Tammikuusta on sujuvasti valuttu vesisateen ja sohjon mukana helmikuulle ja nyt näyttäisi onneksi siltä, että valuminen hidastuu, sillä ainakin täällä on sää vihdoin kääntynyt pienelle pakkaselle. Liekö poikkeuksellisen lämmin tammikuu vai mikä syypäänä, mutta tämän huushollin kasvikunta on heittäytynyt suorastaan kurittomaksi. Minun piti alun perin pitää hyasintti-krookusruukkua kellarissa ainakin maaliskuun alkuun saakka mutta sen verran pitkiksi varsinkin krookuksen piipot siellä venyivät, että päätin tuoda istutuksen valoisampaan yli kuukauden etuajassa. Ruukku on ollut välillä ulkonakin mutta sekään ei ole kasvua hidastanut. Viikossa täysin valkoiset piipot ovat vihertyneet ihmeen paljon, vaikka päivät ovat olleet tuskallisen pimeitä.
 |
Kellarin kurittomat hattivatit piti kiikuttaa jo ulkoeteiseen. |
Olen tullut siihen tulokseen, että ritarinkukat jos mitkä ovat ainakin minun hoivissani kasveja, jotka vain eivät suostu tekemään niin kuin niiden kuuluisi. Jouluksi ostamani 'Magic Green' kukki kiltisti kahdella kukkavanalla mutta jäi sen jälkeen kuukaudeksi murjottamaan. Ei näkynyt uutta nuppuvanaa eikä edes lehdenkärkiä. Nyt onneksi sipuli on alkanut työntää lehtiä, joten elossa se on selvästi. Toinen tottelematon on viimevuotinen 'Cherry Nymph', jota yritin turhaan saada asettumaan levolle viiden kuukauden ajan. Viimeisen kuukauden ajan ruukku oli pilkkopimeässä mutta eipä sekään auttanut. Nyt luovutin ja toin mokoman jääräpään keittiön ikkunalle valoon ja normaalisti kasteltavaksi.
 |
Tämänvuotinen 'Magic Green' vasemmalla, kuriton 'Cherry Nymph' oikealla. |
Minusta tuntuu, että Cherryn sipuli on tässä tahtojen taistelussa vähän kutistunutkin siitä mitä se oli syksyllä kastelun loputtua. Varmaan jatkuva lehtien työntäminen ilman vettä, valoa ja ravinteita on kuluttanut sipulista energiaa (oma on kyllä vikansa, mitäs ei suostunut talvilevolle!). Pitäisiköhän minun siis unohtaa jatkossa kaikki ritarinkukkien hoito-ohjeet ja antaa sipulin itsensä päättää, milloin on sopiva hetki levätä ja milloin on kasvun aika? Sen ainoan kerran kun sain joululta säästetyn sipulin menemään kasvukauden jälkeen sopivaan aikaan levolle, se ei suostunut heräämään ja syykin selvisi, kun sipulista löytyi narsissikärpäsen toukka. Jääräpäisyys näyttää olevan ritarinkukissa yleinen piirre, sillä viskasin tavallisen valkoisen ritarin sipulin ulkoeteiseen hyasinttien kanssa samaan pahvilaatikkoon odottamaan kevättä. Ei ollut tarkoitus säästää sitä, mutta sielläpä se on kylmän eteisen nurkassa työntänyt melkein metriset lehdet. Taisi säikähtää kompostikutsua ja päätti osoittaa olevansa hyvin elinvoimainen. Luultavasti en aio heltyä...
 |
Hyasintit odottavat puutarhaan pääsyä, ritarinkukka kompostia. Ehkä... |
Vallattomia kasvuhaluja esiintyy myös kakkoslaadun tuoksuherneissä, jotka laitoin ihan vain huvikseni kylvölautalle nähdäkseni niiden itämiskyvyn. Itävyys oli todella hyvä, vaikka siemenet olivat epämääräisen muotoisia, haljenneita ja minikokoisia. En raskinut viskata niitä(kään) kompostiin, vaan istutin ruukkuun ja laitoin ulkoeteisen valoisimmalle ikkunalle. Ovathan ne vähän honteloita mutta selvästi ulkonäkö ei ole peruste syrjiä siemeniäkään. Hyvin pärjäävät elämässä ne missikisoihin kelpaamattomatkin yksilöt. Latvoin jo pisimpiä, jos se vähän hillitsisi enimpiä kasvuhaluja.
 |
29.12.-24 kylvölautalle laitetut siemenet pääsivät multaan tammikuun alussa. |
Saa nähdä, millainen sekasotku noista tuoksuherneistä vielä tulee kevään mittaan. Onpahan jotain seurattavaa tylsien talvipäivien lomaan. Tuoksuherneiden kanssa samaan aikaan lautalle laitetuista hopeaputouksen siemenistä sen sijaan ei ole itänyt yksikään. Taisivat olla liian vanhoja. Huonoa itävyyttä näyttää olevan myös chileissä, mutta siinä syypää taitaa olla siementen sijaan kasvattajassa. Unohdin nimittäin kastella kylvöksen eräänä aamuna ennen töihin lähtöä. Silloin se olisikin ehkä ollut vielä pelastettavissa. Myöhään illalla muistin purkin, jonka olin vieläpä nostanut haalean leivinuunin päälle vähän huoneenlämpöä lämpimämpään. Pahaksi onneksi juuri sinä päivänä isäntä oli lämmittänyt uunia ja kylvös oli sekä tulikuuma että rutikuiva köppyrä. Kyllä osaa ihminen olla muistamaton! Seurailen vielä varmuuden vuoksi viikon verran, jos joku siemen vaikka olisikin säilynyt elinkelpoisena. Sen jälkeen on kuitenkin laitettava uusia tulemaan, jos ei mitään ala nousta.
 |
Eteisessä talvehtiva stevia on herännyt. |
Huolimattomuus meinasi kostautua myös stevian kanssa. Minun piti leikata siitä jo syksyllä lehtiä talteen joko kuivattavaksi tai pakastettavaksi mutta sehän sitten unohtui. Loppusyksyn-alkutalven pimeydessä lehdet nuupahtivat ja ruskettuivat, joten siihen meni se kokeilu. Harmittelin jo, että koko puska on nyt varmaan menetetty. Toinen rungoista säilyi kuitenkin vihreänä, joten annoin stevian olla edelleen ikkunalla ja kastelin sitä samalla kun muitakin kasveja. Nyt juuresta on herännyt uusi pieni verso. Miten noinkin pieni elonmerkki saa olon tuntumaan niin keväiseltä! Heti tuli mieli kylvää jotain. Olisikohan vihdoin aika tehdä perennojen hankikylvöjä?
On se toisaalta hyväkin, että luonto, tässä tapauksessa nuo kasvit, osoittavat, että kaikkea emme voi hallita. Nuo krookuksen piipot ovat hurjan kauniita!
VastaaPoistaKyllä on tämän vuoden puolella tullut kurittomuutta ihan yllin kyllin. Kunnon tiputus maankamaralle! Krookukset pääsivät venähtämään turhan pitkiksi, joten kukinnan aikaan voi olla melkoista rentoilua luvassa. No, pääasia, että jotain kukkii. On niistä kuitenkin niin paljon iloa kevättä odotellessa.
PoistaOnpas paljon hoivattavia sinulla🤗 Tuoksuherneet on mun suosikit. Jään seurailemaan👌
VastaaPoistaNiin niitä pääsi jotenkin livahtamaan. Ja kohta "pitää" aloittaa kunnon esikasvatukset. Pidän itsekin tuoksuherneistä, vaikka ne eivät oikein ole onnistuneet joka vuosi.
PoistaAi kauheaa, ihan naurattaa täällä päässä, anteeksi! On vaan niin tutun kuuloista tarinointia. Eipä ne kasvit meitä tottele, niillä on aina joku ihan oma agendansa! Tsemppiä sinne kaikille kasvateille😉
VastaaPoistaAi teilläkin on kurittomia kasveja :D On ne vaan omapäisiä. Tsempit sinunkin kasvateillesi!
PoistaOn ne omapäisiä! Minä ostin viime joululle yhden uuden amarylliksen sipulin. Hyvissä ajoin istutin ja avasi ensimmäisen nuppunsa tällä viikolla;)
VastaaPoistaLöysin myös marketista perjantaina syksyn kukkasipuleita hyvässä alessa;) Hetken mietin, mutta ostin muutaman pussin sellaisia, jotka vaikuttivat vielä ihan elinkelpoisilta sipuleilta. Pitäisi nyt vain istuttaa ne ruukkuu ja katsoa miten käy.
Amarylliksesi ei selvästikään ollut joulumielellä. Hyvä, että kuitenkin kukkii, vaikka sitten vähän jälkijunassa. Jos hyvässä alessa on ollut elinkelpoisen oloisia sipuleita, niin ei kai siinä mitään menetä, jos istuttaa ne. Kannattaa varmaan viedä ruukku johonkin viileään varastoon.
PoistaIhanat krookuksen ja hyasintin alut.
VastaaPoistaEn ole koskaan kasvattanut hopeaputousta siemenistä ja kiinnostaisi kovasti tietää, oletko aiemminkin kokeillut niiden siemenkasvatusta ja onko kasvatus onnistunut? Entä sen talvetus....onnistuuko?
Pidän hopeaputouksesta todella paljon ja käytän sitä usein kesäkukkaruukuissa.
Piipot ovat aina niin suloisia, tuovat lupauksen keväästä.
PoistaOlen kasvattanut parina vuonna hopeaputousta siemenistä. Aika hitaasti ne itävät ja kasvavat alkuvaiheessa, joten kylvö kannattaa tehdä tammikuussa. Lämmin paikka nopeuttaa vähän itämistä. Talvetuskin on välillä onnistunut ainakin tuossa ulkoeteisessä. Nyt en äkkiseltään muista, onko kellarissa talvetus onnistunut.
Hyasintti-krookusruukkusi kertoo selvästi siitä, että sipulit ovat haistaneet kevään tulon :).
VastaaPoistaKyllä täältäkin löytyy kurittomia kasveja, sellaista se elämä on.
Selvästi ovat sipulit jo kevätmielellä. Pitää vain hyväksyä kasvien kurittomuus.
PoistaKyllä siellä on selvästi kasvit huomanneet lisääntyneen valon ja edessä olevan kevään. Pienetkin elonmerkit ovat tärkeitä. Minun tekisi mieli kurkata jo daalialaatikoita mutta yritän malttaa mieleni.
VastaaPoistaNiin nuo ovat selvästi tehneet. Toivottavasti daaliasi olisivat kuitenkin vielä sievästi lepotilassa. Niiden ei tarvitsisi ihan näin aikaisin heräillä.
PoistaHyasintti-krookusruukkusi on niin ilahduttavan keväinen jo ja nuo suloiset tuoksuherneet! Aika tuttua täälläkin ja kurittomia kasveja löytyy, mutta ei mitenkään ainutkertaista, ilahduttavaa hyvin usein.
VastaaPoistaPieni kurittomuus tekee välillä ihan hyvää.
PoistaTällaista viitseliäisyyttä ei minulta löydy tässä muodossa. Amaryllikset ostetaan aina leikkona joten sipulien jatkojalostusta ei ole. Ja kellarista ei löydy mitään ruukkua mistä voisi olettaa nousevan jotain piippoja . Nyt minä taisin huiputtaa minulla on yksi daalia ruukku minkä sain juuri ennen kellariin viemistä . Olisikohan siellä jo jotain piippoja näkyvissä?Pitää tarkistaa seuraavalla kerralla 😀
PoistaMinusta on jännittävää seurata, miten amarylliksen nuput nousevat päivä päivältä korkeammalle ja alkavat lopulta aueta. En itsekään säästä kaikkia sipuleita, vaan ainoastaan mieluisimmat lajikkeet, jos vaikka saisi joskus jonkun niistä uudelleen kukitettua. Toistaiseksi kyllä kaikki ovat menneet jossain vaiheessa kompostiin, eli vähän huonosti on onnistunut uudelleenkukitus... Toivottavasti daaliasi on vielä turvallisesti talviunilla. Olikos sinulla tänä vuonna yhtään kärhöä siellä kellarissasi? Nehän ne ainakin heräävät aikaisin :D
PoistaHei todella kyllä minulla on kolme kärhöä 😀
VastaaPoistaNoniin!
Poista