Majapenkin kukintaa

Majapenkki on alue, jonka tein viime vuonna vanhan kasvimaan paikalle. Se on tällä hetkellä yllättävän rehevä ollakseen niinkin nuori alue. Suurin kiitos rehevyydestä kuuluu kookkaille jaloangervoille, joita sain äidiltäni. Tällä hetkellä ne ovat kuitenkin kukintansa jo kukkineet eikä niiden takana oleva kuutamohortensian taimi vielä ole niin suuri, että sen kukinta näkyisi jaloangervojen takaa. Mitä majapenkissä siis nyt on kukassa?

Aitohunajakukat ovat vasta kelien viilennyttyä alkaneet näyttää todellista luontoaan. Aika hienosti ne jaksavat kukkia varjossakin.

Edellisen kuvan taustalla pilkottavat vaaleanpunaiset kukat kuuluvat 'Potomac Lavender' -leijonankidalle, joka sopii todella upeasti 'Tiny Wine' -purppuraheisiangervon sävyyn.

Ahkeraliisojen pinkit kukat eivät hirveästi riitele muiden kanssa toisin kuin keskellä kuvaa olevat tähkäesikon kukinnot. Tulipunaiset "lakit" rikkovat harmoniaa huutomerkkien lailla. Ehkä joukossa pitää aina olla joku erilainen nuori.

Majapenkin kukinta onkin nyt aika etureunapainotteinen. Oikeassa reunassa näkyy työn alla oleva suoalue ja aivan etureunassa pari haltiankukkaa.

Majapenkkiäkin uudempi alue on suo tai kosteikko tai mikä siitä nyt aikaa myöten muodostuu. Puuhailin tänään tovin sielläkin. Sammalet ovat innostuneet kasvuun elokuun sateiden myötä, tosin niiden sekaan oli ilmestynyt lukuisa joukko kaikenlaisia rikkaruohojakin. Nyt kaikki on kitketty ja lintujen nakkelemat sammaltuppaat käännelty oikein päin. Sain myös jaettua tuoksumataraa ja imiköitä. Aiemmin kesällä suon pohjalle siirretyt metsäorvokit (tai jotkut sen tapaiset) ovat pikkuisen levinneet ja ojakellukat tehneet muutaman uuden lehden. Rotkolemmikkiä en ehtinyt tarkistaa, olisiko sen voinut jo jakaa, ja aivan loppusyksylle jää muutaman maa-artisokan pois kaivaminen. Niitä ei tosiaankaan saa pois yhdellä kertaa!

Suon pohja alkaa jo muistuttaa suota, kun sammalta on enemmän kuin paljasta multapintaa. Ensi keväänä oikeaan reunaan tulee kuunliljoja.

Kevään taimipäiviltä hankittu tuntematon imikkä on hengissä, vaikka kuukauden ajan ruukussa ei näkynyt muuta kuin ruskeaksi kuivunut raato. Imikkäasiantuntijat hoi, mikähän voisi olla lajiaan tämä?

Myös taimipäiviltä hankittu valkotäpläimikkä oli hyvissä voimin. Niin hyvissä, että sain jaettua puskan neljään osaan. Tässä kaksi isointa. Näiden tieltä poistin sateissa kärsineitä ahkeraliisoja.

Seuraavassa kuvassa näkyvä polku kulkee tontin rajan suuntaisesti niin, että sen oikealla puolella on majapenkki ja vasemmalla puolella noin metrin levyinen kaistale meidän tonttia. Olen istuttanut siihen pusikoita kurissa pitämään saksankirvelin (kuvassa vasemmassa etunurkassa), tarhakulleroita sekä lehtoimikkää. Niiden seassa kasvaa luonnostaan ja siirrettynä valkovuokkoa, poimulehteä, maahumalaa sekä yksi saniainen. Luova sekoitus perennoja ja luonnonkasveja siis. Polku rajaa puolivillin alueen hoidetummasta majapenkistä ja toivon mukaan myös osoittaa metsästä mahdollisesti mönkiville lehtokotiloille, että mieluummin käännös takaisin päin. Ei niitä kyllä tuolla alueella ole vielä näkynyt eikä ole tarviskaan.

Majapenkin takana kulkevan polun kitkin ja laitoin kerroksen uutta hiekkaa päälle. Polun päässä on suo ja kallistelevat maa-artisokat.

Majapenkin edessä on kärhökaaripenkki, jossa mylläsin myös. Keväällä pionin viereen istutettu revontuliatsalea oli liian lähellä pionia, mutta sen keväällä istuttamista hankaloittivat kukkivat valkovuokot ja helmililjat. Siispä atsalea vietti kesän väliaikaissijoituksessa ja pääsi nyt lopulliselle kohdalleen. Ei sen istuttaminen nytkään vaivattomasti käynyt, sillä kaivaessa muistin, miksi pensasmustikoiden istuttaminen oli aikanaan vallan hankala toimenpide. Lapio kalahti saman tien kiveen ja ehdin jo kiven huipun nähdessäni huokaista helpotuksesta, että ei ollut kuin parikymmensenttinen murikka. Tunnin päästä oli selvää, että kivi on mahdollista saada ylös, mutta jostain syystä se ei vain nouse. Parin hikisen tunnin jälkeen olin kaivanut kasan niitä parikymmensenttisiä kiviä ylös ja se ensimmäinenkin murikka oli vihdoin noussut kuopastaan. Muutama teistä varmaan tietää, millaista on kaivaa tiukasta savesta puoli metriä pitkää kiveä, joka on pystyssä ja levenee alaspäin. Olkoonkin vain vähän reilut 20cm leveä ja melko litteä. Muistutti vähän dinosauruksen jalkaterää. Kivi kavereineen kuitenkin nousi ja löysi niiden ylös saamista nopeammin sopivammat paikat puutarhasta.

Atsalea on nyt keskellä kuvaa, vähän huonosti erottuu. Etualan kepakko on viime syksynä istutettu 'Sinikka'-luumu, joka ei taidakaan tarvita noin järeää tukikeppiä. Latva kun paleltui ja jäljelle jäi tuollainen töpö.

Majapenkissä sekä kärhökaaressa on tontin savisinta maata, joten sekoitin atsalean istutuskuoppaan pussimullan lisäksi reilusti havunneulaskariketta ja hiekkaa sekä hieman kompostimultaa. Ripottelin hiekkaa melko avokätisesti myös koko penkkiin maan pinnalle ja todennäköisesti teen saman toimenpiteen ensi keväänäkin. Multa on kyllä jo nyt huomattavasti kuohkeampaa kuin muutama vuosi sitten, mutta vielä se kaipaa työstämistä.

Kaunopunahattu 'Magnus' on avannut toisen kukkansa ja tehnyt yhden nupunkin. Aikanaan tämä sopii kauniisti ylhäällä pilkottavaan loistokärhö 'Omoshiroon'. Siis jos kumpikin talvehtii hyvin ja kukkii nykyistä runsaammin.

Tässäpä oli osa viikonlopun ja tämän päivän puutarhapuuhista, lisää tulee seuraavassa postauksessa kunhan ehdin sen naputtelemaan. Loistavat puutarhasäät tuli käytettyä nimittäin erittäin tehokkaasti hyödyksi.