
Edellisen kuvan tarhakylmänkukan vieressä kasvavat pallolaukat häiritsevät silmiäni päivä päivältä enemmän. Melkein miltä suunnalta tahansa katsottuna niiden taustalla on lemmikkejä, jotka saavat haileanväriset laukat näyttämään yhtä ärsyttävältä kuin voikukan siemenhahtuvapallot. Erään "työtapaturman", johon liittyi lapsi ja keppi, seurauksena pari pallolaukan kukintoa katkesi, joten niillä oli hyvä etsiä sopivampaa taustaa laukoille. Uusi paikka löytyikin vain muutaman metrin päästä purppuraheisiangervon edestä. Heisinagervon tummat lehdet ja pallolaukan vaaleanpunertavaan vivahtava hopea korostavat kauniisti toisiaan.
Lemmikkejä vasten pallolaukan kukinnot näyttävät likaisenhaalelta ja värittömiltä. Ehkä ensi vuonna ne ovat edustavammassa ympäristössä.
Punatulkkupariskunta käy useaan otteeseen pihalla nauttimassa voikukan siemenistä. Taustalla niittyrinteen kukintaa.
Keisarillinen kesäkukkapenkki alkaa kukkia. Purppurarevonhännät ovat viihtyneet tässä erinomaisesti.
Viime kesänä valitin, että afrikansinisarja on hitaista hitain aukaisemaan nuppujaan. Tänä vuonna sen kanssa kärkisijoja hitaimman kasvin tittelistä tavoittelee nietospensas, jossa oli nuppuja jo toukokuussa, mutta vasta nyt ensimmäiset nuput alkavat avautua. Voi kyllä olla, että afrikansinisarja vie silti voiton, sillä sen nuput ilmestyivät kesäkuun alussa eivätkä vielä näytä aukeavan hetkeen.
Nietospensas 'Yuki Snowflake' koettelee kärsivällisyyttä, mutta kai näin kaunista voi hetken odotellakin.
Rönsyakankaalit kukkivat sinisenään pensasmustikoiden juurella. Tänä vuonna mustikoidenkin kukinta on ollut runsasta.
Runsasta kukintaa olisin toivonut myös 'Mount Everest' -laukoille. Viiteen kukkaan oli tyytyminen tänä vuonna. Taustalla pienten katuliitutaiteilijoiden vaihtuvaa taidenäyttelyä.
Päivänkakkarat 'May Queen' loistavat aamuauringossa (ja päivällä ja illallakin). Tuntuvat viihtyvän hyvin eteläseinustan paahteessa ja kuivuudessa.
Päivänkakkaroita on pari yksilöä myös pensasryhmän päädyssä pikkuampiaisyrttien kaverina. Atsalea jo lopettelee kukintaansa, mutta muut jatkavat vielä hyvän aikaa.
Ei mahda mitään, mutta pikku hiljaa puutarha on siinä kunnossa, että ihan joka kohta ei enää häiritse silmiä. Tekemistä riittää vieläkin, mutta nyt voi jo välillä istuskellakin ihailemassa työn tuloksia. Ja siinä sivussa suunnittelemassa uusia juttuja. Kesäisen lämmintä viikkoa!