Jäähyväiset elokuulle

Amiraali punahatulla

Viimeinen kesäkuukausi päättyy aivan pian mutta toivon mukaan sää ei muutu aivan heti syksyisen tympeäksi. Eikö kummallinen kesä ansaitsisikin jatkokseen aivan poikkeuksellisen lämpimän ja poutaisen syyskuun sekä sopivasti viilenevän mutta ei jatkuvasti sateisen lokakuun? Minun mielestäni vastaus on ehdoton kyllä, isolla koolla ja huutomerkillä varustettuna. Uskoisin myös erityisesti hyötykasvien vastaavan samaa, sillä ne ovat ainakin täällä selvästi jäljessä normaalia aikatauluaan. Lämpö tasapainottaisi vähän tilannetta, vaikka päivät ovat selvästi jo lyhentyneet. Toki myös kaikki syyskukkijat saisivat samalla lisäaikaa kukkimiseen. Katsokaa vaikka, miten paljon nuppuja keltatörmäkukissakin on!

Keltatörmäkukat kukkivat valtoimenaan punahattujen seassa.

Sainkohan joskus muutama vuosi sitten Vaalean vihreää -blogista idean istuttaa keltatörmäkukat punahattujen väleihin. Idea oli oikein hyvä sen suhteen, että molemmat näyttävät yhdessä kauniilta. Nyt vain olen huomannut sen, että punahattujen edessä kasvavat pionit alkavat jo peittää törmäkukkia, joten niiden kukintaa ei näe kauempaa. Törmäkukat tosin ovat usein lyhytikäisiä, joten ehkä niitä ei ensi vuonna edes kuki pionien takana piilossa. Pitääpä muistaa kerätä siemeniä, jotta saa taas talvella puuhastella hankikylvöjen parissa. Vaikka kuvaan ei nyt sattunutkaan yhtään pörriäistä tai perhosta, niin keltatörmäkukissa käy usein kiitettävä vilske. Ne ovat myös ällistyttävän innokkaita kukkijoita ja jo yksikin taimi tekee näyttävän kukinnan. Näissä kuvissa näkyy kahden taimen kukat, kolmas olisi ollut punahattujen toisella puolella mutta se ei tainnut selvitä talvesta (tai liian innokkaasta kitkijästä...).

Tarhakeijunkukka 'Hans' ei nyt oikein ole varma, miltä sen kukinnon pitikään näyttää.

Tässä oikean muotoinen töyhtö. Kimalainenkin osui ihan vahingossa samaan kuvaan.

Jos on keijunkukalla vähän suunta hakusessa, niin on sitä ollut puutarhurillakin. Jotenkin ei ole inspiroinut oikein mikään. Sitten kun johonkin hommaan viimein ryhtyy, aika loppuu kesken. Viime viikonlopun kiveyksen uusiminen taisi viedä hetkeksi puutarhainspiraation, vaikka uudistunut laatoitus saa edelleen hyvän mielen aikaiseksi. Vähän jotain pientä olen siellä sun täällä yrittänyt puuhailla ja vieväthän nekin asioita eteenpäin. Parin edellisen vuoden ranskantulikukkaepisodista viisastuneena olen nyt yrittänyt ehtiä saksia tulikukkien kukkavanat pois heti kun kukinta alkaa hiipua. Osan silputin lämpökompostoriin ja osan säkitin vanhoihin multapusseihin malvojen ja oreganojen kanssa mädäntymään. Jos en ehdi ennen talvea tyhjennellä niitä lämpökompostoriin, joutavat odottamaan ensi kesään säkeissään.

Patiolta näkyy kerralla kolmen hortensian kukinta.

Jos olen etupihan uudistuneesta kiveyksstä iloinen, niin olen sitä myös takapihan hortensioista. Patiolla 'Prim White' on punastunut hienosti ja sen juurella loistokärhö 'Voluceau' jaksaa kukkia edelleen. Taaempana kaksi 'Vanille Fraisea' kukkivat ensimmäistä kertaa ikinä runsaasti ja ne näyttävätkin vihdoin pensailta eivätkä taimilta. Jos kärsineitä luumupuita ei lasketa, niin näkymästä on tulossa juuri sellainen kuin aikoinaan suunnittelin.

Taimipäiviltä löytyi pari erikoisuutta.

Eikö niin, että jos inspiraatio on hukassa, niin sitä suorastaan täytyy etsiä taimiostoksilta? Eilen täällä päin oli paikallisen puutarhaseuran järjestämä taimi- ja rompetori. Rompeosasto ei niin kiinnostanut mutta taimipöydät piti tutkia läpi kun oli vielä mainostettu, että paikalle on tulossa harvinaisuuksien myyjä. Olihan siellä vaikka minkälaista kasvia, joita piti googlailla, mutta lopulta mukaan lähti vain posliinirikko 'Aureopunctata' ja nukki Androsace adfinis. Tietääkö kukaan, onko tuolle nukille olemassa suomenkielistä lajinimeä? En vielä istuttanut sitä mihinkään mutta luultavasti teen sille tilaa kivikkorinteestä. Siellä ei ainakaan talvimärkyys vaivaa. Posliinirikon istutin kärhökaaripenkkiin sen jälkeen kun olin kaivanut sieltä loput mesimarjat samaisen penkin aurinkoisempaan kulmaan. Ja sitähän siis edelsi massiivinen rönsyakankaalien poisto-operaatio.

Kärhökaaripenkin yläreuna onkin sitten jatkossa mesimarjojen reviiri.

Kaivoin jo alkukesällä yllä olevan kuvan etualalta akankaalia noin puolen neliömetrin alalta pois ja siirsin mesimarjoja tilalle, jotta näen, kuinka mesimarjat siinä viihtyvät. Kukinta oli paljon runsaampaa kuin varjoisammassa takalaidassa ja ilmeisesti myös pölyttäjät löysivät kukat paremmin, sillä saimme jo muutamia mesimarjoja. Raakileitakin on vielä jokunen jäljellä. Nyt kaivelin loputkin mesimarjat valoisampiin oloihin ja tavoite olisi pikku hiljaa korvata niillä ainakin osa akankaalien valtaamasta alueesta. Akankaalit saavat luultavasti jäädä varjoisampiin osiin elleivät mesimarjat nyt vallan innostu ottamaan koko pensasmustikka-alueen aluskasvin roolia. Paitsi se uusi keltapilkkuinen posliinirikko saa mielellään vallata (ison) osan siitä takalaidan varjoisasta reunasta. Sillä on vieruskavereina kuunlilja 'Halcyon', vuorijumaltenkukan siementaimia, siperiankurjenmiekkaa, tarhavaleunikkoa, alppiruusun pikkutaimia ja pensasmustikka. Ja vielä toistaiseksi pitkän matkan päässä sitä akankaalia. Asetelma vain näytti niin pöljältä kun oli iso alue pelkkää mullosta ja siellä täällä jokunen pieni kasvi, etten viitsinyt edes kuvata sitä.

Kuvasin sen sijaan yhden monista puutarha-apulaisistani.

Eri kokoisia sammakoita loikkii nyt pitkin pihamaata. Pelkästään mesimarjoja siirrellessä säikäytin tuon kuvan ison sammakon lisäksi kaksi pientä pois piiloistaan. Onneksi Karo ei ole ainakaan meidän nähden napsinut sammakoita välipaloikseen. Sen sijaan autotallin seinustat kiehtovat erityisen paljon. Kasvimaan hiekkakäytävällä aivan autotallin seinän varressa näkyykin jatkuvasti hiirten/myyrien jälkiä ja välillä loukkuunkin eksyy joku. Tasoitan aina kasvimaalla käydessäni kengällä hiekan, jotta näen, vieläkö pikkujyrsijöitä liikkuu vai joko viimeinen jäi loukkuun. Toistaiseksi liikenne on ollut hyvin vilkasta, minkä huomaa myös tomaateista. Maasta tai tomaattiruukuista löytyy vähän väliä puoliksi syöty tomaatti. En tiedä, ovatko ne karisseet itsekseen myyrien syötäväksi vai kiipeilevätkö jyrsijät jo hakemaan herkkuja ylempääkin. Kai se pitää vielä asentaa riistakamera, jotta selviää, mitä tomaattiruukuissa yön aikana tapahtuu.

Mutta mikä ihme on tämä? Joku mintunsukuinen?

Herukoita kerätessä kiinnitin taas huomiota yhden mustaherukan juurella kasvavaan kasviin. Epäilin sitä aiemmin tuoksun perusteella sitruunamelissaksi ja revinkin suurimman osan jo alkukesällä pois. Osan jätin kuitenkin tarkempia selvityksiä. Kovin on tämä kasvi vain innokas leviämään ja aika korkeakin siitä on tullut. Tuoksussa on selvästi sitruunaa mutta ei se taida kuitenkaan sitruunamelissa olla. Tunnistatteko? Toinen aivopähkinä on aurinkopenkissä. Huomasin senkin jo alkukesällä kitkiessäni ja kun en sitä suoraan rikkaruohoksi tunnistanut, jätin kasvamaan. Varmaa on se, että tuollaista en ole sinne itse istuttanut enkä myöskään kylvänyt.

Toistaiseksi tämä tulokas on pysynyt hyvin paikoillaan. Mutta kuka hän on? Kalliokielo?

Kaikenlaisia mysteereitä sitä eteen tuleekin. Helpommalla kai pääsisi, kun kitkisi kaikki pois mitä ei ole varmuudella itse istuttanut. Ja rehellisesti sanottuna osa itse istutetuistakin joutaisi pois kun ei sitä aina ole tajunnut, mistä voi tulla myöhemmin riesa. Mansikoista ei liiemmin riesaa ole ollut mutta vaivaa sitäkin enemmän. Kun kasvupaikka on puolivarjoisa sekä tuulensuojaisa, on satokin vaivaan nähden aika vaatimatonta ja sateisena kesänä siitäkin suurin osa homehtuu. Lisäksi marjoja on pitänyt suojella linnuilta ja tänä vuonna olisi pitänyt älytä virittää mansikkahäkin ympärille vielä myyräverkkokin. Ampiaiset eivät sentään rynnänneet apajille niin kuin kävi viime kesänä. Yhdessä rivissä oli vanhaa amppelimansikasta lisättyä mansikkaa, joka ei enää marjonut kunnolla. Päätin kaivaa ne pois ja siirtää niiden tilalle kummallisesta pätkäpenkistä 'Fridaa'. Pätkäpenkki taas piti tehdä aikoinaan, kun taimia oli liikaa tilaan nähden. Nyt ovat kaikki mansikat samalla alueella ja täten myös paljon helpommin ainakin linnuilta suojattavissa. Pätkäpenkille taas on mahdollisesti uusia suunnitelmia mutta siitä lisää toisella kerralla.

Kelloköynnös on kukkinut jo kuukauden verran mutta kerrallaan siitä on aina vain yksi kukka auki.

Aiempina vuosina kelloköynnökset ovat aloittaneet kukinnan todella myöhään. Tänä vuonna kelloköynnöksen taimen ollessa huhtikuun puolivälissä vasta hädin tuskin kymmenen sentin korkuinen, olin jo melkein varma, että kukkia ei nähdä ennen talven tuloa. Olin totaalisen väärässä, sillä hyvin hitaasti ja kituliaasti keväällä kasvanut taimi alkoi kukkia jo heinä-elokuun vaihteessa. Liekö sitten säikähtänyt kesäkuun kylmiä vai heinäkuun helteitä mutta mielihyvin kelpuutan aikaisen kukinnan. Ei sillä väliä, että kukkia on vain yksi kerrallaan. Aika ruippana koko köynnöskin on, vaikka onkin kiivennyt melkein varjokujan portin huipulle.

Päivän kärhönä keimailee loistokärhö 'Blekitny Aniol'.

Tuokoon syyskuu tullessaan kaikkea iloista ja ihmeellistä.