Tämän jutun aiheena on oikeastaan jo viime kesästä mielessä muhinut peruskorjausta vailla oleva alue. Työ alkoi hyvin vaatimattomasti ihan vain pienellä kitkemisellä ja kasvien jakamisella mutta lähti sitten laajenemaan kuin kaatuva korttitalo. Miten siinä aina käykin niin?
 |
Etelänmunkkien alue tuplaantui. |
Olemme siis kivikkorinteessä ja tarkemmin sanottuna sen alkupäässä. Lähtötilanne unohtui kuvata mutta etelänmunkeilla oli käytännössä vain parin mättään kokoinen alue, josta ne olivat jo lähteneet vaeltamaan kivien väliin valtaamaan kaukasianmaksaruohojen aluetta samaan aikaan kun maksaruohot olivat päättäneet tunkea kohti etelänmunkkeja. Parin neliömetrin alueella oli lisäksi villiintynyttä tarhakohokkia ja keto-orvokkia, jotka kitkin ihan ensimmäisenä pois. Seuraavaksi kaivoin maksaruohot pois ison "hiidenkiven" kyljestä ja annoin niiltä vapautuneen kolosen kokonaan etelänmunkeille. Isoimman mättään kyljestä sai kätevästi irrotettua pari jakopalaa, joten nyt on munkeilla hyvin tilaa.
 |
Munkkien perkaamisen jälkeen tuli mieleen ottaa kuva. Toisessa keltaisessa laatikossa on uutta multaa, toisessa ylimääräiset kaukasianmaksaruohot. |
Munkeista jatkoin niiden alapuolelle hopeahärkkien reviirille. Tuossa multa- ja kasvilaatikon alla siis pitäisi olla hopeahärkkiä. Tarkkaan kun katsoo, niin näkyy siellä jokunen vaalea verso mutta suurelta osin härkit olivat ottaneet jalat alleen, syynä luultavasti aivan liian köyhä ja kuiva kasvualusta. Vaikka hopeahärkki onkin hyvin sitkeä ja viihtyy hiekkaisessa maassa, niin ei sekään näytä ihan mitä tahansa kestävän. Nyt kun kaukasianmaksaruohoa oli ylimääräisenä ja härkkiä tilaan nähden aivan liian vähän, laajensin maksaruohojen aluetta rinnettä alaspäin samalla kun perkasin voikukkia, heiniä ja ketoneilikkaa pois kasvien ja kivien väleistä. Hiekkaisen maan etuna on se, että juuret lähtevät helposti vetämällä pois elleivät ne satu olemaan kivien alla. Reunakiviä piti siis irrottaa ja kitkeminenhän on ihan turhaa, jos pihakiveyksen välissä rehottaa noin tuuhea heinäkasvusto mitä ylläolevassa kuvassa istutuslapion ympärillä on. Kokeilin siis samalla purkaa pikkuisen pihakiveystäkin, jotta saisin heinät kokonaan pois.
 |
No nyt näyttää paremmalta! |
Kävin hakemassa useamman laatikollisen multaa niin kaukasianmaksaruohojen kuin hopeahärkkienkin kasvualustan sekaan. Säkkimultaa en tälle alueelle tuhlannut, vaan otin kärhökaaripenkistä savensekaista muhevaa multaa kohdasta, josta olen perannut rönsyakankaalia pois. Jos se on riittänyt levisioille, tarhakylmänkukille, etelänmunkeille ja kaukasianmaksaruohoille, saa se luvan riittää hopeahärkeillekin! Kiveystä en purkanut tässä vaiheessa muualta kuin siitä pahiten heinittyneestä kohdasta. Itsekseen kivien väliin kasvaneet ketoneilikat siirsin rinteen juurelle. Sieltä katse ohjautuikin ränsistyneisiin isotähtiputkiin, joista olen halunnut eroon jo pidemmän aikaa.
 |
Lähtötilanne jäi taas kuvaamatta mutta tuon kiviröykkiön tilalla oli isotähtiputkea. |
Tähtiputket olivat jääneet rinteeseen vain sen vuoksi ettei minulla ollut mitään niiden tilalle. Nyt oli, nimittäin komeamaksaruoho 'Matrona', joten adios vaan isotähtiputket. Aurinkoinen kuva haittaa hahmottamista mutta maksaruohon oikealla puolella kukkii komeasti keltatörmäkukka. Kuvan oton jälkeen istutin pienen keltatörmäkukan taimen 'Matronan' vasemmalle puolelle. Törmäkukat ovat suht lyhytikäisiä ja oletettavasti tuo kaksi vuotta kukkinut taimi heittää henkensä lähivuosina. Silloin 'Matrona' tulee paremmin näkyviin pihaantulosta kun nyt se jää vielä törmäkukan taakse piiloon. Tummasävyinen 'Matrona' oletettavasti sopii myös kauniisti yhteen keltatörmäkukan kanssa. Kevätvuohenjuuret ovat levittäytyneet vähän turhan paljon mutta nyt en tehnyt niille mitään. Sen sijaan pikkuisen siistiytynyt pihaantulon kiveys sai alempana rinteessä olevan kuopille painuneen ja vähän rikkaruohottuneenkin kiveyksen näyttämään todella surkealta. Pari päivää sitä katselin ja seuraavan vapaapäivän tullen tartuin toimeen.
 |
Tässä oli jo yläreunasta pari riviä purettu ja ladottu paikoilleen ja seuraavan kohdan purku menossa. |
En rohjennut purkaa kovin isoa alaa kerrallaan, jotta ei kohta olisi koko pihaantulo auki. Nostelin reunasta lähtien pahiten rikkaruohottuneen alueen laatat pois ja siirsin keskemmälle samaan järjestykseen. Sitten nypin rikkaruohot juurineen pois, tasasin reunasta hiekkaa ajouran kohdalta painuneiden laattojen alle ja ladoin ylimmän rivin takaisin ennen kuin purin muutaman seuraavan rivin. Näin etenin rinnettä alaspäin ja purettu alue laajeni vähitellen alareunastaan seitsemän laatan levyiseksi. Kiveyksen parissa ährätessäni kuuntelin youtubesta musiikkia. Kuten varmaan tiedätte, youtube lätkäisee silloin tällöin mainoksia väliin. Jossain vaiheessa tuli sitten aika lopettaa purkaminen ja latoa laatat takaisin paikoilleen, jotta parin tunnin päästä töistä tuleva isäntä pääsisi autolla pihaan. Viimeisen laattarivin keskimmäiset laatat menivätkin nätisti paikoilleen mutta reunimmaisten kanssa tuli ongelmia. Ei auttanut kuin hivutella koko laattariviä ylhäältä alkaen milli kerrallaan tiukempaan, jotta alariviin tulisi väljyyttä. Kun nousin seisomaan siirtyäkseni ylärinteeseen, youtubesta pärähti soimaan...
 |
..."Tää hyvältä näyttää..." |
No ei kyllä juuri sillä hetkellä näyttänyt, mutta täytyy sanoa, että olipahan osuva ajoitus mainoksella! Kyseinen mainosrenkutus ei todellakaan ole suosikkejani mutta sillä hetkellä kyllä suupielet kääntyivät väkisinkin ylöspäin. Olen sekä sarkasmin että tilannekomiikan ystävä ja nyt molemmat yhdistyivät huvittavalla tavalla. Kiveys aaltoilee edelleen vähän mutta enää tuolla korjatulla kohdalla ei ole niin jyrkkäreunaisia monttuja tai yksittäisiä kallellaan olevia kiviä kuin ennen. Ajoura nousi joistakin kohdista jopa kaksi senttiä ja laatoituksen reuna kivikkorinteen puolelta laski saman verran, minkä varmasti huomaa viimeistään talvella lumia kolatessa.
 |
Tässäpä kasvualustanäyte kivikkorinteestä. Ei mullan hitustakaan, vain hiekkaa ja pikkukiviä. |
Viimeinen urakka oli latoa kivikon reunakivet paikoilleen. Siinäpä sitä olikin taas pähkäilemistä, sillä huolellisesta purkamisesta huolimatta kivet eivät enää asettuneetkaan samalla lailla paikoilleen kuin ennen. Ja ihan varmasti laitoin kivet sivummalle odottamaan täsmälleen siinä järjestyksessä ja asennossa kuin ne olivat alunperin rinteessä olleet! Onneksi sentään kävi näin päin, että kolme kiveä jäi ylimääräiseksi kuin että kiviä olisi jäänyt puuttumaan.
 |
Valmis tältä osin. Ei täydellinen mutta paljon siistimpi kuin ennen. |
Arvatkaa vaan, häiritseekö nyt silmää peratun osan ja katualueen välinen kolmemetrinen suikale tai koko pihaantulon vasen puoli, joka on vielä pahemmin montulla kuin tämä perkaamani puoli? Vai häiritsisikö eniten sittenkin todella ruohottunut ja kuoppainen pätkä rinteen yläosasta ulko-ovelle? Se, jota näkyy ihan pikkuisen yllä olevan kuvan ylälaidassa irtokivien yläpuolella. Ai kamala, ei varmaan kannattaisi edes tehdä mitään kun siitä seuraa väistämättä entistä isotöisempi jatko-osa. Tämäkin toisen päivän kiveysprojekti nielaisi viisi tuntia päivästä ihan tuosta vain.
 |
Alarinnekin kaipaisi perkaamista ja tasoittamista, vaikka se ei niin rikkaruohoinen olekaan kuin kohennettu alue. |
Kivikkorinteen vanhin osa, jota tässä projektissa tuli uudistettua, on ollut hiekkaisen kasvualustan takia aika helppohoitoinen. Rikkaruohoja sinne ei ole juurikaan tullut ja nekin on ollut helppo nykäistä pieninä pois kun eivät ole suuriksi edes viikkokausien aikana kasvaneet. Lisäämäni multa voisi muuten muuttaa tilannetta mutta olinkin mielestäni ovela ja lisäsin multaa syvemmälle kasvualustaan. Pintaan jäi useamman sentin kerros hiekkaa ja pikkukiviä. Niinpä siemenrikkaruohot joutuvat edelleen kärvistelemään kuivassa ja karussa hiekassa kun taas syvemmälle juurensa ulottaneet kivikkokasvit saavat lisäravinteita ja kosteutta muhevasta mullasta ainakin jonkun aikaa. Hiekkamaalla kun on tunnetusti tapa "syödä" aikanaan kaikki multa ja muukin eloperäinen aines. Niin minunkin rinteessäni oli käynyt.
 |
Marmorimehitähdet saivat myös multaa kasvualustaansa. |
Yksi hitaasti etenevä projekti on myös kivikkorinteen juurella. Suunnitelmanani on vähentää hiljalleen kadun päästä nurmikkoa ja korvata se maanpeitekasveilla ja luonnon ketokasvillisuudella. Perkasin nyt kivikkorinteen uudemmalta puolelta yhden pinkin sammalleimun kokonaan pois ja laitoin sen tilalle vaaleampaa 'Candy Stripesia'. Sen pitäisi vähän rauhoittaa alkukesän värien sekamelskaa kivikkorinteen keskivaiheilta ja samalla sain reilusti sammalleimua nurmialueen tilalle. Projekti kadun pää nytkähti taas askelen eteenpäin. Pinkkiä sammalleimua voisi perata vähän lisääkin, sillä se uhkaa nielaista alleen ison alueen kivikkomehitähti 'Dark Beautya'. Kaikkea ei kuitenkaan ehdi tehdä samana päivänä.
 |
Valkoisella ympyröity alue oli ennen nurmikkoa. Nyt siinä on sammalleimua ja ketoneilikkaa. |
Tänään näyttäisi tulevan kaunis päivä eikä varmasti ole liian kuumaa rankempiinkaan urakoihin. Aion lähteä pian ulos ja katsoa, mikä puuha sitä veisi mennessään. Kivikkorinteessä kun ei kärhöjä ole, niin turvaudun takapihaan päivän kärhön valinnassa. Nuotiopaikan portissa kukkiikin nyt oikein nätisti, vaikka rusakko kävi alkukesällä hakemassa sieltä vähän välipalaa. Onneksi syömingit olivat jääneet kesken ja ehdin kietaista verkon kärhön suojaksi.
 |
Päivän kärhönä on tänään loistokärhö 'Ville de Lyon'. |
Aurinkoista viikonloppua!
Onhan tuo ollut melkoinen työmaa, mutta lopputulos palkitsee tekijänsä. Tuntuu olevan lähes poikkeuksetta selviö, että puhutaan sitten ulkotyöprojekteista tai sisäremonteista, ne pyrkivät laajentumaan alkuperäisestä ajatuksesta. Minullakin on meneillään yksi projekti, jonka kuvittelin olevan aika pieni, mutta ei se siltä enää tunnu. Perennojen siirtelyä on meneillään ja kivipolkuakin pitää jatkaa.
VastaaPoistaSisääntulo pihaanne on nyt ehostunut ja näyttää oikein kauniilta.
Sinulla on ollut kunnon domino-peli pihassa. Jotain kun tekee, viereiset paikat alkavat kaivata samanlaista uudistusta. Aivan varmasti uudistamaton tila häiritsee silmiä. Jonain päivänä löydät itsesi taas kiveystä purkamassa. Aloittaessa työ tuntuu raskaalta ja loputtomalta. Valmista työtä katsellessasi voit hyvillä mielin kiittää itseäsi. Siistiä tuli ja kasvit kiittävät uudesta mullasta.
VastaaPoistaHiekkamaa totisesti syö multaa. Meillä lähes koko tontti on kymmenien metrien syvyyteen hiekkaa. Mullan lisääminen on vuosien ajan ollut yksi tärkeimpiä elementtejä puutarhatöissä.
Ville de Lyon on minusta tosi nätti kärhö. Hyvin se sinulla kukkii.