Ensimmäiset kärhöt kukassa

Yksi kesän tärkeimmistä etapeista, eli kärhönkukkakausi, on nyt saavutettu. Joka vuosi se on yhtä toivottu ja odotettu ja yleensä sen aloittavat meillä joko kellaritalvetuksessa olleet kärhöt tai alppi- ja tarha-alppikärhöt. Tänä vuonna ensimmäisenä ehti kukkaan varjokujan tarha-alppikärhö 'Pink Flamingo', joka hyvin verkkaiseen tahtiin venyttää versojaan yhä ylemmäs aidalla.

'Pink Flamingo' on vain hitusen vaaleanpunertava mutta olemukseltaan flamingomaisen siro ja keveä.

Ja tässä koko komeus. Seitsemäs kukista on aivan kuvan yläreunassa taaempana näkyvän oksankarahkan kohdalla.

Flamingo voisi kyllä kasvaa pikkuisen vauhdikkaammin, jotta se alkaisi peittää aitaa edes sen verran, että kärhö ei jäisi kokonaan huomaamatta. Onneksi sen kumpikin verso on sentään löytänyt melko omatoimisesti aitaa vasten nojaaville oksankarahkoille eikä retkota pitkin maita ja mantuja, jolloin sen sirot kukat olisivat aivan kuraiset.

Etualalla kukkii 'Pink Dream'. 'Pink Flamingo' on tuolla kaukana punaisen tolpan luona.

Varjokujan portilla kiipeilevä tarha-alppikärhö 'Pink Dream' on sentään kasvanut vauhdikkaammin ja kukkiikin mukavan runsaasti. Sen korkeimmat versot ovat kiivenneet jo portin huipulle ja kunhan tämän kesän kasvu levittäytyy vielä vähän myös sivusuunnassa, se alkaa muodostaa hyvän näkösuojan naapurin suuntaan ja peittää aidan takana olevaa ryteikköä. Kukkia on jo nyt mukavasti myös aidan puolella, joten naapurillakin on mahdollisuus nähdä osa kärhön kukinnasta. Ehkä ensi vuonna portti saa kärhönversoista katon ja kukkia näkyy myös yläilmoissa.

'Pink Dreamin' kukat ovat suuret ja pörheät.

Ihme kyllä 'Pink Dreamin' kaverina kasvava nimetön köynnöskuusama on edelleen hengissä. Sinnikkäästi se vuodesta toiseen aloittaa kasvunsa melkein maanrajasta, joten näkösuojaksi siitä ei ole. Ohjasin nyt sen versoja kasvamaan viereiseen kärhöseinäkkeeseen, jonka loistokärhöjen juuri kasvuun lähteneet versot joku himputin tuholainen kävi syömässä pari viikkoa sitten. Onneksi kumpikin kärhö on nyt lähtenyt kasvamaan uudelleen. Toivottavasti niitä ei syödä enää.

Majaa verhoavat alppikärhöt kukkivat vaisusti.

Majapenkin majaa verhoavista alppikärhöistä kuoli aika paljon versoja talvella eikä kukinta ole kovin runsasta niissä jäljelle jääneissä osissakaan. Kukkia on kuitenkin siellä täällä niin majan ulko- kuin sisäpuolellakin, joten voi tuota ihan kukinnaksi sanoa. Majan ympärille on istutettu kolme sinisen alppikärhön siementainta, yksi 'Albina Plenan' pistokastaimi sekä tarha-alppikärhö 'Purple Dream'. Tällä hetkellä kukkii kaksi tai kolme sinisistä alppikärhöistä. Huomasin jo pari vuotta sitten ensikukinnan aikaan, että yksi alppikärhöistä on selvästi tummempikukkainen kuin muut ja sitä se on edelleenkin. Kärhöjen versot ovat kasvaneet keskenään ihan sekaisin mutta tummempia kukkia seuraamalla seasta löytää ainakin sen muista poikkeavan kärhön versot.

Kaksi samassa avautumisvaiheessa olevaa kukkaa. Väriero näkyy kuvassakin.

'Purple Dream' on vielä nupullaan mutta majassa kasvava 'Albina Plena' ei taida tänä vuonna kukkia ollenkaan. Onneksi majan vieressä puutarhakompostoria peittävässä seinäkkeessä 'Alpina Plena' voi hyvin ja kukkii ihan mukavasti.

'Albina Plena' hoitaa tehtävänsä kompostorin peittäjänä kiitettävästi.

Kukkia lähempää. Ihanan pörheitä ovat 'Albina Plenankin' kukat.

Ensimmäisissä loistokärhöissä on myös jo aika isoja nuppuja, joten lähiviikkoina pääsen esittelemään niidenkin kuvia.

Lemmikit kuriin!

Nyt on yksi alkukesän yksi tärkeimmistä urakoista tehty, nimittäin takapihan lemmikkirehotuksen karsiminen. Lemmikit ovat todella kauniita kukkiessaan mutta sen jälkeen ne ovat rumia ja peittävät alleen kaiken muun. Lisäksi niiden siementuotantokin on niin valtavaa, että ne valloittaisivat helposti joka paikan, jos niille antaisi liikaa periksi. Nyt kun luumutarhassa alkaa monessa kohdassa olla muuta helpommin siistinä pysyvää maanpeitettä, niin ei ole tarvetta antaa lemmikkien kansoittaa ihan joka kohtaa.

Lemmikkien kukinta alkaa olla loppusuoralla.

'Laatokan helmen' alunen on ollut "työn alla" jo useamman vuoden. Se tarkoittaa siis käytännössä sitä, että sille olisi pitänyt tehdä jotain jo ajat sitten mutta kaikki muu on kiilannut eteen ja niille vähille yrityksillekin on käynyt yhtä hassusti kuin itse luumupuulle. Viimeisin yritys oli istuttaa alueen eteläsivulle hopeahärkkiä. Jostain syystä melkein neliömetrin alalta löytyi vain pari hentoa versoa, joten ei taida olla hopeahärkillekään sopiva kasvupaikka siellä. Liian multavaa ehkä? Sen sijaan kompostimullan mukana tullut nukkapähkämö ja ihan omia aikojaan ilmestynyt luonnon poimulehti rehottavat siellä iloisessa sekamelskassa keto-orvokin kanssa. Jätin niitä toistaiseksi pienen lämpäreen, jotta maa ei olisi ihan paljaana mutta leviämään niitä en päästä. Nepalinhanhikki viihtyi useamman vuoden etunurkassa mutta toissa talvi tappoi kaksi taimista ja kolmas, jo valmiiksi huonovointinen puska hävisi viime talvena.

"Eteläsivu" perkauksen jälkeen. Nepalinhanhikki oli lyhdyn juurella, hopeahärkkejä nukkapähkämön toisella puolella.

Vaihdoin taktiikkaa ja siirsin hopeahärkkien paikalle aurinkopenkistä punaisen pihaesikon, joka uhkasi hautautua sekä kevättähtien että puistoatsalean alle. Aika aurinkoinen paikkakin se oli pihaesikolle, joten ehkäpä luumutarhan hajavalo saa esikon rehevämpään kasvuun. Sen kaveriksi istutettiin täksi kesäksi lapsen kesäkurpitsa, jolle ei löytynyt muualta sopivaa paikkaa. Aion jakaa myöhemmin kesällä liilakukkaista sammalleimua ja kokeilla, viihtyisikö se tuolla reunalla aluskasvina. Samaa sammalleimua kun on jo luumutarhassa lähempänä nuotiopaikkaa.

Liilaa sammalleimua (peräisin Navettapiian puutarhasta) nuotiopaikan luona.

Alueen nurmikonpuoleisessa päässä (seuraavan kuvan etulaidassa) kasvaa nyppykurjenpolvea, jota lisäsin viime syksynä muutaman jakopalan vasempaan etukulmaukseen. Vihreä puska niistä seuraavana on hämyvuokkoa, jonka kurjenpolvi peittäisi mukavasti sitten kun vuokon lehdet alkavat lakastua. Jostain syystä kurjenpolven taimet eivät olleetkaan selvinneet talvesta ja lemmikkien kitkennän jälkeen jäi vain tyhjä mullos jäljelle. Kokeilen jakamista vielä tänä kesänä uudelleen ja lisään samalla taimia myös oikeaan etukulmaan nepalinhanhikkien tilalle. Kurjenpolvien takana ihan puun juurella on sinivalkoista kääpiöjapaninakileijaa. Ne saavat jäädä mutta pieniä siementaimia vähensin jonkun verran. Tarvitse senkään lähteä maailmanvalloitukseen... Älkää muuten katsoko noita kamalan rikkaruohottuneita kivipolkuja! Kitkemistyökaluani ei ole vieläkään löytynyt ja talikon piikeillä avustamalla sai ainoastaan reunan lähellä kasvaneiden voikukkien juuria löysättyä sen verran, että ne sai vedettyä pois kivien väleistä.

Taistelutantere talolta päin heti kitkennän jälkeen. Tässä kuvassa muuten myös osa eteläsivusta taitaa olla vielä kitkemättä.

Kylvin pari vuotta sitten siemenkirjeestä ripsureunaista tarhakylmänkukkaa. Kolme tainta iti ja istutin niistä kaksi 'Laatokan Helmen' alle polun lähelle. Ihme kyllä taimet löytyivätkin lemmikkien seasta mutta kovin olivat pieniä ja hentoja. Ehkä ne alkavat nyt kasvaa paremmin kun saavat vettä ja valoa enemmän. Päätin nyt pyhittää niiden kulmauksen kokonaan tarhakylmänkukille ja ripottelin neljän erilaisen tarhakylmänkukan siemeniä suoraan maahan. Pitää sitten siirrellä taimia aikanaan harvempaan, jos niistä kovin moni sattuisi itämään. Samassa kulmauksessa kasvaa huhtikurjenmiekkoja, joiden lakastuvat lehdet kylmänkukkien pitäisi peittää hyvin. Barlow-tyyppinen valkoinen akileija sai nyt vielä toistaiseksi jäädä samaan nurkkaan kylvösten keskelle, jotta siellä olisi edes jotain vihreää. Sitä paitsi akileija kukkii ihan kohta ja eihän sitä silloin kannata nyhtää pois.

Violetti nuoli: Liisan sekoitus punaista ja sinistä tarhakylmänkukkaa. Vaal. pun. nuoli: punaista. Kelt: ripsureunaista. Sininen nuoli: liila sammalleimu.

Sinisen nuolen kohdalle, vuokon "alapuolelle", istutin jo yhden liilakukkaisen sammalleimun, jonka taimi oli jäänyt vähän hassuun kohtaan muista erilleen, kun ei vain ollut istutushetkellä kaikille hyviä paikkoja. Samaa sammalleimua meinasin siis istuttaa puun toisellekin puolelle. Yllä olevassa kuvassa näkyykin jo se pihaesikko vasemmassa reunassa kivipolun ja astinkiven kulmassa. Kesäkurpitsan taimikin pilkottaa vähän luumun oksien seasta. 'Laatokan Helmeä' ei aiemmissa kuvissa ole kunnolla näkynyt, joten laitetaanpa seuraavaksi yleiskuva luumutarhasta. Samalla tulee laitettua muistiin luumupuiden tämänhetkinen tilanne.

Etualalla 'Kuntala', 'Laatokan Helmi' on valaisimen oikealla puolella ja 'Viipurin punaluumu' valaisimen takana.

Toissa talvi oli ankara kaikille luumupuillemme. 'Laatokan Helmi' oli valmiiksi huonossa kunnossa vanhojen pakkashalkeamien takia, joten sille oli jo jätetty juurivesa kasvamaan kokoa. Alkuperäinen puu kuoli pystyyn ja kaadettiin viime kesänä pois, jolloin juurivesa lähti reippaaseen kasvuun. 'Kuntala' näyttää nyt lähinnä lyhtypylväältä. Siitä selvisi hassusti oksankärki sieltä, toinen täältä ja harmillisesti juuri latva kukki hyvin, joten puu saa tehdä vielä viimeisen satonsa. Sahasin siitä kaikki kuivuneet oksat ja kiskoin yhtä vaille kaikki juurivesat pois. Viimeinen juurivesa jäi kasvamaan siltä varalta, jos päädymme myöhemmin kaatamaan alkuperäisen puun pois. Toinen vaihtoehto olisi varmaan typistää se puolivälistä ja kasvattaa alimmista oksista jonkinlainen käkkäräpuu. Sivupihan 'Kuntalasta' kuoli koko latva metrin korkeudelta ylöspäin mutta sen elossa säilynyt oksa kasvaa sentään ylöspäin eikä suoraan sivulle, joten puu näyttää typistyksen jälkeenkin vielä jollain lailla puulta.

Ja Viipurilaisesta on hengissä ainoastaan tämä alin oksa ja taaempana kaksi juurivesaa.

Viipurilaisesta selvisi ainoastaan hangen suojissa talvehtinut alin oksa mutta puu jätettiin vielä viime kesänä pystyyn, jos se vaikka versoisi ylempää tänä vuonna. Uusia lehtiä ei puhjennut, joten runko sahattiin nyt vihreän oksan yläpuolelta poikki. Oksassa on paljon raakileita tulossa, joten korjataan sato talteen ennen kuin sahataan loputkin pois. Varmaan tuosta lähempänä kuunliljoja kasvavasta juurivesasta kasvatetaan uusi puu, sillä toinen on purppuraheisiangervon keskellä.

Kolmiopenkissä oli tällainen lemmikki-varjorikko-leinikki-sekamelska.

Luumutarhasta olikin sujuva jatkaa lemmikkien raivausta grillikatoksen toiselle puolelle kolmiopenkkiin. Jostain syystä takimmainen hunajamarjoista ('Ilo' eli 'Vostorg') oli kuollut talven aikana. Toissa talvi toki kuritti hunajamarjojakin mutta kyllä niissä nyt sentään useampi vihreä oksa oli viime kesänä. Nyt kun sain aikaiseksi raivata lemmikit pois, tutkin samalla, onko 'Ilossa' mitään elämänmerkkejä. Kuoret irtosivat heti juuresta lähtien ja runkokin oli alkanut tummua toiselta puolelta kuoren alta. Kuollut siis, joten päätin kaivaa koko pensaan pois. Istumakiven päädyssä kasvava 'Jättiläisen tytär' on kasvanut sen verran leveäksi, että sen voisi siirtää syksymmällä tai ensi keväänä 'Ilolta' vapautuneeseen tilaan. Pensaiden suojaaminen jäniksiltä on nimittäin ollut hieman haastavaa, kun verkon tukikeppejä ei voi upottaa pation betonilaattojen läpi. Toki pensaan siirtämisessä voi muutama ärräpää päästä ja kaduttaa koko hommaan ryhtyminen, mutta 'Ilo' oli istutettu ensimmäisenä eikä sen juuristo niin iso ollut, etteikö uskaltaisi nuorempaa pensasta siirtää.

Kitketty pääty ja 'Ilon' jämät.

Otin varjorikkojen reunasta muutaman pienen jakopalan penkin reunaan mutta olkoon nyt loppu penkistä mulloksella. Helpompi sitten siirtää 'Jättiläisen tytärtä'. Kuten kuvasta näkyy, niin talviset jänisverkot ovat edelleen paikoillaan. Virittelin verkon varaan myös rastasverkon suojaamaan pensaat ylhäältä. Jospa tänä vuonna saadaan syödä hunajamarjojen sato ihan itse. Nyt olikin juuri sopiva hetki viritellä suojaukset, sillä ensimmäiset marjat alkavat jo sinertää.

Nyppykurjenpolvet aloittelevat kukintaa.

Meillä satoi tiistaina 25 milliä vettä ja eilenkin tuli muutama sadekuuro. Eipähän ole tarvinnut kastella vasta tehtyjä istutuksia ja kylvöksiä. Tänään oli poutasää mutta tuuli puhalsi hyvin kylmästi. Ei oikein tunnu keskikesältä.

Kukkii ne rodot täälläkin!

'Haaga' tukikeppeineen.

Tänä keväänä on näkynyt blogeissa paljon upeasti kukkivia alppiruusuja ja atsaleoja. Kannanpa minäkin korteni kekoon nyt kun täälläkin on vihdoin päässyt rodojen kukinta kunnon vauhtiin. Aloituskuvan 'Haaga' on ollut minulla pari vuotta. Se on äitini vanhan alppiruusun taivukas ja siksi muodoltaan vähän eriskummallinen. Sen runko on paljas ja varsin vänkyrä, ja kaikki kasvu on keskittynyt latvaan. Sillä onkin tukikeppi apuna ympäri vuoden, jotta varsinkaan lumikuorma ei kaataisi sitä talvella nurin. Tuskinpa tuota haittaa kesälläkään nojailla samaan kepakkoon. 'Haagan' juurella on kolme siemenlisättyä alppiruusua kasvamassa. Ehkä ne antavat aikanaan 'Haagalle' lisätukea.

'Haaga' majailee suon takana. Etualalla kukkii muuten edelleen tarhajouluruusu.

Muutama metri suolta vasemmalla on seuraava kukkiva rodonsukuinen: revontuliatsalea 'Rosy Lights'. Sen ympärillä olikin melkoinen väripläjäys vielä viikko sitten, kun atsalean nuput alkoivat aueta. Samaan aikaan heti atsalean välittömässä läheisyydessä oli nimittäin kukassa myös vaaleansinistä lemmikkiä, viimeisiä tulipunaisia 'Big Love' -tulppaaneita, rönsyakankaalia, ensimmäisiä tarhavaleunikkoja sekä kaiken kukkuraksi jokunen voikukka. Nyt on onneksi hieman harmonisemmat näkymät, vaikka aika sähäkkä tuo valeunikon ja atsalean liitto onkin. Kumpaakaan en ole kuitenkaan siirtämässä ja tuskinpa lähden tulppaaneillekaan etsimään uutta sijoituspaikkaa.

'Rosy Lights' kukkii vasemmalla, 'Haaga' pilkistelee kärhöportin taustalla näkyvän haavan rungon vieressä.

Atsalean olisi tarkoitus kasvaessaan peittää näkymää puutarhakompostorille. Sinne johtava polku on atsalean kohdalla ja siksi etupihalta katsoessa kompostori näkyy aika selvästi. Atsalea ottikin viime kesänä ihan hyvän kasvuspurtin, joten ehkäpä jo parin vuoden kuluttua kompostori ei enää pistä silmään kukkapenkin taustalta.

20.6. oli vielä tulppaneista jämät jäljellä.

Vielä kolmas kuva samasta puskasta (kuva 22.6.). Vilkaiskaapa vasempaan ylänurkkaan.

Eipä turhaan Navettapiika antanut kukkimistakuuta tälle siperiankurjenmiekalle.

Olen aivan häkeltynyt tuosta kurjenmiekan kukkamäärästä. Niin monta vuotta meni tuskaillessa viherkasveina käyttäytyviä kurjenmiekkoja ja nyt on jo toinen kesä putkeen, kun isompi kukkii komeasti ja pienempikin aikoo tänä kesänä kukkia useamman kukkavarren voimin. Tosin viime kesänä olin reissussa juuri pääkukinnan aikaan mutta näin silloinkin ensimmäiset ja viimeiset avonaiset kukat sekä mukavan määrän nuppuja. Kiitos vielä Navettapiialle näin kukkimishaluisesta kurjenmiekasta! Omat kurjenmiekkani ovat vielä paljon matalampia kuin Navettapiian siperialainen, joten niiden kukintaa joutuu odottelemaan aika pitkän tovin. Yleensäkin ovat kukkineet vasta heinäkuun puolella (jos edes kukkivat), joten jännitämme vielä ainakin pari viikkoa. Se siitä sivupolusta, takaisin rodoihin. Hilpaistaan kurjenmiekan luota kärhöportin läpi etupihalle pensasryhmän luo.

Kas näin. Se kukkiva kurjenmiekka jää kärhöportin oikealla puolella olevan pionin taakse piiloon.

Kumpikin puistoatsalea 'Illusia' kukkii ihan valtoimenaan. Niihin ei edes mahtuisi enempää kukkia ja miten vahva tuoksukin niistä nyt leviää pitkän matkan päähän! Pensasryhmän 'Illusia' on hieman korkeampi kuin aurinkopenkin puska mutta aurinkopenkissä 'Illusia' onkin keskittynyt levittäytymään enemmän sivusuuntaan. Yksi oksista on itse asiassa hieman hankalasti jo polun päällä mutta pääseehän sen yli vielä hyppäämään. Ehkä muutaman vuoden kuluttua pitää siirtää polkua, ellei raski leikata oksaa lyhyemmäksi. Toisaalta kapeampi pensas olisi helpompi suojata talvella jänöiltä.

Aurinkopenkin 'Illusia' on yhtä loistava kukkapallo kuin pensasryhmän kaverinsa.

Siirrytään seuraavaksi takapihalle, sillä sieltäkin löytyy raportoimisen arvoista kukintaa. Alppiruusu 'Mikkeli' on nyt parhaassa kukassa ja sen lähellä myös puistoatsalea 'Satomi' kukkii. Kärhökaaripenkissäkin olisi ollut 'Mikkeli', mutta siinä on vasta pari kukkaa auki. Varjoisa kasvupaikka viivästyttää kukintaa selvästi.

Etualalla lemmikkien rehotusta, taustalla komea 'Mikkeli' ja ukkolaukan kukinnon yläpuolella 'Satomi'.

Minun on pitänyt jo pitkään ottaa jänisverkkojen tukikeppeinä olleet kepakot pois mutta kaksi on vielä jäänyt poistamatta (ollaanpas sitä nyt saamattomia). Verkot sentään olen kerännyt jo pois. Etualan lemmikit kitkin tänään kokonaan pois, sillä niiden seassa oli aika paljon rikkaruohoja. Pitäisi vielä kehitellä sopivat kasvit lemmikkien tilalle mutta jatketaan siitä aiheesta jossain toisessa postauksessa. Samoin kivipolkujen kitkennästä, joka on edelleenkin tekemättä, sillä olen hävittänyt hyvin lahjakkaasti juuri kivien välien kitkentään räätälöidyn työkaluni.

Tässä lienee 'Mikkelin' kukintaennätys.

Luumutarhan 'Mikkeli' aukaisee aina kukkansa jotenkin hyvin yllättäen. Muutama päivä sitten ei ollut kuin pari yksittäistä kukkaa raottumassa, nyt melkein kaikki nuput ovat auki. Kärhökaaripenkin 'Mikkeli' taas aukoo nuppujaan hyvin verkkaisesti ja venyttää kukintaa pitkälle ajalle. Jännä, miten kasvupaikka voi vaikuttaa niin paljon.

'Satomin' tyylinäyte.

'Satomi' paleltui pahasti toissa talvena ja pelkäsin jo viime keväänä, että se on kokonaan heittänyt henkensä. Melko alhaalta rungosta alkoi kuitenkin hiljalleen versoa uutta kasvua ja syksyyn mennessä 'Satomi' olikin jo kasvanut oikein mallikkaasti. Viime syksy ja talvi olivat suotuisat ja vaikka lunta oli vähän, niin hädin tuskin puolisäären korkuinen pensas sai siitäkin vähästä riittävästi suojaa. Yllätyin ihan, miten hienosti se nyt kukkiikaan valtavan suurin kukin.

'Satomi' ja 'Mikkeli' sekä retkottava illakko. Risu oikeassa laidassa on puistoatsalea 'Tarleena'.

Jostain syystä 'Satomin' vieressä kasvava 'Tarleena' näyttää todella huonolta. Se selvisi toissa talvesta ja kukki viime kesänä yllättävän hyvin mutta nyt se on melkein kokonaan kuivunut käkkyrä. Muutama kukkasilmu oli selvästi rapisevan kuiva ja pari latvaa napsahti taivuttamalla poikki. Osa latvoista vaikuttaa kuitenkin vielä taipuisilta, joten odotellaan rauhassa. Pensaan alaosaan on myös puhjennut pari lehteä, joten ei se ihan kokonaan ole kuollut. Pitää vain muistaa kastella sitä ahkerasti ja antaa heinäkuun lopulla syyslannosta, niin eiköhän se siitä ala elpyä. Lopuksi vielä yksi ihan pikkuruinen sivupolku.

Vihdoin minullakin on isotähtihyasintti.

Äidiltäni pari vuotta sitten tullut pieni isotähtihyasintin jakotaimi kukkii tänä vuonna ensimmäistä kertaa ja sehän yllätti tekemällä suoraan peräti kaksi kukkavanaa. Oikein kivoja tällaiset yllätykset!

Hauskaa juhannusta!

Täällä on kuulkaa pikkuväki jo täysillä juhannuspuuhien parissa. Kurkataanpas, mitä kaikkea he ovat tähän mennessä ehtineet puuhailla.

Jahas, tässä taidetaan etsiä sopivaa paikkaa kroketin pelaamiseen.

Kyllä vain. Peli näyttää etenevän hyvin tasaväkisesti.

Aurinkotuolien kasaus taitaa olla Nestorin hommia. Missäs Inkeri menee?

Ööh, eikös se seitsemän kukan kerääminen ole enemmän sinkkuneitosten puuhia?

Huh, Inkeri keräsikin kukkia ihan muuten vain. Löytyi viittä erilaista ja useampi samaa lajia.

Juhannusvisa: mitä kukkia Inkerin kimpussa on oikeasti ja/tai mitä ne voisivat minimittakaavassa esittää?

Ja sitten taas pelaillaan.

Hienosti heitetty!

Minni esittelee, mitä peliä Nestori ja Inkeri nyt pelaavat.

Olipas rankka peli! Grillin lämmetessä voi lepäillä hetken aikaa.

Ja sitten herkuttelemaan! Mitähän kaikkea Inkerin kopasta löytyykään?

Lopuksi jalalla koreasti. Tanssiorkesteria ei täällä päin näkynyt, joten matkaradioon oli tyytyminen.

Valitettavasti pikkuväen juhannusjuhlat taitavat jatkua terveysaseman puolella, sillä hauskanpidossa katkesi useampia sormia. Onneksi sinitarra sopii ensiavuksi eivätkä pikku murtumat näytä muutenkaan haittaavan näiden juhannusjuhlijoiden menoa. Olkaahan te varovaisempia. Iloista keskikesän juhlaa!

Ympäri käydään, yhteen tullaan

Tämä piirileikki alkoi jo viisi vuotta sitten, kesällä 2020. Keräsin silloin omista alppiruusuistani ('Mikkeli') siitepölyä, jonka kuskasin äitini puutarhassa majailevan 'Haaga'-alppiruusun emeihin. Äitini keräsi aikanaan siemenet, kylvi ne ja hoiti taimia (melkein 60kpl) kevään 2021. Ensimmäiset yhdeksän tainta tulivat minulle näihin aikoihin kesällä 2021. Loput taimista tulivat saman vuoden syksyllä meidän kellariin talvehtimaan. Silloin oli talvetettavana yhteensä 55 alppiruusua, joista kaksi heikointa kuukahti talven aikana. Keväällä 2022 äitini vei omat taimensa takaisin. Kesän aikana suurin osa taimista pääsi maahan, omista taimistani muutama talvehti kellarissa vielä seuraavankin talven yli.

Nämä 12 alppiruusuntainta ovat olleet ennenkin ulkovarastomme rappusella.

Ensimmäinen talvi ulkona (22-23) oli alppiruusuntaimille suotuisa; minulla selvisivät talven yli kaikki eikä äidiltänikään kuollut kuin pari surkeinta rääpälettä. Seuraava talvi (23-24) sen sijaan oli haastava eikä viime talvikaan ollut mikään unelma. Minun yhdeksästä taimestani on enää neljä hengissä ja äidille jääneistä 46 taimesta kaksitoista. Vanhempani asuvat paikassa, jonka sateet yleensä kiertävät hyvin tehokkaasti, maakin on enemmän hiekkaa ja kiveä kuin kosteaa savimultaa eikä vapaita varjopaikkoja löydy. Se ei siis ole alppiruusuille sitä ihan mieluisinta ympäristöä, joten tässä vaiheessa päätettiin laittaa taimet reissaamaan takaisin tänne sateiden ja savisen mullan luvattuun maahan.

Minun isoin rinnallaan pienin äitini taimista. Ja nämä siis todella ovat samasta kylvöksestä!

Kuivat kesät eivät selvästi ole alppiruusuille mieleen, sillä äidiltäni tulleista taimista isoin oli tällä hetkellä samankokoinen kuin minun taimistani pienin. Saman taimierän korkeimmalla ja matalimmalla taas oli eroa vähän yli puoli metriä. Aika hurjaa! Vähän jo odotin, olisiko tuo isoin puska tehnyt tänä keväänä ensimmäisen kukkansa, mutta niin pullea kuin yksi latvasilmuista olikin, niin pelkkää lehteä se sitten kuitenkin pukkasi. Jospa ensi keväänä olisi ensimmäisiä kukkia. Taimet olisivat silloin viisivuotiaita ja jossain luki, että niin kauan menee kasvattaa alppiruusu siemenestä kukintakokoiseksi. Jännittäen sitä odotan.

Näistä seitsemästä joku oli täällä kasvaneita taimia, ehkä eturivissä jompi kumpi keskimmäisistä.

Siinäpä sitä olikin miettimistä, mihin kaikki taimet mahduttaisi. Onneksi tuli viime syksynä tuhottua ne syreenit tontin rajalta. Vaikka istutin tuijan, pikkujasmikkeen, yhden alppiruusun ja sormivaleangervonkin niiltä vapautuneeseen tilaan, niin oli siellä vielä lääniä kuudelle ylimääräiselle rodolle ainakin vähäksi aikaa. Loput lykin vähän sinne sun tänne missä nyt oli vähänkin tyhjää tilaa. Havu-rodomultaa näille ei nyt ollut tarjota, mutta osa sai katteeksi haketettuja pihdan ja kuusen oksia. Saavat luvan pärjätä ainakin siihen saakka, että näkee, millaisia kukkia ne tekevät. Vaikka taimet ovat jo selvinneet useammasta talvesta, niin saattaahan niistä vielä joku heittää henkensä matkan varrella.

Isoimman alppiruusun luona kukkii nyt kääpiöjapaninakileija (rodo kuvan ulkopuolella vasemmalla).

Toinen, tosin pienemmän, piirileikin läpikäynyt puska on pitsipihlaja (tai ehkä hubeinpihlaja, 'Kiinan pitsi' luki kuitenkin lajikkeena. En ole oikein päässyt selvyyteen, mikä puu on virallisesti). Istutin sen syksyllä 2021 aurinkopenkkiin talvenaraksi osoittautuneen mongolianvaahteran tilalle. Pahuksen vesimyyrä vain keksi kaivaa tunnelinsa juuri sinä talvena suoraan pihlajan juuripaakkuun eikä pihlaja meinannut herätä henkiin lainkaan. Siinä vaiheessa kun tuho paljastui, istutin puun ruukkuun ja se on asustellut siitä saakka kesät ruukussaan ulkona ja talvet kellarin suojissa. Kolme vuotta sillä siis meni toipua tuhosta mutta nyt se oli viimein valmis palaamaan takaisin maahan. Tai oli valmis tai ei, niin kellariin se ei enää ensi talvena mahdu. Juuripaakku ei ollut vielä ihan läpijuurtunut mutta hiusjuuria kuitenkin oli ympäri paakkua ja kasvuhaluja selvästi enemmän kuin aiempina kesinä.

Pihlajan uusi koti on pionimuurin takana.

Täysin entiseen paikkaansa pihlaja ei päässyt, sillä istutin siihen pari vuotta sitten keltaheisiangervon. Sen jälkeen rivissä taas on mustilanhortensia, josta näkyykin ihan pikkuisen kylkeä yllä olevan kuvan oikeassa reunassa. Hortensian jälkeen seuraavana on neljä pionia vähän limittäin ja punahattua, keltatörmäkukkaa ja syysasteria sun muuta niiden väleissä. Arvelin, että pihlaja voisi olla paremmin turvassa pionien takana, sillä vesimyyrän tunneleita ei ole toistaiseksi tullut kertaakaan niiden ohi tuolle puolelle aurinkopenkkiä. Tulppaanitkin ovat säilyneet siellä monta vuotta, vaikka kaksi pioneista on vielä aika pieniä. Vähän ahdas rakonen puulle tuolla oli mutta isotähtiputki, purppurapunalatva ja muutama oikein tiheä tulppaanimätäs kun tekivät vähän tilaa, mahtui puukin sekaan. Kuvassa näkyvä tukikeppi on se latvaa ylöspäin ohjaava kepakko, jonka laitoin puulle, kun se sinnikkäästi yritti kasvattaa latvaversoaan sivulle. Laitoin kuvan ottamisen jälkeen tukevammat kepakot varsinaisiksi tukiseipäiksi. Lehdetkään eivät lurpota, vaan ne kasvavat ihan luonnostaan noin rentoina.

Pihaantulosta näkyy ukkolaukkojen pallomeri ja tiukukärhö 'Arabellan' uusi tuki.

Pitsipihlajaa ei juurikaan näy laukkojen takaa, mutta sen latva tulee juuri naapurin lautasantennin oikealle puolelle. Kasvaessaan se siis tuo useammasta kohdasta katsottuna mukavasti näkösuojaa naapureihin päin. Toivottavasti se nyt viihtyy tuossa, ettei ole kaikki vaivannäkö mennyt ihan hukkaan. En ole vielä päättänyt, suojaanko puuta ensi talvena pakkaselta ja tuulelta. Talvella kadulta käy aika raaka viima pahimpiin aikoihin. Ehkä päätän suojaustoimenpiteistä syksyllä, jos näyttää siltä, että tulee puuvartisten tuleentumista häiritsevä lämmin ja sateinen syksy tai oikein kovia pakkasia ennen kunnon lumisuojaa. Loppuun muutama kukkainen yksityiskohta puutarhasta.

Aurinkopenkistä löytyi näin hemaiseva parivaljakko: lemmikki ja espanjansinililja.

Joulukuun lopun tuoksuherneiden testi-idätys kukkii nyt.

Superaikainen testikylvös alkaa lähennellä metrin korkeutta ja kuten kuvasta näkyy, ensimmäiset kukat ovat jo auenneet. Kukinta siis ainakin aikaistui mutta vielä pitää seurata sitä, jaksavatko nämä kukkia talven tuloon saakka vai loppuuko puhti kesken kesän. Maaliskuun lopussa normaaliin aikaan kylvetyt tuoksuherneet ovat noin 25-senttisiä nyt eivätkä todellakaan kuki vielä muutamaan viikkoon.

Luhtaesikko 'Alba' (ilmeisesti) aloittelee kukintaa.

Nimettömänä lajikkeena saamani luhtaesikko pääsi kukinnan vauhtiin harmillisesti sadepäiväksi. Suuret kukat korkeissa varsissa retkottavat varmasti nyt pitkin pituuttaan, kun sataa kaatamalla. Sen verran ennakoin tälle päivälle ennustettuja sateita, että kuvasin kasvit jo eilen illasta, kun niissä alkoi olla sen verran avonaisia kukkia, ettei tarvinnut tyytyä pariin yksittäiseen kukkaan. Käytävän toisella puolella oli vielä muutama siperianesikoksi epäilemäni esikon kukka auki, joten sainpa molemmat yhteiskuvaan.

Melkoinen kokoero luhtaesikolla ja mahdollisesti siperianesikon kukalla.

Pidän kummastakin esikosta todella paljon, vaikka juuri kukinta-aikaan osuva sade on valkoiselle esikkokaunottarelle yhtä iso kammotus kuin rankkasade parhaimpaan pioniaikaan. Onneksi kaikki nuput eivät ole vielä alkaneet aueta, niin ei mene ihan koko kukinta sateiden takia pieleen. Sade tekee sitä paitsi hyvää pitsipihlajalle ja alppiruusun taimille.