torstai 7. helmikuuta 2019

Huonekasvien kuulumisia

Huonekasvien kannalta kurjin aika vuodesta alkaa olla pikku hiljaa selätetty. Nyt alkavat ensimmäiset auringon säteet ulottua meidänkin ikkunoillemme ja ne minimaalisen mittaiset hetket pitää ilman muuta käyttää hyödyksi siirtelemällä eniten valoa tarvitsevia kasveja ikkunalta toiselle valon perässä. Tällä hetkellä huonekasveistani eniten valoa kaipaavat pikkuinen orkidea, jonka irrotin emokasvistaan viime keväänä (lue irrotuksesta täältä), sekä uutta kukkavartta tekevä orkidea. Ne seikkailevat suihkun ja kodinhoitohuoneen ikkunoiden välillä.
Aurinko paistaa etelään osoittavalta suihkun ikkunalta koivujen oksien lomasta sen verran, että orkideat saavat edes vähän valoa.
Taaempi on tehnyt jo melkein kymmenen sentin mittaisen kukkavanan ja pieni vauveli yhden ison lehden ja paljon juuria.
Koska valoa on koko ajan enemmän, vaihdoin orkideoja lukuunottamatta kaikille muille huonekasveilleni mullat. Ei niitä kovin montaa ole; anopinkieli, anopinhammas, "pampula" (sirovuoripalmu) sekä rahapuu. Viime keväänä oikaisin ja vaihdoin ainoastaan pintamullat. Nyt perkasin kaikki perusteellisemmin.

Aloitin mullanvaihto-operaation anopinkielestä. Se olikin helpommin sanottu kuin tehty, sillä tarvittiin isäntä avuksi kiskomaan kasvi ruukustaan irti. Isäntä kiskoi kasvia ja minä ruukkua. Oli muuten tiukassa! Anoppi on asustellut kolme vuotta samassa ruukussa ja nyt se oli selvästi käynyt liian ahtaaksi. Onneksi varastossa oli edelleen se ruukku, missä anopinkieli oli ennen tänne muuttoa ja pienemmäksi perkaamista. Pari pitkää halkeamaa näkyi ruukun sisäpinnalla, mutta ehkä se vielä pari vuotta kestää.
Kasvit mullanvaihtopisteellä. Jos joku on suunnittelemassa kodinhoitohuoneremonttia, niin suosittelen lämpimästi reilunkokoista allasta. Roskaämpärinkin saa näppärästi juuri sopivalle työskentelykorkeudelle ja altaan toisella laidalla sopii hyvin pesemään tarvittaessa kädet tai lisää ruukkuja.
Pikkuisen oli jo ahdasta juurilla.
Auringon perässä liikkuviin lisäsin tammikuun lopulla anopinkielen. Se majailee yleensä työhuoneen nurkassa pohjoiseen ja itään osoittavien ikkunoiden edessä lapsilta turvassa. Nyt se pääsee aurinkoisina päivinä takkahuoneen ikkunalle saamaan valohoitoa, jotta se parin kuukauden päästä taas kukkisi. Syksystä tähän saakka olen kastellut tätä yhteensä ehkä pari kertaa niukasti, mutta viime viikolla annoin sille ihan reilusti vettä. Kastelin sen kevyesti myös nyt mullanvaihdon yhteydessä. Seuraavan kerran se saa vettä, kun multa on kunnolla kuivahtanut. Viime keväänä kirjoitinkin postauksen tämän kukinnasta. Löytyy täältä, jos kiinnostaa lukea. Katsotaan, innostuuko anoppi jo tänä keväänä taas kukkimaan vai häiritsikö isompaan ruukkuun muutto sen rytmiä.
Hengitä vapaasti, kamu ja nauti auringosta! Anopinkieli on ainut kasveistani, jonka uskallan toistaiseksi laittaa tälle ikkunalle, sillä se ei hätkähdä lentävistä legosta tai muistakaan pikkuosumista.
Anopinhampaan sain 5-6 vuotta sitten minikokoisena taimena mummoltani. Yhden poikasen erotin pari vuotta sitten äidilleni, mutta muuten se on saanut kasvaa vapaasti kokoa. En halunnut nytkään vaihtaa sille isompaa ruukkua, joten irrotin nyt yhden pienen alun reunasta, jotta saan uudelle mullalle tilaa. Rahapuun saimme silloin kun muutimme isännän kanssa saman katon alle. Saatesanoina oli, että "jospa se muuttuisi rahaksi". No, ei ole vielä ruvennut kolikoita kilisemään eikä lottovoittoakaan ole saatu. Hoidan sitä varmaan väärin... ;) Pampula pääsi minikokoisesta ostoruukustaan pikkuisen isompaan ruukkuun. Pampula oli loisto-ostos, sillä se on pärjännyt hienosti, vaikka olen tarkoituksella pitänyt sitä hieman kauempana ikkunasta kuin muita huonekasvejani. Pitihän se nyt testata, pärjääkö se oikeasti vähässä valossa!
Pienemmät kasvit mullanvaihdon jälkeen. Eikö ole aika söpö tuo pieni anopinhammas?
Päätin vaihtaa myös eteisessä majailevat "joulukasvit" isompiin ruukkuihin. Havulle ja muratille minulla on jo kesäisiä suunnitelmia ja jouluruusu on ollut alun perinkin tarkoitus istuttaa maahan. Parista jouluruusun nupusta löytyi muutamia kirvoja, mutta enempää ötököitä ei löytynyt. Pitää tehdä kirvatarkistus muillekin eteisen talvetettaville.
Jouluruusu on tehnyt koko ajan lisää nuppuja. Kukkakokokin näyttäisi hiljalleen kasvavan. Muratin tyvellä oli paljon nuutuneita lehtiä, mutta niiden alta löytyi ilokseni muutama uuden verson alku. Kesään mennessä se tuuheutuu kivasti.
Mullanvaihdon yhteydessä putsasin huonekasvien lehdistä pölyt,  jotta ne voivat hyödyntää vähäisen auringonvalon mahdollisimman tehokkaasti. Pampulan ja rahapuun suihkuttelin altaassa puhtaaksi, muut pyyhin nihkeällä rievulla. Kohtapuoliin pääseekin siirtelemään huonekasveja syrjään, jotta kaikki esikasvatettavat taimet mahtuvat valoisimmille ikkunoille.

Kuinka teillä huonekasvit jakselevat? Oletteko suunnitelleet tai jopa tehneet jo mullanvaihdot?

18 kommenttia:

  1. Eilen kiikutin marraskuunkaktukset amppeleineen suihkuun ja kiinanruusu on leikattu. Mullanvaihto on suunnitteilla. Onnistuin tappamaan samanlaisen keltareunaisen anopinkielen, ilmeisesti liialla kastelulla. Huonekasvien kanssa on kiva puuhailla taimikasvatusta odotellesssa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hyvällä mallilla on sitten sinullakin huonekasvien keväthuolto :) Ennen taimikasvatusruljanssia onkin hyvin aikaa puuhastella huonekasvien kanssa. Anopinkielet ja -hampaat sietävät melkein mitä vain, mutta eivät liikaa vettä.

      Poista
  2. Sinulla on hyvässä hapessa jouluruusu. Itse en ole vielä ajatellut mullan vaihtoja, mutta multaa olisi hyvä jo roudata kotiin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jouluruusu on viihtynyt hyvin 5-asteisessa eteisessä ikkunan edessä. Multaa onkin hyvä olla varastossa siltä varalta, että inspiraatio iskee jonain päivänä yllättäin :)

      Poista
  3. Huonekasveja minulla ei ole ollenkaan. Mutta tuon auringonsäteiden sisälle paistamisen olen jo havainnut. Samoin koira, joka tykkää maata siinä auringonläikässä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Meilläkin koira harrastaa samaa heti kun auringonsäteitä lattialle asti ylettää. Vielä ei ihan ole yltänyt.

      Poista
  4. Vaihdan aika harvoin huonekasveille uudet mullat. Kaavin vain entistä multaa ruukun pinnalta mahdollisimman paljon pois ja lisään tilalle uutta. Toki silloin, kun ruukku tulee kasville liian pieneksi on myös mullanvaihto helppo tehdä siinä samalla.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minä vaihdan suunnilleen joka toinen vuosi enemmän multaa ja joka toinen vuosi samalla tyylillä kuin sinä. Anopinkielen perkasin kunnolla neljä vuotta sitten enkä ole sitä sen jälkeen ruukustaan pois ottanut. Ensi keväänä pitää miettiä, vaihtaisiko rahapuun isompaan ruukkuun ja pitäisikö anopinhammasta pienentää. Molemmat jäivät nyt aika ahtaasti vanhoihin ruukkuihinsa.

      Poista
  5. Sinä olet ahkeroinut. Minulla on vielä mullanvaihto tekemättä, mutta suunnitelmissa on. Hyvä, että mainitsit myös noiden joulukukkien putsaamisen. Ystävältä saatu kukkakori pitäisi purkaa ja istuttaa siitä viherkasvit isompiin ruukkuihin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ennen kylvöhommia on hyvin aikaa hoitaa huonekasvejakin. Jouluasetelmien viherkasvit kannattaa ilman muuta säästää. Minä purin asetelmat jo ajat sitten, mutta nuo kolme olivat vielä alkuperäisissä ruukuissaan.

      Poista
  6. Valtava tuo anopinkieli! Samat suunnitelmat on itsellänikin. Huonekasveja vaan on aika paljon ja isompien ruukkujen hankintakin on edessä. Kaikki aikanaan... :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, onhan se jo aika iso. Tosin vielä on matkaa sekä korkeus- että leveyssuunnassa siihen, mitä se oli isoimmillaan. Kevättä on jäljellä vaikka miten paljon eikä kaikkia kasveja tarvitse kerralla perata. Hyvin ehdit vielä tekemään mullanvaihdotkin :)

      Poista
  7. Sullon sisäkasvit hyväs mallis ja jouluruusu on torellaki hyväs hapes. Mullon just ja just hengis. Orkkireeakki aina vaa samoos kaarnoos ku vuasi sittekki. Siitä hualimata, toine reppana kans tyäntää uutta kukkavanaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No, minulla nämä huonekasvit ovat valikoituneet sen mukaan, miten sietävät laiskaa lannoittamista ja pimeyttä talvella. Eliittisakki on enää jäljellä :D Meillä on eteisessä jouluruusulle mieluisa paikka. Edellinenkin viihtyi kevään mainiosti siellä. Orkideoille ei tarvitsekaan vaihtaa kasvualustaa ennen kuin kaarnanpalaset ovat muuttuneet puruksi. Minä olen yrittänyt kovistella omia orkideojani, että voisivat ottaa mallia siitä yhdestä joka kukkii aina vaan. Toistaiseksi tuloksetta, sillä tuo postauksen alussa oleva on ainut, joka edes yrittää tehdä kukkavanaa ja senkin vasta kun on ollut vuoden kukkimatta.

      Poista
  8. Komia anopinkieli sinulla. Minullakin on jo aika suuri, mutta ei noin iso. Onko siinä muuten kahta lajia samassa purkissa? Minulta kuoli tuo keltareunainen, kastelin pököpää liikaa talvella. Nyt olen oppinut.
    Anopinkielihan tietääkseni viihtyykin pikkusen ahtaassa astiassa, mutta ei tietenkään liian ahtaassa. Anopinkorvakin löytyy myös täältä.

    Mullanvaihtoa en ole vielä aloittanut.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, onhan tuo jo ihan komea. Olet oikeassa, anopinkieli viihtyy ahtaassa ruukussa. Nyt tuolle ei tarvitse tehdä pariin vuoteen yhtään mitään, jos vain ruukku pysyy ehjänä. Tuon pienemmän ruukun se olisi varmasti halkaissut, sillä uusia alkuja oli tulossa useita ja juuripaakkukin oli jo ihan kivikova.

      Yhtä lajia vain on. Ilmeisesti toinen puoli on saanut vähemmän valoa ja sen vuoksi osa lehdistä on vihreämpiä. Yleensä vihreisiinkin lehtiin on jossain vaiheessa tullut keltaiset reunat. Aion kyllä seurata tilannetta ja seuraavan mullanvaihdon yhteydessä repiä vihreinä pysyvät osat pois, jos sellaisia on.

      Poista
  9. Ihania viherkasveja ja niin hyvävointisia, mutta ei ihme kun olet viherpeukalo. Mikä onni, että pimein kausi alkaa olla ohitse! Tunnen itsekin olevani kuin kasvi, joka herää vastaa helmi-maaliskuun vaihteessa. Muutes ne kirvat kuoli saunassa :) Kasvi voi hyvin. Mullat pitäisi vaihtaa....Minusta rahapuu on vaikea hoidettava, joten selvästi sinussa on myös rahanaisen vikaa! Anopinhampuli on tosi söpö!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Vai rahanaisen vikaa! :D Kiitos! Koska minun syntini on liian harvat kasteluvälit, pärjäävät kuivassa viihtyvät meillä hyvin. Pampula on ainut, joka pitää tasaisemmasta kosteudesta ja se onkin koko ajan keittiössä parhaiten näkösällä, etten unohda kastelua. Minulla on ollut vaikka mitä kasveja, mutta niille talven pimeys on ollut liikaa. Näitä jäljelle jääneitä pimeys ei näytä haittaavan. Onpa hyvä, että sait kirvat saunotettua hengiltä eikä kasville käynyt kuinkaan! Pitää muistaa tuo kikka :)

      Poista

Kiva kun piipahdit blogissani. Jättäisitkö myös viestin käynnistäsi, ilahdun jokaisesta kommentista! Tervetuloa uudelleenkin!