Viikonlopun kootut kommellukset

Otsikko johtaa vähän harhaan, sillä jutussa on myös joitain loppuviikon tapahtumia. Johonkin nekin piti saada tungettua, joten venytetään hiukkasen käsitettä "viikonloppu". Tarinan höysteeksi sain pitkästä aikaa aurinkoisella säällä räpsittyjä otoksia syksyisestä puutarhasta.

Syysasteri 'Patricia Ballard' kukkii nätisti, vaikkakin oksat retkottavat mikä minnekin.

Jänisverkkojen virittely on minusta syksyn tylsimpiä puutarhapuuhia ja lykkään sitä aina niin pitkään kuin mahdollista. Minään vuonna verkot eivät ole itsekseen madelleet suojattavien kasvien ympärille, joten homma tulee aina jossain vaiheessa eteen. Aloitin urakan loppuviikolla kevyesti verkottamalla tasan yhden atsalean. Sitten tuli vilu ja totaalikyllästyminen, joten muut kasvit jäivät verkottamatta. Lauantaina oli sen verran leppeä ilma, että sain laitettua muutaman verkon lisää muiden puuhien lomassa. Sunnuntaina verkotus jatkui, tosin hommasta tuli entistäkin tympeämpää, kun jo heti ensimmäinen varaston hyllyltä kiskomani verkko päätti räpsähtää reunasta auki ja raapaista minua poskeen samalla kun yritin taistella sitä täpötäyden varaston läpi. Kylmän sään takia olen nimittäin nostellut juuri siihen varastoon kellariin menossa olevia kasveja. Fiksuhan olisi nostanut verkot ensin ulos ja sitten vasta kasvit sisälle. Onneksi poskeen ei tullut näkyvää naarmua, niin ei tarvinnut eilen töissä selitellä mitään vastahankaisista verkoista.

Puistoatsalea 'Satomi' on vielä näin vihreä kun muista ovat jo kaikki lehdet varisseet. Toisilla ei ole näemmä kiire.

Olen yrittänyt istuttaa mahdollisimman paljon talvisuojattavia kasveja samoille alueille, jotta verkottaminen sujuisi edes pikkuisen helpommin. Luumutarhan kaikki kolme atsaleaa mahtuivat samaan pakettiin ja 'Kuntalan' kanssa sai paketoitua nietospensaan, pari pensashanhikkia, pikkujasmikkeen ja syyshortensian. Keväällä samat häkit suojaavat sipulikukkia ja vihreänä talvehtineita perennoja ahneilta talttahampailta, joita myös rusakoiksi kutsutaan. Pation luona toinen nietospensas sujahti samaan kommuuniin hunajamarjojen kanssa. Kaikista helpoin verkotettava alue on kuitenkin kärhökaaripenkin pensasmustikkasektori. Samaan häkkiin mahtui luumupuu, atsalea ja kymmenen pensasmustikkaa ja iso joukko perennoja sekä sipulikukkia siihen lisäksi. Tukikeppejäkään ei tarvinnut puikkelehtia tökkimään kukkapenkin keskelle, vaan kepakot sai upotettua mukavasti poluilla tai nurmikolla seisten ja kärhöportti toimi sekin hyvänä tukena verkolle. Helppojen alueiden vastapainoksi on sitten muutama pienempi piperrys, joille pitää vain alistua tekemään omia yksiöitä.

Kärhökaaripenkin verkkohäkin sisälle paketoitui myös kauniisti kukkivia komeamaksaruohoja ('Herbstfreude').

Suojattavat kasvit ovat kasvaneet sen verran kookkaiksi, että verkot loppuivat kesken. Johan se oli viime syksynä aavisteltavissa, kun yritin saada konstilla millä hyvänsä vedettyä verkkojen päät yhteen ja kuroin rautalankasiksakilla viimeiset sentit edes lähelle toisiaan. Koska 120- ja 150-senttiset verkot ovat ainakin netin mukaan loppuneet jo kaikista lähialueen myymälöistä (kuka käski jättää tämänkin homman roikkumaan talven tuloon saakka?), päätin jättää kolme luumupuista vielä toistaiseksi verkottamatta ja hankkia niille 180-senttistä verkkoa sitten kun seuraavan kerran ajelen sellaisia myyvän liikkeen ohi. Riittääpähän varmasti verkoissa mittaa runsaslumisemmankin talven varalta, tosin varastoon voi silloin iskeä pahemmanlaatuinen tilanpuute. Sitten en tiedä, mitä teen, jos korkeammatkin verkot ovat lopussa. Varmaan rakennan puiden ympärille aidan maa-artisokan varsista...

Maa-artisokan latvoissa näkyy jo keltaista, ainakin näin kun taivuttaa varsia alaspäin.

Täällä eletään jännittäviä hetkiä, sillä ensimmäistä kertaa maa-artisokat ovat ehtineet melkein kukkaan saakka. Tätä kirjoittaessa on ollut melkein kaksi vuorokautta pakkasella ja viime yön alimmaksi lämpötilaksi mittari näyttää -6,5 astetta, eli pakkasta on ollut jopa -7 astetta. Maa-artisokka on yleensä kestänyt hyvin pientä pakkasta mutta nyt ollaan jo senkin riskirajoilla. Kävin varmuuden vuoksi illalla viskaamassa varaston rappusilla hytiseville kärhön- ja pensaantaimille harson päälle, jotta ruukut eivät jämähdä ihan umpijäähän. Pintakohmeisuus tuskin niitä haittaa. Ulkovaraston puolelle en lähtenyt niitä nostelemaan, jotta en samalla palelluttaisi varaston puolella olevia kasveja. Saa nähdä, jääkö puutarhaan pakkasten jälkeen enää mitään kukkivaa ja myöhästyinkö ruusukaalien ja viimeisten purjojen sadonkorjuusta. Olisi ensimmäinen kerta se. Kunhan tästä aamu vähän valostuu, käyn tutkimassa tilanteen ja keräämässä ne pois, jos niissä on mitään pelastettavaa.

Kivikkotörmäkukat ovat selvinneet tähän saakka olleista pakkasista. Toivottavasti selviävät vielä näistäkin.

Kivikkorinteessä komeamaksaruoho 'Herbstfreude' oli vielä toissapäivänä näin kauniina.

Sinikatanat aukovat vielä yksittäisiä kukkia, samoin loistosalviat (ei kuvassa). Mitäs ruusukkeita tuolla taustalla näkyy?

Jouduin odottamaan monta vuotta, että tähtilevisia tekisi siemeniä saati sitten siementaimia. Talvella aina jännitti, mahtaako ainoa yksilö selvitä kevääseen saakka. Sitten vihdoin kun sain siitä kerättyä siemeniä talteen ja niistä jopa muutama iti ja kaksi selvisi maahan istutettavaksi saakka, alkoi kivien väleistä löytyä pikkuruisia levisian taimia. Viime kesänä esikasvatetut siementaimet eivät vielä kukkineet tänä kesänä, mutta ensi vuonna varmasti näkyy jo kukkia, sillä ne ovat jo melkein saman kokoisia kuin emokasvi. Tähän saakka yhtenä ruusukkeena pysynet emokasvi sen sijaan on päättänyt jakautua monen ruusukkeen mättääksi. Jos kaikki taimet selviävät ensi talvesta, ei tarvitse enää jännittää niin kovasti talvia ja varmaan siementuotantokin paranee, kun kukkivia yksilöitä on useampia.

Tähtilevisiat ovat kasvaneet hyvin. Oikeanpuoleiset ovat siementaimia, vasemmanpuoleinen alkuperäinen yksilö.

Viikonlopun puuhiin kuului myös leipomista. Isäntä bongasi jokunen viikko sitten ruokakaupassa käydessään ruisjauhoa puoleen hintaan ja toi useamman pussillisen sitä. Edellisellä kerralla ostetusta viiden kilon säkistäkin oli vielä puolet jäljellä, joten päätin kokeilla syyslomaviikolla ruisleivän tekoa. Ensimmäinen erä meni harjoittelun piikkiin mutta maistui kuitenkin hyvältä ja tuli syötyä. Onneksi kokeilin alkuun pienempää annosta, niin ei tarvinnut melkein kivikovia harjoitteluleipiä jyrsiä montaa päivää. Toinen erä onnistui paremmin, vaikka viimeinen nostatusvaihe jäikin vähän lyhyeksi. Sain nimittäin juuri ruisleivän leivontapäivän aamuna inspiraation kokeilla ensimmäistä kertaa karjalanpiirakoiden tekemistä. Olen tehnyt niitä aiemmin tasan yhden kerran äitini kanssa ja siitäkin on vuosikausia aikaa. Koska leivonnassa oli myös lapset mukana, piirakoiden tekemisessä kesti huomattavasti kauemmin aikaa kuin olin suunnitellut. Niinpä uunikin ehti jäähtyä arvioitua viileämmäksi siinä vaiheessa kun ruisleipien piti jo olla siellä. Varmaan sen vuoksi leivät vähän repeilivät mutta tällä kertaa rakenne oli muuten oikein hyvä.

Haarukka oli ensimmäinen astalo, joka käteen sattui reikien pistelyä varten. Siistimmät olisi tullut vaikka grillitikulla. Syviä repeämiä ja haarukan reikiä lukuunottamatta ulknäkö kelpaa minulle.

Ja sitten siihen varsinaiseen kommellukseen. Maisteluvaiheessa selvisi, että ruisleipätaikinasta oli unohtunut suola. Sen lisäämisestä ei ollut ohjeessa mitään mainintaa ja kun taikinan alustusvaiheessa oli kaksi jauhopussia mätkivää tenavaa mukana, oli ensimmäinen ajatus saada taikina äkkiä kohoamaan eikä suinkaan tarkistaa ohjeen johdonmukaisuutta. Tuli huomattua oikein konkreettisesti, että ruisjauhot pölisevät paljon enemmän kuin vehnäjauhot. Epäilen jauhoja olevan katossa saakka! Karjalanpiirakoiden tekeminen sujui huomattavasti paremmin, vaikka olihan se lasten kanssa melkoisen hidasta. Pohjien tekeminen oli nopeaa ja hauskaa pastakoneella mutta täyttäminen ja rypyttäminen veivät aikaa.

Ihan siistejä niistä piirakoista lopulta tuli ja maku oli oikein hyvä.

Tarhaviinikärhö 'Polish Spirit' jaksoi vielä viikonloppuna kukkia. Nyt saattaa olla kukat vähissä pakkasen takia, vaikka takapihalla suojaisampaa onkin.

Tänään pitäisi olla iltapäivästä osittainen auringonpimennys. Taitaa jäädä näkemättä, sillä taivas on aivan pilvessä. En olisi muutenkaan katsonut sitä suoraan kun ei ole sopivia suojaimia silmille, mutta olin suunnitellut kokeilevani, saako siitä kameralla minkäänlaisia kuvia. Katsotaan, kuinka käy.