Voi itku ja hammastenkiristys!

Tässä lumien sulamista katsellessani ihmettelin, miksi aurinkopenkissä olevasta mustilanhortensiasta näkyy vain pari jäniksensyömää latvaa. Se oli jo sen verran isompi, että puolet pensaasta olisi pitänyt olla näkyvillä. Samoin pensashanhikin pitäisi jo alkaa näkyä. Puhumattakaan puistoatsaleasta ('Illusia'), silmäterästäni. Karu totuus paljastui, kun aloin varovasti siirrellä lumia syrjään: kaikki pensaat näyttävät siltä, kuin jumppapallo, tai tässä tapauksessa jättiläismäinen lumipallo olisi pompannut niiden päältä. Suurin tuho kävi hortensialle, sillä kaksi isointa, näteimmin ylöspäin osoittavaa oksaa oli katkennut.


Mustilanhortensiasta minun piti kasvattaa pikkuhiljaa puumainen. Saa nähdä, mitä tuosta nyt tulee.

Atsalean oksat pomppasivat ylöspäin, kun lumitaakka keveni. Joitain oksankärkiä on poikki,
siinä taisi mennä monta kukkasilmuakin.

Pensashanhikki 'Creme Brule' kärsi hieman vähemmän, latvankärkiä on poikki joitakin.
Hurjan näköinen ulkomuoto johtuu onneksi vain taipuneista oksista.

Takapihallakin lumi oli sen verran vähentynyt, että löysin viime syksyn alesta ostamani tuijan. Se köllötteli 20-senttisen hangen alla pitkin pituuttaan, mutta lähti nousemaan kivasti pystyyn, kun taakka keveni. Maa oli tuolla vielä jäässä, joten se sai havuja varjostamaan mahdolliselta auringonpaisteelta.

Tältä näyttää vaakatasossa lumen alla maannut tuija. Ei ilmeisesti isompia vahinkoja. Runkokin suoristuu ehkä joskus.

Ettei koko kylmänkolea päivä mene vain tuhoja harmitellessa, kaivoin kaksi mansikkaa takanurkan penkistä amppeliin. Lumihanki toimi hyvänä ruukutusalustana. Eipähän tarvitse siivota multasotkuja pois sisältä. Huomaatteko muuten, että kuvan vasemmasta ylälaidasta puuttuu se kummallinen aitaviritelmä (muistinvirkistys: kuva 2)? Isäntä yllätti minut tässä yhtenä päivänä nykäisemällä sen pois.

Mansikat ruukuissaan.

Päätin myös jatkaa viime kesänä aloitettua niittyrinnettä. Kasvin paikka -blogissa oli aiemmin niittyhaaste, josta sain pienen pussillisen siemeniä. Maa niittyrinteessä oli jo sulanut, joten kuopsutin sammalet ja harvat heinät pois rautaharavalla. Hieman piti varoa sinne viime kesänä siirrettyjä kasveja. Ripaus tuhkaa ja iso ämpärillinen hiekkaa, niin eiköhän siinä kelpaa niittykukkasten lähteä kasvamaan. Siemeniä jäi paljon jäljelle ja niille onkin seuraava kohde jo mietittynä. Ja ehkä tämäkin alue vielä laajenee hieman oikealle päin. Kunhan lumet sieltä sulavat.

Aiemmin siirretyt kasvit ovat tuossa keskellä. Kuopsutetut alueet eivät ole noin montulla, miltä kuvassa näyttävät.

Niityn toistaiseksi ainoa päivänkakkara on selvinnyt talvesta.

Metsämansikkaa kasvaa tällä tontilla vähän joka paikassa.

Toivottavasti sää tästä lämpenee nopeasti, niin pääsisi kunnolla pihatöihin. Näin pilvisenä päivänä otetut kuvatkin ovat niin synkkiä, kaikki mustavalkeita ripauksella ruskeaa. Väriä olisi mukava saada ympärille. Ja ennen kaikkea saisi taimet ulos. Minulta alkaa loppua jo tila sisällä ja koulittaviakin olisi vaikka kuinka!

Ja itku ja hammastenkiristys loppuu tähän. Iloitsen sen sijaan siitä, että myyrätuhoja ei tänä vuonna ole yhtään. Miten teillä muilla? Kauhukuvia jyrsityistä kasveista ei ole liiemmin näkynyt, eli ovatkohan myyrät tänä vuonna vähissä?