Sammalleimujen kukintaa

'Candy Stripes' ja itsekseen sekaan eksynyt pinkki.

Meillä sammalleimut ovat vasta nyt komeimmassa kukassaan, sen verran etelärannikkoa pohjoisempana ollaan. Näyttävimmät kasvustot ovat kivikkorinteessä, johon istutin sitä ensimmäisenä ennen kuin älysin istuttaa lisää muuallekin. Aivan näinä päivinä sammalleimujen rinnalle liittyvät kangasajuruoho ja keltamaksaruoho, joten väriä riittää.

Kivikkorinteessä on pinkkiä sammalleimua ja 'Candy Stripesia'. Rinteen lopussa on ihan pieni valkoinenkin, josta kuva postauksen lopussa.

Sammalleimujen kaverina kukkii nyt patjarikkoa ja yksi amerikanvuokko (aika ylhäällä, löydättekö?). Keskellä myyränsyömä patjaharso.

'Candy Stripes' patiopenkissä.

Viimeisimmät sammalleimuistutukseni ovat kärhökaaripenkissä kompostorille ja kasvihuoneelle johtavan polun molemmin puolin. Sinne lykin vain epämääräisen kasan versoja joko juurilla tai ilman, joten väritkin menivät vähän sekaisin. Yhden valkoisen sain kaivettua kukkivana välistä erilleen mutta ehkä koetan syksyllä jakaa pahiten sekaisin menneitä kohtia ja toivon, että saan eri värejä vähän eroteltua toisistaan. Tyhjää tilaa on vielä pikkuisen, joten sammalleimuja on joka tapauksessa lisättävä tänne.

Etualan sammalleimut erottuvat kyllä tässä kuvassa hieman paremmin kuin polun vasemman puolen harvempi kukinta.

Polun oikealla puolella on sekaisin kahta eri pinkkiä sekä pieni alku valkoistakin.

Pinkit. Kivikkorinteessä on tuota vaaleamman punaista.

Vasemmalla puolella kukkii ainoastaan tummemman pinkkiä ja valkoista. Niiden takana bellistä ja tummanpuhuva maksaruoho 'Jose Aubergine'.

Kärhökaaripenkin valkoisessa sammalleimussa on punainen keskus.

Tarhavaleunikko piti kuvata (taas). Taustalla äskeisen polun sammalleimut.

Aiheen vierelle saa eksyä yhden ratamoverkkoperhosen verran, joka löytyi hyvin ratamoisesta kohdasta nurmikkoamme.

Kivikkorinteen valkoisella sammalleimulla on keltainen keskusta.

Tässä sammalleimuja ihastellessa on tullut mieleen, että pitää hankkia vielä joku liila/sininen värikimaran jatkoksi. Blogeissa on alkukesän mittaan näkynyt pariakin erilaista, jotka on nyt lisätty aina vain pitenevälle hankintalistalle.

Voi tätä yltäkylläisyyden aikaa!

Nyt ei tarvitse miettiä, mistä sitä jutun juurta vääntäisi. Ennemminkin on vaikea valita, mitä ottaisi mukaan postaukseen ja minkä jättäisi myöhemmäksi. Näin lämmintä kun on, tulee pyörittyä pihalla suunnilleen aamusta iltaan ja touhuttua yhtä sun toista. Muutaman kerran olen malttanut hetken istuskellakin ennen kuin on taas tullut mieleen joku askare.

Tarhavaleunikko aloittelee kukintaa 'Finola'-tulppaanien ollessa jo loppumetreillä.

Talvella näprätyn puutarhaessun ansiosta kännykkä kulkee jatkuvasti mukana, joten kuviakin tulee otettua samaa tahtia. Olen entistä vakuuttuneempi siitä, että essun tekeminen oli yksi eniten puutarhaelämääni helpottaneista asioista. Tähän mennessä kaikki tavarat, joita on tullut mieleen kuljettaa mukana, ovat mahtuneet kyytiin haittaamatta puutarhatöitä. En ole kertaakaan unohtanut edes puutarhahanskoja johonkin kukkapenkin reunaan lojumaan, kun ne on ollut helppo sujauttaa kuvaamisen tai jonkun muun paljaita sormia vaativan homman ajaksi takataskuun odottamaan. Myös Karon namipurkki kulkee kätevästi mukana, minkä koira on jo oppinut. Niinpä se pysyttelee lähettyvilläni koko ajan ja kyttää, milloin voisi saada nameja.

Tulppaaneja, ukkolaukkoja, lemmikkejä ja tarhavaleunikko.

Ukkolaukkoja on myös aurinkopenkissä. Tätä voisi sanoa jo pallomereksi. Taustalla kukkii pihlaja.

Olen monta vuotta haaveillut siitä, milloin laukkoja kukkisi runsaasti. Olen jättänyt aina osan kukinnoista tekemään siemeniä ja leikannut osan kukinnan jälkeen pois, jotta siementaimia tulisi sopivasti. Kasvu siemenestä kukkivaksi sipuliksi on vienyt yllättävän monta vuotta mutta nyt pitkä odotus on päättynyt ja etupihalla huojuu laukkoja yllin kyllin. Luulen, että nyt pitää jo rajoittaa niiden siementuotantoa, että muutkin kasvit mahtuisivat kasvamaan. Taidankin kuskata osan kuihtuneista kukinnoista taka- ja sivupihalle, jotta niihinkin syntyisi runsaat laukkakasvustot. Tiesittekö muuten sen, että myös vihreänä pois leikattu laukan kukinto pystyy tekemään itävää siementä, jos sen jättää vain maahan lojumaan? Löysin nimittäin melkoisen tiheän "heinätuppaan" kohdasta, johon viime kesänä jätin ison kasan kuihtuneita kukintoja. Söisiköhän mikään lintu laukansiemeniä?

Samassa penkissä taaempana kukkii myös viittakurjenmiekka ja pikkuampiaisyrtti.

Blogiani pidempään lukeneet ehkä muistavat, että minulla on ollut hankaluuksia saada kurjenmiekkoja kukkimaan. Monista yrityksistä huolimatta ne ovat olleet melkeinpä viherkasveja, joten siksi olen vähentänyt niiden määrää huomattavasti. Poikkeuksen on tehnyt vanhanajan saksankurjenmiekkana pitämäni lajike. Sain sille viime kesänä nimen eräältä harrastajalta: viittakurjenmiekka (Iris aphylla). Se ei viime keväänä oikein kukkinut, sillä olin jakanut sitä edellisenä syksynä ja talven aikana vesimyyrä oli syönyt siltä juuria. Tänä kesänä kukinta on kuitenkin taas niin runsas kuin se yleensä on minulla ollut. Ehkä jonkun toisen hoidossa kukkia olisi enemmän mutta itse olen tyytyväinen tuohon määrään. Nuppuja on kuitenkin vielä tulossa jonkun verran. Nyt jännään, kukkivatko kadun päähän siirretyt tarhakurjenmiekat tai viime kesän poisto-operaatioista jäljelle jääneet siperiankurjenmiekat.

Karolle olisi ollut omakin vesikippo täynnä raikasta vettä mutta ilmeisesti ämpärivesi maistuu paremmalta.

Olen tällä viikolla puuhaillut suurimmaksi osaksi sivupihalla. Varjoisilla alueilla on ollut mukavampi kitkeä kuin täydessä paahteessa. Lasten synttärilahjoiksi saamat mesimarja-amppelit istutin muiden mesimarjojen luo pensasmustikoiden aluskasvillisuudeksi. Esikoinen oli mukana istuttamassa omaansa mutta kuopuksella oli tärkeämpää puuhaa. Vanhat mesimarjat talvehtivat tällä kertaa yllättävän hyvin ja kukkivatkin melko runsaasti. Viime kesänä vähiä kasvuun lähteneitä taimia vaivanneet kirpat ovat myös loistaneet poissaolollaan. Nyt onkin toiveissa saada mesimarjoista edes muutama marja maistiaisiksi. Mesimarjojen istutuksen lisäksi päätin vihdoin vaihtaa majapenkin esikoiden järjestystä. Palloesikot kasvattavat loppukesällä niin suuret lehdet, että ne näyttävät suorastaan suhteettomilta penkin reunuskasveina.

Majapenkin esikot uudelleenryhmiteltyinä.

Nostelin paikkojaan vaihtavat esikot isoilla paakuilla ylös, jotta ne eivät häiriintyisi siirrosta. Siirsin ylläolevan kuvan etureunasta vaaleankeltakukkaiset matalammat esikot tummanpunaisen jouluruusun molemmin puolin ja istutin kaikki palloesikot yhteen ryhmään vaaleankeltaisten esikoiden entiselle paikalle. Palloesikoiden ja keltaisen esikon väliin piti siirtää palloesikoiden tieltä yksi luhtaesikko, joten niistä tuli keskelle suunnilleen kolmionmuotoinen ryhmä. Himalajanesikko jäi entiselle paikalleen jouluruusun taakse ja Päivänpesän Katjalta saatu mysteeriesikko siirtyi keltaisista esikoista seuraavaksi ihan kuvan oikeaan laitaan. Nyt mennään tällä järjestyksellä syksyyn saakka, jolloin ajattelin jakaa paria isompaa palloesikkoa ja kokeilla, saisinko ne viihtymään myös jossain toisessa penkissä. Keltaisia esikoitakin voisi koon puolesta pistää palasiksi.

Keijupuutarha näytti lumien sulettua himppasen ränsistyneeltä.

Ruokaryhmä ja aita hajalla, oven edessä kuolleita lehtiä ja katostakin puuttui harja.

Pienen siistinnän jälkeen näytti paremmalta.

Keijut taisivat säikähtää toukokuun lopun ja kesäkuun alkupuoliskon kylmää säätä, sillä siistitystä puutarhasta huolimatta niitä ei näkynyt. Nyt ne ovat kuitenkin palanneet hieman uusittuun puutarhaansa. Siirsin valkovarjohiipan keijupuutarhan takaa nuotiopaikan luo, sillä varjohiippa ei tuntunut oikein viihtyvän sille osoittamallani paikalla. Aika tiheää tuolla kantopuutarhan ja varjokujan rajamailla jo olikin, joten ehkä sille vain tuli ahtaanpaikan kammo. Varjohiipan poiston myötä keijujen talon vieressä ollut portti ei enää näyttänyt luontevalta, joten rakensin sen tilalle aidan ja istutin varjohiipan tilalle keijujen "nurmikolle" levittäytyneen varjorikon. Varjorikot saavat nyt levittäytyä keijutalon taakse ja vallata samalla tilaa joka paikan kansoittavilta lemmikeiltä. 

Keijupuutarhan ympärillä kukkii runsaammin kuin koskaan. Jotain uuttakin sinne on tullut.

Roosa astelee perhonen kämmenellään polkua pitkin, Mimosa haaveilee saniaisen alla.

Vanha keijujen portti oli jatkuvasti rikki; eihän se ollutkaan kuin kolmesta tikusta kasattu simppeli kyhäelmä. Arvoitukseksi on jäänyt se, kuka portin aina rikkoi: Karo, lapset, linnut, oravat, siili vai hiiret? Kaikki yhtä potentiaalisia vaihtoehtoja. Uusi portti on sen verran jykevä, että sen kaatamisesta saan syyttää melkein sataprosenttisella varmuudella perheen kaksijalkaisia tihulaisia. Materiaalina käytin viime kesänä poistetun punaherukan juurakkoa, josta löytyi hieman kääntelemällä ja ylimääräisiä osia poistamalla varsin lupaava käkkyrä. Ulkonäkökin koheni melkoisesti, kun rapsuttelin lahonneet kuoret pois. Portin paikka vaihtui keijupuutarhan toiseen laitaan, johon muodostui nyt sopiva kulku salaperäiseen keijumetsään.

Sinikka löytyy uuden keijumetsään johtavan portin viereltä.

Varjorikot lähempää.

Lemmikkien seasta ei meinaa erottaa lainkaan haltiankukan kukintaa.

Kituva kasvi kannattaa ehdottomasti siirtää johonkin muualle. Keijupuutarhaan toissa kesänä luumutarhasta siirtämäni nimetön haltiankukka teki viime kesänä muutaman kukinnon ja tänä kesänä räjäytti pankin. Se selvästi nauttii aivan erilaisista oloista kuin valkovarjohiippa, joka ei haltiankukan naapurina viihtynyt. Varjohiipan uusi paikka on paljon valoisampi ja kohopenkkinä rinteessä varmaan myös kuivempi. Kilpailuakaan ei vielä juuri ole, sillä penkissä on vain pikkutaimia ja niitäkin hyvin harvassa. Viime syksynä hankittu tarhavarjohiippa talvehti siellä oikein hyvin ja on lähtenyt reippaaseen kasvuun, joten ehkäpä se kuitenkin on varjohiipoille mieluisampi asuinsija. Kukkapankin räjäytystä odotellessa...

Ylhäältä päin saikin haltiankukan kukkarunsauden paremmin näkyviin.

Sitten seuraa pieni tiedotus Ylä-Savon alueella asuville lukijoilleni. Heillä on nimittäin mahdollisuus päästä tutustumaan puutarhaamme sunnuntaina 2.7.-23, kun Ylä-Savon puutarhaseura tekee retken neljään yksityispihaan. Ilmoittautuminen on viimeistään 22.6.-23 ja retki toteutuu, jos ilmoittautuneita on vähintään 20. Ei tarvitse olla edes puutarhaseuran jäsen. Käykää lukemassa tarkemmin puutarhaseuran tapahtumakalenterista. Pionit hyvin todennäköisesti kukkivat silloin ja moni muu perenna. Nuppujen kehityksestä päätellen muutamia kärhöjäkin saattaa olla kukassa silloin, vaikka ajankohta ei olekaan ihan niitä suosiva. Nyt lähden ulos puunaamaan taas yhden nurkan esittelykelpoiseksi. Iloista viikonloppua!

Tontin lounaskulma

Tämän jutun otsikko viittaa kirjaimellisesti moneen asiaan. Alue, jota kurkistelemme, on ilmansuunnissa katsottuna lounaassa mutta sieltä voi saada jo nyt lautaselle lisuketta ja loppukesällä, jos tuuria on matkassa, jopa kokonaisen aterian. Juuri tällä hetkellä tosin lautasen täytteet ovat enemmänkin silmänruokaa kuin vatsantäytettä ja lounasaikakin meni ohi, kun piti käydä välillä puoli päivää muilla asioilla. Tästä tulikin sitten lounasaikaan aloitettu iltapalapostaus.

Toissa syksyn syyskylvöistä tullut orvokki.

Tein kasvimaan ja marjapensasalueen väliin toissa kesänä kapean istutusalueen lähinnä suorakylvöisille kesäkukille tai jos sattuu jäämään esikasvatuksista taimia yli. Paikka on puolivarjoisa, sillä metsä ja marjapensaat varjostavat aamupäivästä ja keskikesästä eteenpäin maa-artisokat loppupäivän. Oikein runsasta kukintaa siis on turha odottaa mutta penkin tarkoituskin oli vain vähentää tylsää kivituhka-aluetta ja naamioida vähän kasvimaan verkkoaitaa. Bonuksena edes pikkuisen vehreyttä ja kukintaa. Siemenkylvöt ovat vasta muutaman sentin korkuisia mutta pari orvokkia oli talvehtinut hyvin ja kukkii nyt.

Samasta kylvöksestä tuli myös sinisemmän sävyinen orvokki. Bellikset ovat löytäneet paikalle ihan omin nokkinensa.

Jätetään muun penkin esittely siihen, kun taimet alkavat kukkia ja siirrytään muutama metri sivummalle ja vielä varjoisammalle metsämustikkamaalle. Mustikat oli typistetty viime syksynä muutaman sentin sängelle jo hyvissä ajoin ennen kuin olin edes ehtinyt miettiä jänisverkkojen virittelyä, joten oman maan mustikoista on turha haaveilla tänä kesänä. Onneksi mustikat ovat versoneet aika hyvin juuresta uutta kasvua ja ainoastaan yhdessä kohdassa on epäilyttävän tyhjää. Tänä vuonna pitää laittaa viimeistään syyskuun alussa edes jonkinlaista aitaa mustikka-alueen ympärille. Metsän reunassa ja muutenkin suojassa oleva alue on selvästi liian iso houkutin talvea varten itseään lihottaville rusakoille.

Noin neliömetrin suuruinen mustikkamaa, jossa kasvaa paljon muutakin kuin metsämustikkaa.

Mustikkaa, ketunleipää (käenkaalia), metsätähteä ja joku hentoinen metsäheinä.

Olen siirtänyt mustikoita isoina mättäinä metsästä (maanomistajan luvalla tietenkin), joten niiden mukana on tullut yhtä sun toista kivaa. Tavoittelemani mahdollisimman monilajinen kasvillisuus kukkii pidempään ja siis houkuttelee jatkuvasti pölyttäjiä, mikä parantaa niin mustikoiden kuin marjapensaidenkin pölytystulosta. Lisäksi se ei ole niin altis taudeille ja tuholaisille kuin yksilajinen kasvusto. Yritän saada kasvit viihtymään ja levittäytymään laajemmallekin, jotta ne aikaa myöten tekisivät varvikon tapaisen aluskasvillisuuden marjapensasalueelle. Toistaiseksi kovin kummoista levittäytymistä ei ole tapahtunut mutta annetaan kasveille aikaa levittää juuriansa.

Metsätähti.

Marjapensaiden aluset vallanneet vuohenputki ja valvatti näyttävät nääntyneen katteiden alla mutta muutama sitkeä voikukka vielä yrittää puskea pintaan. Käyn kitkemässä niitä aina kun ehdin mutta vanhat, syvälle kaivautuneet juurakot eivät tahtoisi millään luovuttaa. Juuria ei saa kokonaisina ylös ilman isoa kaivuu-urakkaa, johon en haluaisi ryhtyä. Niinpä nypin lehdet ja pätkän juurta mahdollisimman usein ja koetan niin näännyttää voikukat. Aika näyttää, toimiiko konsti. Kylvin keväällä parin valoisammassa reunassa olevan marjapensaan alle lämpäreet veriapilaa viherlannoituskasviksi ja siirtelin niiden kaveriksi myös muutaman kuukausimansikan taimen. Toisen pensaan juurella puolukka 'Otson karkki' on talvehtinut ja toivon mukaan lähtee myös levittäytymään. Pelkän hake- ja kivituhkapeitteisen marjapensasalueen muutos kasvipeitteiseksi on siis alkanut.

Joku luonnon orvokki (aho- tai metsäorvokki ehkä) kukkii myös metsämustikkamaalla.

Ja mitäpä olisi lounaspostaus ilman varsinaista kasvimaa-aluetta? Siirrymme seuraavaksi siis sinne. Taisin tehdä kasvimaan ensimmäiset kylvöt jo hyvissä ajoin huhtikuun puolella ja jännitin, miten mahtavat itäneet kylvökset kestää touko-kesäkuun kylmän jakson. Onneksi salaatit ja retiisit kestävät kylmää. Samoin näyttivät kestävän tilanpuutteessa maahan istutetut sellerit, samettikukat ja kyssäkaalit sekä ihan oma-aloitteisesti siemenestä kylväytyneet taimet, kuten tilli ja kehäkukat. Tillin kylväytymisinnokkuus suorastaan yllätti minut, sillä taimia on noussut yhdestä lavasta siihen tahtiin, että tänä kesänä saadaan syödä uusien perunoiden kanssa tilliä ihan kyllästymiseen saakka. Minä kun vielä kylvin sitä pariin kohtaan lisääkin, sillä viime vuonna satoa tuli hieman liian vähän. Viimevuotiset siemenet itivät tänä keväänä kylvettyjä nopeammin, joten sain jo kerättyä ensimmäisen kerran tilliä ruokapöytään.

Tässä lavassa ei pitänyt kasvaa tänä vuonna tilliä, vaan mm. selleriä, veriapilaa, kehäkukkaa, kyssäkaalia ja ilmasipulia.

Huhtikuussa kylvetyt retiisit olivat salaa kasvaneet salaatinlehtien seassa melkoisen pitkiksi.

Toukokuun lopulla ja kesäkuun alussa riitti sateita ja silloin kun ei satanut, muistin kastella kylvöksiä, joten retiisit, salaatit ja rucolat ovat kasvaneet oikein meheviksi. Kosteudesta ja viileämmistä keleistä ovat nauttineet myös valkosipulit, jotka ovat hujahtaneet ennätyskorkeiksi. Jouduin ottamaan jo ajat sitten niiden päältä harsonkin pois, sillä valkosipulien latvat nostivat harson reunat niin korkealle, ettei niitä saanut enää pysymään maassa kiinni. Hieman pelkäsin, löytävätkö kirpat tai muut tuholaiset rucolan tai palelluttaako halla ne mutta toistaiseksi näyttää ja maistuu oikein hyvältä. Osa kylvöksistä ei ole ilmeisesti itänyt mutta niidenhän tilalle voi sitten kylvää jotain muuta. Tiedoksi niin itselle kuin muillekin, että palsternakan ja mustajuuren siemenet todella menettävät itävyytensä nopeasti.

Valkosipulit ja rucolaa. Etukulmassa ja valkosipulien takana punajuurta, rucolarivin molemmilla puolilla palsternakkakylvös.

Kylmän jakson takia minun piti siirtää tomaatit, chilit ja basilikat väliaikaisesti ulkovarastoon. Pari pienempää tomaattiruukkua sain mahdutettua ulkoeteiseen mutta sinne olisi kannattanut tomaattien sijaan ahtaa basilikat. Niille oli varastossa liian kylmää ja ne mokomat menivät sitten paleltumaan. Kylvin niiden viereen uudet siemenet mutta jätin vanhat varret vielä pystyyn, jos vaikka alimpien lehtihankojen kohdalta lähtisi versomaan uutta. Heti kun tuli lämpimämpää säätä, siirsin kaikki ruukut lopullisille paikoilleen nauttimaan auringosta ja lämmöstä. Istutin myös avomaankurkun ja kesäkurpitsan sekä pari salkopapua jälkikompostoriin ja loput pavut kasvimaalle.

Puutarhavahti tykkää kytätä kadun tapahtumia tomaattilaatikon vierestä.

Hernelaatikon reunassa samettikukat 'Alumia Vanilla Cream' jo kukkivat.

Lounaaseen (tai nyt kun tähän aikaan illasta tätä osaa postauksesta naputtelen, niin iltapalaan) sopii yhdistää juttua myös puutarhan eläinmaailman sapuskatavoista. Jatkan tällä Saaripalstan Sailan aloittamia juttuja (klikkaa eka auki tästä ja toinen täältä) puutarhan hyötyhyönteisistä. Tutkikaapa seuraavan kuvan otusta ja miettikää, onko se puutarhurin kannalta apulainen, tuholainen vai täysin hyödytön mutta ei haitallinenkaan. 

Joku sylkikuoriaislaji ilmeisesti.

Äkkiseltään saattaisi luulla, että noin värikkään otuksen on pakko olla pahakin puutarhan tuholainen. Totuus on kuitenkin toinen, sillä Ötökkätieto-sivuston mukaan sylkikuoriaiset väijyvät pienempiä hyönteisiä saaliikseen (joidenkin lajien aikuiset syövät lisäksi myös kukkien siitepölyä). Niiden toukat saalistavat kirvoja ja muita pieniä hyönteisiä. Lämpimästi toivotin otuksen lajitovereineen tervetulleeksi puutarhaani pitämään tuholaiskannat kurissa. Linnuistakin on paljon apua. Olen nimittäin nähnyt aiempina kesinä monta kertaa tiaisten popsivan luumupuista kirvoja hyvällä ruokahalulla. Kuusitiaisen pöntössä on äänistä ja lentoliikenteestä päätellen taas tänä kesänä kasvamassa poikue uusia hyönteisten kauhuja. Koska kuusitiaiset ovat aiempina kesinä pesineet pöntössä, hankin keväällä toisen pikkutiaisten mitoilla tehdyn pöntön, jotta joku sinitiainenkin pääsisi pesimään. Pöntön valtasikin 28 millin lentoaukosta huolimatta kirjosieppo. Luulin pitkään, että joku kokematon sieppopoitsu yrittää turhaan houkutella pesimäkumppania miniyksiöön, kun ei tyttöä näkynyt. Vähän jo kävi sääliksi ressukkaa, joka kurkku suorana sirkutti pöntön lähettyvillä. Nyt ei tarvitse sääliä, sillä kova sirkutus kuuluu jo siitäkin pöntöstä, kun sieppopariskunta rahtaa nokkien täydeltä evästä nälkäisille poikasille. Ehkä pitää hommata ensi kesäksi pönttöjä myös kirjosiepon mitoilla, ettei tarvitse linnun vetää vatsaa sisään mahtuakseen kotiinsa.

Säikäytin vahingossa voikukansiemeniä keräävän punatulkkupariskunnan. Toinen pyrähti purppuraheisiangervolle, toinen luumupuun oksalle.

Punatulkkuja näkee harvemmin pihalla kesäaikaan. Voikukan siemenet kuitenkin saavat tulkut tulemaan metsän suojista nurmikoille ruokailemaan. Eipä näkisi kesällä punatulkkuja, jos olisi hävittänyt kaikki voikukat tai ehtisi leikkaamaan nurmikon ennen kuin voikukansiemenet kypsyvät. Kaikilla kolikoilla on siis kääntöpuolensa, joita jokainen voi miettiä, kun tekee puutarhassaan valintoja hävittämisen ja säilyttämisen suhteen. Sellaiset lounaat (ja iltapalat) tänään.

Pihakierros ja uusi perheenjäsen

Kevät on selkeästi jo vaihtunut alkukesään. Kasvu ei ole enää aluillaan, vaan päässyt täyteen vauhtiin. Jopa varjoisimmilla paikoilla alkaa olla rehevää, vaikka edelleen muutama kasvi on vasta herännyt. Kuitenkin vihreää näkyy nyt enemmän kuin paljasta multapintaa, joten on aika tehdä perusteellisempi pihakierros.

Suo ja majapenkin reunaa.

Suon laidalla levittäytyvä tuoksumatara pitää huolen siitä, että suon reunan näkee jo pitkän matkan päästä. Tällä hetkellä tuoksumatara on heleänvihreä mutta aivan pian se muuttuu valkoiseksi, kun kaikki nuput aukeavat. Kuitenkin itse suo pysyy piilossa ja paljastuu vasta kun pääsee lähemmäs. Suolta ja majapenkistä on tulossa ihan oma postauksensa myöhemmin kesällä, joten ei viivytä siellä tämän kauempaa. Kärhökaaripenkissä tuli vähiten tulppaanitappioita kostean viime kesän jäljiltä. Vaikka siellä on hyvin multava, paikoin jopa savensekainen multa, entisen kasvimaan käytävien pohjille jääneet hiekat taisivat toimia sen verran hyvin salaojituksena, että se pelasti tulput. Tai sitten 'Finola'-lajike vain sattuu olemaan kestävämpi kuin monet muut. 'Queen of Night' on tainnut hävitä melkein kokonaan, tosin en ole tehnyt niistä täydennysistutuksiakaan moneen vuoteen.

Osa kärhökaaripenkkiä edessä, majapenkki taaempana.

Edellisestä kuvasta jo pikkuisen saattoi nähdä puutarhaperheemme uusinta jäsentä. Se pilkistää tuolta kärhömajan takaa. Ostimme pari päivää sitten 900-litraisen puutarhakompostorin lahonneen kuormalavavirityksen tilalle. Vaikka yritin kerätä kevään kitkentäjätteitä ja muuta puutarhajätettä mahdollisimman tiukkaan läjään, jotta puutarhakompostorin saisi vain sujautettua siihen päälle, jouduin silti vähän lapiolla kaventamaan kasan reunoja ennen kuin kompostori asettui edes suunnilleen maata vasten. Uuden tilavuus on selvästi vähemmän kuin vanhan kehikon, mutta jospa maatuminen tapahtuisi sen verran vauhdikkaammin, että kaikki tämän kesän kitkentäjätteet mahtuisivat siihen. Ensi vuodesta alkaen vanhalle puolelle kerätään tuoreemmat jätteet ja uuteen kompostoriin siirretään edellisvuoden melkein valmis multa jälkikypsymään.

Uusi kompostori mahtui juuri sopivasti vanhan kehikon ja saksankirvelin väliin.

Aurinkoinen sää haittaa kuvaamista, joten pation suunnalta ei nyt tullut otettua kuvia. Eipä siellä oikein mitään nähtävää juuri nyt olekaan. Siirrymme siis takapihalle luumutarhaan.

Luumutarhassa lainehtii lemmikkimeri. Ja hups, kuvaan unohtui vahingossa myös grillihiilisäkki.

Viime syksynä aloitettu luumutarhan ja takanurkan yhdistävä laajennus on vielä hieman vaiheessa.

Yllä olevassa kuvassa takanurkka jää kuvan vasempaan laitaan. Nyt istutusalue näyttää vihreältä, sillä levitin sinne ennen kuvan ottoa tuoretta ruohosilppua. Talvi tuhosi muutaman pienemmän taimen eivätkä ne isommatkaan kovin kummoisen kokoisia vielä ole. Toistaiseksi näyttää siltä, että ainoastaan sinilemmiö on ehkä kokonaan menetetty mutta kaikista muista sinne istuttamistani kasveista olisi hengissä vähintään yksi kutakin sorttia. Kasvittamisen lisäksi myös kivipolku on kesken. Kivipolun metsän puolelle jää luonnotilainen niittyrinne. Istutusalueen reunaan kylvin syksyllä ketoneilikan siemeniä. Samaa ketoneilikkaa kasvaa luonnostaan tuolla heinikon seassa.

Pakitetaan tuolta valon ja varjon rajamailta talon nurkalle.

Varjokuja etupihan puolelta kuvattuna. Esikot kukkivat edelleen ja onpa tänne levinnyt lemmikkiäkin.

Varjokujan porttiakin esittelen myöhemmin kunhan tarha-alppikärhö 'Pink Dream' alkaa kukkia. Se on nyt nupullaan, kuten kaikki muutkin alppikärhöt. Leudon viime talven ansiosta myös köynnöskuusama talvehti erittäin hyvin. Siitä tarvitsi napsia ainoastaan pikkuisen ohuimpia versonkärkiä pois, vaikka jätin koko köynnöksen niille sijoilleen, mihin se viime kesänä kiipesi. Taisi olla toinen kerta, kun sen talvehtiminen onnistui kunnolla lumirajan yläpuolella. Nyt odotan siltä kunnon kukintaa.

Aurinkopenkki näyttää täydessä auringonpaisteessa kameran läpi vähän rähjäiseltä. Todellisuus on kauniimpi, vaikka penkin reuna kaipaisi kieltämättä pientä siistimistä.

Ja vielä lopuksi näkymä, jonka meille tulijat kohtaavat ensimmäisenä: kivikkorinne.

Loppukevennyksenä pieni tarina. Kävin loppuviikolla auttelemassa äitiäni erään kukkapenkin peruskorjaamisessa. Homma sujui muuten hyvin mutta vanhalle talikolle se taisi olla viimeinen pisara. En edes vääntänyt sillä kunnolla, vaan löysäsin vain pikkuisen magnolian juurelta multaa, jotta saisin kitkettyä rikkaruohot helpommin pois. Puisen varren lisäksi myös rautaosat katkesivat.

En olekaan ennen hajottanut talikkoa.

Kaikkea sitä voikin sattua.

Purkkirumbaa vähemmäksi

Tulppaani 'Finola' yrittää kurkotella kurjenpolvien seasta päivänvaloon.

Ei se tämäkään kevät ja alkukesä ole sujunut ihan toiveideni mukaan. Tuulta ja jäätävän kylmää säätä on riittänyt, joten kevään mittaan vaivalla esikasvatetut taimet ovat saaneet värjötellä ties minkä harsoviritelmän alla tai sitten joutuneet kärsimään valon puutteesta ulkovarastossa. Eteiseen siirretyt kasvit sentään saavat vähän enemmän valoa mutta niillä taas on välillä jopa liiankin lämmin auringon kuumentaessa pienen eteisen suunnilleen saunalämpötiloihin. Viimeisen pisaran purkkiarmeijan hoivaamiseen kyllästynyt puutarhuri sai toissapäivänä, jolloin tuuli repi huomaamattani minikasvarin pois perennantaimien päältä ja sade pääsi kastelemaan purkit lilluvan märiksi. Koska sadetta oli edelleen luvassa eikä kolea sää juuri kuivata ruukkuja, piti taimet saada äkkiä istutetuksi maahan. Sain suunnilleen puolet istutettua eilisen aikana ja loput tänään aamupäivällä tihkusateessa.

Riippapelargoni saa olla sään salliessa ulkona kun taas tomaatit, kurkku ja kesäkurpitsa joutuvat kurkkimaan eteisen ikkunoiden takaa.

Osalle taimista olin jo miettinyt sopivat paikat mutta aika monta kasvia lykin vain sinne, missä sattui juuri sillä hetkellä olemaan tyhjää. Osalle taas raivasin tilaa kitkemällä ylimääräisiä lemmikkejä ja myskimalvan taimia pois tieltä. Aika näyttää, kuinka karmeita väriyhdistelmiä sainkaan aikaiseksi. Itselleni uusia kasveja, kuten keltatörmänkukkia, istutin kolmeen eri paikkaan, jotta edes joku taimi selviäisi. Amerikanvuokkoja ripottelin myös niin etu- kuin takapihalle ja vielä kivikkorinteeseenkin. Tarhakellukka 'Mai Tain' kaikki kolme tainta menivät toistaiseksi kärhökaaripenkkiin jouluruusujen väliin, mutta niille paikka käy todennäköisesti liian ahtaaksi parin vuoden sisällä. Olen suunnitellut jossain vaiheessa siirtäväni kärhökaaripenkistä kuukausimansikat lasten leikkialueen viereen luumupuun juurelle ahomansikoiden korvaajaksi. Silloin kärhökaaripenkistä vapautuisi tilaa sekä kellukoille että muutamalle siemenestä kasvatetulle keijunkukkaristeymälle eivätkä ahomansikat valtaisi rönsyillään leikkialuetta.

Keltatörmänkukan taimia kivikkorinteessä. Niille piti laittaa kiviä suojaamaan maanpintaa auringolta ja toisaalta myös estämään veden valumista rinteessä alaspäin.

Perennojen lisäksi istutin loput leijonankidat ja sellerit maahan. Aiemmin istutetut selvisivät edellisistä hallaöistä riittävän hyvin, joten päätin loppujenkin pärjäävän parin seuraavan kylmän yön yli maassa. Seuraavana päätin myös gladiolusten ja viimeisten koristeheinienkin pärjäävän jo maassa. Ja tottahan toki vanha daaliakin selviäisi, se kun on vasta lähtenyt kasvuun ja on hädin tuskin parin sentin korkuinen. Eikä tule isoa haittaa, jos se henkensä heittää, sillä eteisessä on jo kaksi korvaajaa sen tilalle. Kumpikin niistä kaipaisi isompia ruukkuja tai maahan istutusta, mutta säiden takia ovat joutuneet odottelemaan eteisessä. Istutuspuuhien tuoksinassa sekosin laskuissani mutta olen parin päivän aikana kaivanut jo yli sata kasvia maahan. Purkkeja onneksi oli vähemmän, sillä monessa oli pari tainta samassa, joissain enemmänkin. Vielä jäi muutama kylmänarka kasvi odottelemaan lämpimämpää säätä.

Sain jo aiemmin keväällä tällaisen matalan, melko isokukkaisen daalian.

Viikonloppuna sain tämän korkeamman daalian, jolla on vaikeuksia pysyä pystyssä pienessä ruukussaan.

Jokakeväinen jännitysnäytelmä ja kärsivällisyysharjoitus on kärhöjen kasvuunlähtö. En ole perusteellista kärhökierrosta edelleenkään tehnyt mutta tähänastisten laskujeni mukaan melkein kaikki kärhöt ovat hereillä. Osa alkoi versoa jo viikkoja sitten, toiset vasta nyt kesäkuun aikana. Heränneistä pisimpään odotuttivat loistokärhöt 'Elsa Späth' ja 'Ville de Lyon', jotka ilmestyivät näkyviin vasta pari päivää sitten. Ainoastaan tarhaviinikärhö PERNILLESSÄ ('Zo09113') ei näy mitään elonmerkkiä mutta onhan sillä vielä aikaa. Vieressä 'Etoile Violette' on lähtenyt useamman verson voimin reippaaseen kasvuun, joten kärhötuki ei tule jäämään tyhjäksi tänäkään vuonna. Viime vuoden maan uumenissa piilotellut loistokärhö 'Warszawska Nike' on lähtenyt topakasti kasvuun kahden verson voimin.

'Warszawska Niken' toinen verso on kasvanut jo kuvan ulkopuolelle, toinen on noin viidentoista sentin mittainen.

Omia tarhakylmänkukan siemenkasvatuksia. Toisesta tuli valkoinen, toisesta liila. 'Warszawska Nike' pilkistää näiden keskellä takana, liilan takana on loistokärhö 'Proteus'.

Kärhöjen kohdalla ei passaa olla liian hätäinen, sillä yhden vuoden unet eivät ole temppu eikä mikään niille. Onpa joku uinunut jopa kolmekin vuotta ja lähtenyt sen jälkeen hyvin kasvuun. Mitään jokavuotista riesaa kärhöjen välivuodet eivät sentään ole; 'Warszawska Nike' oli nimittäin ensimmäinen välivuoden pitänyt kärhö omassa puutarhassani ja minulla on sentään ollut maassa kärhöjä vuodesta 2016 saakka. Saa nähdä, meinaako PERNILLE ottaa Nikesta mallia vai heräilisikö hän juhannukseen tai edes elokuuhun mennessä.

Loistokärhö 'Voluceau' lähti keväällä ensimmäisten joukossa kasvuun ja huitelee jo yli puolen metrin korkeudella. Oikeassa reunassa on valkokirjava oregano 'White Spreckled'.

Kärhöjen lisäksi jännitän joka kevät atsaleojen talvehtimista. Etupihan vanhemmat puistoatsalea 'Illusiat' talvehtivat aika varmasti joka vuosi ja kukkivat hyvin mutta luumutarhan ja kärhökaaripenkin nuoremmat atsaleat pitävät jännitystä yllä. Viime vuonna yksikään atsaleoistani ei kukkinut kunnolla, tosin moni muukin puuvartinen juroi. Ilmeisesti edeltäneessä syksyssä ja talvessa oli jotain niille epämieluista. Tänä keväänä lumien sulettua atsaleoissa oli lupaavan pulleita silmuja, jotka ovat alkaneet vihdoin saada väriäkin. Näyttäisi siltä, että joka ikinen atsalea kukkii pian vähintään melko runsaasti, ellei jopa ylenpalttisesti.

Kanadanatsalea 'Violetta' aloitti ensimmäisenä ja näyttää vielä toistaiseksi nupullisille kavereilleen kukinnan mallia.

Sateisessa ja koleassa säässä on mukava haaveilla pian alkavasta atsaleojen kukinnasta. Ja siitä kesäisestä lämmöstä, jonka pitäisi olla enää muutaman päivän päässä. Jokohan sitten vihdoin loppuisi harsojen kanssa tappelu ja taimien kuskaaminen sisään ja ulos?