lauantai 15. helmikuuta 2020

Keisarillinen esittely

Juuri tajusin, että omista kärhöistäni loistokärhö 'Kaiser' on jäänyt kokonaan esittelemättä, vaikka se kukki jo viime kesänä. Tosin vain kahden kukan voimin, mutta saa niistäkin näemmä ihan mukavan kuvasarjan. Tietoakin löytyi ihan mukavasti, joten tässäpä tulee tuhti tietopaketti höystettynä ennen julkaisemattomilla kuvilla. Ette arvaa, miten tuskallista oli kuvata viime keväänä eteisessä kukkinutta kärhökaunotarta mutta jättää suurin osa kuvista odottamaan tätä postausta!
Loistelias kukinta koko komeudessaan.
'Kaiserilla' on keskikokoiset tai suuret, kerrannaiset kukat, kukkien halkaisijaksi mainitaan 8-12cm. Uloimpia terälehtiä on kahdeksan kappaletta, sisempiä yli 200.
Siitä vain laskemaan!
Ulommat terälehdet ovat syvän puna-pinkit ja muuttuvat vanhetessaan puhtaan pinkiksi, joskus ne ovat valkoisen tai vihreän kirjavoimat. Sisemmät verholehdet ovat verholehtimäiset, joskus palhomaiset (palho=heteen varsi, jonka päässä on siitepölyä sisältävä ponsi) tai joskus keskeltä palhomaiset ja ulompana verholehtimäiset. Tämän olisi varmasti voinut sanoa jotenkin järkevämminkin... Kukka avautuu kelta-vihreänä, mutta muuttuu kukinnan edetessä pinkiksi. Kärhö kasvaa 1-1,5 metriä korkeaksi.
Tästäkö muka tulee pinkki? Epäusko melkein valtasi mielen, kun ensimmäinen nuppu alkoi raottua 25.4.
Muutaman päivän päästä kukat alkoivat värittyä.
Kukan auetessa keltaisenvihreä väri väheni ja sähäkkä pinkki tuli selvemmin esille.
Ulompien terälehtien kärkiin jäi kellertävää väriä melkein koko kukinnan ajaksi.
'Kaiser', toiselta nimeltään 'Blushing Bridesmaid' on peräisin Japanista. Sen kasvattajia ovat Fukutaroo Miyata ja Kazushi Miyakazi. Miyata on clematis on the web -sivuston mukaan jalostanut 1990-luvulla 11 kärhölajiketta, joista muutaman Miyakazin kanssa. Mielenkiintoinen yksityiskohta Miyatan luomuksissa on se, että jokainen kärhö on nimetty musiikkitermein tai kuuluisien klassisten sävellysten mukaan. Myös 'Kaiser', jonka nimi oli alunperin 'Emperor' (Beethovenin Pianokonsertto nro 5 'Emperor'), mutta se teilattiin Japanissa ja sen vuoksi nimettiin uudelleen. Miyakazista en löytänyt tietoa.
Kukka alkaa olla kauneimmillaan.
Täysin auki. Värit alkavat hiljalleen jo haalistua ja kukinta lähetä loppuaan. Tässä kukassa oli keskustassa vähemmän keltaista kuin...
... tässä toisessa, joka näytti samana päivänä tältä. Vähän eri mallisiakin nämä ovat keskenään, vaikka toinenkin kukista taivutti ulompia lehtiään hieman alaviistoon.
Edellisen kuvan kukka muutaman päivän päästä.
Vanhetessaan kukat muuttuvat melkoisen persoonallisen näköisiksi "piikkipalloiksi". Nupun aukeamisesta kukan kuihtumiseen kesti kolme viikkoa, joten kahdestakin kukasta oli pitkä ilo.
Keltakeskustaisempi kukka näytti loppuvaiheessa tältä.
Samana päivänä kuvattu kukka, jonka keskustasta keltainen väri hävisi kukinnan loppupuolella.
Kärhön vanhemmista löysin tällaisen tiedon: sport from 'Allegro'. Tarkoittaako tämä nyt sitä, että johonkin 'Allegro'-kärhön yksilöön on ilmestynyt mutaatio, jota on sitten alettu lisätä ja näin syntyi 'Kaiser'? Minusta siihen suuntaan viittaisi myös se, että sen kasvatusvuodeksi on annettu 1997 (1994?), mutta nimen se on saanut vasta 2007. Puolalainen kärhöasiantuntija  Sz. Marczyński esitteli sen Euroopan markkinoilla vuonna 2010. Vuonna 2013 samainen kaveri vei kärhön Alankomaihin Plantarium 2013 -messuille, jossa kärhö palkittiin uusien kasvien näyttelyssä pronssimitalilla. Tuomaristo Royal Boskoop Horticultural Societysta ylisti kärhön kaunista väriä ja hienon muotoisia kukkia.
Onhan tämä aika täydellinen kaunotar!
Lähteinä olen käyttänyt tuttuun tapaan Clematis on the Web -sivustoa sekä artikkelia tältä sivulta.
Mukavaa viikonloppua!

40 kommenttia:

  1. Vau, onpa komea kärhö! Saan ihailla muiden kärhöloistoa, kun mulla ne eivät oikeen onnistu. Toivottavasti nuo lammen alueen kärhöt pysyis hengissä. Ainakin niillä on hyvä ja syvä multa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kerrannaisia kärhöjä tulee harvemmin vastaan, joten ne ovat siksi vielä sykähdyttävämpiä kuin yksinkertaiset. Pidetään peukut pystyssä, että sinullakin kärhöt alkaisivat viihtyä.

      Poista
  2. Hieno esittely! Sinusta on kehittynyt melkoinen kärhöharrastaja ja -taitaja! Tämä ”Kaiser” on hienon värinen ja erityisesti nuo uloimpien terälehtien vihertävänkellertävät lisäykset saavat tämän pinkin kaunottaren hyvin kiinnostavan näköiseksi. Kun ”Kaiser” joskus kukkii runsaasti, näkyy varmaan hauskasti nuo pienet variaatiot sävyissä. Toivotaan hartaasti, että saisit nähdä lisääntyneen kukinnan jo tulevana kesänä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Kun muistaisikin kaiken tiedon, mitä on vuosien varrella onkinut esille. Täältä blogista ne ainakin jatkossa löytää helposti, niin voi kertailla tarvittaessa. 'Kaiser' pukkaa juuri nuppua kellarissa. Istutan sen alkukesällä kokonaan maahan, sillä sen tapa lähteä todella aikaisin talven aikana kasvuun ei oikein miellytä minua. Toivottavasti se viihtyy maassa paremmin kuin viime kesänä ruukussa; se ei nimittäin enää kevään jälkeen kukkinut yhtään eikä juuri kasvanutkaan. Osaksi syynä oli varmasti kesän kurjat säät, mutta varmasti osittain myös ruukun rajallinen tila.

      Poista
  3. Onpa todella kaunis kukka, erikoinen, tulee merivuokko tuosta mieleen! Värikin on ihana, murrettu, ei olekaan sellainen silmiävihlova pinkki, vaikka sitäkin sävyä tuosta löytyy, mutta sitä tasapainottavat sopivasti muut sävyt. Hieno kukka!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No ehkä se etäisesti muistuttaa jotain merivuokkoa :D Keisarin väri on aika täydellinen, vaikka vasta värittymään lähtenyt kukka onkin aika erikoinen. Silloin kun pinkkiä on vasta ihan hitunen kellanvihreän seassa, värimaailma ei suoranaisesti hivele silmää. Onneksi se rumin vaihe meni nopeasti ohi.

      Poista
  4. Kärhöt ovat niin kauniita! Itselläni eivät tosin ole vielä onnistuneet kukkimaan (tai pysymään elossa), mutta vielä joskus... ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ehkäpä uudella pihallasi olisi suotuisammat olosuhteet kärhöillekin :)

      Poista
  5. Komeat ovat kukat! Kuten kärhöillä tuppaa olemaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mitä isommat ja näyttävämmät, sitä parempi! Ainakin minun mielestäni.

      Poista
  6. Sykähdyttävän kaunis.... Kaunis esittely kahden kukan voimin, ei siihen enempää tarvittukaan. Toivottavasti kukkii runsaammin jo tulevana kesänä. Taitaa olla arkakinttu eli ei kannata haaveilla täällä pohojosemmassa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niitä kahta kukkaa tuli kuvattua useampi tovi. 'Kaiser' on nyt kellarissa ja muistaakseni laskin siitä useamman nupun. Ensi talvena se nähdään, miten se pärjää maassa täällä IV-vyöhykkeellä. Aina kannattaa haaveilla ja kokeilla, ties vaikka omalla pihalla sattuisikin olemaan suotuisampi kohta, jossa kärhö menestyy. Muistaakseni eräällä V-vyöhykkeen bloggarilla on loistokärhöjä ja menestyvät hyvin. Ainakin silloin, jos on sopiva talvetuspaikka, niin ruukussa voi kasvattaa kärhöjä ja nauttia niiden loisteliaasta kukinnasta.

      Poista
  7. Upea on, pitää laittaa lajikkeen nimi talteen, jos tulisi jossain vastaan.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on kyllä kaunis. Kerrannaisia tulee vastaan harvemmin, joten kääntää kyllä katseet puoleensa.

      Poista
  8. Onpa tämä keisarillinen upea kärhö ja olet etsinyt siihen liittyvää tietoa melkoisen määrän! Tuollainen kasviin liittyvä historiallinen ja maantieteellinen tieto on kiinnostvaa. Sen pohjalta kasvia katselee ja seuraa uudella tavalla! Mukavaa viikonvaihdetta!a

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tästä kärhöstä löytyikin vaikka mitä tietoa. Kaikista ei löydy, vaikka miten yrittäisi kaivella. Näitä on mielestäni jännittävää penkoa ja samalla tulee luotua yksilöllisempi suhde kasviin. Kiitos, mukavaa viikonloppua!

      Poista
  9. Erikoisen kaunis kärhö. Ilmankos se on nimetty keisarilliseksi. Ja miten hienosti sen esitteletkään. Toivottavasti saat sen menestymään myös maassa ja tuottamaan lukuisia kukkia iloksesi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Nimi sopii kyllä tälle kärhölle mainiosti; näin näyttävälle kukalle ei mikään vaatimattomampi nimi sopisikaan. Vähän jännittää sen maahan istutus, mutta toisaalta se on viettänyt kaksi talvea kellarissa ja asustellut reilunkokoisessa ruukussa, joten juuriston pitäisi ainakin olla tarpeeksi vahva maassa kasvamiseen. Aion kyllä maahan istuttaessani tarkistaa, saisiko siitä varovasti erotettua pienen alun ruukkuun. Vähän niin kuin varmuuskopioksi.

      Poista
  10. Olipa mielenkiintoista tutustua tähän kärhöön opastuksellasi! Meillä ei ole kärhöjä, mutta kyllä tätä lukiessani mietin, josko ensi kesänä kokeilisin.
    Kyllä on varmasti ollut mielenkiintoista seurata, onko nupulta aukeava kukka tosiaankin pinkki.
    Eilen lunta etupihalta takapihalle kolatessani mietin, että milloinkahan tämä kaikki lumi takapihalta onkaan sulanut. Melkoinen määrä lunta nimittäin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä joka pihalle vähintään yksi kärhö sopii :) Meillä ei sentään niin paljoa lunta ole, että tarvitsisi miettiä, ehtivätkö ne sulaa kesään mennessä. Toissa vuonna oli vähän eri tilanne, kun huhtikuun puolessavälissä oli puoli metriä lunta joka paikassa ja yli metrin kinoksia niissä kohdissa, mihin oli kolattu muualta lunta. Äkkiä nekin hupenivat kun tuli kunnon lämpöaalto. Nyt toivoisin, että olisi vähän enemmän lunta, mutta välttää tämä 25 senttiäkin.

      Poista
  11. No jopas kaunottaren esittelit! Hieno on noin kerrottu ja kovasti oot tietuu suanu tästä keisarillisesta kauneudesta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Aikamoinen katseenkääntäjä :) Tästä löytyi helposti tietoa, kun vain jaksoi suomentaa.

      Poista
  12. Upea kärhö, toivotaan, että saat ensi kesänä nauttia useammasta kukkasesta. Kattava oli myös esittely! Kivaa sunnuntain jatkoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muistaakseni laskin siitä useamman nupun; talvehtii nimittäin taas kellarissa. Pitänee käydä tarkistamassa :D Kiitos! Mukavaa sunnuntaipäivää!

      Poista
  13. Ompa upea kärhö se pitää kyllä sanoa. Toivottavasti saat siitä pitkäikäisen ihailtavan.

    VastaaPoista
  14. Voi mikä ihanuus. Miten mailmassa saat ne kasvamaan ja kukoistamaan, et sinä nyt niiin paljon etelämässä ole ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pohjoisempana pitää vain valita sellaiset lajikkeet, jotka kukkivat mahdollisimman aikaisin. Kannattaa istuttaa ne myös puutarhan aurinkoisimpaan ja lämpimimpään kohtaan tai kasvattaa ruukussa. Loistokärhöissäkin on eroja kukinnan alkamisajoissa. Yhtenä vuonna yksi kärhöistäni ei ehtinyt aukaista ensimmäistäkään kukkaa, kun koko kasvukausi oli niin kolea. Muut ehtivät juuri ja juuri kukkaan. Vuosi oli ehkä 2017. Kokeile sinäkin jotain ;)

      Poista
  15. Oi miten upea kärhö! Olet taitava puutarhuri, kun saat kärhösi noin hyvin menestymään :)

    VastaaPoista
  16. Upeat kuvat, että voikin olla kaunista kukintaa! Nuo kärhöt on niin ihania! Leppoisaa alkavaa viikkoa♥

    VastaaPoista
  17. Komia! Punerva versio 'Multi Blue'sta.

    VastaaPoista
  18. Kaiser pääsi mukaan viikonlopun taimitilaukseen kun piti kevään tuloa jouduttaakseen edes jotain päästä ostamaan jos ei nyt ihan istuttamaan :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Loisto-ostos! Toivottavasti saat siitä pitkäikäisen ja runsaasti kukkivan kaverin :)

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!