perjantai 23. joulukuuta 2022

Joulukukkia

Kerrottukukkainen tulilatva ei tämän kummempia koristuksia kaivannut.

Jouluasetelmien teko on minulla aina useamman tunnin mittainen projekti. Ensin kerään varastoista kaikki korit ja suojaruukut, joille arvelen olevan käyttöä. Sitten otan kaapin kätköistä joulu- ja käpyboksit, joihin olen jemmannut vuosien mittaan kaiken jouluasetelmissa mahdollisesti tarvittavan pikkusälän. Kolmas laatikko on tietysti nauhalaatikko, josta löytyy pakettinarun lisäksi erilaisia joulukuosisia kangasnauhoja, rusetteja ja ruusukkeita. Sanomalehtien levittelyn jälkeen levittelen joulukukat, mahdolliset sammalet, heinät ja havut käden ulottuville ja alan hommiin.
Kuvan ottaminen tuli mieleen vasta kun osa kasveista oli jo päässyt lopullisiin astioihinsa ja enimmät sotkut siivottu. Edellisen postauksen tonttuoksa nojailee seinään vielä käsittelemättömänä oikeassa nurkassa.
Tein aiemmin asetelmat kylppärissä, josta sotkujen siivoaminen oli helppoa. Viereisessä kodinhoitohuoneessa kun on pölynimurin säilytyspiste. Robotti-imuri Nuu-Nuun tulon jälkeen olen tehnyt kukkahommat vierashuoneessa, jossa on Nuu-Nuun tukikohta. Yleensä olen kyllä rullannut maton pois alta mutta tällä kertaa päätin (yrittää) olla siisti ja pitää multahommat sanomalehden päällä. Melkein onnistuinkin. Muu perhe kävi välillä vilkaisemassa ja kauhistelemassa sotkua, jota olikin jossain vaiheessa melkein koko huoneen alalla. Pöydän alle ja ovensuuhun en levittäytynyt mutta varsinkin edellisen postauksen tonttuoksan sommitteluvaiheessa tavaraa ja roskaa oli melkoisesti.
Boksit ja yksi kori täynnä tilpehööriä.
Amaryllis 'Harlequin' otti vähän osumaa pakkausvaiheessa. Ylimpään kukkavarteen jäi vain yksi nuppu, joka on nyt auki.
Ostin tänä vuonna melkein kaikki joulukukkani Prismasta. Oli vain niin näppärä napata jouluostoksia tehdessä samalla muutama kukka sieltä. Alun perin oli tarkoitus ostaa sieltä valkoinen amaryllis mutta ihastuin kerrannaiskukkaiseen 'Harlequiniin' ja vaihdoin suunnitelmia. Melkein valkoinen sekin oli. Ostohetkellä oli reilu -10 astetta pakkasta, joten olin varustautunut kylmälaukulla, lämpöpusseilla ja muilla peitteillä. Kasvien kun piti selvitä lyhyen työpäiväni ajan autossa (ja ne selvisivätkin oikein hyvin). Vaikka otin lyhyimmässä varressa olevan amarylliksen, se oli liian korkea kylmälaukkuun ja latvaa lämpöpussiin pakatessani onnistuin tietysti katkaisemaan siitä viisi nuppua. Lisäksi asetelmia tehdessäni huomasin, että amarylliksessä ei ollut kuin kolme parin sentin mittaista juurta. Tällä hetkellä näyttää siltä, että loput toisen kukkavarren nupuista eivät jaksa edes avautua, mikä varmaan johtuu huonosta juuristosta. Sain siis kaiken vaivannäön palkkioksi yhteensä kolme avonaista kukkaa. Jos sipuli jaksaa kasvattaa lehdet, kokeilen säästää sen ja saada kukkimaan paremmin ensi vuonna. Toistaiseksi en ole onnistunut amaryllisten uudelleenkukituksessa mutta nyt olen kokeillut niin monta toimimatonta tapaa, että joskushan sen onnistumisenkin on tapahduttava.
HalpaHallista löytyi jättipotti: pöydällinen kerrannaisia jouluruusuja.
Edellisessä postauksessa vihjailemani kukkayllätys löytyi HalpaHallin sisääntulosta, johon oli tuotu pöydän täydeltä kerrannaiskukkaisia jouluruusuja eikä kympin hinta ollut minusta liian tyyris 12cm:n ruukkuihin istutetuille helleboruksille. Pari 'Double Ellen Whitea' oli avannut malliksi muutaman kukankin mutta muut olivat vielä nupullaan. Joistakin olivat nimilaput menneet sekaisin, joten vähän tuurin varassa valikoin itselleni yhden idänjouluruusu Hello Amberin (lieneekö lajikenimi vai kauppanimi?). Tällä hetkellä avautuva kukka näyttää paljon vaaleammalta kuin kuvassa mutta voihan se vielä muuttua kukinnan edetessä. Supernätti se minusta kuitenkin on ja muuten oikein hyväkuntoinen yksilö, joka jaksaa varmasti eteisen viileydessä odotella kevättä. Aion istuttaa sen keväällä todennäköisesti vaaleajouluruusun lähistölle ja kokeilla jonain vuonna niiden risteyttämistä.
Valmiit asetelmat: ylhäällä vasemmalla jouluruusu, oikealla amaryllis 'Harlequin' ja vanha sirovuoripalmu. Alhaalla vasemmalla hyasinttikori ja valkoinen amaryllis punaisessa suojaruukussa.
Jouluruusun laitoin ruukussaan punottuun koriin ja täytin välin katajanoksilla. Pari kultaista männynkäpyä tuovat riittävästi koristusta siihen saakka, että nuput alkavat aueta. Jouluruusukori on ulkoeteisen pöydällä, jossa sen pitäisi pärjäillä hyvinkin kevääseen saakka. 'Harlequinin' kaveriksi laitoin omassa ruukussaan muutama vuosi sitten ostetun sirovuoripalmun, jonka onnistuin melkein tappamaan eräänä kesänä kuivuuteen. Palmu heräsi kuitenkin henkiin ja tuplannut kokonsa kuluneen puolen vuoden sisällä. Niiden juurelle laitoin naavaa, katajanoksia ja sekalaista härpäkettä. Kaikki kolme hyasinttia tungin samaan koriin naavan ja jäkäläisten oksien kanssa. Pari punaista koristepalloa peittävät aukkopaikkoja. Koska vaihdoin tonttuoksan kohdalla suunnitelmia enkä tullut tänä vuonna keränneeksi sammaltakaan, minulla ei ollut tarpeeksi materiaalia täyttämään mullan pintaa. Niinpä toinen amaryllis sai juurelleen kaikki jämät, eli reilusti lehtikuusen käpyjä, pari pientä jäkälätupsua, muovisia puolukanvarpuja ja kaksi kanelitankoa. Yhden lehtikuusen käpyoksan upotin pystyyn, jotta kukkavarsi ei näyttäisi niin orvolta. Mieli tekisi vielä sujauttaa punainen kangasrusetti sekaan mutta katsotaan nyt...
Kultaköynnös sai patterivalosarjan koristeeksi. Tämä näkyy uloskin ja korvaa samalla kausivalojen vähyyttä.
Valkoinen amaryllis alkaa aueta juuri sopivasti jouluksi. Kuva on otettu hetki sitten.
Hyasintit näyttävät nyt tältä. Ostin tarkoituksella eri kasvuvaiheissa olevat yksilöt.

Jouluruusukin on pikkuisen edistynyt kolmessa päivässä. Tästä riittää iloa vähintään kuukausiksi, toivon mukaan vuosiksi!
Nyt jään pienelle joulutauolle ainakin postauksien värkkäämisestä. Käyn kuitenkin vielä ainakin tänään ja ehkä myös huomenna lukemassa teidän juttujanne.

Iloista, rauhaisaa ja hyvää joulua teille kaikille!

16 kommenttia:

  1. Kauniit asetelmat ja jouluruusu rimpsuhelmoineen on ihastuttava! <3 Ihanaa joulunaikaa teillekin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Täällä on erittäin harvoin mitään muita jouluruusuja myynnissä kuin perus vaaleajouluruusua, joten oli ihan pakko ostaa edes yksi kaunotar. Ihanaa joulunaikaa!

      Poista
  2. Onpa kaunis jouluruusu! Niitä on ilahduttavasti myynnissä nyt jouluna, itse ostin yhden reppanan kun oli eurolla poistomyynnissä, katsotaan saanko pidettyä hengissä kevääseen saakka. Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En ole koskaan ennen nähnyt täällä myynnissä muita kuin perus vaaleajouluruusua. Joskus kuulemma kukkakaupoissa on ollut yksittäisiä punaisia. Tämä vuosi on ollut siinä suhteessa todella iloinen poikkeus, sillä loppukesällä löysin puutarhamyymälästä kahta eri väristä punaista ja nyt tämä superlöytö kerrannaisia. Toivottavasti kauppa on käynyt kummankin osalta niin hyvin, että uskaltavat tilata jatkossakin herkemmin jouluruusuja myyntiin. Eurolla olisin ostanut itsekin vaikka useammankin reppanan pelastettavaksi ja saatanpa käydä joulun jälkeen katsomassa, olisiko kasveja jäänyt alemyyntiin. Hyvää joulunaikaa!

      Poista
  3. Kauniit jouluasetelmat. Jouluruusu on kivan värinen ja toivotan sille pitkää ikää.
    Hyvää ja rauhaisaa joulua myös sinulle. 🌲🕯🌺

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Toivon itsekin, että jouluruususta tulisi pitkäikäinen ilo. Hyvää joulua!

      Poista
  4. Hienot kukka-asetelmat! Pidätkö kaikki itse vai vietkö tuliaisina läheisillesi?
    Harmi, että Harlequin sai vaurioita. Olisi varmaan komea kukkiessaan usean kukan voimin. Vaan tuo jouluruusu on varsinainen herkku, eikä kymppi ole siitä lainkaan iso hinta. Toivottavasti saat sen talvetettua kevääseen saakka. Mitä en kyllä epäile. Olethan oikea talvetusmestari.
    Rauhallista ja kukkaisaa joulua sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nämä asetelmat pidän itse. Sain vielä tänään yhden punaisen amarylliksen joukon jatkoksi, joten kukkaisa joulu on tiedossa. Jos olisin pakannut 'Harlequinin' vieläkin varovaisemmin kuin nyt tein, olisi nuppuja ehkä jäänyt katkeamatta edes muutama enemmän. Tosin niidenkään aukeamisesta ei olisi ollut takeita kun pääsi näkemään juuriston kunnon. Pitää vain yrittää saada se kasvattamaan itsensä oikein muhkeaksi ja kukkimaan kunnolla ensi vuonna.
      Jos jouluruusu ei selviä kevääseen, siinä on pakko olla jotain vikaa. Eteisessä on suunnilleen parhaat mahdolliset olot sen säilyttämiseen ja jouluruusut ovat ennenkin pärjänneet siellä mainiosti. Lauhalla kelillä sen voi nostaa tarvittaessa uloskin, mikä parantaa onnistumisprosenttia. Tietysti nyt kun näin sanon, juuri tämä yksilö on vainaa viikossa!
      Rauhaisaa ja kukkaisaa joulua myös sinulle!

      Poista
  5. Joulukukka-asetelmien teko on yksi mieluisimmista joulupuuhista! Harmi, että marketin amarylliksestä ei tullut niin suurta kukkaloistoa kuin oli tarkoitus, mutta kaunis se on vähemmilläkin kukkasilla. Itse ostin myös itsenäisyyspäivän valkoiset ja jouluksi vaalean oranssit amaryllikseni marketista. Kauniita ovat ja hyvin säilyvät! Hyasintit ovat edelleen nupuillaan, joten eivät ihan aatoksi ehdi tuoksumaan :D Mahtavaa, että löysit itsellesi upean jouluruusun, joka varmasti säilyy kevääseen asti!
    Nyt nautitaan joulurauhasta ja ilosta lasten kanssa, sitten postaillaan taas, kun pyhät menevät. Ihanaa joulua sinulle ja perheellesi!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jospa saan 'Harlequinin' säilytettyä ensi vuoteen ja se kukkisi silloin oikein komeasti. Pitää panostaa sen lannoitukseen ja perehtyä muutenkin oikein tarkasti hoitoon. Yleensä marketistakin saa ihan hyvät kukat, vaikka eivät ne aina niin näyttäviä ole kuin kukkakaupasta hankitut. Tällä kertaa sattui amarylliksen kohdalla "maanantaikappale".
      Kiitos! Ihanaa joulua myös sinulle ja läheisillesi!

      Poista
  6. Hianot asetelmat sait tehtyä. Tuallaane värkkääly on rentouttavaa puuhaa. Mulla kyllä vähenny vuasi vuarelta. Oi että, että Halppiksesta löyrit tuallaasen aartehen. Oon aina käyressäni syynänny tarijonnan, muttei oo osunu tuallaasia silimihin, vai onko ollu erilaasia eri kaupoos. Tuan hengispysymisen etehen kannattaa jo nähärä enemmänki vaivaa. Hyvää joulua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin ajattelin, että tänä vuonna tekisin vain pari jouluasetelmaa mutta osa kukista tuli lahjaksi ja sitten löytyi tuo jouluruusukin. Voi olla, että tulee vähän eri valikoima eri liikkeisiin. Tai sitten olet käynyt liian aikaisin, sillä ei niitä viikkoa aiemmin halppiksessa käydessäni osunut silmiin. Hyvää joulua!

      Poista
  7. Oi, miten ihanat jouluruusut! Tänä vuonna en löytänyt punertavia, mutta kaksi valkoista on kuitenkin.
    Hieno tulos joulukukkapajastasi! Hyvää joulunaikaa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Eikö olekin söpö :) Minä en perus valkoista enää osta, kellarissa on nimittäin jo yli kymmenen siementainta hyvin terhakkaasti kasvuun lähdössä. Kiitos! Hyvää joulunaikaa!

      Poista
  8. Ooh, todella upea löytö nuo jouluruusut😍 Itse jätin tänä vuonna hankkimatta yhtä amaryllistä lukuunottamatta kaikki joulukukat. Ei edes yhtään hyasinttiä. Jotenkin tuntui, että oli rahat niin tiukalla. Amarylliskin pitää heittää kukinnan jälkeen roskikseen kun siinä on sitä tautia joka värjää sipulia ja versoja punaiseksi. En nyt muista sen taudin nimeä. Vaan joulukuusi sentään hankittiin mutta sekin karistaa tänä vuonna jo heti neulasiaan. Lienee kaadettu ennen lumien tuloa tai jostain muusta syystä nyt ei tykännyt pitää neulasiaan vaikka samalla tavalla hoidin kuin ennenkin. Tuli sisällekin leudosta säästä vaikka nyt on jo taas pakkanen... Mukavaa tapaninpäivää⭐

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti ei ollut ainutkertainen löytö, vaan tulisi ensi vuonnakin jotain yhtä ihanaa myyntiin. En nyt kerralla ostanut kuin yhden, ettei ole liikaa kasveja pyöriteltävänä kevääseen saakka (aivan kuin niitä ei jo olisi...).
      Höh, pitipä sattua sinullekin huono tuuri amarylliksen suhteen. Se tauti taisi olla punalaikku tai jotain sinne päin. Muutaman kerran olen itsekin joutunut sen takia viskaamaan amarylliksen kukinnan jälkeen roskiin. Tänä vuonna ei taida minun amarylliksissani sitä tautia. Pitää koputtaa puuta.
      Minusta joulukuusi karistaa helpommin neulaset kuivan kesän jäljiltä ja jos syksylläkään ei ole satanut tarpeeksi. Voi toki olla, että teille sattunut kuusi on kaadettu liian aikaisin tai siinä on ollut jotain muuta vikaa. Mukavaa vuoden viimeistä viikkoa sinulle!

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!