maanantai 23. huhtikuuta 2018

Mikä vaivaa pelakuitani?

Mikähän pelargoneille on tänä vuonna tullut, kun ei niistä saa pistokkaita otettua? Kerrankin kun kaipaisi runsaasti pitkää versokasvua, niin tulee vain runsaasti lehtiä. Pisin pätkä uutta versoa on hädin tuskin 2cm pitkä. Sitä ei saa edes tökättyä niin syvälle multaan, että pysyisi pystyssä juurtumisen ajan! Nuppujakin tämä isoin työnsi samaa tahtia kun sain niitä nypittyä pois. Ja kun viimein kyllästyin niiden nyppimiseen ja annoin luvan kukkia, niin eipä niitä enempää sitten tullutkaan.

Pitkää vartta väärässä paikassa. Jotenkin hupaisan näköinen.
Nuoremmat taimet eivät vielä kuki, mutta tekevät niin lyhyttä versoa tiheillä nivelväleillä, ettei kunnon pistokasta saa näistäkään leikattua. Nämä ovat toista lajiketta, sellaista mikä on aina ennen tehnyt oikein pitkää nivelväliä ja kasvattanut melko vauhdilla versoilleen mittaa. Nätit, tuuheat puskat noista kyllä on tulossa, mutta saa olla aikamoiset pensaat, että parilla taimella täyttää viisi parvekelaatikkoa.




Riippapelargonit ovat menossa toiseen paikkaan amppeliin roikkumaan. Ne ovat lähteneet kasvamaan yhtä nätisti kuin nuo muutkin. Jos yhtä hyvin tuuheutuvat, niin kaksi riittääkin täyttämään amppelin.
Riippapelargonit keskellä, ympärillä vasemmalta alhaalta alkaen tomaatti, lumihiutaletta, basilikaa, samettiruusua ja leijonankitaa.
Mitä olen tehnyt "väärin" noiden kanssa? Hassua kysyä noin, kun kasvi ei ole kuolemankielissä, mutta ymmärrätte ongelmani. Pistokkaita pitäisi saada.

2 kommenttia:

  1. Minä sain ekaa kertaa pelarnoneja talvetettua ja samoin ajattelin ottavani niistä pistokkaita, mutta juurikin sama ongelma täällä. Kaksi pistokasta sain yhteensä kahdeksasta leikattua. En siis valitettavasti osaa auttaa, mutta vertaistukea ajattelin lähettää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, vertaistukea aina tarvitaan. Vain puutarhaihminen voi tehdä ongelman siitä, että pelargoni kasvaa topakkana ja tuuheana ilman latvomista! :D

      Poista

Kiitos visiitistä, toivottavasti viihdyit blogini parissa! Voit jättää kommenttiin myös pienen muiston käynnistäsi tai ajatuksia juuri lukemastasi postauksesta. Tervetuloa uudelleen!