keskiviikko 21. joulukuuta 2022

Tonttuoksaa kerralla vähän enemmän

Ihastuin Tuplasti terapiaa -blogissa tonttuoksaan ja päätin vanhempieni luona käydessä etsiä sopivaa karahkaa sen tekemiseen. Viikonloppuna kävimmekin siellä jouluvisiitillä ja kuusenhakureissulla oli hyvä samalla katsastaa oksatarjontaa. Monenmoista käkkyrää tutkailin ja viimein otin mukaan lehtikuusen oksan, jossa oli sopivasti naavaa ja jäkälää jo valmiiksi koristeena. Tai oikeastaan pikkuisen liikaakin, mutta ylimääräiset oli tarkoitus käyttää joulukukka-asetelmiin.

Muhkeat naavaparrat ja jäkälät olivat oksassa jo valmiiksi, pari käpytonttua ja paperinauhakukkanen vain piti liimata tuomaan lisäväriä.
Ja toki toinen kukkanen sekä tonttu myös kiinnitysnauhan toiseen päähän. Täältä löytyy vähän vaaleampaa naavaa ja jäkäläisiä käpyjäkin.
Lisää jäkälöityneitä käpyjä. Liimasin mukaan myös muutaman kultamaalilla maalatun lehtikuusen kävyn.
Ja lisää tonttuja.
Ja koko 1,5-metrinen oksa.
Alun perin oli tarkoitus tehdä vain puolimetrinen tonttuoksa eteiseen kuivakukkakranssin tilalle, mutta en osannut päättää, minkä osan oksasta katkaisisin. Niinpä otin olohuoneesta taulun pois seinältä ja mallailin oksaa sen tilalle. Perheeltäkään ei tullut saman tien kieltäviä kommentteja, joten tulkitsin saaneeni vapaat kädet. Jonkun verran piti ohuempia oksia lyhentää tai katkoa kokonaan pois, jotta oksa ei häiritse alla olevalla sohvalla istumista (tai oikeastaan sohvalla hyppiviä lapsia). Nauhakaan ei ole ihan keskellä, sillä muuten oksa ei olisi pysynyt vaakatasossa. Ihan kiva tuosta kuitenkin minusta tuli ja jos koossa kilpaillaan, niin taitaapa tuo ainakin lähellä kärkisijoja killua. Vai tunnustaako joku tehneensä isomman?
Samalla oksanhakureissulla haimme joulukuusen.
Sain ylipuhuttua perheen kokeilemaan suuren joulukuusen sijaan lipaston päälle mahtuvaa mallia. Lapset oli yllättävän helppo käännyttää näyttämällä netistä kuvia erilaisista jouluasetelmista ja pienoismaisemista. Toistaiseksi kuusen alla on vasta vanua lumena ja pari legoukkelia "nuotiolla", mutta tarkoitus olisi laittaa sinne käpyjä ja muuta somistetta sekä askarrella metsän eläimiä. Vanhoista joulukoristeista löytyi muutama tarpeeksi pieni pallo, punaisia huopakoristeita ja 40 ledin valosarja koristamaan kuusta. Purin myös jonkun joulukukan koristeena olleesta pallo-tähti-helmiketjusta hopeanväriset pallot erilleen ja pätkin niiden kiinnityksessä olleen hopealangan ripustuslenkeiksi. Lapset keksivät askarrella vielä paperista muutaman lumihiutaleen kuusen oksia koristamaan.
Päivänvalossa otettu kuva.
Latvatähti puuttui, mutta esikoinen tekaisi tähden kultaisesta piipurassista.
Ja ne legoukkelit nuotiolla.
Seuraava kuva on otettu viime viikolla, jolloin oli selkeämpää peräti kahtena päivänä. Kalenterimerkintöjen mukaan aurinko on näkynyt meillä edellisen kerran 31.10. Puolitoista kuukautta pilvistä säätä tai lumisadetta on todella pitkä aika minusta. Tällä viikolla maanantaina oli myös valoisampi päivä mutta muuten on ollut joko pilvistä tai satanut lunta, kuten varmaan tuosta kuvastakin huomaa. Huomenna kai pitäisi olla plussakeliä ja sen jälkeen taas lisää lunta ja pakkasta. Valkea joulu siis tiedossa ja jos ei ole, lupaan syödä hatullisen kuravelliä! Päivän pituus on näillä korkeuksilla tänään 4 tuntia 38 minuuttia. Vuoden lyhin päivä on saavutettu ja hengissä ollaan. Tästä eteenpäin valoisa aika alkaakin taas pidentyä ja kuukauden päästä eron päivän pituudessa jo huomaa.
Sieltä se aurinko ihan pikkuisen kurkisti puiden läpi ennen kuin painui takaisin piiloon.
Seuraavaan postaukseen on muuten tulossa joulukukista kuvia. Melkein hyppäsin erään kaupan katosta läpi, kun näin siellä jotain erittäin houkuttelevaa. Olin jo muutama päivä aiemmin ostanut toisesta paikasta joulukukkani enkä ajatellut enempää hankkia, mutta niinpä vain pyörsin päätökseni enkä yhtään kadu asiaa. Viimeistelen vielä asetelmat ennen kuin naputtelen niistä postauksen. Nyt onkin paremmin aikaa kaikenlaiselle näpertelylle ja blogijutuille, sillä minulla alkoi juuri joululoma. Blogi jää lyhyelle joulutauolle vasta seuraavan postauksen jälkeen mutta toivottelen jo nyt oikein hyvää joulua niille, jotka suuntaavat muihin puuhiin sitä ennen.

14 kommenttia:

  1. Komean kokoinen oksa ja kiva sellainen .Meillä on joutunut kaikki materiaali hankkimaan jo kauan sitten ennenkuin maa peittyi lumeen . Kuravelliä on kyllä paha hakea vaikka lunta ei olisikaan jos sellaista kesä kuravelliä tarkoitit . 😅 . Minäkin väsäsin vielä yhden kivan asetelman ja olisi myös tarkoitus se esitellä kunhan saan sen viimeisteltyä .Odotan myös mikä on sinun ostoksesi . Meillä on muuten taas kaksi kuusta ylhäällä olohuoneessa ja alhaalla ruokahuoneessa mutta mukava myös tällainen teidän mini versio .

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! En minäkään maasta tuota oksaa kaivellut, vaan suoraan puusta kuivuneen alaoksan katkaisin. Lunta on täälläkin melkein polveen saakka. Joudut odottamaan vielä pari päivää kukkakuvia. Odotan, että alkaa vähän nuppuja aukeamaan ennen kuin julkaisen postausta. Asetelmat on kuitenkin nyt jo tehty.
      Sitä lähinnä ajattelin, että jos tulee niin paljon plussaa, että nämä lumet sulavat jouluksi, on sitä kuravelliäkin tarjolla hatullinen jos toinenkin :D
      Nostan hattua sille, että jaksat siivota kahdesta kuusesta irtoavat neulaset pois sen jälkeen kun kuuset on viety pihalle. Tietysti kahden aikuisen taloudessa niitä neulasia ei ihan sitä määrää kulkeudu joka paikkaan kuin lapsi- ja koiraperheessä. Ei ole sellaista juhannusta meillä vielä näkynyt, etteikö jostain olisi vielä viimeisiä kuusen neulasia löytynyt, vaikka mukamas ollaan siivottu joka nurkka huolellisesti. Saa nähdä, kuinka tänä vuonna käy, kun kuusikin on tuollainen mini.

      Poista
  2. Hieno tonttuoksa! Lehtikuusi on kaunis kaikissa olomuodoissaan.
    Nätti kuusi. Kiva, että lapsetkin sen hyväksyivät. Nuotiolla istuvilla legoukkeleilla saattaa olla myönteinen vaikutus kuusen suosioon.
    Enpä usko, että joudut kuravelliä juomaan. Täällä on ollut muutaman päivän reilusti plussalla ja vesisadetta. Silti lunta on niin paljon, että tuskin ehtivät sulamaan. Varsinkin, kun viikonlopuksi on taas luvassa pakastuvaa.
    Jahas, jännityksellä jään odottamaan, mitä hienoa olet sieltä kukkakaupasta bongannut. En siis vielä toivottele hyviä jouluja.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lehtikuusi on tosiaan kaunis niin vihreänä kuin kuivuneena oksanakin. Niinpä en halunnut peittää tonttuoksaakaan ylenmääräisillä koristuksilla. Kuvassa näyttää ehkä vähän karulta mutta lähempää näkee kaikki yksityiskohdat.
      Lapset hyväksyivät kuusen yllättävän helposti. Sitä en tiedä, ihastuivatko sentään niin paljoa, että kelpuuttaisivat pikkukuusen ensi vuonnakin.
      En usko minäkään, että päivän plussakeli tai edes vesisade ehtisi sulattamaan lumia. Alla on kuitenkin routainen maa, joka jäähdyttää lunta.
      En edes käynyt kukkakaupassa, vaan tein löytöni aivan muualta. Seuraavassa postauksessa sen sitten näkee.

      Poista
  3. Onpa komea tonttuoksa! Peittoaa kyllä omani mennen tullen (sen mitta on 0 cm, heheheee)!
    Legoukkelit nuotiolla <3 Kiva kyllä tuollainen minijoulukuusimaisema, mukavahan sellaista on askarrella niin aikuisten kuin lastenkin.
    Hyvää lomaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olematon tonttuoksa olikin helppo peitota.
      Lapset löysivät pari tuntia sitten vielä kolmannen legoukkelin. Niitä pitäisi olla vielä aika monta jossain, joten varmaan aattona on väkeä kuusen alla. Eipä siinä mitään, samalle lipastolle on rakennettu myös legoista talo, joten pikku-ukkoväki mahtuu juhlistamaan joulua vähän isommallakin porukalla :D

      Poista
  4. Hiano tonttuoksa! Taululle mukavaa kausivaihtelua. Söpö kuusiki. Meillä ei taira olla tänäkää jouluna oikiaa kuusta, no, ei taira ollaa väärääkää :) Kiva, ku lapset on antanu asetelmalle oman kärenjälijen.
    Lunta näköjään piisaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Sama taulu on ollut seinällä koko tässä asumisemme ajan, joten olihan tuo vaihtelu jo pikkuisen tarpeen. Joulua kelpaa viettää ilman kuustakin. Välttyy ainakin neulasten siivoamiselta. Sitä lystiä riittää meillä perinteisesti juhannukseen saakka, vaikka miten huolella siivoaisi.
      Lasten kädenjälkiä on lipaston päällys pullollaan ja varmaan asetelma komistuu siihen saakka kunnes kuusi lähtee.
      Lunta on melkein polveen saakka, joten kyllä: sitä piisaa.

      Poista
  5. Kiva tonttuoksa ja söpö kuusi. Tuon kuusen kanssa on helpompi mahtua oleskelemaan. Nyt potilas taas vaatii huomiota, joten tällä kertaa vain näin lyhyesti.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Näin on eikä karise niin paljoa neulasiakaan. Pois vieminenkin on varmasti paljon helpompi operaatio kuin ison kuusen kanssa.
      Tsemppiä Rillalle ja hoitajille!

      Poista
  6. Ihana naavainen tonttuoksa ja voi kuinka symppiksiä nuo legot nuotiolla🔥

    VastaaPoista
  7. Kaunis ja näyttävä tonttuoksa. Lehtikuusen kävyt ovat tosi kauniin muotoisia ja oksan naavahuntu upea.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Lehtikuusen kävyt ovat minusta kauneimpien käpyjen joukossa.

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!